Kulttuurikoordinaattori Inkeri Pitkäranta

Sylvian joululaulu tuo joulun sydämeeni. Se on tuonut jo lapsesta saakka, kun jouluaattona kahden veljeni kanssa sitä esitimme. Vanhempi veljeni lauloi, nuorempi veljeni soitti viulua, ja minä säestin pianolla. Esitimme muitakin joululauluja, mutta ”Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan” herkisti ja huipensi aattoillan ennen joulupukin tuloa. Nyt sitä soitetaan ja lauletaan yhdessä lasten ja lastenlasten kanssa – ja edelleenkin se on jouluaaton kaunein ja sykähdyttävin hetki.

Laulun sanoja ”Mutt´ ylhäällä orressa vielä on vain se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain. Ja vaiennut vaikerrus on vankilan; oi murheita muistaa ken vois laulajan?” – en niitä lapsena ajatellut. Koin vain haikeutta ja surumielisyyttä. Mutta toisessa säkeistössä tapahtuu muutos: ”Miss̕ sypressit tuoksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun, miss´ siintääpi veet, viini on vaahtoovin ja sää aina kuin toukokuun. Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään.” Yhtäkkiä surumieli on muuttunut iloksi.

Ja sitten se kolmas säkeistö kertoo selityksen: ”Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen!” Siitä tuli avain minulle. Kuka laulaa ja miksi? Miksi lähtenyt pois siitä maasta, joka on ”armain ja kallein mull´ ain Suomenmaa!” – Sehän on lintu, muuttolintu – mustapääkerttu, upea laulaja, joka talvehtii Sisiliassa. Tänne se kaipaa keväisin Pohjolaan, mutta sen on pakko muuttaa täältä syksyllä pois säilyäkseen hengissä. Tässä piilee tuon laulun lohtu: nyt linnut ovat poissa, luonnossa hiljaisuus – ne ovat vain lähteneet talvea pakoon. Ja kun kevät koittaa, ne palaavat uskollisesti takaisin. Silloin alkaa todellinen laulun riemu meillä! Ne kaipaavat tänne. Mitä olisi kevät ja kesä ilman linnunlaulua?

Ljungblommor koriste ja teksti Sylvias helsning från Sicilien

Sylvian joululaulu on syntynyt Zacharias Topeliuksen (1818–1898) runosta Sylvias helsning från Sicilien, joka ilmestyi vuonna 1854 Ljungblommor -runokokoelman kolmannessa osassa. Runo on päivätty jouluaattona 1853. Runo on hyvin monimerkityksellinen. Sen symboliikkaa voi tulkita niin Topeliuksen oman elämän senhetkisistä vaikeuksista kuin Suomen poliittisesta tilanteesta Venäjän autonomisena suuriruhtinaskuntana.

Mutta hyvin keskeisesti runo kertoo Topeliuksen rakkaudesta lintuihin ja luontoon. Hän kaipaa muuttolintuja ja huolestuu niiden mahdollisesta vaarasta joutua etelässä saalistuksen kohteiksi. Linnuilta saatettiin puhkaista silmät ja elättää niitä häkeissä, jotta sokean linnun viserrys houkuttelisi sukulaislintuja ansaan. Ala-alkeiskouluille kirjoittamassaan Luonnonkirjassa Topelius kertoo häkkiin teljetystä vihervarpusesta, joka vapaaksi päästyään lupaa kutsua kaikki linnut esiin ja esitellä ne. Ja niin juuri tapahtuu. Topelius osaa oppikirjoissaankin tarinan kertomisen taidon ja taian.

Vuonna 1870 Topelius perusti pikkulintujen suojeluyhdistyksen Majföreningen till småfåglars skydd, jonka tehtävänä oli opettaa lapsia suojelemaan ja hoitamaan pikkulintuja. Yhdistyksen jäsenten oli annettava seitsemän lupausta, joista viides oli: ”Me emme koskaan pyydystä tai pidä häkissä muita pikkulintuja, paitsi kanarianlintuja, jotka eivät osaa kaivata vapauttaan, koska ovat syntyneet häkeissä eivätkä kykenisi elämään ulkona meidän ilmastossamme.”

Entä Sylvian joululaulun säveltäjä – Suomen Schubertiksi nimetty Karl Collan (1828–1871)? – Monilahjakas säveltäjä, kirjallisuuden tutkija, yliopiston saksan kielen lehtori, kansalaulujen kerääjä, Kalevalan ruotsintaja, toimittaja ja kriitikko, filosofian tohtori, jonka väitöskirja käsitteli serbialaisia kansanlauluja. Yksinlaulujen säveltäjänä hänet nosti Franz Schubertin rinnalle Fredrik Pacius, jonka tyttären Marian kanssa Collan oli naimisissa. Mutta sukulaisuussuhde tuskin oli arvioinnin syy, sillä Karl Collan kuuluu romantiikanajan yksinlaulun arvostetuimpiin edustajiimme.

Collan sävelsi Topeliuksen runon jo pian runokokoelman ilmestymisen jälkeen. Laulun nimeksi on annettu Sylvias julvisa på Sicilien. Se julkaistiin vuonna 1855 kuuden laulun kokoelmassa ”Sånger och Visor med Pianoforte accompagnement”. Runossa on neljä säkeistöä, joista lauluun on valittu kolme: ensimmäinen, toinen ja neljäs. Nuotista on jätetty pois runon kolmas säkeistö, johon sisältyy mystistä hautasymboliikkaa: ”vid foten af Etna, der är en graf, hvars sorg uti blommor byts. Der slumrar en gäst ifrån nordens dal; och nu är det jul i hans fädernesal.” Ehkei sen sisältö sovi joululaulun tunnelmaan.

Runosta on tehty useita suomennoksia – kauneimpia niistä Elina Vaaran suomennos Topeliuksen Koottujen teosten XI osassa Runoja vuodelta 1931. Mutta ne tutut sanat, joilla me sitä laulamme, on suomentanut Martti Korpilahti. Suomennos ilmestyi Kansanopiston laulukirjassa vuonna 1918. Martti Korpilahti (1886–1938) oli keskisuomalainen runoilija, säveltäjä, kuoronjohtaja, opettaja ja koulunjohtaja – syntynyt muuten Korpilahdella. Hän on sanoittanut muun muassa Keski-Suomen maakuntalaulun Männikkömetsät ja rantojen raidat sekä ranskalaisen kansanlaulun Heinillä härkien kaukalon. Sylvian joululaulussa hän on onnistunut loihtimaan Topeliuksen runosta sanat, jotka todella soivat Collanin sävellyksessä. Runon sanoma on myös kirkastunut: muuttolintukin kaipaa etelän lämmöstä takaisin Suomeen.

Sekä Sylvian joululaulun runoilija että säveltäjä liittyvät kumpikin läheisesti sekä Kansalliskirjastomme historiaan että kokoelmiin. Kuten Matti Klinge kirjoittaa blogissamme 25.11., Topelius toimi kirjastossamme amanuenssina vuosina 1846–1851. Collan toimi ensin amanuenssina ja sitten kirjastonhoitajana 1866–1871. Hän teki myös opintomatkoja aikansa johtaviin kirjastohin Pietariin, Berliiniin, Leipzigiin, Wieniin, Pariisiin ja Lontooseen tuoden uusia kehittämisideoita kirjastoomme. Rainer Knapas toteaa kirjastomme historiassa Tiedon valtakunnassa: ”Collan tähtäsi siihen, että Helsingin kirjastoa kehitettäisiin käytännön uudistuksilla tutkijoille ja suurelle yleisölle helpommin saavutettavaksi.”

Kansalliskirjaston kokoelmista löydämme heidän koko tuotantonsa: Topeliuksen valtavan kirjallisen tuotannon, myös laajan käsikirjoituskokoelman ja Collanin sävellyskäsikirjoitukset ja arkistot, painetut nuotit ja muut julkaisut. Sylvian joululaulusta löytyvät myös kaikki kotimaiset äänitteet, joita on peräti 471 kappaletta.

Viola: Sylvian joululaulun ääniteluettelo

Nuottijulkaisuja laulusta on 66 kappaletta, joiden lisäksi koulu- ja joululaulukirjat.

Viola: Sylvian joululaulun nuottijulkaisujen luettelo

Sylvian joululaulun säveltämisestä tulee ensi vuonna kuluneeksi 160 vuotta. Laulu valittiin kauneimmaksi joululauluksi Yleisradion järjestämässä äänestyksessä 1960-luvulla.

Lauletaan, soitetaan ja kuunnellaan sitä taas!

Hyvää Joulua kaikille!

Kirjastonhoitaja Anna-Maija Pietilä-Ventelä

Joulukuuta on ennen kutsuttu talvikuuksi. Talvikuu oli käytössä vielä 1700-luvulla. Useimpien eurooppalaisten kansojen kielten joulukuun perusta on latinan december. Se oli roomalaisten vuoden kymmenes kuukausi. Joulun vietto on suurin vuotuisista juhlistamme. Niinpä tuota talvikuuta alettiin kutsua juhlan mukaisesti joulukuuksi. Joulukuu on joulun valmistelua. Tuo aika on ryhmitetty useaan eri alajaksoon, joita ovat joulunalusviikot eli adventti, jouluviikko, aatonaatto, jouluaatto ja joulupäivät. Satoja vuosia sitten joulua juhlittiin neljä päivää. Viimeinen joulun pyhistä on säilynyt kalenterissa. Joulukuun 28. on yhä viattomien lasten päivä Betlehemin lastenmurhan muistoksi.

Kansalliskokoelman Vuotuisjuhlalehdet-signumiin on talletettu suomalaisia joululehtiä vuoteen 1945. Vuotuisjuhlalehtiä on kokoelmassa satoja. Ne jakautuvat kalenterivuoden eri juhliin: joulu, pääsiäinen, juhannus ja muut vuotuisjuhlat. Joululehdet ovat niissä suurin ryhmä, kun mukana ovat eri lehtien joulunumerot. Vanhimmat joululehdet ovat 1870-luvulta. Vanhin on Betlehems stjerna : julblad för ung och gammal. – Helsingfors [s.n.], 1878–1888.

Joululehtien kautta voi seurata maaseudun ja kaupunkilaisten joulunviettoa; talonpoikaisia ja säätyläistenkin joulutapoja. Mieliimme piirtyy ihannekuva aidosta suomalaisesta joulusta. Joululehdillä on asemansa jouluun valmistautumisessa ja joulun vietossa. Joulun ajan vapaahetkiin kuuluu lukeminen. Lukutaidon yleistymisen myötä lehtien kirjo laajeni. Painotekniikan kehittyminen, kuvat, värit ja paperi sekä postin välitys paransivat joululehtien kysyntää. Lehtiä julkaisivat sekä yksityiset että julkaisuyritykset. Lehtien määrä kasvoi 1900-luvun alussa runsaasti. Maailmansotien välissä lehtiä ilmestyi tietysti vähän. Sotien jälkeen sanoma- ja aikakauslehtien kasvu söi vuotuisjuhlalehtiä samoin kuin kirjojen määrien lisääntyminen sekä yleisradiotoiminnan alku 1920-luvun lopulla.

Varhaisissa joululehdissä on vahva uskonnollinen ja opettava sävy. Joulun perinteet, tarinat, legendat ja sadut on kirjoitettu lehtiin yhä uudelleen. Lukijoita valistetaan esim. viinan kiroista. Köyhien auttamista painotetaan. Lehdissä on myös eksoottisia tarinoita kaukaisista maista ja kansoista. Lappi alueena on ollut kiinnostava. Lapin revontulet, lumiset puut ja porot ovat tuoneet eksotiikkaa kuten Egyptin pyramidit tai Amerikan intiaanit. Traagiset ihmiskohtalot ja lohduttavien tapausten kuvaukset ovat olleet kirjoittajien aiheina, kuten myös ”jouluksi kotiin”, eli maaseudun asukkaiden matka kaupungin työpaikoista lomalle kotiin juhlan viettoon. Eri alojen ammattilehdet julkaisivat myös joulunumeronsa. Työväen aate näkyy joululehdissäkin. Niissä kristillinen joulunvietto on sivuosassa tai sitä kritisoitiin. Lehdet kuvaavat vankien, rikollisten ja syrjäytyneiden joulunviettoa.

Zacharias Topelius kirjoitti paljon lapsille ja nuorille suunnattua jouluaiheisia kertomuksia, runoja ja satuja. Ne päätyivät joululehtiin suomennettuina. Anni Swan, Immi Hellen ja Maila Talvio kirjoittivat laajalevikkisiin joululehtiin. Myös Juhani Aho, Eino Leino, Jalmari Finne ovat olleet ahkeria joululehtiin kirjoittajia. Kuvittajista nousevat esille Pekka Halonen, Rudolf Koivu ja Martta Wendelin. Heidän kuva-aiheensa ovat olleet suosittuja myös joulukorteissa 1920-luvulta lähtien. Lehdet julkaisivat myös ruotsalaisten Jenny Nyströmin ja Carl Larssonin kuvituksia.

Joululehtien kansikuvissa on keskuksena usein ollut Jeesus-lapsi. Silti kristillinen ja maallinen joulu elävät rinnakkain. Joulupukki lahjoineen on tullut mukaan liike-elämän kehittymisen myötä. Joululehtien välissä on usein ollut myös taitelijoiden kuvajäljennöksiä. Joululehtien mainokset ja tuote-esittelyt kuvaavat tuon ajan lahjatavaroita ja tarvekaluja itse valmistettujen lahjojen ja joulukoristeiden lisäksi. Olkikoristeisen jouluhimmelin valmistusohje on useassa lehdessä mukana. Lehdistä löytyy ohjeita eri ruokalajeihin ja reseptejä joululeivonnaisiin. Pilalehdet julkaisivat omat huumorilla maustetut joulunumeronsa. Lehdet kirjoittivat ajankohtaisista aiheista kepeästi ja kantaaottavasti. Arijoutsin Joulupippuri ilmestyi vielä 1970-luvulla.

Joululehdet ovat levittäneet aatteita, etsineet sympatioita ja keränneet rahaa hyväntekeväisyyteen kuten esim. Orpojen joulu. Eläkeliitot, urheiluväki, sotaveteraanit, Martat ja muut järjestöt julkaisevat edelleen joululehtiä samoin kuin eri kirkkokunnat ja muut uskonnolliset järjestöt. Annan päivänä tai yönä leivottiin koristeelliset joululeivät. Iltayö nukuttiin ja puolilta öin noustiin leipomaan. Suuri joululeipä koristeltiin isolla aitan avaimella painetulla ristillä tai joulusilmillä. Samoin Annan päivän aikoihin pantiin käymään myös jouluolut, jota saatiin Tuomaan päivänä maistella. Yksipuolisen ruokinnan vuoksi lehmät lypsivät niukasti talvella. Siksi olut oli yleinen joulujuoma etenkin Pohjoismaissa. Viikingit ”joivat joulua”. Uskottiin, että jouluviinaryyppy siunaa sadon. Ryyppy tarjottiin jokaiselle, lapsillekin. Viinaa ripoteltiin tuvan jouluoljille sekä hevosen heinille.

Joulusaunasta sekä muista joulutavoista on hauskoja muisteluita. Joulusauna on suomalaisen talonpojan juhlassa mukana. Saunaan valmistauduttiin huolella. Säätyläiset eivät yleensä saunoneet jouluna. Jukolan talon seitsemän veljestä sen sijaan kylpivät sydämensä kyllyydestä. Saunan lämmitys aloitettiin ajoissa, usein edellisenä yönä. Kaikkien piti ehtiä saunomaan valoisana aikana. Saunassa oltiin hiljaa, etteivät sääsket ja itikat hätyyttelisi seuraavana kesänä. Auringon laskettua saunan ottivat haltuunsa saunatontut ja muu näkymätön väki, talon entiset löylymiehet. Sauna on ollut esi-isillemme pyhä paikka, koska siellä synnyttiin, sinne saatettiin kuolla, ja siellä pestiin vainajat.

Joululehdistä suosikkilehtiä ovat Martta Wendelinin kuvittamat Kotilieden joulunumerot 1940-50-luvuilta sekä 1930-luvulla ilmestynyt Anni Swanin toimittama Sirkan Joulu -lehti, jossa on Rudolf Koivun kuvituksia. Rudolf Koivun satumaisissa kuvissa on luminen metsä usein tonttujen ja metsäneläinten tapaamispaikkana. Kuvissa metsän kaikki eläimet ovat ystäviä jouluyönä. Rudolf Koivu kuvaa kauniisti kodin joulukuusta, jossa on puinen ristikkojalka. Kuusessa on kynttilöitä, tähtiä, omenia ja tonttuja. Luminen talvi, pakkanen ja ruskottava taivas ovat mukana Rudolf Koivun “kuusen hankinta”-kuvassa. Kuusenhaku omasta metsästä oli maaseudulla eräs joulun tärkeistä hetkistä perheessä.

             
Runo Joulupukki -lehdestä 1917

Martta Wendelin teki kuvittajan töitä useille kustantajille. Otavan kustannusyhtiön kuvittajana hän työskenteli pitkään. Wendelinin maalauksissa kuvastuu väri-iloa, metsää, järviä ja maaseudun maisemaa. Wendelinillä on hyvin vähän tummansävyisiä töitä. Kuvien tunnelmiin on helppo samaistua. Kuvissa esiintyviä aiheita ovat suomalainen agraarinen elämäntapa 1920–30-luvuilla ennen kaupungistumista. Martta Wendelin kuvaa ruuan valmistamista, kotieläinten hoitoa, käsitöiden tekemistä ja muita maalaistalon töitä. Kuvissa on usein mukana kolmen sukupolven keskinäiset suhteet, esim. isoäiti opettaa lapsenlastaan. Lapsuuden viattomat leikin ilo ja vanhuuden viisaus ovat myös olleet Martta Wendelinin kuvituksen aiheita.

Jouluvirret ja -laulut, niiden nuotit ja sanat ovat tuoneet koteihin musiikkia. Joululehdissä on mukana uusia joululauluja tuttujen laulujen lisäksi. Lapsuuden ajan koulusta ja joulujuhlista mieliin palautuvat rakkaat joululaulut painettiin uudelleen joululehtiin, joista ne voi helposti palauttaa mieliin. Niiden tarkoituksena oli tehdä kristillinen joulunvietto kansalle läheiseksi, kiehtovaksi ja saada ihmiset irtaantumaan pakanallisista uskomuksista. Joululaulujen ja joulunäytelmien juuret ovat katolisesta kirkosta. Tuon ajan jäänteitä Suomessa ovat edelleen Tiernapojat. Tiernapoikien juuret juontavat 1600-luvulle, jolloin Turun yliopiston oppilaat alkoivat kierrellä vauraissa taloissa esittämässä näytelmää ja samalla keräämässä opintoihinsa rahaa.

Pimeän vuodenajan suurta juhlaa on valaistu kynttilöin. Kynttilät syttyivät ikkunoille 1700-luvulla kuningasperheen merkkipäivinä. Venäjän vallan aikana kynttilöitä poltettiin tsaariperheen kunniaksi. Kynttilöitä on valmistettu Viipurissa teollisesti 1800-luvun alkuvuosikymmenistä lähtien. Silloin alkoi Havin kynttilöiden aika. 1850-luvulta lähtien alettiin polttaa kynttilöitä myös suomalaisuuden puolesta. Runebergin päivänä sytytetty kynttilä ikkunalla oli samalla myös protesti venäläistämistä vastaan. Itsenäisyyden aikana juuri itsenäisyyspäivänä kynttilänpoltto on yleistynyt tapaperinteeksi 1920-luvulla. ”Joka ikkunalla kaksi kynttilää” 6.12. klo 18-20 juontaa vanhaan eurooppalaiseen tapaan sytyttää ikkunalle kynttilä valtakunnallisten merkkitapausten juhlistamiseksi.

Joululehtien rauha, vanhat tarinat, sadut ja tapahtumat sekä jouluhuumori tervehtivät meitä tänään digitaalisina. Velikulta-lehti 1901 kirjoittaa arvion Kylväjän joululehdestä: ”siinä ei ole mitään sellaista, mikä olisi saanut jäädä pois, paitsi jokunen kuvista. Voimme vakuuttaa, että ”Joulujuhla” tämä vaatimattoman näköinen ensikertalainen joululehtiemme joukossa on tekstinsä puolesta paras, kun varsinaista joululehteä tahdotaan.”

Kansalliskirjaston digitoituja “Joululehtiä”

Professori Tapio Markkanen, joka tutkii ja opettaa tähtitiedettä ja tieteen historiaa

Tieteenhistoriassa on usein tapana pitää luonnontieteiden vallankumouksen alkufanfaarina Nikolaus Kopernikuksen pääteosta De revolutionibus orbium coelestium libri sex (Kuusi kirjaa taivaan pallonkuorien pyörimisestä), joka ilmestyi Nürnbergissä tekijänsä kuolinvuonna 1543. Toitotusta tuki sointuisasti samana vuonna Andreas Vesaliuksen kirja ihmisruumiin anatomiasta De fabrica humanis corpora. Vallankumoussinfonian katsotaan päättyvän Isaac Newtonin rummuniskuihin teoksessa Philosophiae naturalis principia mathematica (Luonnonfilosofian matemaattiset periaatteet) vuodelta 1687.

Maailmankuvan mullistus

Luonnontieteiden mullistus oli monivaiheinen. Siinä muuttuivat käsitykset, kuinka ja mistä oikeaa tietoa saadaan, ja myös monet tieteen työtavat vaihtuivat. Enää ei kysytty vain menneisyyden viisailta ja uskon auktoriteeteilta, vaan ympäröivältä maailmalta. Nikolaus Kopernikusta muistetaan, koska hän käynnisti vakavassa mielessä keskustelun taivaiden kiertoliikkeistä ja liikkeiden keskuksesta. Uuden maailmankuvan muovaaminen jäi Kopernikukselta kesken. Sen viimeistelijöistä keskeisimpiä olivat Johannes Kepler, joka loi uudestaan maailman arkkitehtuurin, Galileo Galilei, joka osoitti että maanpäällä vallitsevat samat lait kuin taivaissa, ja Isaac Newton kertomalla, miten maailman koneisto käy.

Kuva 1. Johannes Kepler syntyi palkkasoturin poikana 1571. Hän joutui taloudellisesti niukoista oloista opintielle, koska Württembergin ruhtinaskunta halusi koota kaikki lahjakkuudet evankelista uskoa edistämään. Kepler joutui muun muassa puolustamaan äitiään noitaoikeudenkäynnissä ja onnistui hellittämättömällä sitkeydellään kumoamaan syytteet. Kuva vuodelta 1590.

Johannes Kepler sai papin koulutuksen Tübingenin yliopistossa Würtenbergissä, josta oli uskonpuhdistuksen myötä tullut luterilaisuuden vahva linnoitus. Kepler etsi Jumalan luomissuunnitelman perimmäistä tarkoitusta maailmankaikkeuden geometriasta ja julkaisi ensimmäisen teoksensa aiheesta 1596. Tübingenin vastuunsa tuntevat teologian professorit totesivat, ettei nuorta Kepleriä pidä päästää saarnastuoliin ja hankkivat hänelle lääninmatemaatikon toimen Itävallasta. Vuosisadanvaihteessa Kepler joutui yhteistyöhön Prahassa Tyko Brahen kanssa, joka oli joutunut maanpakoon Tanskasta. Tyko oli koonnut kahden vuosikymmenen aikana havaintoaineiston taivaankappaleiden liikkeistä. Se oli järjestelmällisempi ja tarkempi kuin edellisten vuosisatojen kuluessa kertyneet havainnot. Kepler sai tehtäväkseen tutkia tämän materiaalin pohjalta, kuinka planeetta Mars liikkuu. Löytääkseen vastauksen hänen oli selvitettävä myös Maan liike ja itse asiassa koko aurinkokunnan rakenne ja liikkeet. Vuosikymmenen sitkeän työn tuloksena syntyi täysin uusi kuva maailmankaikkeudesta, jonka perustukset Kepler loi kokonaan uudenlaisiksi. Kepler esitti kaksi planeettaliikkeen lakiaan 1609 ja kolmannen 1619. Ne kuvailevat aurinkokunnan rakenteen ja planeettojen liikkeet hyvin. Nykyinen kuvamme aurinkokunnasta on Keplerin luoma.

Kuva 2. Pohtiessaan Jumalan luomissuunnitelmaa Kepler uskoi löytäneensä rakennelman, jossa planeettojen pallonkuoret muodostivat tiiviin pakkauksen. Hän sovitti Platonin viisi säännöllistä monitahokasta kuuden, silloin tunnetun planeetan pallonkuorien väliin niin, että sisemmän monitahokkaan kärjet sivusivat planeetan pallonkuorta sisäpuolelta ja ulomman monitahokkaan tahot ulkopuolisesti. Teos herätti muun muassa Tyko Brahen kiinnostuksen ja johti Tykon ja Keplerin yhteistyöhön. Kuva Keplerin teoksesta Mysterium Cosmographicum (Kosminen mysteeri) vuodelta 1596.

Kepler selitti, millaisilla radoilla planeetat liikkuvat ja kuinka niiden ratanopeudet riippuvat etäisyydestä Auringosta. Lakeja etsiessään hän kehitti uudenlaisia menetelmiä, joiden soveltaminen vaati niin raskaita laskutöitä, että tietokoneiden nykyiseen laskentatehoon tottunut sellaisiin ponnistuksiin tuskin antautuu. Kepler otti tutkimusohjelmaansa useita uusia johtavia periaatteita. Hän oli ensinnäkin varma, että kiertoliikkeiden keskus on Aurinko eikä Maa. Siten hän sitoutui periaatteeseen, jonka Kopernikus oli esittänyt puoli vuosisataa aiemmin. Toinen tärkeä seikka oli, että siihen saakka taivaankappaleiden liikkeitä oli tarkasteltu geometrisena ongelmana. Niin olivat tehneet Klaudios Ptolemaios, niin oli tehnyt Nikolaus Kopernikus 14 vuosisataa myöhemmin.

Liikkeiden geometriaa tavoitellessaan Kepler vaati, että lakien muodon piti olla yhteydessä liikkeen aiheuttavaan vaikutukseen ja ymmärrettävästi perusteltavissa fysikaalisesti. William Gilbert oli julkaissut 1600 uraauurtavan tutkimuksen magneeteista ja osoittanut, että Maa oli suuri magneetti, joka pakotti kompassineulan asentoonsa. Kepler oletti, että Auringon ja planeetan välillä on jonkinlainen magneettinen kytkentä, joka määrää planeetan nopeuden sen mukaan, kuinka planeetan etäisyys Auringosta vaihtelee kun planeetta kiertää Aurinkoa. Tällä vaatimuksella Kepler asetti työlleen ankaran tavoitteen. On aihetta muistaa, että fysiikan keskeiset käsitteet, kuten voima, kiihtyvyys, liikemäärä tai energia eri muodoissaan, olivat vielä hämärästi määriteltyjä tai niitä ei vielä ollut käytettävissä. Vaikeuksista huolimatta Kepler saavutti ratkaisut, jotka antoivat hedelmällisen pohjan seuraavien sukupolvien tutkijoille.

Rudolfin taulukot

Kansalliskirjastolla on Keplerin koottujen teosten sarja, joka on ilmestynyt pääosin 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kirjastolla on Keplerin kahden keskeisen teoksen varhaiset laitokset. Toinen niistä on Epitome astronomiae copernicanae, kopernikolaisen tähtitieteen esityksen ensimmäinen osa (Linz 1618). Kepler kirjoitti seitsenosaisen teoksen oppikirjaksi vuosina 1617 – 21. Kirjaston hallussa oleva kirja on sidottu yhteen Galileo Galilein Sidereus nuntius (Tähtien sanasaattaja, Venetsia 1610) –teoksen Lontoossa 1653 ilmestyneen laitoksen kanssa. Vaikka Kepler kunnioittaa teoksen nimessä suurta edeltäjäänsä Kopernikusta, nimi johtaa harhaan. Teos kertoo Keplerin, ei niinkään Kopernikuksen tähtitieteestä.

Kansalliskirjaston toinen varhainen Keplerin teos on Tabulae Rudolphinae quibus astronomicae scientiae (Rudolfin taulukot). Ensi painoksen kappale on painettu Ulmissa 1627. Kirja oli myös Kuninkaallisen Turun akatemian kokoelmissa, mutta tuhoutui ilmeisesti viimeistään Turun palossa 1827. Se on palannut kirjastoon A. E. Nordenskiöldin kokoelman mukana.

Kepler seurasi Tyko Brahea keisarillisena matemaatikkona Prahassa, jossa keisari Rudolf II piti hoviaan. Tähtitieteessä taulukkoteoksilla on pitkä perinne. Niitä on tarvittu erilaisten käytännön tarpeiden tyydyttämiseen, kuten kalenterien laadintaan. Rahoittajalle omistamansa teoksen Kepler laati perinteisessä tarkoituksessa, mutta nyt uudelle, aurinkokeskiselle perustalle ja nimenomaan omien tutkimustensa mukaisesti.

Kuva 3. Kuvassa Keplerin pöydällä on merkillinen esine. Se on Uranian temppelin katon malli. Kepler oli täysin tietoinen työnsä merkityksestä. Kuvalla hän halusi kertoa, että ilman häntä uuden tähtitieteen uljas temppeli ei olisi valmistunut. Hän loi sen huipun.

Keplerin Rudolfin taulukoiden nimilehden kansikuvan on piirtänyt Georg Coler. Se pursuu vertauskuvia ja kertoo paljon. Tähtitieteen muusan, Uranian, temppelin perällä näkyy kaldealainen astronomi muinaista tähtitiedettä edustavan rapautuneen pylvään vieressä. Vasemmalla seisoo Hipparkhos, oikealla istuu Ptolemaios kirjoittamassa, antiikin suurimmat astronomit kumpikin oman pylväänsä rinnalla. Uuden tähtitieteen suuruudet Kopernikus ja Tyko Brahe käyvät tieteellistä väittelyä lujien ja jalomuotoisten pylväidensä äärellä. Tyko osoittaa kohti temppelin sisäkattoa, johon on kuvattu hänen ehdottamansa maailmakaikkeuden rakennemalli. Tykon sormesta lähtevälle säteelle on kirjoitettu ”Quid si sic” eli ”Jospa se onkin näin”. Teoksen nimi on piirretty tauluun, joka riippuu katon keskipisteessä sijaitsevasta Auringosta kuin tuomiokirkon kattokruunu. ”Kyllä se kuitenkin on näin”, Kepler tarkoittaa painokkaasti.

Temppelin perustuksen etumuurissa näkyy Venin saari Juutinraumassa. Siellä sijaitsi Tykon observatorio, jossa hän teki tärkeät havaintosarjansa 1500-luvun lopulla. Kartan oikealla puolella nähdään kirjanpainajat työn touhussa. Äärimmäisenä vasemmalla lukija hädin tuskin erottaa kuvasta, kuinka Tykon perillinen ojentaa havaintoaineiston Keplerille. Temppelin räystäällä seisoo kuusi hahmoa, jotka symbolisoivat tieteenaloja optiikasta, tähtitieteeseen ja matematiikkaan. Niillä kaikilla tieteenaloilla Kepler julkaisi keskeisiä tutkimuksia. Mukana ovat niin Keplerin kaukoputki kuin planeetan ellipsiratakin.

Entä missä on Kepler itse? Hän istuu temppelin perustan vasemmassa kuvassa kuin kellarin kammiossa, jota valaisee vain yksi kynttiä. Työhuoneen kuvan ylälaidan kehyksessä eli kartussissa mainitaan Keplerin pääteokset. Hän kirjoittaa uupumatta laskelmiaan pöytäliinaan, rahaa paperiin ei siis ole. Korkealla temppelin yllä liihottelee keisarillinen kotka ja sirottelee kultarahoja nokastaan. Jokunen lantti on pudonnut Keplerin pöydälle, muutama on vielä ilmassa, toivoa palkkion saamisesta ei ole vielä menetetty. Elämänsä viimeiset vuosikymmenet Kepler joutui kiertämään paikkaa vaihtavien ruhtinaiden jäljessä yrittäen periä maksamatta jääneitä palkkojaan huonolla menestyksellä. Kolmekymmenvuotisen sodan puhjettua hän toimi sotapäällikkö Albrecht von Wallensteinin astrologina. Kepler kuoli 1630 Regensburgissa ja hänet haudattiin sinne. Ruotsin armeija liittyi sotaan Kustaa II Adolfin johdolla samana vuonna, eikä kestänyt kauan, ennen kuin Regensburg joutui Pohjolan sotajoukon jalkoihin, ja Keplerin hauta katosi.