Rockia ja räppiä tieteessä

Vielä sana blogeista, joista kirjoitin edellisellä kerralla. Kannattaa vilkaista Kauppalehden juuri julkaisemaa uutta blogisivustoa,  joka kerää bisnespuolen eri asiantuntijoita, toimittajia ja kumppaneita, yhteen ja samaan paikkaan. Sen henki on tietysti markkinointiviestinnällinen, mutta sivusto tiivistää mediakulttuurin trendin: sisältö jaetaan muille. Sivusto korostaa kirjoitusten ja keskustelujen leviämisen seuraamista eri sosiaalisissa medioissa esimerkiksi siten, että bloggaaja voi Twitterissä seurata kirjoituksensa jakajia, määriä ja kommentointia reaaliaikaisesti.

Asiapitoisilla sisällöillä on koko ajan enemmän sijaa ja kysyntää, siitä kertoo myös se, että tiedeaiheisia blogeja tulee koko ajan lisää. Hyvä niin, mediamaailma pirstoutuu eri välineiksi ja alustoiksi, ja sitä kannattaa tiedemaailmassa hyödyntää – Kauppalehti onnekseen vielä erityisesti korostaa vuorovaikutusta lukijoiden ja kirjoittajien välillä.

Eilisessä merkinnässäni sivusin myös vuoropuhelun edellyttämää rohkeutta. Jos julkinen ja enemmän tai vähemmän populaari eli yleiskielellä kirjoittaminen vaatiikin taidon lisäksi rohkeutta, populaarikulttuurin keinojen käyttäminen voi jo olla uhkarohkeaa. Ja silti siinäkin on oikeastaan vain voitettavaa. Suosio voi yllättää ja olla suuri. Näin kävi Cernissä, Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuslaitoksessa.

Viime vuoden Tieteessä tapahtuu -lehdessä 5/2013 Niklas Lundström ja Harri Raisio kertovat artikkelissaan Elokuvat tieteellisten teorioiden popularisoijina: kaaosteoria kolmen elokuvan näkökulmasta, kuinka tieteestä tehdään populaarikulttuuria. He tulevat siihen, että kaaosteoriaa ja perhosefektiä on elokuvissa Chaos Theory (2007), Mr. Nobody (2009) ja Perhosvaikutus (2004) käytetty teoriaa kunnioittaen ja että perhosefektistä on vähitellen tullut osa populaarikulttuuria.

Mitä elokuva sitten antoi tieteelle? Suurin anti tieteelle on kirjoittajien mukaan ollut sen teorian tunnettuuden kasvu. Ja sitten he kehottavat heittäytymään kaaoksen vietäväksi.

Tunnettuuden lisääminen on ihan hyvä syy miettiä, minkälaisia keinoja viestinnässään käyttää ja mistä kulttuurista niitä voi lainata.

Jonkinlaista uuteen heittäytymisen taitoa ja uudenlaista tieteen popularisointia näkevät muuten sitten Helsingissä ne, joilla on liput rock-oopperaan Playing God perjantaina 28.3. Geenitekniikkaa käsittelevän musiikkiesityksen filosofiasta ja käytöstä bioetiikan opetuksessa kirjoittavat sen tekijät Tuija Takala, Matti Häyry ja Laurence Laing.

Toivotaan bioetiikan tutkijoille ja muusikoille samankaltaista menestystä kuin räppäri Alpinekatille satoi muutama vuosi sitten. Cern julkaisi nimittäin tutkimuksensa esillä pitämistä varten alkeishiukkasfysiikasta ja Higgsin bosonista kertovan räpvideon Large Hadron Rap, jonka tekijä, kirjoittaja ja esittäjä on Cernissä työskennellyt amerikkalainen tiedetoimittaja Katherine McAlpine, Alpinekat. Suosio on ollut hurja, Youtube-videolla on reippaasti yli 7 miljoonaa latausta toistaiseksi.

Blogissa siis asiaa kevyesti tai vakavasti, omannäköisesti kuitenkin. Ja koska asiatiedon tukena tunne-elämys jättää muistiin kestävän jäljen, niin, hauskaa tiederock-iltaa perjantaina!

 

Rohkeasti tieteestä blogeissa

Helsingin yliopisto jakaa vuosittain J. V. Snellman-palkinnon ansiokkaasta tieteellisen tiedon välittämisestä. Tänä vuonna sen sai kosmologi Syksy Räsänen, sattumoisin vielä tilanteessa jossa hänen tieteenalallaan kohisee: amerikkalaistutkijoiden teleskooppi Etelänavalla on katsonut kauas eli menneisyyteen, ja ihminen on nähnyt signaalin eli merkkejä painovoima-aalloista, jotka ovat liitettävissä varhaisen maailmankaikkeuden räjähdysmäiseen laajenemiseen.

Tieto uudesta havainnosta levisi maailmalla nopeasti ja hyvin, tässä itse tutkimus, johon taatusti vielä palataan monesti, ja siihen liittyvää lisätietoa ja erikseen vielä yleisimmät kysymykset ja vastaukset.

Suomessakin kosmologit ovat selittäneet uutta löytöä julkisuudessa tiuhaan ja eri paikoissa. Tunnettuna bloggaajana Syksy Räsänen pohtii löytöä, ja varsinkin sen mahdollisia seurauksia tieteelle, myös Kosmokseen kirjoitettua -blogissaan. Toimittaja Jari Mäkinen kertoo samasta asiasta eri sanoin Tiedetuubissa.

Blogimaailma ja tiedemaailma ovat vähitellen Suomessakin löytämässä toisensa. Tiedeaiheisia blogeja kirjoittavat toimittajat, tutkijat ja harrastajat. Blogiin kirjoittaminen on siksi yhdelle tiedon tai uutisen välittämistä uudenlaisessa muodossa, toiselle mahdollisuus keskustella muiden kanssa omasta aiheesta omin ehdoin. Blogimerkintöjen kommentit ja keskustelut synnyttävät parhaimmillaan uusia kirjoituksen aiheita ja toimivat muutenkin juttuvinkkinä moneen suuntaan.

Usein blogit syntyvät yhden teeman ympärille, voivat hyvin ja sitten ehkä näivettyvät. Uusimmat Helsingin yliopiston blogit löytyvät täältä.

Tutkijalle blogi on hyvä keino pitää tutkimusta esillä. Ensimmäinen oma kokemukseni tiedeaiheisista blogeista Suomessa on Higgsin metsästäjät -blogi. Se lanseerattiin osaksi Cernin, Euroopan hiukkastutkimuslaitoksen yhteiseurooppalaista viestintää aiheesta, josta tiedettiin, että se on kuin pitkään kestävä draamankaaria sisältävä seikkailu perustieteessä: Higgsin hiukkasen etsintä.

Ensimmäisen blogimerkinnän eli kirjoituksen teki tutkija Mikko Voutilainen maaliskuussa 2008 – ja toistaiseksi viimeisin on lokakuulta 2013 ja myös Voutilaisen. Silloin professorit Francois Englert ja Peter Higgs palkittiin Nobelin palkinnolla Higgsin mekanismin ja hiukkasen ennustamisesta, ja itse hiukkanenhan löydettiin Cernin LHC-törmäyttimellä 4. heinäkuuta 2012.

Siis viisi ja puoli vuotta tutkimusta, tutkimuksen esittelyä ja loppuhuipennus viiden pääkirjoittajan voimin. Eikä blogia sitä paitsi ole vielä ole edes haudattu.

Toisenlainen yhteisblogi on lääketieteen tutkijoiden blogi nimeltä Viikon julkaisu.

Se syntyy niin, että kerran vuorokaudessa kirjaston Helsinki Scholar Chart -sivulle päivittyvistä lääketieteen julkaisusta toimituskunnan edustaja kukin vuorollaan poimii tarjonnasta viikon artikkelin, josta sitten kirjoittaa yhteenvedon blogiin. Avainsanojen perusteella lukija sitten löytää uutta tutkimusta aineenvaihdunnasta verisuonitekijöihin.

Nostan tähän vielä muutaman blogin katsottavaksi. Ilmakehätutkijoilla on nykyään oma bloginsa: From the Sphere of Land and Atmosphere ja tutkimusmaailmasta kirjoittavat eri näkökulmista vaikkapa Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtajana Arto Mustajoki Mustajoki-blogissaan  ja professori Kaarle Hämeri omassaan.

Helsingin tutkijanaiset ry on viestinyt bloginsa kautta vuodesta 2007.

Nature-lehden editorit, toimittajat ja vierailevat tiedekirjoittajat ovat täällä.

Suomalaisten tiedetoimittajien yhdistys on tällä viikolla uusimassa verkkosivustoaan ja nostaa esille tieteestä kirjoittavia bloggaajia. Jos olen ymmärtänyt oikein, odotettavissa on hyvin mielenkiintoisia kirjoituksia eri tieteenaloilta.

Kun katsoo tiedeblogien aiheita, voi olla mielenkiintoista verrata niitä viestintätoimisto Cisionin top-blogilistoihin. Kotimaisia blogeja on täällä ja tuoreimmat kansainväliset blogilistaukset USA:sta, Iso-Britanniasta, Saksasta ja Ruotsista ovat tässä.

Blogiin kirjoittaminen vaatii aina paitsi asiaa, myös sanomisen halua ja rohkeutta, asettaahan siinähän kuitenkin itsensä julkisesti alttiiksi kaikenlaiselle palautteelle. Joskus kommentointi voi olla rankkaa, mutta enimmäkseen on kai vain mukavaa, jos ja kun saa palautetta.

Ohjeita blogin perustamiseen ja kirjoittamiseen löytää verkosta paljon, malliksi verkkopedagogi Jere Majavan Blogikirjoittajan tyyliopas, joka auttaa hyvään alkuun.

Majavan lisäksi myös sosiaalitieteiden laitoksen tiedeviestinnän tutkimusryhmä kannustaa rohkeaan tiedeviestintään ja kokeilemaan erilaisia viestinnän muotoja. Se on julkaissut tiedeviestinnän oppaan tutkijoille ajatuksella, että menestyvät tutkijat ovat usein myös ahkeria tieteen popularisoijia.