Yliopiston sadat ja yhdet kasvot julkisuudessa

Laskennallisen fysiikan professori Hanna Vehkamäki esiintyi huhtikuun Kotiliedessä 10/2013 jutussa Miksi tiedettä tehdään saunassa? ja kertoi työstään. Isossa henkilöjutussa hän antoi naistutkijalle kasvot. Juttu päätyi talteen, niin kuin usein käy jutuille, joissa yliopisto mainitaan.

Yliopisto siis seuraa kaikkea näkymistään julkisuudessa. Tapoja on monia. Meltwater esimerkiksi on päivittäisen uutisseurannan tuottaja, jonka virta pian avattaneen yliopiston sisäisen verkon eli Flamman kautta muillekin kuin viestintäihmisille. Yhteisökuvaselvitykset, joissa katsotaan talon tunnettuutta, tiedonkulkua ja mielikuvaa siitä, ovat toinen keino tutkia, missä muiden mielestä mennään. Erilaisia lukija- ja käyttäjätutkimuksia tekevät verkkotoimitus ja Yliopisto-lehti.

Muutama vuosi sitten, vuoden 2011 lopussa, M-Brain Oy teki arvion yliopiston julkisuuskuvasta. Onhan se ehkä vähän vanha, mutta koska tulokset olivat melko kohtuulliset, voi siitä vielä puhua.

Vallan mielenkiintoiseksi raportin tekee minusta silti se, että analyysi piirsi yliopistolle kasvot, tai oikeammin, se nosti esille yliopiston tutkijat. Näitä Vehkamäen kollegoita siis.

Vuoden 2011 lokakuun puolestavälistä sen loppuun, kahden ja puolen kuukauden ajan, Helsingin yliopistoa nimittäin edusti julkisuudessa yli 360 eri ihmistä. Se tarkoittaa, että moniäänisellä yhteisöllä ei myöskään ulospäin ole vain yksiä kasvoja, eikä yhtä nimeä, tai sen kummemmin ainokaista tutkimusalaa, joka yksistään saisi julkisuutta. Esillä ei ole organisaation johto, vaan medianäkyvyydestä nauttivat tutkijat, ja yleensä oman työnsä perusteella.

Sormituntumalla näin taitaisi olla edelleen.

Raportin mukaan suurin osa yliopiston siteeratuista edustajista esiintyi mediassa kerran tai kaksi. Useimmin siteerattu oli ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm, joka näkyi tällä jaksolla ja selvitykseen valituissa medioissa 47 kertaa.

Yliopistoon liittyvästä julkisuudesta puolet kohdistui teemaan asiantuntijuus eli siihen, miten yliopisto toimii vaikuttajana yhteiskunnassa. Runsaimmin näkyvyyttä toivat jutut, joissa yliopiston edustajat kommentoivat muita aiheita kuin tiukasti omaa tutkimustaan. Asiantuntijuutensa median käyttöön olivat Fogelholm lisäksi antaneet esimerkiksi tilastotieteen professori Seppo Laaksonen, kehitysmaatutkimuksen lehtori Pertti Multanen, psykiatrian professori Erkki Isometsä ja Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen.

Pitää tietysti muistaa, että julkisuudessa asiantuntijuus on sidoksissa aikaan ja tapahtumiin esimerkiksi maailmalla. Jos tänään tehtäisiin vastaavanlainen julkisuudessa siteeratut tutkijat -lista, näyttäisi se ihan toiselta. – Niin, miltähän se oikeastaan näyttäisi nyt?

Senkin voi huomata, että teemalla asiantuntijuus yliopisto ylitti uutiskynnyksen etenkin radiossa ja televisiossa, kun taas tutkimus-teemalla vahvin jalansija oli ammatti- ja aikakauslehdissä sekä STT:n materiaalissa. – Sanalla tutkimus-teema raportti muuten tarkoittaa uutisia yliopiston eri tutkimusaloilta.

Helsingin yliopiston osalta M-Brainin selvitys pohjautui 2030 analysoituun toimitukselliseen eli toimittajan tekemään juttuun verkkomediassa (53 % kokonaisjulkisuudesta), printtimediassa (41 %), televisiossa (3 %) ja radiossa (3 %). Yliopiston julkisuuden määrällinen vertailu muihin yliopistoihin taas pohjautui 8782 verkko- ja printtimedian juttuun.

Julkisuutta, sen kehittymistä ja sisältöjä katsottiin sen määrällä, sävyllä, huomioarvolla, tavoittavuudella sekä arvolla euroissa laskettuna. Havaintoja julkisuuskuvasta tehtiin sellaisista näkökulmista kuin puheenaiheet, joiden yhteydessä yliopisto mediassa esiintyi, mielipidevaikuttajat, jotka saivat äänensä yliopiston yhteydessä kuuluviin ja henkilöt, jotka yliopistoa edustivat.

Muitakin tuloksia tämä raportti toki tarjoaa: Helsingin yliopisto hallitsi valtaosaa omasta julkisuudestaan. Mediassa yliopisto sai hyvin vähän kielteistä huomiota. Viestintätoimenpiteistä suurin merkitys oli tiedotteilla.

Ja kas, Helsingin Sanomat (printti + verkko) julkaisi yliopistosta muutaman jutun päivässä.

Analyysi päätyy siihen, että kaiken kaikkiaan yliopiston oli mahdollista tavoittaa yli 530 miljoonaa median kuluttajaa, joista todennäköisesti tavoitettiin 91 miljoonaa. Saavutetun julkisuuden arvo oli lähes 5,5 miljoonaa euroa.

Yliopisto sai myös huomattavasti enemmän julkisuutta kuin sen kotimaiset kilpailijat. Sen julkisuusosuus (share of voice) oli 35 prosenttia yliopistojen ja korkeakoulujen kokonaisjulkisuudesta. Keskimääräinen huomioarvo oli 18 prosenttia, mikä tarkoittaa, että median kuluttajista lähes joka viides todennäköisesti huomasi uutisvirrasta yliopiston.

Julkisuusanalyysi on julkisuusanalyysi, ei kerro kaikkea ja voi olla vaikeasti tulkittava. Näyttämällä kuvaa se kuitenkin kertoo trendeistä.  Aika paljon selvitys antaa syitä ja aineksia kasvojen vaalimiseen. Mielenkiinnolla odotankin seuraavaa katsausta, melkein voisi olla kansainvälisen analyysin aika.

 

Tieteen TED-puhujan tilastot tanssivat ja yleisö hyrisee

Professori Hans Rosling Karoliinisesta instituutista on hämmästyttävä puhuja. Hän puhuu vaikkapa Ruotsin ja Kenian terveysoloista ja lapsikuolleisuudesta niin, että asialle antautuu melko vastaansanomattomasti. En tiedä, näyttääkö hän tilastoaineistonsa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta hänen TED-puheensa maailman terveysolojen kehityksestä vuodelta 2006 on kerännyt yli 5 miljoonaa katsojaa verkossa. Määrä on huikea.

Heti vapun jälkeen järjestettiin Kumpulan tiedekampuksella yliopiston historian ensimmäinen TED-tilaisuus. Multiplying Dimensions -näkökulmalla istuttiin Fysiikan tutkimuslaitoksella liki sadan hengen, pizzan ja hiukan viininkin voimin kuuntelemassa istuntoa, jonka pääpaikka oli Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Genevessä. Tässä TEDxCERN@HIP&University of Helsinki -illassa viihtyivät opiskelijat, tutkijat ja opettajat, jotka tulivat, menivät ja kuuntelivat taas. Ja olihan siinä yhteistä havinaa, kun tiesi, ja näki, että tapahtumassa on samanaikaisesti verkossa läsnä yleisöä liki 30 tutkimuslaitoksesta eri puolilta maailmaa.

Samana toukokuun 3. päivänä osallistuin Tiede ja asiantuntijuus mediayhteiskunnassa -seminaariin Siltavuorenpenkereellä. Tällä mäellä juhlistettiin Helsingin yliopistossa järjestettävän tiedeviestinnän koulutuksen ensimmäistä 10 vuotta. Monipuolisen iltapäivän rehevät tunnit painottuivat lopulta aika pitkälti keskusteluksi siitä, mitä kaikkea tiedeviestintä tänään on.

Yhteiseksi kysymykseksi, ja vähän niin kuin huolen aiheeksi, jäi: miten tutkija ottaa yleisönsä tässä kovasti ja lisää viihteellistyvässä maailmassa?

Palaan vielä Roslingiin. Hän on ihmiskunnan terveystiedon asiantuntija, ja häntä sanotaan datavisionääriksi ja tilastoguruksi. Hän puhuu tulonjaon yhteydestä terveyteen ja koulutukseen myös peräänkuuluttaen kaikille avoimia julkisia tietokantoja verkossa, ja niihin kunnollisia hakutoimintoja ja helppoa käytettävyyttä. Hän puhuu asiaa, mutta tekee sen viihdyttäen, siis niin, että kuulijat nauttivat.

Tekevätkö Rosling ja muut tieteen TED-puhujat jo tiedeviihdettä? Voi olla. On tutkijalla ainakin hyvä väline puheiden pitoon. Käyttäessään Gapminder-palvelua, joka on verkossa toimiva työkalu tilastollisten aikasarjojen tuottamiseen, hän puhuu yleisölle ymmärrettävässä muodossa eli animaatioilla ja grafiikalla.

Kun esimerkiksi toimittajat ehdottavat, että tutkijat laskeutuisivat laboratorioistaan ja olisivat paremmin yleisönsä käytettävissä, miten tutkija vastaa? Olisiko toiveita ja vinkkejä antaa, miten se parhaiten tehdään?

Jälkikirjoitus: TED on voittoa tavoittelematon tapahtumakonsepti, joka levittää hyviksi koettuja ideoita eri aloilta muidenkin käyttöön. Liikkeelle on lähdetty vuonna 1984 yhdistämällä puheenvuoroja teknologiasta, viihteestä ja muotoilusta. Puheista parhaat ovat verkossa, ja tapahtumavideoita on YouTubessa. Tilaisuudet ovat maksuttomia, kestävät tunteja ja puhujat ovat ympäri maailmaa. TEDxHelsinki-tapahtumia on ollut vuodesta 2009, niistä viimeisin oli toukokuun alkupuolella. Osallistujia oli taas satoja.