Silmien avaajat

Kirjahistorioitsija Anna Perälä

Aarteeni eivät ole tämä, tuo tai se, vaan Kansalliskirjaston vanha fennica aina 1800-luvun ensi vuosikymmenille. Monet julkaisuista ovat pikemminkin vihkoja kuin kirjoja. Joidenkin painoasu kertoo latojien hyvästä ammattitaidosta ja tyylitajusta, mutta toisenlaisiakin esimerkkejä on. Vaatimaton painopaperi ei saa huokailemaan ihastuksesta. Monet julkaisuista ovat kuitenkin harvinaisuuksia, joilla on suuri kulttuurihistoriallinen arvo, ja jotkut ovat jopa uniikkeina säilyneitä kappaleita. Minulle ne merkitsevät jotakin erityistä siksi, että ne johdattivat minut kiehtovan kirjahistorian pariin. Vuonna 2000 ilmestynyttä Suomen typografista atlasta 16421827 valmistellessani kävin läpi tuon aikavälin vanhan fennican ja enemmänkin. Opin katsomaan. Jos kohtaan jonkin noista vanhoista julkaisusta muualla, sisimmässä läikähtää: tuolla mun tuttuni tulevi.

Kirjaimista ja koristeista alkanut matka jatkuu edelleen, näköalat ovat laajentuneet. Nyt kuitenkin kerron alkutaipaleeseen liittyvistä asioista.

Menneinä vuosisatoina melkein mitä tahansa painotuotteita elävöitettiin vinjetein ja muin koristein, milloin runsaammin, milloin pidättyvämmin, vallitsevien tyylivirtausten mukaisesti tai kovasti jäljessä laahaten. Koristeaiheet painettiin usein puupiirroksina valmistetuin painolaatoin. Taidokkaiden töiden ohella on syntynyt melkoinen määrä harjaantumattomien piirtäjien ja kömpelöiden käsityöläisten aikaansaannoksia, mutta laadusta riippumatta kaikki on kelvannut – jollei yhdelle, niin jollekin toiselle, ja jollei juuri nyt, niin joskus kuitenkin. Koristelulla oli itseisarvonsa, eikä kaikilla ollut mahdollisuutta tai varaa nirsoilla laatuperustein.

Silloin tällöin on käynyt niin, että jossakin ensi kertaa näkemässäni julkaisussa kohtaankin myös vanhan tutun. Pitkäikäisimpien jälleennäkemiseen johdatteli turkulainen kirjanpainaja, kustantaja ja kirjakauppias Christian Ludvig Hjelt. Hänen uransa kirja-alalla alkoi Pipliaseuran kirjapainon isännöitsijänä vuonna 1823. Vajaat viisi vuotta myöhemmin sekä kirjapaino että Hjeltin kaupunkiasunto tuhoutuivat katastrofaalisessa Turun palossa. Seuraavana vuonna hän perusti oman kirjapainon, johon hän ensi hätään hankki painokoneet ja muita tarvikkeita Tukholmassa vastikään toimintansa lopettaneen Olof Grahnin kirjapainon jäämistöstä. Näin Turussa tuli käyttöön myös melkoinen määrä viivojensa terävyyttä menettäneitä puupiirroslaattoja.

Havaitsin useiden niistä olleen käytössä jo Grahnia edeltäneiden kirjanpainajasukupolvien aikana. Vanhin tässä ketjussa oli Turun akatemian kolmas kirjanpainaja Johan Larsson Wall, joka teetti puupiirroskoristeita 1680- ja 1690-luvulla. Muutamissa oli myös hänen monogramminsa. Wall kuoli vuonna 1710 ja Anders Björkmanista tuli hänen seuraajansa. Kesällä 1713 akatemian kirjapainon toiminta kuitenkin keskeytettiin Ruotsin ja Venäjän välisen sodan vuoksi, ja purjelaiva kuljetti henkilökunnan ja tarvikkeet Tukholmaan pois vieraiden joukkojen jaloista. Kymmenisen vuotta myöhemmin akatemian kirjapaino pääsi jatkamaan toimintaansa Turussa, mutta kirjanpainaja itse jäi Ruotsiin. Sille tielle jäi myös osa entisestä turkulaisaineistosta. Björkmanin omimaa siirtyi aikanaan hänen toimintansa jatkajille Tukholmassa: Peter Jöransson Nyströmille ja Carl Stolpelle, heiltä P. A. Brodinille ja tältä edelleen Anders Jakobsson Nordströmille. Nordströmin kirjapainon seuraava omistaja olikin sitten tämän vävy Olof Grahn. Häneltä Hjeltille siirtyi ainakin viisi aikoinaan akatemian kirjapainolle kuulunutta puupiirroslaattaa.

Yksi näistä vanhoista tutuista tuli vastaan vuonna 1832 ilmestyneen Raamatun viimeiseltä sivulta. Ensimmäisen kerran Wall lienee käyttänyt tätä runsain kasvikiehkuroin, Jumalan silmä -symbolilla ja monogrammillaan varustettua koristetta vuonna 1693.

BLOGIIN_SilmienAvaajat_Perälä_6     BLOGIIN_SilmienAvaajat_Perälä_5
Kuvat 1–2. Turun akatemian kirjanpainajan Johan Larsson Wallin 1690-luvulla teettämä puupiirroslaatta vuonna 1712 painetussa promootiojulkaisussa (Melander 2060) ja Turussa vuonna 1832 ilmestyneessä Raamatussa Biblia se on: Koko Pyhä Raamattu, Suomexi. Wallin monogrammi on alhaalla keskellä.

Ruotsalaisista julkaisuista löytyy merkkejä lähtö- ja paluuruudun väliseltä kiertolaisajalta: Björkman on kuljettanut painolaatan mukanaan Tukholmaan ja sieltä edelleen Upsalaan, jossa hänelle tarjoutui töitä, ja taas takaisin Tukholmaan, jossa hänestä tuli kirjapainon omistaja. Myöhemmin samaa koristetta käytti myös hänen seuraajansa Peter Nyström. Se somisti muun muassa tämän painamaa runoa Ruotsin Lontoon konsulin Johan Claesonin ja neito Margareta Worsterin kesäkuussa 1743 vietettyjen häiden kunniaksi. Tiedossa ei ole, valitsiko koristeen kirjanpainaja vai runon sepittäjä, Upsalan yliopiston englannin kielen opettaja Andreas Hesselius Americanus. Ja vaikuttiko valintaan millään tavoin se, että kuvan granaattiomenat runsaine siemenineen olivat myös hedelmällisyyden symboli?

Vuonna 1829 Hjelt perusti kirjapainon myös Porvooseen, ja Grahnilta hankittuja puupiiroskoristeita vietiin sinnekin. Erään Wallin aikaisen vinjetin keskellä olevaan aukkoon latojat sijoittivat toisinaan pieniä ornamentteja, toisinaan taas kirjaimet H. K., joilla korostettiin kirjapainoa usein työllistäneen Henrik Renqvistin roolia kyseisten julkaisujen kustantajana.

BLOGIIN_SilmienAvaajat_Perälä_3

 

 

 

Kuva 3. Henrik Renqvistin kustantama ja todennäköisesti myös hänen kirjoittamansa arkkiveisu, Porvoo 1832. Sama painolaatta on koristanut esimerkiksi erästä Andreas Wanochiuksen väitöskirjaa vuodelta 1698. Silloin sen keskellä olevassa aukossa oli kirjanpainaja Wallin monogrammi.

 

 

Wallin monogammi on myös vinjetissä, joka oli koristanut Christiernus Alanderin väitöskirjan De aestu maris reciproco (1697) viimeistä sivua. Pahoin kuluneena sama vinjetti löytyy eräästä Hjeltin porvoolaispainatteesta, ja sittemmin sitä käytettiin parissa hänen kirjapainostaan Turussa ilmestyneessä julkaisussa. Koristeen kasviaihe, tulkitseepa sen sitten jonkinlaiseksi ranskanliljamuunnelmaksi tai kauniisti sidotuksi viljalyhteeksi, kelpuutettiin niin Alanderin geofysiikkaa käsittelevään väitöskirjaan kuin Suomen Talousseuran sataneljäkymmentä vuotta myöhemmin kustantamaan lampaanhoito-oppaaseen.

BLOGIIN_SilmienAvaajat_Perälä_4   

 

 

 

 

Kuva 4. Nathhorst, J. S. [p.o. J. T. = Johan Theofil], Om Fårskötseln eller den Kloke och förståndige Fårgubben. Turku 1836.

 

 

Porvooseen päätyi myös hieman uudempi, ruotsalaisen kirjanpainaja Carl Stolpen peruja ollut vinjetti, jolla oli ollut välillistä kosketusta suomalaisiin jo aiemminkin. Kun Kauhavan, nykyisen Purmon ja Pietarsaaren asukkaiden välinen oikeusjuttu oli saatu ratkaistuksi, käsittelyvaiheet ja lopputulos saatettiin tietoon myös painettuna (Tukholma 1771).[1] Pyrkiköhän latoja välittämään voittajapuolen tunnelmia sijoittaessaan tekstin päätteeksi enkeliä ja hymyilevää aurinkoa esittävän vinjetin? Porvoossa se koristi Armella Nikolasintyttären elämäkertaa ja useita uskonnollisia julkaisuja.

BLOGIIN_SilmienAvaajat_6

 

 

 

Kuva 5. Gerhard Terstegen, Sen Jumalisen Armella Nikolasin Tyttären Elämäkerta, Porvoo 1833. Pari vuotta myöhemmin vuosikymmeniä ahkerassa käytössä ollut vinjetti murtui käyttökelvottomaksi.

 

 

Stolpe painoi myös kauppias Peter Lindgrenille ja Mademoiselle Lovisa Törnqvistille omistetun häärunon (1768). Auvoisten tunnelmien symboleina nimiölehdellä on kaksi kuhertelevaa kyyhkyä. Seuraavalla vuosisadalla ne saivat rauhankyyhkyjen roolin kuvatessaan – tai ironisoidessaan – turkulaisen tukkukauppiaan Jacob Bremerin toiveita hänen julkaisussaan Sorge-festen! Riidanhaluinen Bremer kävi oikeutta veljeään vastaan kerran jos toisenkin, ja Sorge-festen on yksi esimerkki hänen taipumuksestaan levittää veljeensä kohdistuneita kärkeviä heittojaan myös laajemman yleisön tietoon.

BLOGIIN_SilmienAvaajat_Perälä_2

 

 

 

 

 

Kuva 6. Kyyhkyspari rauhankyyhkysinä. [Jacob Bremer], Sorge-festen! eller traktamenterne till Nyårsgåfvan, Turku 1830.

 

 

Yksi vanhojen koristeaiheiden viehätyksiä on niiden monitulkintaisuus. Monissa on selvää symboliikkaa, joka on käyttökelpoista aivan erityisiin yhteyksiin tai toisaalta melkein mihin tahansa, jos niin haluaa. Yhtä ilmeistä on, että monien vinjettien ensisijaisena tehtävänä on koristeena oleminen sinänsä, ne ovat “taidetta taiteen vuoksi”, mutta latojan työssä niiden yhtenä tehtävänä on myös painopinnan tasapainottaminen. Kuva-aiheella ja tekstillä ei ole tarvinnut olla mitään tekemistä toistensa kanssa. Silti kiehtovaa on arvailla koristeaiheiden tarkoitusperiä ja niiden merkityksen mahdollista muuntumista eri sukupolvien silmissä. Mitä niissä näki lukija kolmesataa vuotta sitten, mitä toinen toisenlaisissa oloissa sata vuotta myöhemmin, mitä minä nyt?

Lopuksi vielä vanhan kierrätetyn materiaalin parista uusklassismin aikaan ja Hjeltin hankkimaan aivan uuteen koristeaineistoon. Siihen kuului muun muassa roomalaisten kaksikasvoinen jumala Janus, ovien ja porttien vartija, alun ja lopun symboli. Sittemmin Janus-symboliikkaan on liitetty myös epävarmuutta, kaksijakoisuutta ja kaksimielisyyttäkin. Januksen voi nähdä Hjeltin kirjapainon tuotannossa 1840-luvulla, kerran jos toisenkin muun muassa ruotsin- ja suomenkielisten Rukouspäiväin tekstien sivuilla. Roomalainen epäjumala tässä kirkollisessa ympäristössä ei näytä kirkonmiehiä häirinneen.

* * *

1] Handlingar, Rörande den Af Kongl. Maj:t Afdömde Twist uti Revisions-Saken emellan Kauhawa Capell-Gjälds-Boer i Lappo Socken å ena sidan, och så wäl Pedersöre Socknemän som Staden Jacobstads Inwånare, för hvwilka Borgmästaren i berörede Stad, Herra Nathanael Häggström gemensam talan fört, å andra sidan, om Rå-Skilnad dem emellan. Stockholm, Tryckt hos Carl Stolpe, 1771.

Linkki: Kuvien 1-6 teokset Fennica-tietokannassa