Muutos tilavarauksen yhteystietoihin!

Minerva-torin tilojen varaaminen onnistuu jatkossa alla olevien yhteystietojen kautta.

02941 24500 (puhelinaika klo 9-15),
tilavaraus[at]helsinki.fi

Minun puoleeni voi kääntyä yhä vanhaan malliin tapahtumien ja kurssien suunnitteluun ja toteutukseen liittyvissä asioissa.

Aurinkoista kevään jatkoa,

Mikko Halonen
opetusteknologiakoordinaattori
mikko.i.halonen[at]helsinki.fi
0503175450

The Game Cave – Serious Gaming Event

Noin 30 pelialan yritystä oli demoassa omia tuotoksiaan Minerva-torilla 17.11.2014 The Game Cave – Serious Gaming-tapahtumassa. Järjestävinä tahoina toimivat SGC Finland ja Playfull Learning Center. Monet esittelyssä olleista peleistä soveltuu hyvin myös opetukseen ja muutamia niistä on kaavailtu myös kokeiltaviksi tiedekuntamme kursseilla. Seuraavassa videossa on tunnelmapaloja tapahtumasta.

Video- ja animaatioverstas tuotteliaina

Syyslukukausi on ollut ennätys kiireinen Minerva-torilla eikä blogiin olla valitettavasti ehditty tuottaa paljoakaan materiaalia. Video- ja animaatioverstaat ovat esimerkiksi vallanneet studiotilaa torilta. Tiedekunnan Vimeo-tililtä löytyy kumpaisenkin verstaan omat kanavat, joista löytyy kaikki niissä tuotettu materiaali.

Animaatioverstaassa koulutetaan nyt jo kolmatta vuotta sekä LO- että LTO-linjojen ensinmäisen vuoden opiskelijat hyödyntämään mobiililaitteita animaatioiden teossa. Tälle kanavalle tulee uutta materiaalia joulun alusviikoilla asti.
www.vimeo.com/channels/animaatioverstas

Videoverstaseen kerätään eri kursseilta videokokeiluja, joissa on käytetty pelkästään mobiililaitteita ja niiden eri aplikaatioita.
www.vimeo.com/channels/videoverstas

Testattavana SmartFeet ja muuta mukavaa

Joo eli oon Lauri Vaaran pikkuveli Luukas (13v) ja tulin taksvärkkipäiväks tänne Helsingin yliopistoon. Mun työnä oli kokeilla tuota uutta opetusmenetelmää SmartFeet:tiä. Lisäksi kirjoitan mielipiteeni eräästä toisesti uudesta jutskasta täällä (Flinga) mutta ensimmäisenä tämä SmartFeet.

SmartFeet  

Tässä on siis kyse opetuksen ja pelin sekoituksesta, eli opetuspeliä joka toimii netissä. Oppilaat saavat käyttää omia tablettejaan/puhelimiaan. Se vaikutti tosi hyvältä, koska siinä yhdistyy liikunta sekä toiminnallisuus sekä opetus ja sosiaalinen kanssakäyminen. Pelit voidaan räätälöidä täysin moitteettomasti oman luokan tai tietyn oppilaan oppimistason mukaan. Tämän itse pelin voi hyvin yksinkertaisesti tiivistää yhteen sanaan: Tehtäväsuunnistus internettiä hyödyntäen. No siinä oli useampi sana mutta silti. Esim. opettaja on valinnut vaikka lähiympäristön kartan suunnistusympäristöksi, ja laittanut jokaiselle “rastille” jonkinlaisen tehtävän, ja tehtävä voi olla mistä aineesta vaan. Voi tehdä niin että jokaiselle aineelle on omat rastitehtävänsä. Pienen harjoituksen ja parin tutorial videon jälkeen karttoja on hauska ja helppo tehdä.

Itse tein pienen mittakaavan kartan tänne Minervatoriin ja laitoin Laurin tekemään sen läpi. Kaikki sujui erittäin sujuvasti ja ongelmia ei ollut. Minun mielestä tämä sovellus kuuluisi tulla ehdottomasti kouluihin käyttöön, vaikka heti! Vihdoin saataisiin oppilaat ulkoilemaan eikä tarvisi enää saada päänsärkyä siitä että tulee valituksia oppilaitten jatkuvasta istumisesta ja vähäisestä liikkumisesta. Samalla oppilaat saavat käyttää rakkaita puhelimiaan ja olla iloisia. Tiivistettynä: Olen tähän keksintöön tyytyväinen ja pidän sitä loistavana, pisteet: 90/100, koska mikään ei ole ikinä täydellistä 🙂

Lisätietoja: lentavaliitutaulu.fi

Flinga

Päivän aikana tutustuin myös upouuteen Flinga sovellukseen. Se on eräänlainen mielipiteitten jako/juttelu jutska. Hyvä asia siinä on minun mielestäni että sinun ei tarvitse ladata minkäänlaista aplikaatiota vaan Flinga toimii nettisivuna. Lisäksi yhteen keskusteluun voi tulla hyvin paljon porukkaa, vaikka sata henkilöä voi jutustella keskenään. Mutta aivan yhtä hyvin voit jutella kahdestaan yksityisesti jonkun kanssa.Sovellusta tullaan vielä päivittelemään ja tulevaisuudessa siilä voikin jakaa kuvia ym. Ja muita lisäominaisuuksia on kuulemma tulossa.

Flingaa voisi aivan hyvin käyttää opetuksessa yleisemminkin. Voit vaikka tehdä sellaisen ryhmän jossa on koko luokka ja opettaja. Jos jollain on kysyttävää läksyistä, tai jos haluaa kysyä opettajalta mitä huomenna on liikassa niin se toimisi vallan mainiosti. Flinga on myös hyvin yksinkertainen ja helppokäyttöinen. Voit olla Flingassa joko älypuhelimela tai tietokoneella. Sitten kun kuvien lähettäminen on mahdollista niin Flingasta tulee täydellinen.  Eli sitä odotellessa 🙂

kuva

(Kuvassa Lauri ja Mikko yrittävät piirtää kuvaa fotosynteesistä uudelle ideaseinälle. Se oli oppimispelin ensimmäinen rasti ja lopputulos lähetettiin iPadilla pelintekijän arvioitavaksi)

 

 

 

“Vähänks me ollaan hyviä!” Kokemuksia Animaatioverstaan ensimmäisestä toteutuksesta

Viime lukuvuoden aikana teimme jo pienimuotoisia animaatiopajakokeiluja, jotka onnistuivat yli odotusten. Varsinkin Ilon sillat-taidekasvatusproduktio (https://vimeo.com/channels/ilonsillat) osoitti, että toimintamallimme olivat toteutettavissa myös kentällä hyvinkin erilaisissa olosuhteissa. Produktion tavoitteena oli luoda taiteen tekemisen silta ja viedä ilon viestejä animaation keinoin päiväkodeista ja kouluista sairaalassa oleville lapsille ja päinvastoin.

Jatkojalostettua ideaa päästiin toteuttamaan syyslukukauden 2013 aikana Minerva-torilla isommassa mittakaavassa. Kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat LO- ja LTO-koulutuksista pääsivät harjoittelemaan animaatioiden tekemistä osaavien kuvataiteen opettajiemme johdolla. Opettajat olivat käyneet ensin itse tutustumassa välineisiin ja luomiimme opetusmalleihin ja -käytäntöihin. Animaatiosessioiden toteutus suunniteltiinkin varsin yksityiskohtaisesti. Suunnitelmat toki muovautuivat kokemuksien karttuessa, sillä emme osanneet huomioida kaikkia kurssin toteutukseen liittyneitä tarpeita etukäteen. Esimerkiksi tiedostojen siirtoon ja jakamiseen jouduimme kehittämään uusia toteustustapoja kokeilun edetessä. Kokemuksista viisastuneena seuraavan lukuvuoden sessioiden toteutus onkin jo huomattavasti helpompaa.
Lue loppuun

Uusi lukuvuosi uudet kujeet

Elämä torilla on jatkunut kovin kiireisenä ja kansainvälisenä. Tänään esimerkiksi aamukahvin aikaan torille saapui Tansanian opetusministeri delegaationsa kanssa ja nyt tilassa luennoin tanskalainen vieras musiikin vaikutuksesta aivoihin. Meillä oli myös kunnia toimia yhtenä International Advisory Boardin (IAB) vierailun kokouspaikoista ja pääsimme samalla esittelemään heille toimintaamme. Syksyymme on mahtunut normaalin opetustoiminnan rinnalle myös useita koulutus- ja suunnittelutapahtumia, joiden osanottajat ovat saapuneet eripuolilta maailmaa.

International Advisory Boardin (IAB) vierailun kokouspaikoista ja pääsimme samalla esittelemään heille toimintaamme

Pääsimme esittelemään International Advisory Boardille (IAB) toimintaamme.


Lue loppuun

Minerva-torin uudet vaatteet

Minerva-torin lasiseinät ovat saaneet koristeekseen uudet Passion for learning-teippaukset. Nyt meidät on hieman helpompaa löytää Minerva-talon kellarikerroksesta (K2-kerros). Passion for learning-grafiikka on peräisin Helsingin WDC-vuodelta ja se on jäämässä torin viralliseksi julkisivun kuosiksi.

Minerva-torin uudet vaatteet

Minerva-torin uudet vaatteet

Planeetta Terra-oppimispeli valtasi Minerva-torin

Minerva torilla-järjestettiin tänään oppimispeliteemainen tapahtuma. Paikalla saapui viitisenkymmentä opettajankoulutuslaitoksen opiskelijaa ja työntekijää sekä lukion ja ammatillisen koulutuksen opettajaa. Tavoitteena oli tutustuttaa koulutukseen osallistujia oppimispelien maailmaan ja niiden opetuskäyttöön. Pelit kuuluvat olennaisesti nuorten maailmaan ja ne tarjoavat loistavan mahdollisuuden osallistavalle oppimiselle.
Lue loppuun

Minerva-torilla kuvattiin Helsingin yliopiston Harlem Shake

Vajaa kuukausi sitten Harlem Shake-meemi nousi keskustelun aiheeksi tilan kehitystapaamisessa. Samaan aikaan useammalta suunnalta alkoi kuulua myös toiveita oman Harlem Shake-videon toteuttamisesta. Päätimme kysellä opiskelijoiden ja tila-aktiivien mielipidettä asiasta ja koska kannatus oli valtavaa laitoimme pyörät pyörimään. Aluksi Harlem Shake piti toteuttaa osana meidän omaa koulutustapahtumaamme, mutta muutamien sattumien ja kyselyjen kautta tilaisuus paisuikin koko yliopiston yhteiseksi tempaukseksi. Ihmisille koitettiin tiedotella eri kanavia pitkin ja Facebookiin perustettiin myös tapahtumasivu, jota kautta pystyttiin jakamaan tarkempaa tietoa tempaukseen liittyen.

Kuva Harlem Shakesta.

Lue loppuun