Huhtikuun alussa Zonta Piiri 20 järjesti Helsingissä Maahanmuuttajat täysivaltaisiksi suomalaisiksi –seminaarin. Seminaarissa käsiteltiin maahanmuuttajuuteen, työllistymiseen ja kielen oppimiseen liittyviä kysymyksiä ja pohdittiin niiden yhteyttä täysivaltaistumiseen. Täysivaltaistumisella (eng. empowerment) tarkoitetaan sitä, että yksilö pystyy itse hallitsemaan elämäänsä eivätkä muut tahot sitä ohjaile. Lisäksi sillä viitataan siihen, että yksilö pystyy osallistumaan yhteiskuntaan sen aktiivisena jäsenenä.
Seminaarin järjesti Zonta Piiri 20 ja puhujiksi oli kutsuttu eri näkökulmia edustavia henkilöitä. Paikalla olivat mm. vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet, joka toi esiin tasa-arvo- ja oikeuskysymyksiä. Eija Hanni puolestaan käsitteli työllistymiseen liittyviä näkökohtia ja Monika-naisten liiton toiminnasta kertoi Jenni Tuominen. Maahanmuuttajina aikoinaan Suomeen tulleet Ruslan Haarala ja Nasima Razmyar kertoivat omista kokemuksistaan suhteuttaen niitä laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin.
Seminaari oli varsin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, mutta erityisesti itse jäin miettimään keskustelua kotihoidontuesta. Monesti kotihoidontuki nähdään uhkana urakehitykselle ja työllistymiselle. Erityisesti maahanmuuttajaäitien kohdalla kotihoidontuesta puhuttaessa mainitaan usein syrjäytyminen: Kielikursseille pääsy hankaloituu, mahdollisesti jo aloitetut opinnot viivästyvät ja työllistyminen siintää hamassa tulevaisuudessa – jos sielläkään. Monesti esiin nostetaan ajatus siitä, että äidit jäävät yksin kotiin. Huolena on usein se, kielen oppiminen ja työllistyminen hankaloituu tai estyy. Meillä on niin ansiotyötä arvostava yhteiskunta, että naisen katsotaan usein olevan itsenäinen ja aktiivinen yhteiskunnan jäsen, kun hän käy ansiotöissä.
Eikö kotihoidontuki ja sen mahdollistama kotiäitiys voi olla myös yksi tie täysvaltaistumiseen? Olen saanut tehdä etnografista tutkimusta eräässä pääkaupunkiseudun asukaspuistossa, jossa kokoontuu maahanmuuttajaäideille tarkoitettu toiminnallinen äiti&lapsi –ryhmä. Ryhmä oli alun perin tarkoitettu vain maahanmuuttajaäideille, mutta asukaspuiston suomalaisäidit halusivat mukaan toimintaan. Ryhmässä on tehty niitä asioita, joita asukaspuiston perhetoiminnassa muutenkin tehdään: leivotaan, askarrellaan, retkeillään lähiympäristössä, juodaan kahvia ja jutellaan.
Eikö tämä juuri ole täysvaltaistumista? Ryhmässä toimivat sekä täällä syntyneet että tänne muualta muuttaneet yhdessä. Äidit keskustelevat keskenään niistä asioista, mistä äidit muutenkin keskustelevat: lapsista, kasvatuksesta, parisuhteesta, arjen iloista ja suruista sekä arjesta selviytymisestä. Kieli on jotain suomen, englannin, elekielen ja muiden kielten sekoitusta.
Tähän ei olisi mahdollisuutta, jos nämä maahanmuuttajaäidit olisivat perinteisessä kotoutumiskoulutuksessa ja kielikurssilla. Voitaisiinko hyväksyä, että tämäkin on tapa täysivaltaistua täällä uudessa kotimaassa? Tämä toiminta mahdollistaa pienten lasten äitien osallistumisen oman alueensa toimintaan. Toiminnalla on myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä: kyse on myös monikulttuurisuuskasvatuksesta, tasa-arvosta, sosiaalisen hyvinvoinnin lisäämisestä ja mahdollisten tulevien sosiaalisten ongelmien ehkäisemisestä.
Tämä asukaspuistotoiminta, johon olen saanut etnografina tutustua tämän vuoden ajan, tukee näkemystäni siitä, että juuri kotiäitiys on tarjonnut näille äideille erilaisen oppimisen. Ei mennäkään ”kieli edellä”, vaan lähdetään liikkeelle sosiaalisesta vahvistumisesta. Solmitaan suhteita oman asuinalueen asukkaisiin ja perheisiin, minkä kautta on mahdollista ymmärtää ympäröivää yhteiskuntaa ja sen käytänteitä. Mielestäni tämä on täysvaltaistumista sanan parhaimmassa merkityksessä. Työllistyminen mahdollistuu sitten myöhemmin. Ja jos lähdetään liikkeelle ajatuksesta, että työllistyminen vaatii kielen ja kulttuuristen taitojen hallintaa, niin onko parempaa tapaa oppia niitä kuin aktiivinen toiminta yhdessä alueen muiden perheiden kanssa?