UniSport Kluuvin ensiaskeleet

Kuva: Sofia Jern

Avasimme tuoreimman liikuntakeskuksemme UniSport Kluuvin reilu kaksi viikkoa sitten. Helsingin yliopiston vanhan hallintorakennuksen luurangosta syntyi lähes kaksi vuotta kestäneen peruskorjauksen myötä uusi ja moderni Tiedekulma. UniSport Kluuvi rakentui rakennuksen pohjakerroksiin, mutta kellarisalia ei UniSportista tullut – sisäänkäynnin uusi puuportaikko, avarat tilat ja valoisuus takaavat sen. Me unisportilaiset olemme ylpeinä, ja hiukan jännittyneinäkin, seuranneet uuden keskuksen ensimmäisiä viikkoja. Meistä vaikuttaa hyvältä! Mikä fiilis on sinulla, joko olet käynyt testaamassa?

Kluuvin testi-ilta

Ahkerat talkoolaiset
Kuva: Kati Manner

Maanantaina 18.9. järjestimme KluuviDemon, tapahtuman, jossa ennen varsinaista avaamista kausikorttiasiakkaat pääsivät testaamaan kuntosalia, ryhmäliikuntasaleja ja sisäpyöräilyä sekä muutama onnekas myös hierontaa.

Maanantaiaamuna tiloissa oli melkoinen määrä aktiivisia unisportilaisia purkamassa paketteja, kokoamassa, siivoamassa ja järjestämässä. Tiesimme avaavamme hiukan keskeneräisiä tiloja. Rohkeuden ollessa yksi arvoistamme, päädyimme kuitenkin tähän ratkaisuun, sillä halusimme saada tilat asiakkaiden käyttöön mahdollisimman pian. Demo-illassa nousikin esiin paljon jo tiedossa olevia puutteita, mutta myös yllätyksiä, jotka ehdittiinkin kuitenkin ottaa heti työlistalle ja korjata jo ennen torstain varsinaista avaamista. Illan kärkipalautteiksi nousi väärin asennetut pukukaappien lukot sekä kellojen puute, jotka viikon aikana saatiin korjattua.

Kuva: Kati Manner

Kävijöitä demoillan aikana oli 250, joista 95 kuntosalilla ja loput muissa palveluissa. Keräsimme illan aikana niin suullista kuin kirjallistakin palautetta tiloista sekä välineistä. Yleistunnelma suullisen palautteen perusteella oli innostunut ja positiivinen. Kirjallisessa palautelomakkeessa tuli vastaan pientä hajontaa, mutta palaute oli hyvin rakentavaa ja pääosin positiivista ja tsemppaavaa. Kysyimme testaajilta yleisarvosanaa uudesta keskuksesta asteikolla 1-10. Keskiarvomme oli 8,26 josta olemme hyvin iloisia. Lisäksi pyysimme kävijöitä kuvailemaan uutta keskusta kolmella adjektiivilla. On hienoa kuulla, että Kluuvi on inspiroiva, houkutteleva ja energinen sekä laadukas ja käytännöllinen. Olemme onnistuneet.

Uuden keskuksen ja 50-vuotisen UniSportin juhlintaa

Liikuntajohtaja Tuuli Mäkelä sekä ikuiset unisportilaiset Pirkko Kantinkoski ja Sirpa Koivisto Kuva: Sofia Jern

Tiistaina 19.9. työpäivän päätteeksi oli henkilökunnan ja kutsuvieraiden aika kurkistaa tiloihin. Halusimme juhlistaa yhdessä uutta keskusta sekä 50-vuotista Yliopistoliikuntaa eli UniSportia. UniSportin historia juontaa juurensa Yliopistoliikunnan alkuaikoihin vuonna 1967, jolloin Helsingin yliopisto palkkasi ensimmäinen päätoimisen henkilön järjestämään opiskelijoiden liikuntaa. Ainoat käytössä olevat liikuntatilat silloin olivat Porthanian liikuntasali ja Domuksella sijainnut palloilusali. Paljon on noista ajoista muuttunut, mutta pysyvää on ollut tavoite liikuttaa yliopistolaisia. Oli mukava luoda hetkeksi katsaus taakse päin vanhojen konkareiden puheenvuorojen kautta ja samalla katsella ympärillemme ja todeta mihin saakka olemme tulleet.

Ovet auki kaikille

Torstaina 21.9. saimme ovet viimein avattua kaikille asiakkaillemme. Sulassa sovussa Tiedekulmaa ja UniSportin tiloja vielä viimeistelevien rakennustyöntekijöiden kanssa mahtuivat asiakkaat treenaamaan. Torstaina kävijöitä oli lähemmäs 500 ja perjantaina jo melkein 600.  Uskommekin, että asiakkaamme löytävät Kluuvin palveluiden pariin melko nopeasti.

Tiloissa on yhä joitain pieni keskeneräisyyksiä rakennuksen osalta, ja joitain laitteita sekä välineitä on tulossa jälkitoimituksessa tai vaihdetaan kokonaan. Pyrimme myös parantamaan tilaopasteita, jotta keskuksen toimonnot löytyisivät mahdollisimman helposti. Näistä keskeneräisyyksistä huolimatta asiakkailta saadun palautteen perusteella uusi liikuntakeskus on otettu positiivisin mielin ja aktiivisesti käyttöön.

Liikettä lokakuuhun!

Lokakuussa UniSportissa vietetään kaikilla kampuksilla avoimien ovien viikkoa 2.-6.10. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan UniSportin liikuntakeskuksiin, myös Kluuviin. Lisää tietoa löydät www.unisport.fi.

Kalenteriin kannattaa merkitä myös perjantai 27.10., jolloin Late Night with UniSport valtaa keskustakampuksen. Tarjoamme Kluuvissa ja Porthaniassa erikoisohjelmaa ja tiivistä treenitunnelmaa aina puolille öin saakka. Tervetuloa mukaan!

Teksti: Kati Manner

27 thoughts on “UniSport Kluuvin ensiaskeleet

  1. David has a new girlfriend. Her name is Jane. Jane is shy. She likes to read. She has red hair. She has thick glasses. She is kind. She loves her family. She has a fat cat. She is very different from David’s old girlfriend Nancy. Nancy is hot-tempered. She likes to watch TV. She burps in public. She is mean sometimes. She has a lot of money. David used to love Nancy. She was cool at first. David found out that she was not good for him. Jane is better for him. He can imagine marrying Jane someday. ต้นนะจ๊ะ

  2. Players have a chance to unlock an additional reel and continue their exciting journey across a 6×5 grid equipped with 50 pay lines.

  3. “I can’t change the direction of the wind, but I wish to the direction of all happiness changes their direction towards you. Happy Birthday.”

  4. เพราะในความรักประกอบไปด้วยหลากหลายความรู้สึก ทั้งความห่วงหา ความห่วงใย ความรู้สึกดีๆ อีกมากมาย การบอกรักในภาษาอังกฤษก็เช่นกัน เราสามารถพูด ‘รัก’ ได้หลากหลายรูปแบบ ไม่ได้มีแค่คำว่า ‘I love you’ เท่านั้น ลองมาดูกันดีกว่าว่า ประโยคภาษาอังกฤษที่แปลว่า รัก จะพูดอย่างไรได้บ้าง
    https://ipro191.com/

  5. เดิมพันด้วยอัตราขั้นต่ำ เพื่อดูทิศทางเกม
    การเดิมพันขั้นต่ำอาจจะไม่ตอบโจทย์กับเพื่อน ๆ ที่ต้องการเงินรางวัลจำนวนมาก เนื่องจากผลตอบแทนก็เป็นไปตามที่เราได้เดิมพันไป แต่สำหรับเพื่อน ๆ ที่มีงบในการเล่นที่จำกัดนั้น บอกเลยว่าเหมาะมาก ๆ เพราะถึงแม้เพื่อน ๆ จะไม่ได้ผลตอบแทนสูง

    แต่เชื่อเถอะค่ะว่ามันช่วยลดความเสี่ยง ให้กับเงินเดิมพันของเพื่อน ๆ ได้อย่างแน่นอน โดยหากมีโอกาสเพื่อน ๆ สามารถเพิ่มเดิมพันได้ บอกเลยว่าวิธีนี้เป็นวิธีสุดฮิตของเหล่าเพื่อน ๆ มืออาชีพค่ะ เรียกว่าเล่นช้า ๆ แต่ชัวร์ รับรองว่าไม่กลับบ้านมือเปล่าอย่างแน่นอนค่ะ
    https://ipro999.com/

  6. progressive jackpot slots. These games have interesting features- free spins, sliding symbols, wild multipliers and bonus rounds. Let us have a look at the brief details of these games.

  7. payback percentage of more than 90%. The present market is highly competitive, and thus, the slot machines, at various websites, are having their RTP, ranging from 93 to 94%.

  8. short time, you will be able to learn the rules of 3-reel slots. Play this game with a variety of interesting symbols. For every spin, you can have the wager of 3 coins.

  9. f numbers. Every number has connection has a connection to symbol. After choosing the symbol, the reel stops. Thus, there is no skill needed for playing slot games.

  10. You’ll find a lot of slots coverage here at High Tech Gambling. Not the usual dry and boring content, I’m talking about opinion and straight talking advice. This page is the kick off point for the main articles which cover casino slots. This is a mix of links to sub-topics (jackpots, bonuses, software and so on) and summaries for players looking for quick and accessible information.

    https://ipro191.com/

  11. 2. เช็คโบนัสในเกมนั้น ๆ ก่อนเล่น
    โบนัสดีหรือไม่ เป็นสิ่งหนึ่งที่นักเดิมพันหลายท่านให้ความสนใจ เนื่องจากเวลาที่ฝากเงินจะได้รับโบนัสเพิ่ม ซึ่งมีตั้งแต่ 10% – 100% กันเลยดีเดียว ทำให้นักเดิมพัน สล็อตออนไลน์ มีโบนัสที่จะเล่นเดิมพันเพิ่มขึ้น เพิ่มโอกาสการได้รับรางวัลมากขึ้นอีก และควรศึกษาวิธีการ เล่นสล็อต ที่ถูกต้องไปกับ เล่น SLOT ยังไงที่ถูกต้อง
    https://ipro879.com/

  12. We begin with a wild and thrilling sports slot. Break Away is a fun hockey-themed slot created by top developer Micgoraming. ต้น

  13. Both the offline and online slot machines have a random number generator, a special type of computerized program. ต้น

  14. Selena:I overdosed

    Should’ve known your love was a game

    Now I can’t get you out of my brain

    Oh it’s such a shame

    Both:That we don’t talk anymore we don’t talk anymore

    ขิม 16/7
    Read more at https://ipro191.com/

  15. Finally, when playing profitably should stop playing So that you can put this money for savings or other investments. To continue to increase your money every day.นัท

  16. รับประกันความมั่นคงทางการเงิน ซื่อสัตย์ ฝาก-ถอน รวดเร็ว ด้วยระบบอัตโนมัติ
    ———————————————————

  17. บาคาร่าออนไลน์ อันดับ 1 ในการฝาก-ถอนอัตโนมัติ (ไม่มีขั้นต่ำ)
    รองรับกระเป๋าเงินและธนาคารทั่วไป
    —————————————————-

Comments are closed.