Kustantajan esikoisteos

Johtaja Leena Majander-Reenpää, FILI- Finnish Literature Exchange

Olin aloittanut Otavassa markkinointi- ja myyntihommissa syksyllä 1980. Tehtäviini kuului mm. uutuuskirjojen esittely ja myynti kirjakauppaväelle. Oli siis innostavaa – ja välttämätöntä! – perehtyä uutuusteoksiin ennakolta, lukea ne itse jo käsikirjoituksina mikäli mahdollista. Usein oli kuitenkin tyytyminen kustannustoimittajalta saatuun valistuneeseen arvaukseen vielä kirjoittamattoman, mutta seuraavan kauden uutuudeksi ilmoitetun teoksen sisällöstä.

Kotimaisen kaunokirjallisuuden osalta tämä merkitsi kiinteätä yhteydenpitoa Hannu Mäkelään ja Martti Anhavaan; Anja Salokannel liittyi toimituksen vahvuuteen vasta muutamia vuosia myöhemmin. Hannu oli kovasti työn raskauttama, kuten hänen muistelmateoksestaan Muistan Otavan aika (Tammi 2015) saamme monipolvisesti lukea. Martti vierasti myyntipuheita ja kokouksia, vetäytyi palavereissa takariviin istumaan ja upposi lukemaan muassaan tuomaansa käsikirjoitusta.

Blogiin 2

Nykyisen Lukukeskuksen edeltäjä Kirjailijakeskus välitti kirjailijoita esiintymään kouluihin ja kirjastoihin ja huolehti, että kirjailijat saivat reissuistaan matkakorvaukset ja esiintymispalkkionkin. Kirjailijakeskus organisoi myös keväisin järjestettävän Lukusunnuntai-tapahtuman, jolla tavoiteltiin samaa kuin vuonna 2015 ensimmäistä kertaa järjestetyllä Lukurauhan päivällä: kehotettiin suomalaisia omistamaan yksi keväinen päivä lukemisen ihanuudelle, vailla kaikkea muuta elämään liittyvää hössötystä. Lukemiseen keskittyminen huolestutti kirjanystäviä jo kolmekymmentä vuotta sitten, ennen some-aikaa.

Kevään 1983 Lukusunnuntain teemaksi oli Kirjailijakeskuksessa valittu Lue näytelmä. Proosaa, esseitä, lyriikkaa, valittuja ja koottujakin teoksia solkenaan julkaiseva kustantaja huokaisi turhautuneena: eikö nyt mitään muuta keksitä! Tällaisen pohjavireen muistan keskustelusta Hannu Mäkelän kanssa, kun hän tyrkkäsi minut Otavan myyntipäällikkönä Kirjailijakeskuksen palaveriin Lukusunnuntaita suunnittelemaan.

Taisin olla ainoa kustantajan edustaja palaverissa. Muut olivat viisaasti väistäneet uhkaavan vaaran ja jättäneet saapumatta paikalle. Mukana palaverissa oli ainakin tummakulmainen Ilpo Tuomarila ja myös sittemmin Radioteatteria johtanut monipuolinen Pekka Kyrö.

Muutama tunti pidettiin kokousta ja sen jälkeen kävelin takaisin työpaikalleni Otavaan Uudenmaankadulle. Mieltäni kaihersi levottomuus. Mitä mahtaisi sanoa Hannu, kuinka paljon hiuksia hän repisi jo valmiiksi pystyssä sojottavasta kuontalostaan, kun kertoisin että olin juuri tehnyt elämäni ensimmäisen kustannuspäätöksen? Olin keskustelun pyörteissä ajautunut lupaamaan, että juu, kyllä Otava kustantaa kokoelman suomalaisia nykynäytelmiä kirjan muodossa tätä Lukusunnuntaita varten.

Blogiin 4

Ramppi palaa – Suomalaisia näytelmiä 1974-1981 -antologia (Otava 1983) ilmestyi seuraavana keväänä.  Sen esipuheen aluksi kirjan toimittanut Pekka Kyrö kirjoittaa: “Suomessa on tapana julkaista hyvin harvoin näytelmiä. Onko niin, että näytelmän esittämistä teatterissa pidetään riittävänä, että näytelmiä ei tarvitse kirjaksi painaa?”  Kokoelmassa ilmestyivät Claes Anderssonin, Henri Kapulaisen, Christer Kihlmanin, Pirkko Kurikan, Jussi Kylätaskun, Pirkko Saision ja Lauri Siparin näytelmät. Tekijäkunta on kiistatta aikansa kärkikaartia ja noita teksteistä saatetaan esittää vielä nykyisinkin.

Kotimaisten näytelmien julkaisemisessa kunnostautui sittemmin kustantaja Touko Siltala, joka perusti 2000-luvulla WSOY:lle oikein sarjan, jossa ilmestyi mm. Pasi Lampelan, Reko Lundanin ja Pirkko Saision näytelmiä sekä Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvan pohjateksti ja Sofi Oksasen Puhdistuksen näytelmäversio. Muistelen Toukon kertoneen puhelinsoitosta Rekolle, jossa kyseli näytelmätekstiä. Ja vastaus oli, että olisi minulla täällä romaanikin…

Suomen Kansallisteatteri, jonka hallintoelimissä työskentelin noin 20 vuotta, julkaisee nykyisin yhteistyössä ntamo -kustantamon kanssa ohjelmistonsa näytelmiä kirjoina. Tekijäkunta on vaikuttava, kirjailijoiden huippukaartia: Juha Hurme, Juha Jokela, Heini Junkkaala, Laura Ruohonen, Paavo Westerberg.

Blogiin 1 Näyttelijät sodan varjossa

Vaikka oman kustantajanurani ensimmäinen kustannuspäätös liittyi näytelmiin, en tainnut sitten koskaan enää julkaista näytelmätekstejä. Teatteria koskevista kirjoista tuli minulle kuitenkin erityinen lempilapsi. Iloitsin yhteistyöstä mm. legendaaristen Lasse Pöystin ja Tiina Rinteen kanssa. Lauri Meren kanssa sain olla tekemässä kirjaa Pentti Siimeksestä ja Tauno Palosta sekä teoksen Näyttelijät sodan varjossa: Teatterikoulun ensimmäinen kurssi 1943-45 (OTAVA 2005). Se onkin yksi kustantajanurani lempikirjoista.

Blogiin 3x

 

Oli erityinen ilo ja kunnia saada työskennellä Kansallisteatterin pääjohtajan Maria-Liisa Nevalan kanssa paitsi teatterissa myös hänen muistelmateoksensa Mieleni talot Totta, tarua ja tulkintaa (WSOY 2012) kustantajana. Nevala kertoo taidelaitoksen johtamisesta jotakin sellaista, joka soveltuu johtamisopiksi monelle muullekin alalle.

Kolmekymmenvuotinen työ kustantajana on tuonut kotiini paljon kirjoja, joista osa ei mitenkään liity omien mielenkiinnonkohteideni piiriin. En harrasta kuntosaliliikuntaa, eikä perheessäni ole koskaan ollut koiraa, vaikka kuntoilu- ja koirakirjoja kylläkin. Kustantajan kirjahyllystä muodostuu helposti sekalaisten sattumusten kokoelma. Kaikkia työurani ajalle osuneita kirjoja en ole voinut säilyttää, mutta voin olla luottavaisella mielellä tietäessäni niiden kaikkien, ihan hölmöimpienkin kustannuspäätösteni, olevan hyvässä säilössä Kansalliskirjastossa.

Repikö Hannu Mäkelä hiuspörrönsä irti, kun kerroin Ramppi palaa -kirjan päätymisestä hänen uutuuslistalleen? Ei repinyt. Hannu virnisti. Hän oli näytelmäkirjailija itsekin ja kannusti nuorta markkinoijaa sitten myymään tätä mestariteosta suuria määriä Lukusunnuntaita viettäville suomalaisille.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *