Tähän on tultu vallan mainioiden lähteiden avulla

MTV Uutisten tutkivan journalismin ryhmä aloitti toimintansa tammikuussa 2014. Se kertoo tekevänsä jotakin ihan muuta kuin salatiedettä: “Me teemme juttuja ihmisille tärkeistä aiheista. Joskus se tarkoittaa tietomassojen pyörittelyä, usein nimettömien lähteiden tapaamista.”

Ryhmä esittelee työtapansa kulmakivet: perusteellisuuden lisäksi tulevat hyvät vinkit, lähdesuoja ja lähdekritiikki. Aika paljon samaa tässä on kuin tutkijan työssä: tärkeä aihe, tietomassaa, perusteellinen perehtyminen siihen, lähteitä ja niiden kritiikkiä. – Eivätkä  tutkijatkaan tee  salatiedettä, tätä yliluonnollista, maagista, ehkä okkulttista tietoa ja uskomusasiaa, johon journalistit viittaavat.

Mitä lie, salatiede.

Mikä sitten parhaiten erottaa journalistit ja tiedemiehet, jotka välillä vähän niin kuin saman äärellä askaroivat? Sanoisin, että lopputuloksen lisäksi ainakin ajan käyttö, siis perusteellisuus, ja ne lähteet, ne lähteet!

Jos toimittajat eivät näytä lähdeaineistoaan, sen tekevät tutkijat aina. Lähteet ja viittaukset, sehän on tieteen tekemisen ydintä. Hyvä ja uskottava viestintäkin pitää esillä lähteet, niin nykyään myös jokainen tiedote.

Miksi lähteiden on sitten hyvä olla julkisesti saatavilla?

On kai ainakin niin, että kun tietoa on paljon, sen monien käyttäjien tarpeet ovat erilaiset. Tarjolla, nähtävillä ja saatavilla pitää olla selkeää perustietoa, uutta tietoa ja uusia tutkimustuloksia, jotta jokainen voi halutessaan paneutua itselle tärkeään asiaan.

Yksi kaikkien saatavilla oleva tietolähde on tietysti Wikipedia. Se on nyt kovasti esillä.

Viime vuoden joulukuussa Helsingin Sanomat esitteli miekkailua harrastavan Joonas Lyytisen, aikanaan aktiivisen Wipedia-kirjoittajan ja tiedottajan. Lyytinen oli jutun mukaan tehnyt havainnon: moni Wikipedian artikkelikirjoittaja valitsee aiheensa ihan muualta kuin omalta alaltaan, enemmänkin harrastuksensa pohjalta. Niin teki hänkin, on kirjoittanut yli 2000 artikkelia tai sen aloitusta verkkosivustolle ihan muusta kuin opiskelemistaan aiheista, tähtitieteestä ja tietojenkäsittelytieteestä.

Ja mitä korosti Lyytinen jutussa? Lähteitä. Ensimmäiseksi katsotaan lähteet, sen jälkeen tietää, kuinka luotettavana artikkelia voi pitää, hän sanoi.

Lyytikäisen haastattelun taustalla oli tietysti Helsingin Sanomien marraskuussa julkaisema iso juttu Wikipedian sisällön laadusta. Juttua varten sen artikkeleita arvioivat tutkijat, jotka yliopistojen tiedottajat avainsanojen perusteella olivat tunnistaneet annettujen aiheiden asiantuntijoiksi. Sanomien selvityksen perusteella peräti 70 prosenttia Wikipedian artikkeleista sai hyvän tai erinomaisen arvosanan virheettömyydestä.

Jäi siihen silti vielä se 30 prosenttia ehkä vähemmän kuranttia tietoa.

Ehkä tästäkin kirjoittelusta innostuneena yliopiston viestintäosasto ja viestinnän oppiaine järjestävät tutkijoille tilaisuuden opetella Wikipedian päivittämistä ja sen periaatteita. Tai kenties sitten ihan vain siitä syystä, että sivusto on Suomessa ja maailmalla suosituimpia verkkosivustoja ja samalla hakukoneiden ja käyttäjien arvostama tietolähde.

Niin tai näin, Tiedettä Wikipediaan -työpaja pidetään keskiviikkona 26.2. kello 9-11. Tervemenoa Tiedekulmaan! Mukaan mahtunee, kunhan vain ensin ilmoittautuu Facebookissa.

Myös opetus- ja kulttuuriministeriössä on havahduttu Wikipedian käyttöön. Ministeriö on kehittämässä lasten ja nuorten tiedekasvatusta ja hakee siihen parhaillaan uusia avauksia. Sen työryhmän työtä voi seurata Tiedekasvatusblogissa, ja ryhmän linjaukset luvataan toukokuun 2014 lopussa.

Helmikuun loppuun on aikaa kommentoida Tiedotusvälineet, verkkoviestintä ja sosiaalinen media -työpajan ideoita ja ehdotuksia Otakantaa.fi -sivustolla. Tässä pajassa keskusteltiin tutkijoiden ja toimittajien koulutuksesta tiedekasvatuksesta viestimisen näkökulmasta ja sosiaalisen median mahdollisuuksista lasten ja nuorten innostamisessa tieteeseen.

Kooste työpajan työstä löytyy Tiedekasvatushankkeen Otakantaa.fi-avaussivun alalaidasta, kohdasta Liitteet, ja ehdotuksia kommentoidaan täällä.

Yhdeksi uudeksi ratkaisuksi on ehdolla hauskaltakin kuulostava yliopistojen välinen Wikipedia-haaste. Ehdotus on esillä, koska verkkosivusto on nuorten tiedonhaun työkalujen selvä ykkönen.

Haasteessa yliopistojen professorit, tutkijat ja opiskelijat kirjoittavat ja täydentävät Wikipedia-artikkeleita toisia yliopistoja vastaan kilpaillen. Artikkelin tarkistamisesta tai kirjoittamisesta saisi pisteitä, joita seurattaisiin reaaliaikaisesti niin, että aktiivisuus näkyy. Vähän niin kuin ohimennen tulisivat tiedeyhteisöt ja tieteenalat samalla huolehtineeksi tiedon tieteellisyydestä ja ymmärrettävyydestä Wikipediassa,

Otakantaa-sivustolla on muitakin mielenkiintoisia ajatuksia.

Tutkijoiden mediaosaamisesta todetaan, että hyvä argumentointikyky on tärkeä kaikille tutkijoille, niin kuin tutkijoiden kyky viestiä tutkimustuloksista on tärkeää. Näin etenkin nyt, kun asiantuntijuuden legitimaatio on jonkinmoisessa kriisissä. Ja koska medialle keskustelu yleisön kanssa on sen elinehto, tulisi myös tutkijoiden tyylin olla keskusteleva.

Esillä on muuten sitten myös hiukan erikoinen lause: ”tapahtuu tutkijoiden vetäytymistä julkisuudesta”. Erikoinen väitelause, jota joku voisi kommentoida!

Journalistien koulutuksesta sanotaan, että siihen kaivataan tiedeasiantuntemusta – onhan tiede toimittajille vain yksi aihe muiden joukossa. Tiedejournalismille taas konsernijournalismi voisi olla mahdollisuus parempaan näkyvyyteen. Ja mieliin muistutetaan, että yleismedian kriisi ei merkitse sitä, että erikoismediat kärsisivät

Koska osassa mediaa ei ole resursseja panostaa tiedejournalismiin, tarjolla olisi työryhmältä ehdotus: Suomen Akatemia rahoittaa 3-4 tiedetoimittajan palkat. Ihannetilanteessa näistä yksi menisi esimerkiksi maakuntalehtien yhteistoimitukselle ja toinen vaikkapa jollekin nuorisomedialle.

Taustalla on trendi mediassa: Maakuntalehdet ovat tämänhetkisessä murrosvaiheessaan perustamassa yhteistoimituksia, jotka tekevät juttuja julkaistavaksi monessa mediassa. Alma Median lehdillä on jo yhteistoimitus. Myös STT:n voi ajatella eräänlaiseksi yhteistoimitukseksi, jota monet lehdet hyödyntävät.

Siis Akatemia-toimittaja, miksipä ei?

Tiedon lähteet olivat esillä myös Talouselämän tammikuisessa jutussa Tutkimus: Media on huono referoimaan tutkimuksia. Lehti linkittää PLOS ONE -sivustolla julkaistuun alkuperäiseen vertaisarvioituun tutkimusartikkeliin Media Coverage of Medical Journals: Do the Best Articles Make the News?

Ankarat ovat näiden PLOS ONEn artikkelin kirjoittajien tulokset: Amerikkalaisissa laajalevikkisissä sanomalehdissä nousevat esille sellaiset lääketieteelliset työt, joissa käytetty tutkimusmenetelmä on heikko.

Talouselämä kärjistää asian jutussaan näin: ”mitä humpuukimpi tutkimus, sitä todennäköisemmin se nousee esille mediassa.”

En ehkä ihan moista johtopäätöstä tekisi, mutta kun tutkimusartikkelissa vihjataan siihen, että tutkimuksen näkyminen laajalevikkisessä sanomalehdessä nostaa sen tieteellisiä sitaatiolukuja, niin kuin New England Journal of Medicine -lehden artikkeleille oli aikoinaan käynyt kun New York Times oli niitä esitellyt, panee se tietysti hiukan miettimään, mitä kuuluu huippututkimukselle nyt ja mikä huonolaatuisessa tutkimuksessa kiinnostaa nykyään. Aihe? Sen helppo esitysmuoto?

PLOS ONEn julkaiseman tutkimuksen nimenomainen tarkoitus oli selvittää, minkälaiset tutkimukset saavat julkisuutta sanomalehdissä ja onko niin, että media jotenkin järjestelmällisesti kirjoittaa koesuunnitelmaltaan heikkolaatuisista tutkimuksista, siis tutkimuksista jotka on tehty ei-kokeellisella, havainnoivalla menetelmällä sen sijaan että olisi tehty satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia..

Tutkimus tehtiin vertaamalla 75 laajaa mediajulkisuutta saanutta tutkimusta 75 tutkimukseen, jotka oli julkaistu vaikutusvaltaisissa lääketieteellisissä julkaisuissa. Tulosten mukaan sanomalehdet, toisin kuin arvostetut tieteelliset julkaisut, esittelevät todennäköisemmin havainnoivia tutkimuksia kuin satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia. Ja silloin, kun mediassa kirjoitetaan havainnoivien tutkimusten perusteella, valituksi tulevat ne, joiden laatu on huono.

PLOS ONEn kirjoittajat jopa pohtivat, että halutessaan sanomalehdet voisivat valita lähteikseen ne uskottavimmat eli satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset mutta että ne näyttävät kollektiivisesti valitsevan toisin.

Kollektiivinen valinta kuulostaa kovin kummalliselta.

Täällä kotioloissa sanoisin, että tutkija, toimittaja ja tiedottaja: päästä myös muut asiasi juurille. Näytä mitä teet ja keskustele siitä, miten ja kuinka tähän pääsit!