Kenen asia on puhua julkisuudessa tutkimuksesta?

Tiedeyhteisön sisällä selvästi ymmärretään oman työn merkitys, mutta hiukankin ulkopuolisille tieteellinen tutkimus jää helposti vieraaksi, kaukaiseksi ja etäiseksi.

Tiedeviestinnän ammattilaisten kanssa sitä sitten pohdimme; tiede kuuluu kaikille, sanotaan, mutta kenen asia erityisesti ja ensisijaisesti on pitää huolta siitä, että tiede on esillä julkisuudessa ja että tutkijoiden työn tulokset saavat näkyvyyttä ja tulevat huomioiduksi?

Kysyä voi myös näin: Kuka hyötyy siitä, että tutkimus näkyy julkisuudessa ja että tutkijat, tieteen tekijät, tunnetaan?

Onko se yliopistojen ja tutkimuslaitosten asia? Vai kenties ammattijärjestöjen, ehkäpä Professoriliiton? Jos tieteenalakohtaiset yhdistykset ja seurat ovat liian erikoistuneita ja kapea-alaisia yhden asian puolestapuhujia, mitä tekevätkään tiedeakatemiat ja tiedeseurat, sellaiset kuin Suomalainen Tiedeakatemia ja Suomen tiedeseura?

Vaan ehkäpä tutkimuksesta viestiminen kuuluu työn rahoittajille?

Joka tapauksessa tiedeviestijäporukassamme mahdollisten tieteen asianomistajien listalle pääsivät myös tutkijat, professorit, poliitikot, julkkikset. Kirkko. – Siis varsin monia tahoja, joille tieteen puhevalta voisi kuulua. Ja soisi kuuluvan. Ja näyttääkin kuuluvan.

Sillä siitähän on kyse, puhevallasta, aloitteentekijän hyvästä asemasta ja altavastaajan menetetystä pelistä. Joku sen puhepaikan aina ottaa!

Altavastaaja jo menetti pelin

Viestijäryhmässämme tätä tieteen ja tutkimuksen intressiasiaa mietimme varsinkin siksi, että julkisuudessa myös valheet leviävät nopeasti ja niitä toisteltaessa virheellinen tieto muuttuu äkkiä ’totuudeksi’. – Ja onhan kyky tunnistaa asioita valheeksi muutenkin jotenkin heikentynyt, arveli porukasta joku.

Tiede-lehden päätoimittaja Jukka Ruukki on sattuvasti antanut tutkimusta käsittelevälle blogilleen nimen Totta toistaiseksi. Se ei olekaan ollenkaan huono näkökulma käydä keskustelua julkisuudessa tieteestä.

Itse asiassa totuus on vahva ja perusteltu näkökulma ottaa itselleen puheoikeus varsinkin omassa asiassa. Se on lopulta ainut kestävä näkökulma rakentavassa keskustelussa, kun ollaan tekemässä päätöksiä, jotka vaikuttavat monien ihmisten elämään vielä tulevaisuudessakin.

Kun aloitteentekijällä on etuoikeus johdatella keskustelun kulkua, altavastaaja sen on jo menettänyt. Sillä sen lisäksi, että aloittaa puheen, uuden asian esittäjä myös päättää sen. Hän vaikuttaa myös siihen, missä sävyssä ja mistä tarkkaallen ottaen puhutaan.

Mediassa olisi tilaa tutkijoiden asiantuntemukselle

Yhteiskuntapolitiikka-lehden artikkelissa Hallitsematon ja houkutteleva media. Yhteiskuntatieteilijöiden näkemyksiä julkisesta asiantuntijuudesta Ville Pitkänen ja Mari K. Niemi kirjoittavat yhteiskuntatieteilijöistä, joilla on näkyvä asiantuntijarooli julkisessa keskustelussa. Näin he kysyvät:

”Kuitenkin vain pieni osa tutkijoista esiintyy aktiivisesti alansa asiantuntijoina mediassa. Millaiset tekijät vaikuttavat tutkijoiden haluun ottaa vastaan julkinen asiantuntijarooli ja kuinka toimittajat valitsevat käyttämänsä asiantuntijat? Miten tutkijoiden asiantuntemus saataisiin laajemmin journalistisen median käyttöön.”

Artikkelissa käydään läpi yhteiskuntatieteilijöiden näkemyksiä julkisesta asiantuntijuudesta ja median kanssa tehtävästä yhteistyöstä, mutta Pitkänen ja Niemi tekevät sen perinteistä tiedeviestintää laajemmasta näkökulmasta. Mukaan on mahtunut myös luonnontieteen näkyvyyteen liittyvää pohdintaa.

He viittaavat Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverroseen, joka erottaa toisistaan käsitykset laajasta ja suppeasta julkisesta asiantuntijuudesta.

Suppean käsityksen omaavat tutkijat painottavat asiantuntijaviestintää eli toisille tutkijoille, sidosryhmille ja viranomaisille suunnattua tiedottamista. He liikkuvat mieluiten tieteen omilla foorumeilla.

Laajan käsityksen omaksuneet tutkijat taas hyväksyvät mediajulkisuudessa toimimisen osaksi työtä.

”Tällöin tiedeviestintä on paljon muutakin kuin yksisuuntaista tutkimustiedon popularisointia suurelle yleisölle.”

Humanistit näkyvät julkisuudessa paremmin kuin luonnontieteilijät

Pitkänen ja Niemi kiinnittävät huomiota siihen, että aiempien tutkimusten mukaan varsinkin luonnontieteilijät tekevät eron tieteen sisäisen viestinnän ja suurelle yleisölle suunnatun viestinnän sekä toisaalta tieteellisen tiedon ja yleisen tiedon välille. Yhteiskuntatieteilijät ja humanistit eivät pidä näiden kategorioiden välisiä eroja yhtä jyrkkinä, joten heille tavallista on pyrkiä popularisoimaan tiedettä.

Tiedejournalismissa lääketieteellä on edelleen vahva asema, mutta tilanne muuttuu, kun katsotaan tutkijoiden näkyvyyttä journalismissa laajemmin. Tanskalaisen tutkimuksen mukaan yhteiskuntatieteilijöiden julkinen näkyvyys ohitti luonnontieteilijöiden näkyvyyden 1980-luvulla, ja sama kehitys on jatkunut 2000-luvulle.

Pitkäsen ja Niemen artikkelin mukaan myös muut tiedeviestinnän tutkimukset vahvistavat havainnon, että humanistien ja yhteiskuntatieteilijöiden yhteistyö median kanssa on nykyisin yleisempää kuin luonnontieteilijöiden.

Onko se sittenkin vallan tutkija, joka pitää tiedettä ja tutkimusta esillä eikä luovuta ääntään tyystin muille? Missä ja kenen kanssa se parhaiten tapahtuu?

—————

Ville Pitkäsen ja Mari K. Niemen tutkimuksen perusaineisto on keväällä 2014 toteutettu kysely, joka lähetettiin 1125:lle Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistoissa työskentelevälle yhteiskunnan, median, politiikan, talouden ja historian tutkijalle. Artikkeliaan varten he hyödynsivät myös asiantuntijoiden julkisia esiintymisiä kartoittavaa media-aineistoa ja toimittajien haastatteluja.

Uutiset tutkimusten tuloksista tehdään Helsingissä

Suomessa ylivoimaisesti eniten uutisia tutkimustuloksista tuottaa Helsingin yliopisto ja eniten verkkouutisia yliopistojen tutkimustuloksista julkaisee Helsingin Sanomat.

Näin kirjoittaa Visa Noronen esitellessään uusimmassa Tiedetoimittaja-lehdessä  viestintätoimistonsa Mundis Communicationsin tekemää vertailua yliopistojen tutkimustulosten näkymisestä medioissa vuonna 2016.

Vertailun mukaan Helsingin yliopistoon liittyviä tutkimusuutisia syntyi verkkomedioissa vuoden 2016 aikana lähes 8000. Seuraavana viestintätoimiston listalla on Turun yliopisto, jolla oli yli 4000 osumaa.

Selvityksessä haettiin suomenkielisiä tutkimustulososumia eri journalististen medioiden verkkosivuilta, ja sivuilta haettiin yliopistojen tutkimustulosuutisia.

Helsingin Sanomat on tärkein tiedemedia

Kaikista suomalaisista medioista eniten verkkouutisia yliopistojen tutkimustuloksista julkaisi Helsingin Sanomat.

Viestintätoimiston vertailussa Helsingin Sanomien verkkosivuilta löytyi yli 2000 uutisosumaa, kun toiseksi tullut Yle jäi reiluun 1500 osumaan. Sitten tulevat 500 tutkimustulososuman molemmin puolin liikkuvat Iltasanomat ja Iltalehti, Talouselämä, Tekniikka ja Talous, MTV ja Kauppalehti.

Visa Noronen tekee aineistonsa kanssa hyvän havainnon. Vaikka HS on tiedeuutisoinnin isoin media, myös paikallinen uutisointi on tärkeää. Hän nostaa esimerkiksi TS-Yhtymän Aamuset-kaupunkilehden, jonka Luonto & ympäristö -sivusto uutisoi ahkerasti luonnontieteen tuloksista.

Vertailevan selvityksen tekemisestä Visa Noronen sanoo, että uutisseurantapalvelun avulla seurantaan otettiin kaikki suomalaiset verkkouutissivustot vuoden 2016 ajalta, eikä tarkoituksena ollut selvittää yliopistojen saamaa näkyvyyttä yleisesti.

Uutisten määrä ei kerro laadusta eikä sisällöstä eikä lähteistä

Tieteen saamaa näkyvyyttä voikin katsoa monelta kantilta. Sosiaalisesta mediasta eli somesta Visa Noronen ei puhu sanaakaan. Eikä tiedotteista, jotka usein ovat näiden tiedeuutisten saaman medianäkyvyyden takana.

Se on hiukan harmi, sillä pelkkä määrä ei kerro uutisten laadusta, sisällöstä tai käytetyistä lähteistä kuin korkeintaan välillisesti. Mutta hyvä silti alkajaisiksi näinkin.

Sillä jos olisin kissa, olisin nostanut hetkeksi häntäni siksi, että lehdistötiedotteita välittävä STT nosti blogikirjoituksessaan Hyvä tiedote, case Helsingin yliopisto esille sen, kuinka Google Analytics -dataa tutkimalla selvisi, että Helsingin yliopiston tiedote Maailman siteeratuimmista tutkijoista 10 tulee Helsingin yliopistosta oli STT:n sivuilla yksi sen eniten verkkokatseluja saaneista tiedotteista vuonna 2016.

Tiedotteeni oli STT:n mukaan myös esimerkki tiedotteesta, joka herätti laajaa huomiota ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa, sillä sen lukijoista noin 80 prosenttia tuli Facebookista ja noin 9 prosenttia Twitteristä. Ja STT:n mielestä sekä Fb- että Twitter -lukijat olivat laadukkaita ainakin jos mittarina pidetään tiedotesivulla käytettyä aikaa.

Kuvaton poikkeus

Jos Helsingin Sanomat ja Yle eivät keikkuisi tieteestä uutisoivien mediatalojen kärjessä, se olisi kummallista. Sekin olisi outoa, jos Helsingin yliopistosta ei syntyisi paljon uutisia uusista tutkimustuloksista.

Omituista ei ole se, että tiedotteeni viitatummista tutkijoista kiinnosti somessa: lyhyt tiedote on nimilista, ja nimet ja ihmiset kiinnostavat. Mutta erikoista oli kenties se, että tiedotteessa ei käytetty kuvaa. Teksti ilman kuvaa rikkoo niin sanotusti odotusarvon kiinnostukselle – nykyisin kun tiedotteisiin liitetään aina kuva tai kaksi kiinnostusta herättämään, hyvin usein videokin.

Uutisten ja tiedotteiden otsikoista näkee, mikä yleisesti kiinnostaa

Edellisessä blogitekstissäni Lähtisitkö milloin kanssani Slushiin? kirjoitin myös kiinnostuksesta tieteeseen, olihan toistaiseksi viimeisin Tiedeabarometri silloin juuri julkaistu.

Koska Tiedebarometrin mukaan yleisöä kiinnostaa eniten tiede yleensä, uudet tutkimustulokset ja keksinnöt, lääketiede, uudet lääkkeet ja hoidot, tietokone, internet ja tietotekniikka, ympäristön tilan tutkimus, geenitutkimus, avaruustutkimus sekä historian ja kulttuurin tutkimus, toivon kovasti, että vuoden 2016 tutkimustulosuutisointi on kattanut nämä aiheet!

Jonkinlaisen käsityksen ainakin tutkimustiedotteiden aiheista saa vilkaisemalla jo niiden otsikoita. Tässä Helsingin yliopiston tiedotteet ja yleinen STT Infon tiedotejakelu.

Helsingin yliopisto STT:n tiedotteissa on tässä osoitteessa verkossa.

Ja vaikka eletään ärtymystä herättävän klikkiotsikoinnin aikaa, luulen, että journalististen medioiden verkkosivujen uutisotsikkoja kannattaa katsoa. Osuvia ne ovat. Ihan kuin myös printissä.

Lähtisitkö milloin kanssani Slushiin?

Slush on Helsingissä marraskuun lopussa järjestettävä kansainvälinen teknologia- ja kasvuyritystapahtuma, johon jotkut yliopistot tutkijoineen ovat lähteneet mukaan. Myös Helsingin yliopisto on taas siellä.

Edellisiltä vuosilta minä muistan hämmennyksen, jonka jo Slushin tapahtumaympäristö sai aikaan: kirjamessuilta tuttu Messukeskus olikin lämmin tuoksuva meluisa ja ahdas, mutta ennen kaikkea pimeä ja musta, jossa valo hehkui esiintymislavoille kohdistetuista spottilampuista.

Miljöö ei ollut tuttu ei turvallinen, ja varsin kaukana arkisesta laboratorioympäristöstäkin se oli. Mutta tunnelma oli intensiivinen, keskustelut innostavia ja ihmiset viihtyivät.

Muutama päivä sitten julkaistiin kuudennen kerran tutkimus suomalaisten suhtautumisesta tieteeseen ja tieteellis-tekniseen kehitykseen. Tämän uusimman Tiedebarometrin sanoma tekee iloiseksi monet, sillä tieteen julkinen kuva Suomessa on hyvä. – Ihan niin kuin tiede on täällä edelleen uutinen, väitöstutkimuksetkin, toisin kuin monissa muissa maissa.

Suomalaiset arvostavat tiedettä ja luottavat siihen. Arvostus on vakaata, ja se kestänyt aikaa vuosissa vaikka ympäristössä kuhisee ja porisee ja miljöö muuttuu. ”Kansalaiskriittisyys ei näy tässä aineistossa”, sanoo selvityksen tekijä Pentti Kiljunen, joka esitteli tekemänsä kyselytutkimuksen Helsingissä siis vastikään.

Äänekkäin ottaa areenan joka voi olla eduskunta tai some

Tiedebarometrin aiheita ruodittiin sitä esiteltäessä myös paneelikeskustelussa. Kun asiat ovat hyvin, voisiko jokin olla vielä paremmin? Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen ainakin kaipasi tutkijakollegoilta esiintymistä julkisuudessa oman asiantuntijuuden kautta. Hän haluaisi, että tutkijat osallistuisivat yleiseen keskusteluun rohkeammin kuin nykyään.

Tilaa on. Ja välineitä ja kanaviakin on monia, muistutti toimittaja Jukka Ruukki Helsingin Sanomista. Joka mieluusti näkisi sosiaalisessa media lisää tutkijoita, sillä äänekkäin ottaa aina areenan, hän tietää. Senkin hän tietää, että tiede kiinnostaa lukijoita, niitä kun Helsingin Sanomilla on 700 000 ja Tiede-lehdellä 300 000.

Jos Slush on yliopistolaiselle melko uusi paikka olla esillä, ja ehkä hiukan rajukin, tarjolla on nyt myös toinen: eduskunnassa toimivan Tutkas-seuran lanseerausvaiheessa oleva asiantuntijapankki.

Tutkas on tutkijoiden ja kansanedustajien seura, joka toimii keskustelufoorumina eduskunnassa. Eduskunnan sivuilla se kertoo jäseniensä määräksi 600. Seuran tutkijajäseneksi pääsee, kun on akateeminen loppututkinto ja toimii tutkimustehtävissä. Tutkaksen toimintaa voi seurata Facebookissa.

Professoriliiton sivuilta luen, että Tutkas on ottamansa käyttöön asiantuntijapankin. Sen avulla kansanedustajat voivat ottaa epävirallisesti yhteyttä asiantuntijapankissa oleviin asiantuntijoihin ja pyytää tietoa tai mielipidettä vaikkapa lainsäädäntötyössä esille nousseessa kysymyksessä.

Mukaan ilmoittautuvista tutkijoista kootaan valiokuntakohtaisesti rekisteri, jossa tutkija kuvaa eritysosaamisensa ja antaa yhteystietonsa. Tämä asiantuntijapankki on tarkoitettu vain eduskunnan sisäiseen käyttöön ja julkaistaan sen sisäisessä intranetissä asianomaisen valiokunnan työtilassa, joka on vain valiokunnan jäsenten eli kansanedustajien sekä kunkin valiokunnan virkamiesten käytössä.

Eduskunnassa valiokuntia on 16, ja biiden aihepiirit liikkuvat perustuslaeista talous-, tulevaisuus- ja ympäristökysymyksiin. Tutkaksen asiantuntijapankkiin voi ilmoittautua tästä.

Persoona on pelissä

Tiede näkyy siis monella eri tapaa yhteiskunnassa, eikä sitä ja tekniikkaa aina kannata käsitellä erillään muista aiheista vaan osana kokonaisuutta. Tutkija voi lähteä konsultiksi eduskuntaan, esitellä ideoitaan messutapahtumissa tai antautua asiantuntijakeskusteluun toimittajien kanssa mediassa tai puhua suoraan yleisölle sosiaalisessa mediassa, somessa.

Tiedebarometriä puivassa keskustelussa ei kuitenkaan päästy mihinkään siitä, että tiede näyttäytyy ihmisenä. Tutkijataustainen kirjailija ja tiedetoimittaja Tiina Raevaara muisteli sitä, kuinka Esko Valtaoja aikoinaan nosti esille astrobiologian tai kuinka nyhtökaura on noussut monia kiinnostavaksi tarinaksi.

Jokainen tekee sitten näkyvyytensä omalla tavallaan. Kun Tiedebarometrissä 2016 esimerkiksi pyydettiin vastaajia tunnistamaan nykyisiä tieteentekijöitä, kärkikympin ihan kärjessä eli tunnetuin on professori Esko Valtaoja, ja naisia kymppiin mahtuu kaksi: professorit Sirpa Jalkanen ja Liisa Keltikangas-Järvinen.

Ja jos mukaan otetaan mennyt aika, niin tunnetuimmat tutkijat maassamme ovat A. I. Virtanen, Leena Palotie, Arvo Ylppö. Viidentenä tällä listalla on Esko Valtaoja.

Näiden kahden listan kymmenen kärjessä on yksi henkilö, joka on molemmilla listoilla ja useimpia muita nuorempi eikä ole professorikaan: Linus Torvalds.

Tiede päihittää urheilun ja viihteen

Tuoreen tutkimuksen mukaan tieteen julkinen kuva on siis hyvä. Kaksi kolmesta (68 prosenttia) vastaajasta ilmoittaa seuraavansa kiinnostuksella tiedettä, tutkimusta ja teknologiaa koskevia asioita.

Eniten kyselyyn osallistuneita kiinnostavat ympäristö ja luonto, sitten yhteiskunnalliset asiat yleensä ja kolmanneksi aihepiiriksi nousee tiede, tutkimus ja teknologia. Näitä seuraavat urheilu, viihde ja politiikka.

Tieteenaloista kiinnostavin on yhdellä sanalla sanottuna lääketiede. – Se, jos mikä tulee liki ja iholle, eikö vain?

Tiedebarometrin tiedeaineistossa eniten kiinnostavat tiede yleensä, uudet tutkimustulokset ja keksinnöt, sitten lääketiede ja siinä erityisesti uudet lääkkeet ja hoidot. Kolmanneksi nousee tietokone, internet ja tietotekniikka, kun neljättä paikkaa pitää ympäristön tilan tutkimus; sitten tulevat geenitutkimus, avaruustutkimus sekä historian ja kulttuurin tutkimus.

Tunnetuimmat keksinnöt ovat AIV-rehu, matkapuhelin, Nokia ja gsm, kolmantena tulee ksylitoli. Listalla sijalla 27 on sähköpurje, keksintö Helsingin Kumpulasta.

Some on ajan kysymys

Mistä ja miten tiedettä sitten nykyisin seurataan? Välineistä tärkeimmät ovat tv ja radio, sanomalehdet, verkko ja sosiaalinen media. Kun tietolähteitä on kymmenen, listalla viimeisen sijan saavat yleisötapahtumat, seminaarit ja luennot.

Muutos on kuitenkin tulossa. Tietolähteenä tietoverkon, internetin ja somemaailman trendi on ollut asteittain nouseva, ei ehkä enää niin nopea mutta aikasarjassa suunta on selkeä. Some on ajan kysymys.

Tiedebarometrin aineistossa tieteestä, tutkimuksesta ja teknologiasta ovat muuten kiinnostuneimpia 26-35-vuotiaat eli nuoret aikuiset. Raportin mukaan nuoret eivät kuitenkaan vastanneet niin innokkaasti kuin vanhempi väki. Ehkäpä tässäkin auttaisi se somettaminen ja some!

Puntarissa vastanneiden ajatukset kesältä 2016

Tiedebarometrin avulla suomalaisten suhtautumista tieteeseen on seurattu 15 vuotta, kolmen vuoden välein alkaen vuodesta 2001. Vuoden 2016 aineisto on tekijänsä mukaan iso, sillä yleiskartoituksessa kysyttiin kansalaisten kantaa 134 asiaan. Raportin tulokset perustuvat 1056 henkilön vastauksiin, kun brutto-otos oli 7000. Kysely tehtiin kirjallisesti lähettämällä postia suomalaisille ikäryhmässä 18-70-vuotiaat.

Tiedebarometrin 2016 toteutti Tieteen tiedotus ry/ Yhdyskuntatutkimus Oy.

Edellisen kerran kirjoitin Slushista ja Tiedebarometristä näin.

 

Sen jälkeen Roberto lähti Milanoon

Lyhtypylväässä mainostetaan kokonaisvaltaista kasvojenhoitoa. Hoito sisältää myös jalkahoidon, ja lopulta melko paljon muutakin hyödyllistä ja hyvää. Tämä pieni paperilappunen portin pielessä rajaa hyvin kuvan siitä, mitä viestintä on, ja mitä myös tiedeviestintä on.

Viestintä on yhteydenpitoa toisiin, vuorovaikutusta ja tiedon ja kokemuksen välittämistä ja vaihtamista. Vähän tilanteen mukaan viestintä painottuu keskusteluksi tiedonvaihtoon sopivista välineistä, toisessa paikassa viestintä on osa organisaation johtamis- ja ohjauskulttuuria. Näkökulmia tähän aiheeseen on itse asiassa hyvin paljon, eikä niistä mikään voi olla kovin huono tai väärä.

Tiedeviestinnän kysymyksesi jalkahoitoa sisältävä kokonaisvaltainen kasvojenhoito muuttuu siinä kohtaa, kun pitää tietää, mikä osa ruumiista on jalkaa ja mikä kasvoja.

Harvoin väärä viesti tai väärin ymmärtäminen siltikään johtaa kovin uhkaaviin tilanteisiin, oletan ja toivon. Lääketieteessä ja luonnontieteissä osien ja kokonaisuuksien erottaminen ja erottuminen on tietysti helposti hengen asia, ja sitä se on kyllä myös kosmeettisissa hoidoissa, hyvin nopeasti, jos käytössä olevat aineet eivät ole tuttuja.

Tiedon ja tieteen arvo kasvaa, kun sen jakaa

Tiedemaailmassa, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa, tutkijat näkevät joka tapaksessa joka päivä sen tarpeen, että omasta työstä pitää kertoa muillekin. Ei siinä sen kummempia lappuja valotolpissa tarvita.

Ehkäpä myös siksi suomalaiset kirjankustantajat ovat tänä vuonna tarttuneet reippaasti tiedon yleistajuistamiseen; syksyllä julkaistaan vielä ainakin pari tiedeviestintään liittyvää kirjaa.

Maanantaina 19.9. julkistetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamana Mai Allon toimittama teos Yhdessä ilmakehässä – Tieteen huipulle ydinturman jäljiltä, joka kertoo eloisasti suomalaisen ilmakehätieteen synnystä, sen noususta tutkimuksen huippuyksiköksi. Iloja on, ja vastoinkäymisiä, avainhenkilöinä Markku Kulmala, Pertti Hari ja Toivo Pohja.

Kuka oikein tietää? – Kun mielipide haastoi tieteen on Tiina Sarjan Docendon kustantama uutuuskirja. Sen teemoista tiedetoimittajat keskustelevat Oulussa keskiviikkona 22.9.

Syyskuussa ilmestyy Vastapainolta Maito tappaa – ja muita tiedeuutisia Ulla Järven ja Tuukka Tammen toimittamana. Kirjan räväköiltä kuulostavia otsikkoaiheita pohditaan tiedehuudeilla Turun Kirjamessuilla perjantaina 30.9.

Esa Väliverrosen Julkinen tiede ja Tiina Raevaaran Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle ilmestyivät jo aiemmin tänä vuonna. Ne ovat töitä, jotka rohkaisevat tutkijoita osallistumaan yleiseen keskusteluun ja puhumaan niin, että tulevat ymmärretyksi. Aikalainen-lehdessä Pekka Wahlstedt kiittää Raevaaran kirjaa siitä, että kaunokirjallisuudestakin tuttu kirjailija kertoo myös omista kokemuksistaan tieteen parissa.

Kun tämä kirjasato yllä on pinossa, voin kysyä esimerkiksi julkisesta tieteestä, että kuka oikein tietää jos maito tappaa ja tajuaako sitä kukaan?

Urpu Strellmanin ja Johanna Vaattovaaran Tieteen yleistajuistaminen vuodelta 2013 on muuten edelleen kurantti opas viestintäänsä vinkkejä hakevalle.

Minkä jälkeen hän lähti Italiaan?

Metropolian Ammattikorkeakoulussa opiskeleva nuorimies tekee nyt ilmeisesti parastaikaa iloisena lähtöä vuodeksi opiskelijavaihtoon. Enempää Roberto Aarniosta en juuri tiedä, kuin että ennen matkaansa hän oli tekemässä graafista suunnittelua avointa ilmastoalan MOOC-kurssia varten.

Ilmasto.nyt on moniin suuntiin vievä kokonaisuus ilmastonmuutoksen perusteista. Se sisältää kuvaa ja tekstiä, videohaastatteluja ja -luentoja, tehtäviä ja testejä. Juuri julkaistu aineisto on verkossa koottu niin, että jokainen näkee, mitä ilmastonmuutos luonnontieteellisenä ilmiönä oikein on ja kuinka voimme hillitä sitä. Itsekseen voi opiskella, tai sitten suorittaa kokonaisuus osana opintojaan ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Kurssialustalle pääsee tästä.

Ilmasto.nyt-sivuston tekijät ovat tieteen ja taiteen eri aloilta. He tulevat Helsingin yliopistosta, mutta myös Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta ja tietysti Metropoliasta. Tekijät ovat opiskelijoita ja opettajia, tutkijoita ja taiteilijoita. Heidän yhteinen työnsä on tiedeviestintää, joka tekee vaikutuksen.

Ilmasto.nyt-sivuilla on YouTube-video nimeltä Hiilen kierto. Siinä kuvataiteilija Elina Aho piirtää hiilellä alkuaineen kiertokulun. Videon voi katsoa myös ilman ääntä!

 

Tolkun tiedettä

Viestinnän opiskelija haastatteli minua vastikään lopputyötään varten tieteeseen liittyvästä tiedottamisesta. Pohdimme yhdessä, hauskaa kyllä, varsinkin tiedottamisen ja tiedotteiden laatua. – Siis kerrankin ei puhuttu niiden määrästä.

Voiko tiedote olla subjektiivinen, tai sen kirjoittaja esittää omia näkemyksiään, oli kysymys, joka varsinkin tällä sananvapausviikolla ja painovapauden 250-vuotisjuhlavuonna tuntui hyvinkin ajankohtaiselta.

Tietystikään tiedote ei ole subjektiivinen! Näinhän minä opiskelijalle ensin vastasin. Yliopistossa tuotetaan uuttaa tietoa, ja viestinnän ammattilaisten tehtävänä on välittää tämä uusi tieto muiden käyttöön: kaikille tasapuolisesti tosiasioihin pitäytyen.

Vaan eihän se kyllä ihan niin mene!

Julkisuuteen päätyvät tiedotteet ja jutut kulkevat monen ihmisen kautta, ja jokainen heistä jättää niihin jälkensä. Jokainen tekstiin tarttuva on tehnyt monia valintoja: tämä asia mukaan, näitä sanoja halutaan käyttää, tämä valokuva istuu tähän tekstiin hyvin, ja niin edelleen. Ken siinä valmistelussa on ollut mukana, tunnistaa taustalla poukkoilleet sähköpostikeskustelut, jotka usein ovat kiertäneet myös maasta toiseen. Eikä se subjektiivisuus tietysti tähänkään jää.., mikä ei tarkoita sitä, että tosiasioista koskaan ja mitenkään tingittäisiin.

Mietin kuitenkin tätä julki-ilmestyvää tekstiä myös siitä näkökulmasta, että gradua tekevä opiskelija ei mielestään ollut löytänyt kunnon ohjeistusta tiedettä käsittelevän tiedotteen kirjoittamiseen.

Jos ei ole yhtä ohjetta niin ainakin vinkkejä saa

Erilaisia ohjeita silti on. Helsingin yliopiston viestinnän oppiaine kiteyttää tutkimuksesta kertovan tiedotteen näin ja viittaa edelleen avaruusjärjestö ESA:n alasivulle, jossa on myös tutkijoiden käyttöön eräänlainen tiedottamisen tarkistuslista. STT:n sivulta löytyy tämmöinen ohjeistus.

Kirjassa Tieteen yleistajuistaminen (toimittaneet Urpu Strellman ja Johanna Vaattovaara, Gaudeamus 2013) Vaattovaara on omistanut kappaleen väitöksestä tiedottamiseen artikkelissaan ”Yleistajuistaminen osana tieteentekoa”. Tuula Vainikainen kirjoittaa toimittajan kohtaamisesta ja tutkimuksesta kertomisesta ja Strellman on purkanut osiin hyvinkin tarkkaan tiedottaja Ville Korhosen kirjoittaman väitöstiedotteen Carla Suhrin noitapamfletteja käsittelevästä väitöskirjasta.

Vinkkejä tiedottamiseen siis saa. Pelkkä tiedeuutisten välittäminen ja tulosten popularisointi ei kuitenkaan tiedeviestijöille riitä. Tarvitaan myös tutkimustulosten analyyttista tulkintaa ja tieteen yhteiskunnallisten vaikutusten arviointia, katsoo viestinnän professori Esa Väliverronen uudessa Julkinen tiedekirjassaan. Hänen johdollaan on aiemmin julkaistu myös Tiedeviestinnän oppaan tutkijoille.

Tolkullinen tiedottaminen

Mitä se sitten on, se tolkullinen tiedottaminen tänään? Pitääkö tieteestä kertovalle tiedotteelle olla omat ohjeensa vai olisivatko tiedetiedote, tutkimustiedote ja ihan vain tiedote lopulta samoja asioita?

Tärkeintä viestinnässä lienee se, että asia tulee ymmärretyksi, ja vähän niin että puhuja tulee kuulluksi. Jotenkin siis tuntuu, että riittää, kun perusasiat ovat kohdillaan: meillä on asia, josta tulee kertoa muille, sen kertoja ja asiasta kiinnostunut yleisö.

Hyvin usein tiedottaminen ja sitä seuraava muu viestintä ovat itse asiassa verrattavissa varsin arkipäiväiseen kanssakäymiseen muiden kanssa. Syksyllä 2016 ilmestyvät Tieteen tila -raportti ja Tiedebarometri toivottavasti taas kertovat, kuinka tiedeviestintä yleisön mielestä on sujunut.

Tiedote

Kiteytän näin: Tiedote on yleiskielellä kirjoitettu teksti, joka kertoo jotakin uutta. Sen otsikossa tiivistyy asia, jota ingressi avaa lisää. Teksti etenee tärkeimmästä vähemmän tärkeään, siinä on väliotsikot ja se sisältää mieluusti myös lainauksen jonkun sanomana. Tiedote päättyy lopun lisätietoihin: yhteystietoihin, linkkeihin, kuviin ja kuvateksteihin.

Paikkoja henkilökohtaisille valinnoille tiedotteessa on, hyvin monta.

Sanoisin myös, että mistä tahansa tiedotteesta sopii jättää pois erikoistermit, lyhenteet, yhtälöt ja kemialliset kaavat. Sellaisen palautteen yliopistolainen saa medialta ja muulta yleisöltä usein.

P.S.

Tampereen yliopiston Aikalainen-lehdessä Pekka Wahlstedt esittelee Titus Hjelmin kirjan Globaalisti akateeminen. Opas kansainväliseen tiedejulkaisemiseen (Vastapaino 2016). En ole sitä vielä lukenut, mutta Hielm opastanee niin kirjojen kuin artikkelien laatimisessa. Tärkeän huomion jaan: ”Globaalissa akateemisessa maailmassa on erilaisia yleisöjä huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Tärkein ja kultaisin sääntö, joka toistuu läpi kirjan, on yksinkertaisesti ”Tunne yleisösi”. Vaikka tutkimus olisi miten hieno ja uraauurtava, se jää paitsioon, jos tutkija ei sääntöä noudata – Hjelmin mukaan suurin osa kirjoitusten hylkäämisistä johtuu yksinkertaisesti siitä, että ne on suunnattu väärälle yleisölle.”

 

Megatrendejä kiusaavat musta joutsenet

Globaalit megatrendit eivät yllätä, ja samat aiheet toistuvat: väkiluku kasvaa, köyhyys ja epätasa-arvo vaivaavat, energiaa kuluu ja luonnon ja ympäristön kestävyys on koetuksella. Sitran Megatrendit-tilaisuus 14.1.2016 veti kuitenkin salin täyteen yleisöä.

Pääpuhuja Norjasta, MIT-taustainen fyysikko, professori Jørgen Randers (BI Norwegian Business School) esitteli itsensä hiukan masentuneeksi ennustajaksi tutkittuaan kestävyyden näkökulmasta kehitystrendejä jo 40 vuotta. Muutokset kun tapahtuvat niin hitaasti, ja päätöksenteko yhteisistä asioista on vaivalloista.

Se, että Pariisin ilmastokokouksessa loppuvuodesta 2015 päästiin yhteiseen sopimukseen, yllätti hänet. Sama Pariisin kokous kiinnosti myös panelistina Sitran tilaisuudessa esiintynyttä Tuija Talvitietä, Crisis Management Initiativen toimitusjohtajaa. Miten päätöksentekijöihin ja neuvottelijoihin oli vaikutettu, jotta yhteiseen sopimukseen päästiin, oli hänen kysymyksensä.

Mustat joutsenet purjehtivat näkösälle tuon tuosta. Nämä ovat ilmiötä tai tapahtumia, jotka ovat  epätodennäköisiä, eikä niitä ei voi ennustaa. Niillä on kuitenkin valtava vaikutus, ja kaikki päättyy niin, että kehittelemme selityksen, jonka ansiosta ilmiö ei enää vaikuta niin satunnaiselta ja vaikeasti ennustettavalta kuin olikaan. – Eikä siksi niin pelottavaltakaan!

Sitran seminaarin puheissakin nämä mustat joutsenet uivat. Nopeista teknologiatrendeistä huolimatta kaikki kääntyy ihmiseen: minkälainen hän on, mitä hän tarvitsee ja miten häneen vaikutetaan. Ihminen taitaa olla se suurin musta superjoutsen, heikosti pideltävissä.

Kun maailma on keskinäisessä riippuvuussuhteessa, ymmärrettävä puhe ja vuorovaikutus korostuvat. Viestintätyössä monimutkaisuus näkyy niin, ettei riitä että puhuttelet yhtä ihmistä. On puhuteltava myös hänen perhettään, niin sanottuja heimoja, klaaneja ja muita yhteisöjä, joihin hän kuuluu ja joihin hän on sitoutunut. Virallisten instituutioiden rinnalla elää voimakas kansalaisyhteiskunta, joka kasvaa. Ja se on sitten myös sitä some-viestintää.

Lue lisää: Sitran megatrendit-raportti vuodelle 2016.

 

Tiedottajat eivät spämmää tulevaisuudessakaan

Tutkija Juho Ruotsalainen hahmotteli tiedetoimittajien seminaarissa vastikään median ja journalismin uusia rooleja tulevaisuuden yhteiskunnassa, joka rakentuu avoimille informaatioekosysteemeille, mediasisällöille ja ruohonjuuritasolta nousevalle toiminnalle. Esityksessään hän keskittyi heikkoihin signaaleihin jakamalle ne kuuteen ryhmään sen mukaan, millaisin tavoin ne voisivat toteuttaa median ja journalismin yhteiskunnallisia funktioita.

Heikot signaalit, merkit mahdollisesti tulevasta, haastavat jo nyt median. Ne panevat lujille paitsi isot mediatalot vielä myös tiedontuottajien supertalon: yliopistot. Näin käy varsinkin, jos tietoyhteiskuntaa seuraavassa merkitysyhteiskunnassa ihmiset rakentavat identiteettiään erityisesti mediasisältöjen varassa.

Tulevaisuudentutkijoiden raportissa viritellyt trendit ovat mielenkiintoisia sitäkin taustaa vasten, että toimittajilta on täällä kotimaassa keväällä 2015 kysytty näkemyksiä julkishallinnon organisaatioista ja näiden yhteisöjen mediatyöstä. Vastauksissa Helsingin yliopiston mediaviestintä nähtiin avoimena ja innovatiivisena. Sen voi nähdä lupaukseksi yhteistyöstä myös jatkossa.

Verkostot ja hyperlinkittynyt media laventavat asiantuntijuutta

Tulevaisuudentutkijoiden tutkimusraportin mukaan esimerkiksi hyperlinkittynyt media ja journalismi ennakoivat digitaalisessa yhteiskunnassa mediaa ja journalismia, jotka perustuvat yhteistyöhön, avoimeen tietoon ja ”kollektiivisiin” tuotantomalleihin. Hypertekstissä uusiin sisältöihin liikutaan sen sisältämien linkkien avulla, ja laajoissa aineistoissa asiantuntijuuden raja-aidat hämärtyvät. Tiedon tuottamisen näkökulmasta toimittajan ja tutkijan toimenkuvat laajentuvat, lähestyvätkin toisiaan.

Mediatyötä  tulevaisuudessa tehdään BBC:n, Disneyn ja vaikkapa Facebookin kaltaisten hyvin isojen talojen lisäksi joka tapauksessa myös muutosta hengittävissä verkostoissa, joissa työn sisältö kasvaa, täydentyy ja tulee korjatuksi.

Tällaisia valmiuksia kokeilee nyt pääkaupunkiseudulla yliopiston opettajankoulutuslaitoksen yhteydessä toimiva avoin Innokas-verkosto. Se järjestää esimerkiksi marraskuussa tilaisuuden, jossa kysytään, mitä innovaatiokasvatus, Digital Fabrication, Maker-kulttuuri, Maker-movement ja Maker Faire ovat ja miten ne liittyvät suomalaisen koulun opetussuunnitelmauudistukseen. Ajatus on oppiainerajoja rikkomalla yhdistää opetettavat asiat kuten käsityö, kuvaamataito, luonnontieteet, insinööritieteet, matematiikka ja teknologia digitaaliseen Fablab-toimintaan ja käsillä tekemiseen.

Tieteeseen erikoistuneet niche-mediat

Verkottumisen ohella tapahtuu tietysti erikoistumista. Tulevaisuudentutkijat puhuvat niche-medioista. Tiedeviestintää jos ajattelee, tässä on monella tilaisuus. Tieteellisen tiedon ymmärtäminen koetaan jo nyt vaikeaksi, eikä tieteellistä toimintaa tunneta riittävästi. Siksi edelleen, ja ehkä vielä entistä enemmän, tarvitaan jatkossakin tutkimustulosten ja -menetelmien selittäjiä, monimutkaisten asioiden avaajia, oleellisen tiedon näyttäjiä. Yksinkertaisesti sanoen: selkeän kielen käyttäjiä.

Sitä tekevät sitten porukat, jotka yhdistävät ennakkoluulottomasti erilaisen osaamisensa: sisällön, kuvan, tekstin, äänen, liikkeen, kosketuksen… Tämänkaltaista työtä tekee Lontoota tukikohtanaan pitävä The Conversation-julkaisu, jonka toimittajat keskittyvät tiedeuutisointiin työskentelemällä tiiviissä yhteistyössä tutkijoiden kanssa.

Viestintä on kuin asiasisältönsä: asiantuntevaa ja luotettavaa

Kun yhteiskunta ja media entistä pontevammin peräävät organisaatioilta avoimuutta, keväisen mediabarometrin arvio, että Helsingin yliopiston kotimaisille tiedotusvälineille suunnattu viestintä on asiantuntevaa ja avointa, on hyvinkin ilahduttava. Ja hyvin ilahduttavaa on tietysti se, että yliopisto sai ykkössijan viestinnän luotettavuudessa.

Kokonaisuutenakin yliopiston viestintä sai median edustajilta oikein hyvän arvosanan. Mediaviestinnän onnistumista selvittäneen T-Median mukaan toimittajien on helppo lähestyä yliopistoa, ja asiantuntijat tavoitetaan melko hyvin. Yliopiston tiedottajat ovat asiantuntevia, ja yliopistossa tehdään ammattimaista viestintää.

Parantamisen varaa tietysti on aina, kirittävää on varsinkin viestinnän ajankohtaisuudessa ja oma-aloitteisuudessa. Se on tuska jonka moni kanssani varmasti jakaa.

Hiukan tuloksissa ehkä yllättää ajatus, että toimittajat ottavat edelleen mielellään vastaan mediatiedotteita. Spämmikynnys ei siis vielä ole ylittynyt, vaikka yksin Helsingin yliopistosta tiedotteita lähtee vuodessa satoja. Tulevaisuudessa puhe spämmäämisestä etenkin tiedeviestinnässä todennäköisesti kuitenkin haihtuu, koska tiedon tarve vain kasvaa, ja sen tuottamisesta tulee bisnes.

Kymmenisen prosenttia toimittajista seurasi tiedettä ja ympäristöasioita

Myös barometrin vastauksissa muuten näkyi, että toimittajien vaihtuvuus mediassa on suurta. Jatkuvat muutokset laskevat organisaatioiden tunnettuutta, koska toimitusten kiireen takia toimittajat eivät enää ehdi tutustua niihin organisaatioihin, joiden työstä kirjoittavat.

Kysytyistä yhteisöistä toimittajille olivat tutuimpia puolustusvoimat ja Ilmatieteen laitos, kummatkin selkeästi oman alueensa asiantuntijataloja. Kolmanneksi parhaiten tunnettiin Helsingin yliopisto, mikä ei ole olleenkaan huono tulos isolle monitieteelliselle yhteisölle.

Kaikkiaan mediabarometrissä oli mukana 14 julkisyhteisöä, joista oppilaitoksia edustivat Helsingin yliopiston lisäksi Aalto, Itä-Suomen yliopisto, Tampereen yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu. Tutkimuslaitoksista selvitykseen osallistuivat Ilmatieteen laitos, GTK, Luke ja SYKE.

Selvitystä varten yritys haastatteli puhelimitse 170 toimittajaa eri tiedotusvälineistä: printtimediasta ja verkkojulkaisuista, valtakunnallisesta ja alueellisesta mediasta. Heistä puolet ilmoitti seuraavansa kotimaan uutisia, taloutta ja politiikkaa seurasi neljäsosa. Kymmenkunta toimittajaa ilmoitti alueekseen tieteen ja tekniikan, ja saman verran oli ympäristö- ja energia-asioita seuraavia toimittajia.

Jokainen toimittaja vastasi kysymyksiin organisaatioiden tunnettuudesta ja kiinnostavuudesta ja arvioi vielä muutaman tuntemansa organisaation mediaviestintää ja mainetta. Helsingin yliopiston mediaviestintää arvioi 25 toimittajaa.

Yliopiston omia uutisia ja yliopistosta lähteneitä mediatiedotteita voi seurata näillä verkkosivuilla.

———————————————————-

Vielä ihan toinen näkökulma tietoon. Helsingissä Kaisa-talon kirjaklubissa julkistetaan maanantaina 2.11. Martti Häikiöltä tilattu teos helsinkiläisestä tieteestä: Tiedon metropoli. Tutkimuksen, opetuksen ja tiedonvälityksen käännekohtia ja vaikuttajia Helsingissä 1945–2010. Historiantutkija Häikiö toimi Helsingin yliopiston tiedotuspäällikkönä 1980-luvun alkupuolella.

Tutkijoiden manifesti on matkalla Pariisiin

Mikään ei liikahda ilman sitä ensimmäistä aloitetta. Kaiketi pappi, teologian tohtori ja professori Martin Lutherkin aikoinaan tuskastui tunnistamiinsa epäkohtiin ja julkaisi ne kuuluisat teesinsä kaikkien nähtäville saadakseen aikaan nimenomaan keskustelun, väittelyä, ja sitten vielä sen muutoksenkin.

Lutherin ei auttanut pelätä. Eikä auta tutkijan tänäänkään, ei vaikka viestintäblogissa  vastikään todettiinkin, että tutkijat jäävät tutkimustietonsa kanssa poliittisten lobbareiden jyräämiksi. Välttämätta ja aina se ei ole niin.

Tämän vuoden huhtikuussa järjestettiin ympäristötutkimuspäivä, jossa tutkijat, virkamiehet, poliitikot, suunnittelijat ja kansalaisjärjestöjen edustajat keskustelivat tutkijoiden alustuksista kiertotaloudesta ja kestävän ruokajärjestelmästä.

Syntyi Ympäristötiedon foorumin ja Helsingin yliopiston ympäristötutkimuksen- ja opetuksen yksikön HENVI:n julkaisemana politiikkasuositus ”Kiertotalous ja ruoka”, joka on luettavissa täältä.

Kohtia suosituksissa on useita: paikallisen ruoantuotannon suosiminen, ravinnevirtojen paikallinen kierrättäminen, ruokapakkausten sääntely ja kestävämpien kulutuspäätösten mahdollistaminen. Mutta siihen tässä ei vielä oteta kantaa, kuka näitä lähtee ajamaan. Maan hallituksen hommilta toki kuulostaisi. Eli jatkoa pitänee vielä odottaa.

Maaperää hitaasti muokkaavat tutkijoiden politiikkasuositukset

Loppukeväästä myös Kaupunkiakatemia julkaisi politiikkasuosituksia tai paremminkin tiivistelmän puheista, jotka oli pidetty kaupunkiseudun haasteita käsitelleessä seminaarissa.

Sieltä löytyy ainakin yksi kiinnostava ratkaisu kaupunkien kehittäjille: kestävän sosiaalisen sekoittamisen toteuttaminen, mikä onkin EU:n toimenpidesuositus lyhenteellä CPTED.

Sen mukaan asuinympäristöt pitäisi suunnitella yhteisöllisyyden alustoiksi ja erilaisia paikallisia pienimuotoisia ja pehmeitä keinoja voisi käyttää turvattomuuden kokemuksen minimoimiseksi. Kullekin yhteisölle olisi rakennettavissa tila, jota se pystyy arjessaan sosiaalisesti kontrolloimaan.

Kaupunkiakatemia on siitä erityisen kiinnostava, että se pyörii paljolti innostuneiden nuorten varassa. Se on Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Helsingin kaupungin yhteistyöverkosto, joka yhdistää monitieteisen tutkimuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kaupunkitutkimuksen alalla. Ajatuksena on luoda yhteistyöllä parempi kaupunki kaikille. Akateemisten oppiaineiden ja kaupungin hallinnonalojen siiloutuminen halutaan murtaa, ja menetelmänä on yhteiskehittely, co-creation. Yliopistotutkijat ja opiskelijat, kaupunkien päättäjät, suunnittelijat, virkamiehet ja asukkaat tuodaan yhteen.

Tutkijoiden ohjelmajulistus on menopaluulippu tulevaisuuteen

Viime vuosina on joissakin yliopistoissa lähtenyt kasvamaan Earth system science:ksi  kutsuttu tieteenala. Painotus on nyt sanalla systeemi, järjestelmä, mikä nyt ehkä ensi alkuun kuullostaa vähän tylsältä ja kuivakkaalta.

Maanantaina 17.8. joukko maineikkaita suomalaistutkijoita joka tapauksessa esitteli maapallon kestävyyttä kokonaisuutena tarkastelevan ohjelmajulistuksen ”Sustainable Earth System Manifesto”.

Perusteltu huoli on ympäristöstä, pienenevistä luonnonvaroista ja ihmisen tuhovoimasta. Puhe on kasvavasta väestöstä, ruuan ja energian tarpeesta, tästä kasvavasta epäsuhdasta ihmisen ja luonnon välillä, mikä jo näkyy huonossa ilmanlaadussa, saastuneissa vesissä ja näivettyvissä ekosysteemeissä.

Koska ongelmat ovat yhteiset, ne on tutkijoiden mukaan ratkaistava yhdessä, tieteen näkökulmasta siis monitieteisesti, ja politiikojen kanssa. Ohjelmajulistus on myös luonnontieteilijöiden ja yhteiskuntatieteilijöden yhteistyön manifesti, joka on tarkoitus viedä kansainvälisiin tutkijayhteisöihin. Ja tottahan fyysikoiden ja Venäjä-tutkijoiden julistuksen toivotaan kiinnostavan myös suurta yleisöä. Medianäkyvyyttä se ainakin jo sai.

Lyhyesti sanoen tutkijat haluavat rakentaa globaalin työympäristön, jonka monitieteinen kriittinen massa on riittävän suuri maapallon haasteita ratkomaan ja jolla on selkeä yhteys nopeaan poliittiseen päätöksentekon.

Tällä listalla on kolme ehdotusta toimenpiteiksi.

1.      Ympäristöä ja ilmastoa havainnoivia mittausasemia tarvitaan globaalissa verkostossa 200. Euroopassa ja Yhdysvalloissa näitä jo on, mutta aukkoja on Venäjällä, Kiinassa, Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. 4 miljardia euroa olisi laskettu hinta.

2.      On perustettava hubeja, keskittymiä, paikkoja, jotka ylittävät poliitisen vastaikkainasettelun ja hyödyntävät tieteellistä tietoa. Niiden tulisi olla monialaisia ja tieteidenvälisiä, jotta tieteen tulokset hyödyntäisivät yhteiskuntaa.

3.      Maapallon vakauttamiseen tarvitaan yhteinen asialista tukemaan teknologian kehittämistä  ja sen siirtoa yhteiseen käyttöön.

Samanaikaisesti kun olen tutustunut tutkijoilta lähiaikoina tulleisiin poliittisiin avauksiin, olen seurannut verkossa  keskustelua tiedeviestinnän määrittelemiseksi. – Näitä muuten käydäänkin usein ja monissa paikoissa! Ja aika monella kirjoittajalla näyttää sitä paitsi olevan oma määritelmänsä.

Olennaisinta on silti se, että vaikutuksen saa aikaiseksi vain se, joka viestiessään kuulee puhekumppaninsa, tunnistaa yleisönsä tarpeet ja toiveet. Se ei ole ihan helppo paikka. Ja Pariisiinkin on jo tunkua.

Ja miten se nyt menikään, näinkö: Vihollisesi vihollinen on pian paras ystäväsi.

Joka tapauksessa Lutherin työn tuloksena 1500-luvulla syntyi katolisen kirkon uudistusliike. Ilmastoon liittyvissä kysymyksissä tutkijat ovat antaneet meille 40 vuotta aikaa saada aikaan muutos, joka on merkittävä ympäristön kannalta. Hyvin perusteltuja aloitteita on, pitäisi jo pinnistää liikkeelle muidenkin eli lähteä rakentamaan, hyvät keskustelijat!

Seuraa lähestyvää YK:n ilmastokokousta Pariisissa 30.11.–11.12.2015 Twitterissä  esimerkiksi avainsanalla #Pariisi2015 sekä osoitteissa @COP21 ja @SolutionsCOP21.

Ympäristöministeriön sivuilla tulevasta kokouksesta lisää ja ajankohtaisinta tietoa luvataan Uutta ilmastosopimusta rakentamassa -blogissa.

P.S. Kaupunkiakatemia tarjoaa 21.8. kahvit, kevyen aamupalan ja rennon seminaarityyppisen verkostoitumistilaisuuden Laiturilla (Narinkka 2, Helsinki). Näitä tilaisuuksia järjestetään syksyn mittaan kerran kuussa, alustusten aiheet vaihtuvat ja keskustelu on vapaa. Perjantaina 21. päivä kello 8 alkaen aiheena on kampuskehittäminen pääkaupunkiseudulla. https://www.facebook.com/events/938015019554630/

 

Kuvia tieteellisen julkaisemisen trendeistä

Julkaisujen määrä ja sisältö Helsingin yliopistossa vuosina 2005-2012/13; jostakin lähdetään ja johonkin päädytään. Jos luen raporttia oikein, sen voi kiteyttää näin: toivomuslistalla olisi sitten lisää kansainvälisessä yhteistyössä tehtyä tieteidenvälistä tutkimusta. – Varmaankin toive, joka ei ole vain helsinkiläisellä muistitikulla vaan myös jossain yhteisessä akateemisessa isossa tietopilvessä?

Helsingin yliopiston kirjasto on tuottanut mielenkiintoisen kuvauksen siitä, miltä yliopiston tutkimus näyttää sen tutkijoiden julkaisujen valossa. Raportti näyttää sen, ketkä ovat julkaisseet yhdessä ja mistä yliopistoista nämä tutkijat ovat. Värillä on nyt väliä: Trendikartassa iso punainen pallura on julkaisuissa menestyvä viitattu tieteenala, kuumaa ja hottia. Sininen on kylmä väri, viileä, eikä ehkä ala, jota se kuvaa enää ole kovin kiinnostava?

Juha Rikama pohti Tieteessä tapahtuu 2/2015 -lehdessä kiinnostavasti sitä, missä vaiheessa tulkinta tiedosta muuttuu tosiasiaksi, yhteiseksi totuudeksi. Hän nostaa esille tiedon käyttäjän, yleisön vaikutuksen, joten onneksi kirjaston asiantuntija Eva Isaksson sanoo raporttia esitellessään heti, että ”tulokset ja prosessi riippuvat datasta ja valinnoista”.

Tieteidenvälinen kansainvälinen yhteistyö hehkuu punaisena

Yliopistot profiloituvat nyt uudeksi, tekevät valintoja. Helsingissä työn alla on yliopiston strategia vuosille 2017-2020. Olemassa on myös yliopiston Visio400-ryhmä. Sen työ päättyy tämän vuoden syyskuun lopussa. Sekin katsoo trendejä, megatrendejä ja muutoksia toimintaympäristössä. Ja sen tulee nostaa esiin asioita, joista emme nyt vielä edes tiedä.

Hallituksen päätöksiä tulevasta voi seurata täällä. Katsaus viime vuoteen on juuri ilmestynyt.

Painoalatyössä haetaan vahvuuksia, nousevia tieteenaloja sekä yhteisiä teemoja usean tieteen alalta, sanoo kehitysjohtaja Ritva Dammert Helsingin yliopistosta. Ja ymmärtää sen. Jos opetus- ja kulttuuriministeriö antaa rahanjaossaan korkeimman tason kansainväliselle tieteelliselle julkaisulle kertoimen 3 tai 4, ja vertaisarvioimaton yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuva yleistajuinen julkaisu saa kertoimen 0,1, väreillä on pian paljonkin väliä.

Raportin visualisoinnissa punaisin ja suurin ala on hauskasti tieteidenvälisyys, silmämääräisesti sitä seuraavat nanotiede, sosiologia, lingvistiikka, ilmakehätiede. Katso ihmeessä trendikarttaa!

Menestyneimmät tieteelliset julkaisut tulevat laajasti ottaen luonnontieteistä

Alat, jotka tuottavat eniten kansainvälisiä julkaisuja, jotka noteerataan Web of Sciencessä (WoS) ja joihin viitataan, sitä siis nyt on analysoitu. Yliopiston tutkijoiden WoS-julkaisuja ja niiden päälle vielä hiukan muutakin, sillä WoS-dataa on täydennetty tarkistetuilla tiedoilla Tuhat-tutkimustieotokannasta.

Erityisen menestyneet Web of Science -alat ja viittausluvut 2005-2012/13:

Fysiikka, ydinfysiikka 5.49
Lääketiede, yleinen ja kansainvälinen 4.23
Fysiikka, monitieteinen 4.11
Matematiikka 2.56
Fysiikka, hiukkasfysiikka ja kentät 2.15
Tähtitiede ja astrofysiikka 2.09
Biologia 1.85
Filosofia 1.74
Genetiikka ja perinnöllisyystiede 1.70
Maataloustiede, monitieteinen 1.67
Kliininen neurologia 1.67

Koko yliopistossa viittausten määrän normalisoitu keskiarvo oli 1.43, kansainvälisen yhteistyön luku oli 1.80; viitatuimpien 10 prosentin kuuluvien osuus koko yliopistossa oli 13.69 ja kansainvälisesti 17.42.

Lääketiede, biotieteet ja useat luonnontieteet ovat hyvin edustettuina listassa yllä, sen sijaan humanistiset ja useat yhteiskuntatieteet näkyvät huonosti. Se nyt johtuu siitä valinnasta. Tutkittu on 7 tieteenalan ja 35 tutkimusalan julkaisutrendejä aikavälillä 2005-2012/2013, työtä teki 30 henkeä Helsingin yliopistossa. Yliopiston julkaisut WoS-raakadatatietokannasta poimi Leidenin yliopistossa toimiva tieteentutkimuksen keskus CWTS.

Analyysin kohteena olivat artikkelit, katsaukset ja kirjeet, yhteensä 28 357 julkaisua. Julkaisut olivat vuosilta 2005-2012 ja viittaukset vuosilta 2005-2013, eli vuodelta 2013 laskettiin vain viittauksia, ei enää julkaisuja.

Tulosten mukaan kansainvälinen yhteistyö lisää julkaisujen näkyvyyttä ja tuottaa viittauksia Web of Sciencessa. Yli puolet 28 000 julkaisusta oli tehty kansainvälisenä yhteistyönä. Niin ikään 400 000 viittauksesta yli puolet, 265 000 liittyi kansainväliseen yhteistyöhön.

Sitä vastoin tutkimus Helsingin yliopiston sisällä tai kansallisena yhteistyönä ei lisää tutkimusjulkaisujen näkyvyyttä, yksinkertaisesti syystä, että niihin ei viitata. Itse asiassa Web of Science sisältää 10-20 prosenttia töitä, joihin ei koskaan viitata. Ei-viitattujen osuus koko yliopistossa oli 12.32 prosenttia, kansainvälisessä yhteistyössä luku oli 10.2.

Viimeinen luku on varsin tyly. Ei-viitattuja töitä oli 18.95 prosenttia, jos tutkimusta ei ollut tehty yhteistyössä tai se on vain Helsingin yliopiston sisäinen työ.

Kun Web of Science ei riitä

Web of Science ei tietystikään riitä kaikkeen, ja niin kirjasto teki täydentävän analyysin yliopistolle ja sen jokaiselle tiedekunnalle Tuhat-datasta vuosille 2010-2013. Se katsoi julkaisujen määrät ja tyypit, niissä käytetyt kielet sekä kirjoittajien määrät tiedekunnittain ja koko yliopistossa.

Tämän lähilukemisen mukaan yleistajuiset artikkelit ovat vähentyneet 3-4 vuoden aikana eikä yllätys liene sekään, että tieteen kieli on englanti – suomenkieliset julkaisut ovat vähentyneet Helsingin yliopistossa.

Muitakin havaintoja aineistosta voi tehdä. Yhden tiedekunnan tutkimus jakautuu eri tieteenaloille, se jo synnyttää tieteidenvälisyyttä. Affiliaatiot, tai oikeammin niiden puuttuminen ja esiin kaivaminen, ovat panneet kirjastolaiset lujille, samoin kuin tietojenkäsittelytieteilijöiden tapa julkaista työnsä konferensseissa eikä yleisissä tiedejulkaisuissa.

Hankalat kohdat aineistossa on ratkaistu, ja lopputuloksesta on myös siivottu pois 528 kappaletta matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan hiukkasfysiikan julkaisua, joissa kirjoittajia oli 100-2000 ja aiheena työ hiukkastörmäyttimellä Cernissä.

Kaikkien julkaisujen, 48 642 kappaletta, analyysit tekivät Maria Forsman, Kari Haatanen ja Isaksson.

No miltä tutkimusalojen visualisointi näyttää?

Niille aloille, joissa julkaisuja oli yli 100 kappaletta, kirjasto teki tutkimusaiheista myös alakohtaisia visualisointeja. VOSviewer-visualisointien tarkoituksena on antaa havainnollista lisätietoa sisällöistä, eli näyttää, mitä ja keitä tutkimusta lukujen ja otsikoiden takana on.

Lauri BangJari Friman ja Isaksson loivat termikartat ja löysivät tieteen kuumat kasvualat. Kirjaston väki poimi ohjelmallisesti termikarttoihin asiasanoja julkaisujen otsikoista ja abstrakteista ja tunnisti termien läheisyyden ja muutoksia niiden esiintyvyydessä.

Kuvissa väri on työn impakti, vaikuttavuus eli esiintyvyyden muutos, ja palluran koko on tutkijoiden yhteistyön määrä. Avainsana lämpenee aikajanalla, ja yhteistyö kasvattaa linkin vahvuutta eli palluran kokoa.

Yhteistekijyyskartat näyttävät sen, ketkä ovat julkaisseet yhdessä ja minkä yliopistojen kanssa on julkaistu yhdessä.

Miten tämä mihinkään liittyy?

Yliopiston kirjasto tilasi Leidenin yliopiston CWTS:n kehittämän tieteen- ja tutkimusalakohtaisen analyysiin ajanjaksolle 2005-2012/13. Työ alkoi kesällä 2014, ja Leidenin lopullinen raportti tuli joulukuussa 2014. Kirjasto teki omat täydentävät ja tarkistavat lisäanalyysinsä  ja järjesti julkaisutuloksista seminaarin  helmikuun lopussa.

Tehtiin bibliometrinen analyysi, ja käytössä oli osittamaton laskutapa, koska ei haluttu vertailla toimintaa vaan katsoa vain Helsingin yliopistoa. Jokainen julkaisu laskettiin 100 prosenttiseksi, riippumatta yliopiston tutkijoiden osuudesta. Näin nimenomaan yhteistyö eli yhteisjulkaiseminen näkyy, eikä aineisto asetu tiedekuntajakoon.

Huoli on tänään silti ehkä tässä: Korkeatasoinen tieteellinen julkaiseminen ei ole sama asia kuin päätöksentekoa tukevan tutkimustiedon tuottaminen. Vai onko tai voisiko edes olla? Vertaisarvioitujen tieteellisten julkaisujen lisäksi myös tieteen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on noussut tiedepoliittiseen keskusteluun. Joten tietysti voi olla, että YVV-julkaisujen merkitys vielä rahanjaossa kasvaa. Tähän ainakin valmistaudutaan eri tahoilla.

Kaskas Media Oy on tiedeviestintään ja yhteiskunnalliseen tietoon erikoistunut viestintätoimisto. Se järjesti maaliskuussa seminaarin, jossa pohdittiin, miten yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta saataisiin tieteellisen julkaisemisen ohella kannattavaa. Lopputulemaan voi tutustua täällä.

Future Earth taas on vuonna 2012 aloittanut kansainvälinen globaalin muutoksen kymmenvuotinen tutkimusohjelma luonnon ja ihmisen toiminnan vuorovaikutukselle. Sen kansallinen komitea Future Earth Suomi on käynnistämässä verkostoa ratkaisukeskeisille tutkimushankkeille, niiden käynnistämiseen ja fasilitointiin, ja mukaan halutaan sekä tutkimustiedon tuottajat että sen hyödyntäjät.

Koska Strategisen tutkimuksen neuvosto painottaa monitieteisten tutkimuskonsortioiden muodostamista ja suunnitelmallista yhteistyötä tutkimustiedon hyödyntäjien kanssa, Future Earth Suomi oli mukana järjestämässä strategisen tutkimuksen verkostoitumistilaisuutta maaliskuussa.

Siellä tuotiin yhteen tutkimushankkeita valmistelevia tutkijoita ja tutkimustiedon loppukäyttäjiä. Kävi ilmi, että käytännön haasteita vuorovaikutuksen suunnittelulle asettavat jo tieteen ja politiikan erilaiset aikajänteet.

Ehkäpä siksi tieteellisesti kunnianhimoisten kysymysten ja yhteiskunnassa vaikuttavien vastausten  välisessä tasapainottelussa erilaiset tiedon tuottajien, eli tutkijoiden, ja tiedon käyttäjien rajapintaorganisaatiot kuten Ympäristötiedon foorumi ja Future Earth Suomi ovat vielä isoksi avuksi, kun kaivataan uusia ideoita työhön niin kuin uudet rahoitusmuodot vaativat.

Tieteellinen julkaisu ei ole mikä tahansa teksti

Syksyllä 2014 Leidenista lähti myös manifesti. Sen mukaan määrällisillä analyyseillä halutaan tukea laadullista sisällönarviointia. Missäköhän sen voisi allekirjoittaa vai olisikohan yliopistopuoleen hommia tämä?

Toivottavasti ainakaan tähän ei ihan heti tarvitse mennä: Tekstipalvelu  on uusi verkkopalvelu, josta voit hankkia minkä tahansa tekstin alkaen 20 senttiä kirjain. Työstä vastaa joukko toimittajia, kirjailijoita ja mainosalan kirjoittajia.

Tämän tiedon välitti Deski.fi, joka on viestintätoimisto Deskin ylläpitämä tiedotepalvelu toimittajille. Ideasivuston tiedotteet, artikkelit ja videot ovat vapaasti ainakin toimittajien käytössä.

 

Tieteidenvälinen tutkimus on kiinnostavaa

Geometria on mukana kaikkialla, erityisesti arkkitehtuurissa ja taiteessa. Se on ajatus Kristallikukkia peilisaleissa -kurssin takana. Tällä dosentti Kirsi Peltosen organisoimalla monitieteisellä kurssilla opettavat sekä matemaatikot että taiteilijat. Mukana on kansainvälisiä vierailijoita kuten Urs B. Roth ja Yves Klett. He myös pitävät suurelle yleisölle suunnatut esitykset: Urs B. Roth matematiikasta ja muodoista 18.2. ja Yves Klett origamista, ilma-aluksista ja arkkitehtuurista 18.3.

Kurssin lupauksena on, että sen päätyttyä opiskelijat osaavat tarkastella ja kehittää omaa alaansa modernilla matematiikalla, yhteisellä kielellä. Kiinnostavaa, eikö totta?

Kun Jukka-Pekka Heiskanen, Ylen tieteestä vastaava tuottaja, puhui Helsingin yliopiston Challenge-kilpailuun osallistuville tieteestä jutun aiheena mediassa, hän nosti päällimmäiseksi tutkimusaiheen kiinnostavuuden yleisön kannalta. Yleisöistä tärkeimpänä hän sitten piti alle 30-vuotiaita. Eli se, mikä kiinnostaa nuoria aikuisia, kiinnostaa myös valtamediaa.

Uusi on aina kiinnostavaa. Kiinnostavia ovat konfliktit, sodat ja kilpailut. Avaruus, ravinto ja terveys kiinnostavat. Niin, ja tietenkin ihmiset ja juorut. Ympäristö. Sää ja ilmasto. – Eivät muuten tieteenaloja vaan asiakokonaisuuksia.

Yliopiston kiinnostavuus muiden silmissä syntyy uutta tekevien tutkijoiden työstä. Niinpä yliopistoilla on näkyvyysmarkkinoilla aina sijansa. Koska ihminen kuitenkin hahmottaa asiat itsensä ja oman ympäristönsä kautta, eikä tieteenaloittain, tieteidenvälisillä lähestymistavoilla ja monitieteisyydellä on nostetta.

Akatemiaprofessori Uskali Mäki on ollut rakentamassa tieteidenväliselle keskustelulle paikkaa, toria väittelyille, AIDia (Agora for Interdisciplinary Debate). Hänen erityisalaansa on tieteidenvälisen yhteistyön tutkimus. Hän hakee vastavoimaa sirpaloituvalle tieteelle ja vain lisää erikoistuville tutkijoille, tässä tilanteessa jossa niin sanotun suuren kokonaiskuvan rakentajat ovat olleet vähissä.

Ilmiöt ovat paikkoja moniääniselle keskustelulle

Mäellä on ehdotus: tieteen erikoistumisen voisi kiepsauttaa uudelle tasolle perustamalla uusia erikoisosaamisen alueita yleiskysymyksille, näille kuuluisille ihmiskunnan isoille yhteisille haasteille. Niistä vähäisin ei ole ilmaston muuttuminen. Ehkä ilmastonmuutos onkin lopulta se ilmiö, joka pakottaa ihmisen katsomaan ympärilleen uudella tavalla, määrittelemään tärkeän ja vähemmän tärkeän niin, että keskustelussa on mukana tiedemaailma, suuri yleisö ja yhteiskunnassa päätöksiä tekevät?

Mäen ja ryhmän seuraava kaikille avoin tapaaminen on maanantaina 9.2., ja silloin katsotaan epidemiologisia lähestymistapoja myös taloustieteen ja tieteenfilosofian näkökulmista. Miten yhteisiä eri tieteille ovat piirteet kuten empiirisyys, kvantitatiivisuus ja todennäköisyys?

Lähestymiskulma on mielenkiintoinen. Johdatuksessa epidemiologiaan Anssi Auvinen esittelee tämän lääketieteelliseksi esiintyvyystutkimukseksi tai lääketieteelliseksi syytutkimukseksi määritellyn alan historiaa. Yhteiskunnan kehityksen myötä on tapahtunut muutos sairauksien kirjossa, hän sanoo. Menneitä ovat 1800-luvun epidemiat, ja keskeinen terveysongelma on vaihtunut lasten infektiokuolleisuudesta vanhenevien ikäluokkien elintasosairauksiksi.

Epidemiologian saavutuksiksi mainitaan tupakan ja syövän välisen yhteyden löytäminen ja menestyksekkäiden rokotusohjelmien kehittäminen sekä ruokavalion ja sydän- ja verisuonitautien yhteys. – Selittäisikö jokin uusi nyt taloustilanteen?

Vuoropuhelua tieteiden sisällä, välissä ja myöhemmin suuren yleisön kanssa sekä maailmankuvan uudistamista hakee myös Helsinki Challenge -semifinalistiryhmä Upstream Solutions. Tiimi yhdistää luonnontieteet ja filosofian. Huolena on, että pitkälle erikoistuneet tutkijat eivät enää yksin näe kokonaisuuksia eivätkä kohta pysty keskustelemaan edes lähialojen kanssa.

Maaliskuun viimeisenä päivänä filosofi Paavo Pylkkänen pohtii kosmologi Syksy Räsänen kanssa Tiedekulmassa laajoja nykynäkymiä tulevaisuuteen: On sata vuotta siitä, kun Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria mullisti maailmankuvan ja maailmankaikkeus nähtiin ensimmäistä kertaa muuttuvana ja laajentuvana. Se on kohta, josta voi ajatella, että myös ihmisen historia liitettiin osaksi maailmankaikkeuden rakennetta.

Täydellisestä yliopistosta virtuaalitutkimukseen

Tilaisuuden juontaa tutkija Suvi Tala, joka väittelee tohtoriksi 13.2. aiheenaan fysiikka teknotieteenä. Hänenkin näkökulmansa on monitieteinen. Hän tarkastelee väitöksessään tietotekniikan nopeaa kehitystä joka muuttaa tieteen tekemisen perustaa. Hänen havaintonsa on tämä: luonnontieteilijän tutkimuskohde ei ole luonto vaan virtuaalitodellisuus. Ilmiön kehittelemisellä virtuaalisessa todellisuudessa on tärkeä osa väitöskirjan empiirisessä osassa tarkasteltavassa nanotutkimuksessa, kuten sillä on yhä useammalla tieteenalalla, fysiikassa ja kemiassa, hän katsoo.

Tala on siis virtuaalitodellisuudessa vuonna 2015. Yliopiston ensimmäinen väitöskirja oli moraalifilosofiaa. Työ oli Michael Wexoniuksen De Prudentia (”Järkevyydestä”, teoksessa Helsingin yliopisto 1640-1990, I osa, Kuninkaallinen Turun Akatemia 1640-1808, s. 590, kirjoittajat Matti Klinge et al.), joka tarkastettiin 18.12.1641. Siinä käsiteltiin hyveitä ja hyviä tapoja, mikä liittyi yliopiston silloiseen käytännöllisyyttä korostavaan sivistystehtävään.

Wexoniuksesta on pakko todeta tämä: Varo uutta! Suomessa vuonna 1640 perustetun yliopiston, Turun Akatemian, tehtävänä oli klassisen sivistysperinnön välittäminen tuleville virkamiehille eikä uuden tiedon tuottaminen. Professori Timo Soikkanen viittaa rehtori Michael Wexoniuksen lausumaan vuodelta 1642: ”Varoitan itse kutakin professoria olemaan esittämättä mitään uutta siinä tarkoituksessa, että voisi antaa jotain parempaa ja enemmän kuin muut, mistä epäilemättä aiheutuu pahennusta ja epäsopua.” Soikkanen näkee sen niin, että tieteellistä innovatiivisuutta ja kilpailua piti tuolloin suorastaan välttää.

Täydelliseksi ajateltuun yliopistoon on vanhastaan kuulunut neljä tiedekuntaa: teologinen, oikeustieteellinen, lääketieteellinen ja filosofinen. Kun yliopisto aloitti Suomessa, sen runko syntyi kymnaasin lehtoreista, jotka nostettiin  professoreiksi. Heitä oli 11.

Teologian professoreita Turussa oli 3, kun yhden miehen oppialoja olivat juridiikka, pyhät kielet, fysiikka ja botaniikka, valtio-oppi ja historia, logiikka ja metafysiikka, kaunopuheisuus, matematiikka, lääketiede (Helsingin yliopisto 1640-1990, I osa, s. 78, Matti Klinge et al.).

Monialaiseksi ja pirstaleiseksi on opetus- ja tutkimusmaailma kasvanut, kun jo pelkästään Helsingin yliopistossa on nyt 11 tiedekuntaa: humanistinen, käyttäytymistieteellinen, oikeustieteellinen, teologinen, valtiotieteellinen, matemaattis-luonnontieteellinen, lääketieteellinen, bio- ja ympäristötieteellinen, eläinlääketieteellinen, maatalous-metsätieteellinen ja farmasian tiedekunta.

Se, mikä oppiala, oppituoli tai oppiaine milloinkin on kuulunut mihinkin tiedekuntaan, on sitten vaihdellut melko lailla, ja aikojen alussa yhden miehen osaamisen varassa oli moni asia.

Luonnontutkija Pehr Kalm innostui empiirisestä tutkimuksesta 1700-luvulla, teki säähavaintoja ja keräsi tutkimusretkillään huomiota ”luonnonhistoriasta, fysiikasta, lääketieteestä, talousopista ja muinaismuistoista”. Hänet nimitettiin talousopin professoriksi ja hän suuntautui myös teologiaan. Vuonna 1757 hänet vihittiin Piikkiön kirkkoherraksi.

Mitä kaikkea  tekikään Johan Gadolin, suomalaisen kemian isäksi sanottu tiedemies? Hän oli kemisti, fyysikko ja mineralogi, joka löysi maametalleihin kuuluvan metallimaisen alkuaineen, yttriumin. Professori Gadolin kirjoitti myös maamme ensimmäisen farmakopean eli lääkeaineita määrittelevän ohjekirjan.

Nämä aikansa monitaiturit, nämä alkuaikojen 11 tiedemiestä ja monet kumpanit, liikkuivat näennäisen vaivatta aiheesta, ilmiöstä ja maasta toiseen. Sama taiturillisuus on tieteissä ja niiden rajoilla edelleen, tutkimusryhmissä ja niiden välisessä yhteistyössä eri alojen välillä. Se voi olla virtuaalista tai pieniä kristalleja, aina kiinnostavaa, usein uutta.

*******************************

Lue lisää AID-istuntojen aihepiireistäTieteessä tapahtuu -lehdessä:
http://www.helsinki.fi/tint/aid_articles.htm

Seuraava kuolemansyyt-tilasto ilmestyy vuoden 2015 lopussa. Katso Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuolemansyyt [verkkojulkaisu]. ISSN=1799-5051. 2013, Liitetaulukko 1a. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan 2013, molemmat sukupuolet. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 1.2.2015]:
http://tilastokeskus.fi/til/ksyyt/2013/ksyyt_2013_2014-12-30_tau_001_fi.html

Euroopan farmakopea sisältää sitovat laatuvaatimukset lääkeaineille, apuaineille ja lääkevalmisteille:
http://www.fimea.fi/lait_ja_ohjeet/euroopan_farmakopea#sthash.JmUxwDPJ.dpuf

Luettelo lääkeaineiden yleisnimistä 2014:
http://www.fimea.fi/download/27970_INN_ad_72_2014_12.pdf