Lähtisitkö milloin kanssani Slushiin?

Slush on Helsingissä marraskuun lopussa järjestettävä kansainvälinen teknologia- ja kasvuyritystapahtuma, johon jotkut yliopistot tutkijoineen ovat lähteneet mukaan. Myös Helsingin yliopisto on taas siellä.

Edellisiltä vuosilta minä muistan hämmennyksen, jonka jo Slushin tapahtumaympäristö sai aikaan: kirjamessuilta tuttu Messukeskus olikin lämmin tuoksuva meluisa ja ahdas, mutta ennen kaikkea pimeä ja musta, jossa valo hehkui esiintymislavoille kohdistetuista spottilampuista.

Miljöö ei ollut tuttu ei turvallinen, ja varsin kaukana arkisesta laboratorioympäristöstäkin se oli. Mutta tunnelma oli intensiivinen, keskustelut innostavia ja ihmiset viihtyivät.

Muutama päivä sitten julkaistiin kuudennen kerran tutkimus suomalaisten suhtautumisesta tieteeseen ja tieteellis-tekniseen kehitykseen. Tämän uusimman Tiedebarometrin sanoma tekee iloiseksi monet, sillä tieteen julkinen kuva Suomessa on hyvä. – Ihan niin kuin tiede on täällä edelleen uutinen, väitöstutkimuksetkin, toisin kuin monissa muissa maissa.

Suomalaiset arvostavat tiedettä ja luottavat siihen. Arvostus on vakaata, ja se kestänyt aikaa vuosissa vaikka ympäristössä kuhisee ja porisee ja miljöö muuttuu. ”Kansalaiskriittisyys ei näy tässä aineistossa”, sanoo selvityksen tekijä Pentti Kiljunen, joka esitteli tekemänsä kyselytutkimuksen Helsingissä siis vastikään.

Äänekkäin ottaa areenan joka voi olla eduskunta tai some

Tiedebarometrin aiheita ruodittiin sitä esiteltäessä myös paneelikeskustelussa. Kun asiat ovat hyvin, voisiko jokin olla vielä paremmin? Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen ainakin kaipasi tutkijakollegoilta esiintymistä julkisuudessa oman asiantuntijuuden kautta. Hän haluaisi, että tutkijat osallistuisivat yleiseen keskusteluun rohkeammin kuin nykyään.

Tilaa on. Ja välineitä ja kanaviakin on monia, muistutti toimittaja Jukka Ruukki Helsingin Sanomista. Joka mieluusti näkisi sosiaalisessa media lisää tutkijoita, sillä äänekkäin ottaa aina areenan, hän tietää. Senkin hän tietää, että tiede kiinnostaa lukijoita, niitä kun Helsingin Sanomilla on 700 000 ja Tiede-lehdellä 300 000.

Jos Slush on yliopistolaiselle melko uusi paikka olla esillä, ja ehkä hiukan rajukin, tarjolla on nyt myös toinen: eduskunnassa toimivan Tutkas-seuran lanseerausvaiheessa oleva asiantuntijapankki.

Tutkas on tutkijoiden ja kansanedustajien seura, joka toimii keskustelufoorumina eduskunnassa. Eduskunnan sivuilla se kertoo jäseniensä määräksi 600. Seuran tutkijajäseneksi pääsee, kun on akateeminen loppututkinto ja toimii tutkimustehtävissä. Tutkaksen toimintaa voi seurata Facebookissa.

Professoriliiton sivuilta luen, että Tutkas on ottamansa käyttöön asiantuntijapankin. Sen avulla kansanedustajat voivat ottaa epävirallisesti yhteyttä asiantuntijapankissa oleviin asiantuntijoihin ja pyytää tietoa tai mielipidettä vaikkapa lainsäädäntötyössä esille nousseessa kysymyksessä.

Mukaan ilmoittautuvista tutkijoista kootaan valiokuntakohtaisesti rekisteri, jossa tutkija kuvaa eritysosaamisensa ja antaa yhteystietonsa. Tämä asiantuntijapankki on tarkoitettu vain eduskunnan sisäiseen käyttöön ja julkaistaan sen sisäisessä intranetissä asianomaisen valiokunnan työtilassa, joka on vain valiokunnan jäsenten eli kansanedustajien sekä kunkin valiokunnan virkamiesten käytössä.

Eduskunnassa valiokuntia on 16, ja biiden aihepiirit liikkuvat perustuslaeista talous-, tulevaisuus- ja ympäristökysymyksiin. Tutkaksen asiantuntijapankkiin voi ilmoittautua tästä.

Persoona on pelissä

Tiede näkyy siis monella eri tapaa yhteiskunnassa, eikä sitä ja tekniikkaa aina kannata käsitellä erillään muista aiheista vaan osana kokonaisuutta. Tutkija voi lähteä konsultiksi eduskuntaan, esitellä ideoitaan messutapahtumissa tai antautua asiantuntijakeskusteluun toimittajien kanssa mediassa tai puhua suoraan yleisölle sosiaalisessa mediassa, somessa.

Tiedebarometriä puivassa keskustelussa ei kuitenkaan päästy mihinkään siitä, että tiede näyttäytyy ihmisenä. Tutkijataustainen kirjailija ja tiedetoimittaja Tiina Raevaara muisteli sitä, kuinka Esko Valtaoja aikoinaan nosti esille astrobiologian tai kuinka nyhtökaura on noussut monia kiinnostavaksi tarinaksi.

Jokainen tekee sitten näkyvyytensä omalla tavallaan. Kun Tiedebarometrissä 2016 esimerkiksi pyydettiin vastaajia tunnistamaan nykyisiä tieteentekijöitä, kärkikympin ihan kärjessä eli tunnetuin on professori Esko Valtaoja, ja naisia kymppiin mahtuu kaksi: professorit Sirpa Jalkanen ja Liisa Keltikangas-Järvinen.

Ja jos mukaan otetaan mennyt aika, niin tunnetuimmat tutkijat maassamme ovat A. I. Virtanen, Leena Palotie, Arvo Ylppö. Viidentenä tällä listalla on Esko Valtaoja.

Näiden kahden listan kymmenen kärjessä on yksi henkilö, joka on molemmilla listoilla ja useimpia muita nuorempi eikä ole professorikaan: Linus Torvalds.

Tiede päihittää urheilun ja viihteen

Tuoreen tutkimuksen mukaan tieteen julkinen kuva on siis hyvä. Kaksi kolmesta (68 prosenttia) vastaajasta ilmoittaa seuraavansa kiinnostuksella tiedettä, tutkimusta ja teknologiaa koskevia asioita.

Eniten kyselyyn osallistuneita kiinnostavat ympäristö ja luonto, sitten yhteiskunnalliset asiat yleensä ja kolmanneksi aihepiiriksi nousee tiede, tutkimus ja teknologia. Näitä seuraavat urheilu, viihde ja politiikka.

Tieteenaloista kiinnostavin on yhdellä sanalla sanottuna lääketiede. – Se, jos mikä tulee liki ja iholle, eikö vain?

Tiedebarometrin tiedeaineistossa eniten kiinnostavat tiede yleensä, uudet tutkimustulokset ja keksinnöt, sitten lääketiede ja siinä erityisesti uudet lääkkeet ja hoidot. Kolmanneksi nousee tietokone, internet ja tietotekniikka, kun neljättä paikkaa pitää ympäristön tilan tutkimus; sitten tulevat geenitutkimus, avaruustutkimus sekä historian ja kulttuurin tutkimus.

Tunnetuimmat keksinnöt ovat AIV-rehu, matkapuhelin, Nokia ja gsm, kolmantena tulee ksylitoli. Listalla sijalla 27 on sähköpurje, keksintö Helsingin Kumpulasta.

Some on ajan kysymys

Mistä ja miten tiedettä sitten nykyisin seurataan? Välineistä tärkeimmät ovat tv ja radio, sanomalehdet, verkko ja sosiaalinen media. Kun tietolähteitä on kymmenen, listalla viimeisen sijan saavat yleisötapahtumat, seminaarit ja luennot.

Muutos on kuitenkin tulossa. Tietolähteenä tietoverkon, internetin ja somemaailman trendi on ollut asteittain nouseva, ei ehkä enää niin nopea mutta aikasarjassa suunta on selkeä. Some on ajan kysymys.

Tiedebarometrin aineistossa tieteestä, tutkimuksesta ja teknologiasta ovat muuten kiinnostuneimpia 26-35-vuotiaat eli nuoret aikuiset. Raportin mukaan nuoret eivät kuitenkaan vastanneet niin innokkaasti kuin vanhempi väki. Ehkäpä tässäkin auttaisi se somettaminen ja some!

Puntarissa vastanneiden ajatukset kesältä 2016

Tiedebarometrin avulla suomalaisten suhtautumista tieteeseen on seurattu 15 vuotta, kolmen vuoden välein alkaen vuodesta 2001. Vuoden 2016 aineisto on tekijänsä mukaan iso, sillä yleiskartoituksessa kysyttiin kansalaisten kantaa 134 asiaan. Raportin tulokset perustuvat 1056 henkilön vastauksiin, kun brutto-otos oli 7000. Kysely tehtiin kirjallisesti lähettämällä postia suomalaisille ikäryhmässä 18-70-vuotiaat.

Tiedebarometrin 2016 toteutti Tieteen tiedotus ry/ Yhdyskuntatutkimus Oy.

Edellisen kerran kirjoitin Slushista ja Tiedebarometristä näin.

 

Tehtäisiinkö tiedeviestintää avoimesti kuullen?

Aloitan ihan lopusta, sillä sieltähän ne uusien tarinoiden alut lähtevät liikkeelle.

Lueskelin nimittäin uusinta Tiedebarometriä ja melkein vakuutuin. Tiedevaltakunnassa kaikki on hyvin.

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta tieteeseen ja tieteellis-tekniseen kehitykseen sai näyttävästi hetkeksi julkisuutta marraskuun puolivälissä, ja parhaiten kai tarttuessaan kasvoihin, siis tällä kertaa professori Esko Valtaojan kuvaan. Tuttu, siis tunnetuin tieteenharjoittaja, on kansalaisille tämä mies.

Tiedebarometri 2013 sisältää oikeastaan hämmentävän paljon ”hyviä tiedeuutisia”. Kaksi kolmesta, 65 prosenttia, seuraa kiinnostuksella tiede-, tutkimus ja teknologia-aiheita. Tiede kiinnostaa suomalaisia, ja barometrin tehneen tutkijan Pentti Kiljusen sanoin: ”Kiinnostus on vakaata, vuodesta toiseen kestävää”.

Mutta sitten se raportin loppu ja tiedetiedon tarjontaan liittyvät avovastaukset: Tiede ei saa riittävästi tilaa etenkään päämedioissa, Helsingin Sanomia hiukan tölväistäänkin, ja tutkimuksesta tulisi kertoa kansankielellä. – Toivoopa joku ’Suomalainen tiede’ -nimistä lehteäkin.

Yleisesti Kiljunen näkee aineistossaan tieteestä tiedottamiseen liittyvää arvosanojen nuivuutta, eli kuinka ”melko huonoa” -palkki on kasvanut vuodesta 2004 alkaen. Hän arvelee kauniisti, että kyse ei ehkä olekaan viestinnän laadusta tai viestijöiden taidoista vaan jostakin muusta: ”Ehkä ei ole ollut kovin paljon tiedotettavaakaan, ainakaan sellaista ns. hyvää sanomaa, jota kansa kaipaisi”.

Tähän puheeseen istuu sitten aika hyvin Turvallisuus- ja kemikaalivirastossa, Tukesissa, menossa oleva viestintätyö. Tukes kun hakee kansalaisilta näkemyksiä kemikaaliviestinnän kehittämiseen.

Kansallinen vaarallisia kemikaaleja koskeva viestintäsuunnitelma on luonnosvaiheessa, ja sitä voi kommentoida verkossa. Avoin kuuleminen päättyy 30.11., ja kansalaiset saavat siihen asti sanoa mielipiteensä luonnoksen johdantoon, viestinnän tavoitteisiin, pääviesteihin ja -periaatteisiin, kohderyhmiin ja kanaviin. Vinkkejä toivotaan myös vastuisiin ja rooleihin sekä resursseihin ja seurantaan.

Tukes panee mielikuvituksen äkkiä liikkeelle, sillä sen viestinnässä on yritystä sitouttamiseen, mikä ajan hengen mukaista onkin. Avointa kuulemista käyttää myös esimerkiksi Helsingin kaupunki kaupunkisuunnittelussaan, ja joskus virasto on jopa sen laiminlyömisen takia kompastellutkin uusissa suunnitelmissaan.

Kaupungin maankäyttöä ja liikennettä suunnitellaan niin, että kiinnostuneilla on mahdollisuus saada tietoa ja osallistua suunnitteluun. Suunnittelun eri vaiheissa saa arvioida hanketta, sen merkitystä ja vaikutuksia ja tuoda mielipiteensä esiin. Ja jos joku, siis kansalainen, haluaa panostaa asiaan lisää, voi ainakin kaava-asioissa ilmoittautua varsinaiseksi osalliseksi ottamalla yhteyttä kaavan laatijaan.

Kun Tiedebarometriin löytyi halukkaita vastaajia kovalla työllä 971 henkilöä, jään kovasti odottamaan, kuinka käy kemiakaaliviestinnän kehittämisen. Ilmoittautuvatko kansalaiset ikään kuin osallisiksi, ja tekevätkö he lopulta suunnitelman, ja sitten itse viestinnän, kansankielellä, itse ja parhaimmillaan ehkä paremmin kuin muut? Siis ketkä muut? Tutkijat, tiedottajat vai toimittajat, keille kaikille tämä nyt kuuluikaan?

Entä tekeekö yliopiston viestintäväki ollenkaan oikeita asioita silloin, jos viestintäsuunnitelmat kirjoitetaan yhdessä sanoman vastaanottajan eli yleisön kanssa?

Huutoäänestykseen päätöksenteossa en oikein usko, mutta voisin olla valmis kokeilemaan avointa kuulemista yliopiston tiedeviestinnässä. Pelkkiä hyviä sanomia tuskin kukaan kuitenkaan kenellekään lupaa.