Kokemukset metsässä kantavat pitkään

seitti

Kirjoittaja, metsänhoitaja Sirpa Kärkkäinen on Suomen Metsäyhdistyksen nuorisoviestinnän yhteyspäällikkö: http://www.smy.fi/henkilosto/sirpa-karkkainen/.

Metsässä oppii metsästä helposti ja oppimansa vielä muistaakin. Tuohon uskon vakaasti.

Jos oppiminen jää pelkän kirjatiedon varaan, voi luontokäsityksestä syntyä aika omalaatuinen. Seurasin sitä lasteni koulunkäynnin kautta. Tyttäreni opetteli kirjasta ulkoa, millainen on korpi, räme ja neva. Käsite suo näytti olevan ihan hukassa. Se on sitä maastoa, joka hyllyy jalkojen alla, yritin opastaa. Lähdimme retkelle Torronsuolle. Ajattelin, että yksi retki suolle olisi avannut aiheen tosi helposti koko luokalle; muistijälkikin olisi vahva tunto- ja hajuaistin tukemana.

Kun oli kasvien keruun vuoro, ymmärsin tuskan. Vaikeaahan se on, jos ei tiedä, millaisista paikoista mitäkin kasvia voisi löytyä tai minkä kokoista pitäisi etsiä. Nauratti, kun poikani etsi kultapiiskun kokoista vanamoa. Ei ihme, kirjassahan ne näyttävät aika samankokoisilta.

Sen, minkä nuorena oppii, vanhana taitaa. Sanonta pitää paikkansa myös luontotuntemuksessa. Olen elänyt varhaislapsuuteni Rovaniemen seudulla. Hämmästyin, kun tein graduani Kuusamossa, miten kasvit, joihin en ollut törmännyt sitten lapsuuden, palautuivat nimineen ja kasvupaikkoineen mieleen. Sen sijaan monien yliopiston kuivakokoelmista päntättyjen kasvien nimet pitää alituiseen kaivaa esille kasvikirjasta.

Toisaalta nimet ovat tietenkin tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on ymmärtää lajiston elinvaatimuksia. Vähän kuin ihmistenkin kanssa, en voi sanoa tuntevani ihmistä vain siksi, että tiedän hänen nimensä. Mutta kun teidän, mistä hän pitää ja missä viihtyy, alan jo saada aavistuksen uudesta tuttavasta.

Luonnon monimuotoisuutta oppii ylläpitämään, jos ensin huomaa lajiston monipuolisuuden ja sitten tuntee niiden elinpaikkavaatimukset ja suhteet toisiin lajeihin. Parhaiten tämänkin oppii luonnossa havaintoja tehden.

Pääkaupunkiseudun koululaisille metsä ei ole välttämättä helposti saavutettavissa. Väitän silti, että monta asiaa voi opettaa pienelläkin luontokohteella.

Kun tulin töihin Suomen Metsäyhdistykseen, kokosin toimijaverkostoa, jonka kanssa päätimme tarjota pääkaupunkiseudun lapsille mahdollisuuden tutustua metsäluontoon ja metsien käyttöön monipuolisesti. Varsinkin metsien hoitoa pääsee ani harva koululainen täällä näkemään. Käytämme puusta saatuja tuotteita ja ainesosia päivittäin. Mutta, mitä metsässä tapahtuukaan, ennen kuin vaikkapa tuiki tarpeelliset nenäliinat ovat käytettävissämme flunssa-aallon iskiessä?

Parinkymmenen toimijan innokkaat työntekijät tai aktiiviharrastajat ovat jo 15 vuotta lähteneet pääkaupunkiseudun Koululaisten metsäviikolla metsään näyttämään, miten he hoitavat metsiä tai mitä harrastavat siellä. Mukana ovat kaupungit, yritykset, yhdistykset ja harrastusjärjestöt. Tekemällä oppii, ja siksi oppilaat pääsevät myös itse istuttamaan puuntaimia, tunnistamaan lajeja, pohtimaan monimuotoisuutta ja ”leimaamaan” puita.

Ensi syksyn Koululaisten metsäviikkoon on ilmoittautuminen käynnissä. Tällä kertaa ovat vuorossa Espoon 5-6-luokkalaiset. Viikko järjestetään Snettansin tilan metsässä.

Metsäpäivä on ollut palautteen mukaan mieluisa niin oppilaille kuin opettajille. Uuden tiedon lisäksi reppuun jää aimo annos reipasta mieltä. Laskin, että yli 13 000 pääkaupunkiseudun koululaista on ollut vierainamme. Järjestäjälle paras kiitos on, kun aamulla hiukan vastahankaisen näköinen porukka viimeisellä rastilla eväitä syödessään iloisena kiittelee tosi kivasta päivästä. Tai kun lapsi, joka on pelännyt luontoon menoa, on voittanut pelkonsa.

Sirpa Kärkkäinen Suomen Metsäyhdistys