Ensimmäistä kertaa julkisuudessa

Juuri nyt on “ensimmäisten kertojen sesonki”. Ekaluokkalaiset aloittivat vasta koulun, uudet opiskelijat liikkuvat jo yliopistojen käytävillä, tutkijan määräaika uuden apurahan hakemiselle on päättymässä. Kaikissa näissä paikoissa esittäydytään ja esiinnytään muille, ja se on aina hiukan jännittävää. Ensimmäistä kertaa seuraa kuitenkin usein toinen kerta, ja vähitellen jännittäminen lakkaa, tai ainakin vaimenee.

kerta jää pysyvästi mieleen

Ensimmäinen kerta on kuitenkin tärkeä tapahtuma ihan vain siitä syystä, että se jää mieleen. Siksi se on niin ainutlaatuinen. Meille jää pysyviä muistoja ensimmäisestä ruotsin kielen tai matematiikan opettajasta, ensimmäisestä käynnistä hammaslääkärissä, ensimmäisestä ulkomaanlennosta; jokaisella on omanlaisensa lista näistä ensimmäisistä kerroista.

Muistelimme pienessä tiedetoimittajien ja tiedeviestijöiden ryhmässä, julkisuusammattilaisten kanssa, omia kokemuksiamme siitä ensimmäisestä kosketuksesta julkisuuteen. Puhuttiin esiintymisestä radiossa, televisiossa tai sanomalehdessä.

Yllättävä tilanne

Oma kokemukseni menee vuosien taakse Turun linnan pihaan. Siellä kerran aikaisena aamuna vastaani tuli päivän sanomalehdessä haastateltu silloinen työtoverini. Minä iloisena häntä tervehdin ja ilahtuneena puhuin hänestä kertovasta jutusta, jonka juuri olin lukenut, ja sitten hämmästyin. Hän ei halunnut puhua asiasta, kiirehti jotenkin kiusaantuneena pois. Eikä siihen mediassa esiintymiseen koskaan palattu.

Tiedetoimittajaryhmässämme kokemukset olivat melko samankaltaisia. Ennen kaikkea esiintyminen julkisuudessa tuntui yllättävältä, sitä ei ollut mitenkään odottanut. Muistettiin, että se oma “ensimmäinen kerta lehdessä” oli jännittävä, jotenkin silloin myös nolotti, ja varsinkin muitten mahdolliset kommentit arveluttivat. Ylpeä ja iloinenkin moni meistä myös silti oli ollut: hauskaa oli tulla huomatuksi!

Lähimedia kiinnostuu

Ryhmässämme aika monella oma “eka kerta” liittyi suoritukseen, vaikkapa koulun hiihtokilpailussa pärjäämiseen ja onnitteluihin. Ja tyypillisesti ensimmäinen kokemus esiintymisestä mediassa oli juttu paikallislehdessä. – Meistä vain yksi ponnahti suoraan televisioon kansainvälisen tapahtuman yhteydessä.

“Ensimmäinen kerta” siis herättää helposti ristiriitaisia tunteita. Ensimmäisen kerran kun puhuu tai esiintyy julkisuudessa toivoo välillä jo olevansa pian jossakin muualla kuin siinä, esillä. Mutta sitten se on lopulta ilahduttava ja hyvää mieltä tuova tilanne. Joka jää ikuisesti mieleen.

Yliopistossa väittelijä on tyypillinen “ekakertalainen”. Tässä alla koulutuksissa väittelijöille ja muillekin antamani muutamat kohdat katsottavaksi. Luettelo ei ole millään tavalla täydellinen, se elää tilanteiden ja ihmisten mukaan, mutta ehkä nostaa esille joitakin perusasioita hyvästä yhteistyöstä. – Siitähän yleensä kuitenkin on kyse.

VALMISTAUDU JULKISUUTEEN

  • Julkisuutta ei voi hallita, mutta helpottaa, jos olet joustava.
  • Valmistaudu. Tee ajoissa, pidä aikataulut. Perua et voi!
  • Koska teit kiinnostavan työn, hoida myös siitä kertominen hyvin.
  • Viestinnässä työ perustuu paljolti tietoihin verkossa. Julkisuus on vähintäin näkyvyyttä verkossa.
  • Tarkista aina itseäsi koskevat tiedot verkossa.
  • Kysy mieluimmin etukäteen kuin harmittele myöhemmin.
  • Valitse ja pidä linjasi. Suhtaudu kaikkiin medioihin samalla tapaa.
  • Pitäistitkö itsekin asiaasi esillä yhteisömediassa eli somessa?
  • Nauti hyvästä huomiosta, jonka saat.
  • Tämä ei ehkä olekaan ”once in a lifetime”-julkisuutta, olet tehnyt vaikutuksen myös toimittajaan..

TOIMITTAJAN KANSSA

  • Hienoa, että toimittaja ottaa yhteyttä!
  • Tee yhteistyötä. Toimittaja on oman alansa ammattilainen vaikkakin kiireinen. Ihan niin kuin sinäkin.
  • Varaa itsellesi aikaa valmistautumiseen, kun olet antamassa haastatteluja.
  • Sinulla on 1 pääviesti, huolehdi siitä, että se menee perille. Elävöitä esimerkein ja vertauksin.
  • Olet yliopiston ja tieteenalasi edustaja.
  • Voit pyytää, että saat nähdä sinua koskevan jutun, ainakin itseäsi koskevat osat.
  • Katso valmiiksi erilaista kuvattavaa ja ehdotus kuvauspaikaksi.
  • Ehkä sinusta samalla tehdään lyhyt video YouTube-kanavalle?
  • Kaino pyyntö: Pidä puhelin edelleen päällä!