Uutiset tutkimusten tuloksista tehdään Helsingissä

Suomessa ylivoimaisesti eniten uutisia tutkimustuloksista tuottaa Helsingin yliopisto ja eniten verkkouutisia yliopistojen tutkimustuloksista julkaisee Helsingin Sanomat.

Näin kirjoittaa Visa Noronen esitellessään uusimmassa Tiedetoimittaja-lehdessä  viestintätoimistonsa Mundis Communicationsin tekemää vertailua yliopistojen tutkimustulosten näkymisestä medioissa vuonna 2016.

Vertailun mukaan Helsingin yliopistoon liittyviä tutkimusuutisia syntyi verkkomedioissa vuoden 2016 aikana lähes 8000. Seuraavana viestintätoimiston listalla on Turun yliopisto, jolla oli yli 4000 osumaa.

Selvityksessä haettiin suomenkielisiä tutkimustulososumia eri journalististen medioiden verkkosivuilta, ja sivuilta haettiin yliopistojen tutkimustulosuutisia.

Helsingin Sanomat on tärkein tiedemedia

Kaikista suomalaisista medioista eniten verkkouutisia yliopistojen tutkimustuloksista julkaisi Helsingin Sanomat.

Viestintätoimiston vertailussa Helsingin Sanomien verkkosivuilta löytyi yli 2000 uutisosumaa, kun toiseksi tullut Yle jäi reiluun 1500 osumaan. Sitten tulevat 500 tutkimustulososuman molemmin puolin liikkuvat Iltasanomat ja Iltalehti, Talouselämä, Tekniikka ja Talous, MTV ja Kauppalehti.

Visa Noronen tekee aineistonsa kanssa hyvän havainnon. Vaikka HS on tiedeuutisoinnin isoin media, myös paikallinen uutisointi on tärkeää. Hän nostaa esimerkiksi TS-Yhtymän Aamuset-kaupunkilehden, jonka Luonto & ympäristö -sivusto uutisoi ahkerasti luonnontieteen tuloksista.

Vertailevan selvityksen tekemisestä Visa Noronen sanoo, että uutisseurantapalvelun avulla seurantaan otettiin kaikki suomalaiset verkkouutissivustot vuoden 2016 ajalta, eikä tarkoituksena ollut selvittää yliopistojen saamaa näkyvyyttä yleisesti.

Uutisten määrä ei kerro laadusta eikä sisällöstä eikä lähteistä

Tieteen saamaa näkyvyyttä voikin katsoa monelta kantilta. Sosiaalisesta mediasta eli somesta Visa Noronen ei puhu sanaakaan. Eikä tiedotteista, jotka usein ovat näiden tiedeuutisten saaman medianäkyvyyden takana.

Se on hiukan harmi, sillä pelkkä määrä ei kerro uutisten laadusta, sisällöstä tai käytetyistä lähteistä kuin korkeintaan välillisesti. Mutta hyvä silti alkajaisiksi näinkin.

Sillä jos olisin kissa, olisin nostanut hetkeksi häntäni siksi, että lehdistötiedotteita välittävä STT nosti blogikirjoituksessaan Hyvä tiedote, case Helsingin yliopisto esille sen, kuinka Google Analytics -dataa tutkimalla selvisi, että Helsingin yliopiston tiedote Maailman siteeratuimmista tutkijoista 10 tulee Helsingin yliopistosta oli STT:n sivuilla yksi sen eniten verkkokatseluja saaneista tiedotteista vuonna 2016.

Tiedotteeni oli STT:n mukaan myös esimerkki tiedotteesta, joka herätti laajaa huomiota ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa, sillä sen lukijoista noin 80 prosenttia tuli Facebookista ja noin 9 prosenttia Twitteristä. Ja STT:n mielestä sekä Fb- että Twitter -lukijat olivat laadukkaita ainakin jos mittarina pidetään tiedotesivulla käytettyä aikaa.

Kuvaton poikkeus

Jos Helsingin Sanomat ja Yle eivät keikkuisi tieteestä uutisoivien mediatalojen kärjessä, se olisi kummallista. Sekin olisi outoa, jos Helsingin yliopistosta ei syntyisi paljon uutisia uusista tutkimustuloksista.

Omituista ei ole se, että tiedotteeni viitatummista tutkijoista kiinnosti somessa: lyhyt tiedote on nimilista, ja nimet ja ihmiset kiinnostavat. Mutta erikoista oli kenties se, että tiedotteessa ei käytetty kuvaa. Teksti ilman kuvaa rikkoo niin sanotusti odotusarvon kiinnostukselle – nykyisin kun tiedotteisiin liitetään aina kuva tai kaksi kiinnostusta herättämään, hyvin usein videokin.

Uutisten ja tiedotteiden otsikoista näkee, mikä yleisesti kiinnostaa

Edellisessä blogitekstissäni Lähtisitkö milloin kanssani Slushiin? kirjoitin myös kiinnostuksesta tieteeseen, olihan toistaiseksi viimeisin Tiedeabarometri silloin juuri julkaistu.

Koska Tiedebarometrin mukaan yleisöä kiinnostaa eniten tiede yleensä, uudet tutkimustulokset ja keksinnöt, lääketiede, uudet lääkkeet ja hoidot, tietokone, internet ja tietotekniikka, ympäristön tilan tutkimus, geenitutkimus, avaruustutkimus sekä historian ja kulttuurin tutkimus, toivon kovasti, että vuoden 2016 tutkimustulosuutisointi on kattanut nämä aiheet!

Jonkinlaisen käsityksen ainakin tutkimustiedotteiden aiheista saa vilkaisemalla jo niiden otsikoita. Tässä Helsingin yliopiston tiedotteet ja yleinen STT Infon tiedotejakelu.

Helsingin yliopisto STT:n tiedotteissa on tässä osoitteessa verkossa.

Ja vaikka eletään ärtymystä herättävän klikkiotsikoinnin aikaa, luulen, että journalististen medioiden verkkosivujen uutisotsikkoja kannattaa katsoa. Osuvia ne ovat. Ihan kuin myös printissä.

Tolkun tiedettä

Viestinnän opiskelija haastatteli minua vastikään lopputyötään varten tieteeseen liittyvästä tiedottamisesta. Pohdimme yhdessä, hauskaa kyllä, varsinkin tiedottamisen ja tiedotteiden laatua. – Siis kerrankin ei puhuttu niiden määrästä.

Voiko tiedote olla subjektiivinen, tai sen kirjoittaja esittää omia näkemyksiään, oli kysymys, joka varsinkin tällä sananvapausviikolla ja painovapauden 250-vuotisjuhlavuonna tuntui hyvinkin ajankohtaiselta.

Tietystikään tiedote ei ole subjektiivinen! Näinhän minä opiskelijalle ensin vastasin. Yliopistossa tuotetaan uuttaa tietoa, ja viestinnän ammattilaisten tehtävänä on välittää tämä uusi tieto muiden käyttöön: kaikille tasapuolisesti tosiasioihin pitäytyen.

Vaan eihän se kyllä ihan niin mene!

Julkisuuteen päätyvät tiedotteet ja jutut kulkevat monen ihmisen kautta, ja jokainen heistä jättää niihin jälkensä. Jokainen tekstiin tarttuva on tehnyt monia valintoja: tämä asia mukaan, näitä sanoja halutaan käyttää, tämä valokuva istuu tähän tekstiin hyvin, ja niin edelleen. Ken siinä valmistelussa on ollut mukana, tunnistaa taustalla poukkoilleet sähköpostikeskustelut, jotka usein ovat kiertäneet myös maasta toiseen. Eikä se subjektiivisuus tietysti tähänkään jää.., mikä ei tarkoita sitä, että tosiasioista koskaan ja mitenkään tingittäisiin.

Mietin kuitenkin tätä julki-ilmestyvää tekstiä myös siitä näkökulmasta, että gradua tekevä opiskelija ei mielestään ollut löytänyt kunnon ohjeistusta tiedettä käsittelevän tiedotteen kirjoittamiseen.

Jos ei ole yhtä ohjetta niin ainakin vinkkejä saa

Erilaisia ohjeita silti on. Helsingin yliopiston viestinnän oppiaine kiteyttää tutkimuksesta kertovan tiedotteen näin ja viittaa edelleen avaruusjärjestö ESA:n alasivulle, jossa on myös tutkijoiden käyttöön eräänlainen tiedottamisen tarkistuslista. STT:n sivulta löytyy tämmöinen ohjeistus.

Kirjassa Tieteen yleistajuistaminen (toimittaneet Urpu Strellman ja Johanna Vaattovaara, Gaudeamus 2013) Vaattovaara on omistanut kappaleen väitöksestä tiedottamiseen artikkelissaan “Yleistajuistaminen osana tieteentekoa”. Tuula Vainikainen kirjoittaa toimittajan kohtaamisesta ja tutkimuksesta kertomisesta ja Strellman on purkanut osiin hyvinkin tarkkaan tiedottaja Ville Korhosen kirjoittaman väitöstiedotteen Carla Suhrin noitapamfletteja käsittelevästä väitöskirjasta.

Vinkkejä tiedottamiseen siis saa. Pelkkä tiedeuutisten välittäminen ja tulosten popularisointi ei kuitenkaan tiedeviestijöille riitä. Tarvitaan myös tutkimustulosten analyyttista tulkintaa ja tieteen yhteiskunnallisten vaikutusten arviointia, katsoo viestinnän professori Esa Väliverronen uudessa Julkinen tiedekirjassaan. Hänen johdollaan on aiemmin julkaistu myös Tiedeviestinnän oppaan tutkijoille.

Tolkullinen tiedottaminen

Mitä se sitten on, se tolkullinen tiedottaminen tänään? Pitääkö tieteestä kertovalle tiedotteelle olla omat ohjeensa vai olisivatko tiedetiedote, tutkimustiedote ja ihan vain tiedote lopulta samoja asioita?

Tärkeintä viestinnässä lienee se, että asia tulee ymmärretyksi, ja vähän niin että puhuja tulee kuulluksi. Jotenkin siis tuntuu, että riittää, kun perusasiat ovat kohdillaan: meillä on asia, josta tulee kertoa muille, sen kertoja ja asiasta kiinnostunut yleisö.

Hyvin usein tiedottaminen ja sitä seuraava muu viestintä ovat itse asiassa verrattavissa varsin arkipäiväiseen kanssakäymiseen muiden kanssa. Syksyllä 2016 ilmestyvät Tieteen tila -raportti ja Tiedebarometri toivottavasti taas kertovat, kuinka tiedeviestintä yleisön mielestä on sujunut.

Tiedote

Kiteytän näin: Tiedote on yleiskielellä kirjoitettu teksti, joka kertoo jotakin uutta. Sen otsikossa tiivistyy asia, jota ingressi avaa lisää. Teksti etenee tärkeimmästä vähemmän tärkeään, siinä on väliotsikot ja se sisältää mieluusti myös lainauksen jonkun sanomana. Tiedote päättyy lopun lisätietoihin: yhteystietoihin, linkkeihin, kuviin ja kuvateksteihin.

Paikkoja henkilökohtaisille valinnoille tiedotteessa on, hyvin monta.

Sanoisin myös, että mistä tahansa tiedotteesta sopii jättää pois erikoistermit, lyhenteet, yhtälöt ja kemialliset kaavat. Sellaisen palautteen yliopistolainen saa medialta ja muulta yleisöltä usein.

P.S.

Tampereen yliopiston Aikalainen-lehdessä Pekka Wahlstedt esittelee Titus Hjelmin kirjan Globaalisti akateeminen. Opas kansainväliseen tiedejulkaisemiseen (Vastapaino 2016). En ole sitä vielä lukenut, mutta Hielm opastanee niin kirjojen kuin artikkelien laatimisessa. Tärkeän huomion jaan: ”Globaalissa akateemisessa maailmassa on erilaisia yleisöjä huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Tärkein ja kultaisin sääntö, joka toistuu läpi kirjan, on yksinkertaisesti ”Tunne yleisösi”. Vaikka tutkimus olisi miten hieno ja uraauurtava, se jää paitsioon, jos tutkija ei sääntöä noudata – Hjelmin mukaan suurin osa kirjoitusten hylkäämisistä johtuu yksinkertaisesti siitä, että ne on suunnattu väärälle yleisölle.”

 

Tiedote on muuta kuin ”niin last season”

Kilpailu näkyvyydestä julkisuudessa on kova. Lokakuussa Helsingin yliopistosta lähti yli 40 tiedotetta suomeksi maailmalle ja median käyttöön. Se on paljon. Samanaikaisesti toimittajat saavat päivässä kymmeniä, joskus satoja tiedotteita päivässä.

Kahdesta uudesta raportista poimin tähän muutamia yleisiä huomioita tiedotteiden käytöstä. Ne kertovat myös omista kokemuksistani: tiedotteilla on kysyntää, ja niiden käyttö saattaa olla kasvamassa.

Yleensähän se yliopistossa menee niin, että tutkija ja tiedottaja työstävät yhdessä kelpo tekstin, joka tiedotteena päätyy median käyttöön ja lopulta toimitettuna juttuna lehteen tai ainakin jonkun median verkkosivulle kiinnostavan kuvan kanssa.

Joskus voi tosin käydä niin kuin Ruotsissa vastikään. Kurjasti.

Ruotsalainen Fingerprint Cards AB nimittäin julkaisi 11.10.2013 kaksi tiedotetta, joissa kielletään, että Samsung Electronics on ostanut sen. Päivän mediassa oli levinnyt kauppaa koskeva tiedote, joka ei pitänyt paikkaansa.

Tiedote myyntiaikeesta oli valheellinen ainakin sikäli, että tiedotteen lähettäjä ei ollut Fingerprint Cards, pahoittelee sen välittänyt mediapalveluyhtiö Cision. Nyt poliisi tutkii asiaa, ja yritys joutui lopettamaan väliaikaisesti osakekauppansa.

Tiedottaminen onkin välillä aikamoinen taitolaji, ja itse asiassa tiedotteita voi lähettää kuka tahansa. Harvemmin meno on sentään villiä kuin yllä.

Laura Juntusen Leikkaa–liimaa-journalismia? -tutkimusraportti uutismedian lähdekäytännöistä tarkasteli seitsemän valtakunnallisen median (Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti, YLE, MTV3, Nelonen ja STT-Lehtikuva) kotimaista uutistuotantoa toukokuussa 2010. Hänen media-aineistonsa käsitti toimittajahaastattelujen lisäksi 3797 uutisjuttua.

Ihan tuore on Mediaviikko.fi:n raportti Lehdistötiedotteiden käyttö toimittajien työssä, jonka se teki tiedotepalvelu ePressi kanssa. Digi- ja sähköpostimaailmassa pysytelleeseen kyselyyn vastasi 471 toimittajaa, jotka lähettivät yli 1300 tiedottamista koskevaa kommenttia. – Ja onhan siinä mukana myös 200 toimittajan terveiset tiedottajalle siitä, kuinka tiedotetaan hyvin.

Laura Juntusen raportissa ongelmaksi nostetaan se, että yleisön on vaikea arvioida uutisten alkuperää. Lisäksi ne, joilla on parhaat resurssit ammattimaiseen pr-toimintaan, saavat viestinsä parhaiten kuuluville.

Tässä hiukan juttujen lähdeaineistoon liittyviä lukuja:

Yli kolmannes (36 %) kaikista suomalaisissa valtaviestimissä julkaistuista uutisista hyödyntää jollain tavoin ulkopuolisten tuottamaa PR-materiaalia. Lisäksi lähes kolmannes (30 %) uutisista pohjaa uutistoimistoaineistoon ja keskimäärin joka viides (18 %) juttu on lainattu toiselta tiedotusvälineeltä. Vain noin neljännes aineiston jutuista on sellaisia, joihin ei epäilty tai tiedetty liittyvän joko PR-, uutistoimisto- tai mediamateriaalia.

Suurin osa Juntusen tutkimusaineiston jutuista, joiden taustalta löydettiin ulkopuolinen aloite, pohjaa tiedotteisiin (77 %). Tämä on aika huikea luku.

PR-vaikutteiset jutut (1487 kpl) pohjaavat tällaiseen tiedotusmateriaalin (taulukko 4):

tiedote 77 %
tiedotustilaisuus (+ tiedotemateriaalia) 8 %
muu julkinen tilaisuus (+ tiedotemateriaalia) 8 %
lähteen verkkosivut tms. 7 %

Yhteen kun lasketaan, niin noin viidennes (21 %) koko aineiston uutisista perustuu kokonaan tai enimmäkseen tiedotemateriaaliin, ja helpoiten tiedotteet menevät läpi tiedotusvälineiden verkkoversioissa. Verkossa peräti kolmannes jutuista toistaa lähteen viestiä sellaisenaan tai lähes sanatarkasti.

Näin siis Juntunen. Joka myös muistuttaa, että suuri osa tiedotteista päätyy roskiin, ja ihan jo sen perusteella, onko otsikko tai aihe kiinnostava vai ei.

Hyvällä otsikolla pääsee pitkälle

Mediaviikko.fi:n kysely otsikolla Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että teet jutun saamastasi lehdistötiedotteesta? on mielenkiintoinen keskittyessään lehdistötiedottamiseen sähköpostina.

Löydän lähinnä ePressi.comin käyttäjille (vastaajat olivat enimmäkseen sanomalehden toimittajia 17,3 %, aikakauslehden toimittajia 24 % ja paikallislehden toimittajia 14,1%) suunnatusta  kyselyraportista ajatuksen siitä, että sähköpostien käyttäminen tiedottamiseen oikeaoppisesti on tärkeä ammattimainen kysymys.

Havainto tuntuu hiukan hassulta, mutta pääsehän raportti asiaan. Vastauksissa sähköpostin aiherivin vaikutus tiedotteen avaamiseen on ratkaisevaa, sillä vastaajista 83,4 % pitää aiheriviä kynnyksenä tiedotteen jatkokäytölle. Samaahan sanoo Juntunen, jo pelkkä tiedotteen silmäily lennättää sen helposti suoraan roskakoriin.

Ratkaisevaa tiedotteessa on siis otsikointi. Parhaimmillaan se voisi olla jo aiherivillä muotoa subjekti + predikaatti + objekti – näin ehdottavat toimittajat.

Viestinnässä puhutaan paljon luottamuksen, tunnettuuden ja tuttuuden merkityksestä. Mediaviikon raportissa tiedottavan yrityksen tunnettuudella on yllättävän vähän merkitystä siiheen, avaako toimittaja sähköpostin vai ei. Suurin osa sen vastaajista eli 58,3 % katsoi, että merkitystä ei ole tai se on vain kohtalainen.

Kuitenkin raportti myös hiukan ristiriitaisesti toteaa, että kun toimittaja tuntee entuudestaan tiedotteen julkaisijan, tiedotteen läpimeno on varmempaa. Tiedä tästä nyt sitten niin tarkkaan.

Raportin mukaan noin 40 % toimittajista tekee jutun usein tai silloin tällöin epäkiinnostavasta tiedotteesta, ja enemmistö vastanneista toimittajista sanoo, että tiedottaminen on erittäin hyödyllistä tai hyödyllistä, vaikka joka kerta tiedotteesta ei tehtäisikään juttua.

Uimista ei siis pidä lopettaa, sanoisi tähän jo edesmennyt päällikköni Rauno Velling.

Vaan mitä sitten tehdään kun tiedote ei riitä? Silloin noustaan lavalle esiintymään. Lue aiheesta lisää Tiedetoimittaja-lehdestä 3/2013.