Maan tavoista ja tavoitteista

Tarkastelimme tuoreessa tutkimuksessamme, kuinka monikulttuurisuudesta keskustellaan. Tutkimukseen osallistui suomalaisenemmistöön ja eri maahanmuuttajaryhmiin kuuluvia ihmisiä. Pyysimme heitä ottamaan kantaa mm. sanontaan “Maassa maan tavalla”. Näin väitettä kommentoi yksi osallistuja viroa äidinkielenään puhuneiden ryhmässä:

Näin se on- tai pitää olla. Pitää kunnioittaa paikallisia tapoja ja et kun menee kyseiseen maahan sitten niin ensinnäkin sä kunnioitat niitä paikallisia lakeja ja kulttuureita ja sit siinä vieressä vedät sitä omaa identiteettiä.

Maassa maan tavalla –väite herätti paljon keskustelua. Keskustelijat käyttivät sanontaa monessa keskustelussa jo ennenkuin pyysimme heitä kommentoimaan sitä. Väittämä sai kannatusta ja sitä pidettiin hyvänä ohjenuorana maahanmuuttajille. Toisaalta väitettä myös kyseenalaistettiin ja vastustettiin mm. huomauttamalla että lakien noudattaminen riittää, muuten ei tarvitse käyttäytyä yhdenmukaisesti.

Aineistossamme suomenkieliseen enemmistöön kuuluvat ihmiset esittivät sekä väitettä tukevia että vastustavia kannanottoja. Maahanmuuttajien ryhmissä painottui jompi kumpi. Venäjän- ja vironkieliset kommentoivat maassa maan tavalla -väittämää usein myönteisesti, kun taas somalinkieliset osallistujat usein haastoivat fraasin ja huomauttivat, että sitä käytetään heitä vastaan kun halutaan viestittää, että he eivät kuulu Suomeen.

Isinin (2009, s. 372) ajatuksia soveltaen tarkastelimme näitä kannanottoja kahtena erilaisena tapana tuottaa kansalaisuutta. Maassa maan tavalla –periaatteen tukemisen voi nähdä keinona tulla kansalaiseksi omaksumalla suomalaisuuden muotoja assimilaation kautta. Periaatteen kyseenalaistamisessa vastaavasti on kyse kansalaiseksi tulemisesta perinteisiä jäseyyden muotoja haastamalla ja muokkaamalla. Ensimmäinen on passiivisempi, toinen aktiivisempi kansalaiseksi tulemisen muoto.

Kaikille kaikki valinnat eivät ole samalla tavalla mahdollisia. Ulkonäkönsä puolesta prototyyppisestä vaaleasta suomalaisesta käyvä venäläis- tai virolaistaustainen maahanmuuttaja voi periaatteessa koittaa sulautua valtaväestöön. Tummaihoiselle somalialaistaustaiselle se voi olla paljon vaikeampaa.

Tasa-arvoisen yhteiskunnan kannalta “mukautuminen maan tavoille” maahanmuuttajien yksiselitteisenä velvollisuutena on myös periaatteellisella tasolla ongelmallinen. Asetelma, jossa osan väestöstä oletetaan näkevän enemmän vaivaa tai tyytyvän vähempään, ei ole tasa-arvoinen. Yhdensuuntainen paine mukautua ja sulautua on este tasavertaisuudelle.

Suomalaisessa maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikassa on pitkään haluttu ainakin periaatteiden tasolla tukea tasa-arvoa eri ryhmien välillä. Tämä näkyy esim. maahanmuuttajien kotouttamispolitiikkaa ohjaavassa kotouttamislaissa, jossa painotetaan sekä tasavertaisuutta että oikeutta erilaisuuteen.

Viime aikaiset politiikan kiristystoimet puhuvat kumpaakin periaatetta vastaan. Laki- ja politiikkamuutokset ja ehdotukset kohdistuvat sekä Suomeen pääsyyn, oleskeluluvan saamiseen, että sen jälkeen saataviin oikeuksiin. Kuluvana vuonna hallitus on mm. ehdottanut oleskeluluvan saaneiden työttömien maahanmuuttajien kotoutumistuen pudottamista 90 prosenttiin suomalaisten saamasta peruspäivärahasta. Toisaalta talouskriteerein arvokkaiksi katsotuille tulijoille kaavaillaan positiivista erityiskohtelua heidän houkuttelemisekseen Suomeen. Viesti on, että toiset ovat arvokkaampia kuin toiset. Pian 100-vuotias Suomi leikkaa nyt suurilla saksilla perusarvoistaan.

Epätasa-arvoinen politiikka ei ruoki sen enempää hyvinvointia, solidaarisuutta kuin kovasti kaivattuja innovaatioitakaan. Tässä ympäristössä puheet tasavertaisuudesta ovat falskia helinää. Perustuslakivaliokunta totesikin hiljattain kotoutumistuen alentamista koskevan ehdotuksen syrjiväksi ja perustuslain vastaiseksi.

Järjestämissämme ryhmäkeskusteluissa piirtyi esiin toisinaan oletus ihanteellisesta maahanmuuttajasta nöyränä ja hiljaisena hahmona. Sipilän hallituksen linjauksissa ihanteellinen maahanmuuttaja on sellainen, joka ei tule tänne ollenkaan tai jos tulee, tuo paljon rahaa tullessaan.

Odotukset siitä, että maahanmuuttajan tehtävä on väistää ja vetäytyä tai muuttua välittömästi taloudelliseksi hyödyksi ovat ristiriidassa tasavertaisuuden ajatuksen kanssa. Siksi on tärkeää, että näitä vaatimuksia haastetaan aktiivisesti, kuten monet somalialaistaustaiset tutkimuksessamme tekivät, mm. maassa maan tavalla –mantraa kyseenalaistaen.

Lähteet:

Varjonen, S., Nortio, E., Mähönen, T. A., & Jasinskaja-Lahti, I. (painossa). Negotiations of Immigrants’ Cultural Citizenshipin Discussions Among Majority Members and Immigrants in Finland. Qualitative Psychology.

Isin, E. F. (2009). Citizenship in flux: The figure of the activist citizen. Subjectivity, 29, 367–388. http://dx.doi.org/10.1057/sub.2009.25

Miten kulttuurisesta kansalaisuudesta neuvotellaan?

Ensimmäinen monikulttuurisuustutkimuksen pohjalta tehty artikkelimme on hyväksytty julkaistavaksi Qualitative Psychology –lehteen. Artikkelin nimi on ”Negotiations of Immigrants’ Cultural Citizenship in Discussions Among Majority Members and Immigrants in Finland.” Sen ovat kirjoittaneet Sirkku Varjonen, Emma Nortio, Tuuli Anna Mähönen ja Inga Jasinskaja-Lahti.

Tässä on artikkelin tiivistelmä suomeksi:

Analysoimme tutkimuksessamme kulttuurisen kansalaisuuden diskursiivista rakentumista ja neuvottelua. Aineistomme koostui maahanmuuttajien integraatiota koskevista keskusteluissta, joita suomalaiseen valtaväestöön ja eri maahanmuuttajaryhmiin kuuluvat ihmistet kävivät fokusryhmissä. Löysimme kaksi erottuvaa tapaa puhua maahanmuuttajien oikeuksista ja velvollisuuksista. Ensimmäisessä valtakulttuuriin mukautumista pidettiin maahanmuuttajien velvollisuutena ja ihanteellisena integraation muotona. Toisessa puhetavassa mukautumista integraation ihannemuotona haastettiin aktiivisesti ja vähemmistöoikeuksia painotettiin. Molemmat tavat esiintyivät toistuvasti suomalaisten keskusteluissa, kun taas maahanmuuttajaryhmissä tyypillisesti käytettiin jompaa kumpaa puhetapaa. Viron- ja venäjänkieliset maahanmuuttajat puhuivat usein valtaväestöön mukautumisen puolesta etenkin julkisessa elämänpiirissä. Somalinkieliset osallistujat sen sijaan hylkäsivät ja haastoivat tällaiset mukautumisvaatimukset. Molemmat puhetavat käsittelevät oikeuksien ja velvollisuuksien ideologista dilemmaa. Tuloksemme viittaavat siihen, että sekä valtakulttuuriin mukautuminen että tämän normin haastaminen voivat toimia kansalaiseksi tulemisen muotoina. Artikkelissa käydään läpi tulosten merkitystä tasavertaisen kulttuurisen kansalaisuuden kannalta.

Asiasanat: kansalaisuus, kulttuurinen kansalaisuus, diskursiivinen analyysi, maahanmuuttajat, valtaväestö.

Immosen unelma

“Unelmoin vahvasta, rohkeasta kansasta, joka kukistaa tämän painajaisen nimeltä monikulttuurisuus. Tämä ruma kupla, jossa vihollisemme elävät, tulee ennen pitkää puhkeamaan miljooniksi pieniksi paloiksi. Elämämme ovat kietoutuneet yhteen rankkoina aikoina. Nämä ovat niitä päiviä, jotka tulevat jättämään ikuisesti jälkensä kansamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko taistelutovereihini. Aiomme taistella loppuun asti kotimaamme ja aidon Suomen kansan puolesta. Voitto on meidän.”

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen julkaisi lauantain vastaisena yönä tämän kirjoituksen Facebook-sivuillaan. Alkuperäinen kirjoitus on englanninkielinen. Tässä käytetty suomennos on poimittu Aamulehden sivuilta.

Viikonlopun kuluessa kirjoitus on herättänyt keskustelua sosiaalisen median lisäksi myös valtamedioissa. Immosen kommentti kiinnostaa myös meitä, koska teemme tutkimusta siitä, miten monikulttuurisuudesta puhutaan maahanmuuttajien ja valtaväestön keskuudessa.

Immosen julistuksen anatomia

Immosen kirjoitus on tyyliltään taistelujulistus, jossa on profeetallisia sävyjä: “päiviä, jotka tulevat jättämään ikuisesti jälkensä….” ja se sisältää paljon sotaretoriikkaa: Immonen kirjoittaa vihollisista ja taistelutovereista. Päivityksessä rakennetaan voimakas mutta epämääräinen uhkakuva: painajainen nimeltä monikulttuurisuus uhkaa suomalaista kansakuntaa ja uhan kukistaminen vaatii taistelua.

Kirjoitus sisältää ääri-ilmaisuja kuten ‘ikuisesti’ ja ‘loppuun asti’. Toisaalta siinä käytetään paljon epämääräisiä abstrakteja ilmaisuja ja esitetään väitteitä, joita ei perustella. Sekä ääri-ilmaisut, että epämääräisyys ovat kielellisiä keinoja, joita käytetään vakuuttavuutta tavoiteltaessa. Voimakkaat ilmaisut tuovat viestiin painokkuutta, epämääräisyys puolestaan vaikeuttaa viestin kumoamista ja suojaa viestin esittäjää mahdollisilta syytöksiltä.

Hieman ristiriitaisesti Immonen puhuu toisaalta ihmisten elämien yhteenkietoutumisesta, mutta tekee samalla erittäin jyrkkää vastakkainasettelua ja jakoa ihmisten välille. Epäselväksi jää, ketkä hän lukee kanssataistelijoihin ja ketkä vihollisiin, mikä tarkalleen ottaen on taistelun kohde ja kuinka taistelua käydään. Epäselväksi jää myös se, kenelle englanniksi kirjoitettu viesti on suunnattu. Kansainväliselle yleisölle, kenties maahanmuuttajille?

Sen Immonen tekee selväksi, että kannanotollaan hän haluaa vastustaa monikulttuurisuutta, mutta minkälaista monikulttuurisuutta ja miten? Vastustetaanko monikulttuurisuusideologiaa ja sen kannattajia vai maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia? Entä mikä on ”aito Suomen kansa”?

Sekä monikulttuurisuus että Suomen kansa voidaan käsitteinä määritellä monin tavoin. Molempia voidaan määritelmästä ja käyttöyhteydestä riippuen käyttää rakentamaan jakolinjoja ja luomaan yhteistä maaperää.

Vahva ja rohkea kansa on ylevä, joskin hyvin abstrakti tavoite, jonka saavuttamista Immosen hämärien uhkakuvien pohjalle rakentuvat taisteluhuudot tuskin edesauttavat. Itse asiassa Immosen julistus, jonka hän itsekin FB-seinällään myöntää provosoimaan tarkoitetuksi, usuttaa ihmisiä toisiaan vastaan. Se heikentää, ei vahvista Suomen kansaa, yhteisöä, joka muodostuu Suomea kotimaanaan pitävistä ihmisistä.

Suomi on ja on aina ollut monikulttuurinen maa. Kysyä sopii, miksi eduskunnassa kansan mandaatilla valtaa käyttävä henkilö rakentaa monikulttuurisuudesta uhkakuvaa. Millaisia poliittisia päämääriä sotaretoriikka maahanmuuton ja monikulttuurisuuden kontekstissa palvelee?

Sillä, millaisina maahanmuuttajien ja valtaväestön väliset suhteet esitetään valtaa käyttävien ihmisten kannanotoissa ja mediassa, on konkreettisia seurauksia monien ihmisten arkielämään. Ei siis ole yhdentekevää, miten Immosen kommenttiin julkisuudessa reagoidaan ja miten monikulttuurisuudesta keskustellaan.

Toistaiseksi näyttää siltä, ettei Immosen manifesti ole herättänyt yleisössä kovin suurta kannatusta. Ilmeisesti Immosen “aitoon suomalaiseen kansaan” nojaava retoriikka ei puhuttele kansaa laajasti.

Monikulttuurisuus maahanmuuttajien ja valtaväestön ryhmäkeskusteluissa

Tutkimuksessamme Helsingin yliopistolla järjestimme ryhmäkeskusteluja viron-, somalin-, ja venäjänkielisten vähemmistöjen sekä suomenkielisen enemmistön parissa. Keskusteluun osallistuneet ihmiset yli ryhmärajojen arvioivat monikulttuurisuutta sekä myönteiseen, että kielteiseen sävyyn. Ehkä hieman yllättäen monet monikulttuurisuutta kriittisimmin arvioivista kommenteista tulivat maahanmuuttajilta, joiden mukaan monikulttuurisuusideologia, monikulttuurisuuspuhe ja -politiikka pakottaa heidät tiettyyn ahtaaseen lokeroon ja on este tasavertaiselle asemalle suomalaisten kanssa.

Monikulttuurisuutta myös määriteltiin uusiksi, ryhmärajoja purkaen. Erästä somalinkielistä keskustelijaa mukaillen:

“monikulttuurisuus on vuorovaikutustaitoa, sitä että nähdään ihmiset ihmisinä, arvostetaan toinen toisiaan, kunnioitetaan heidän perintöään, ei pilkata.”

Eräs suomalaispuhuja esitti seuraavan toiveen:

”kun ihmiset pystyttäs ottaa ihmisinä (…) yksi ihminen, minä, otan toisen ihmisen vastaan just semmoisena ihmisenä kuin hän tulee.”

Nähdäksemme nämä kannanotot tarjoavat Immosen sotaretoriikkaa huomattavasti kestävämmän pohjan rohkean ja vahvan kansakunnan rakentamiselle.

Emma Nortio (VTM) ja Sirkku Varjonen (VTT)

 

Aineisto on kerätty!

Järjestimme vuoden 2014 ja alkuvuoden 2015 aikana kahdeksan ryhmäkeskustelua  valtaväestöön kuuluville sekä venäjän-, somalin- ja vironkielisille maahanmuuttajille, ja inkerinsuomalaisille paluumuuttajille.

Haluamme kiittää osallistujia ajatuksia herättävistä keskusteluista!

Kevään aikana pohdimme tässä blogissa paitsi monikulttuurisuutta ja siihen liittyviä ilmiöitä, avaamme myös tutkimusprosessia ja tiedotamme alustavista tuloksista!

Monikulttuurinen Suomi. Hyvä vai huono asia? Mitä se merkitsee maahanmuuttajille ja suomalaisille? Tule kertomaan ajatuksistasi ja kokemuksistasi!

Linkki

Monikulttuurinen Suomi. Hyvä vai huono asia? Mitä se merkitsee maahanmuuttajille ja suomalaisille? Tule kertomaan ajatuksistasi ja kokemuksistasi!

Teemme Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella tutkimusta siitä, mitä Suomessa asuvat ihmiset ajattelevat näistä kysymyksistä. Järjestämme sitä varten pienryhmäkeskusteluja valtaväestön ja maahanmuuttajien keskuudessa Helsingissä.

Etsimme nyt Helsingin seudulla asuvia, valtaväestöön kuuluvia korkeakouluopiskelijoita ryhmäkeskusteluun, joka järjestetään ke 21.1.2015 klo 18.00 Kruununhaassa.

Tämä on hyvä tilaisuus päästä kertomaan omista ajatuksista ja kokemuksista monikulttuurisesta Suomesta. Käytämme tätä keskusteluaineistoa vain tutkimustarkoituksiin eikä osallistujia voi tunnistaa tutkimusraporteista.

Tarjoamme osallistujille välipalaa, kahvia ja teetä. Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan Finnkinon elokuvalippuja!

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse tai facebookissa. Vastaamme mielellämme myös kysymyksiin!

Emma Nortio                                     Sirkku Varjonen
Tohtorikoulutettava                            Tutkijatohtori
emma.nortio@helsinki.fi                   sirkku.varjonen@helsinki.fi
p. 050 416 07 34                               p. 050 368 38 92