Moodi uudistaa logoaan – ”Tehtävämme on yhdistää kaksi maailmaa”


Moodi ry saa uuden, toimintaa kuvaavan ja ajankohtaisen ilmeen. Uuden logon ja visuaalisen ilmeen inspiraation lähteenä ovat bayesiläinen tilastotiede sekä asymptoottiset jakaumat. Logon vihreän sävyt ovat yhdenmukaisempia Moodin kunnianauhojen sekä lipun värien kanssa.

Eri sävyiset taustavärit kuvastavat tilastotieteen eri suuntauksia. Niiden yhtymäkohdassa lukee Moodi, joka toimii kuin siltana kahden tulkintatavan välillä. Uudistettu valkoinen väri kertoo, miten Moodissa lähdetään aina puhtaalta pöydältä ratkaisemaan ongelmia unohtaen koulukuntien väliset erimielisyydet.

Logo ilmentää myös tilastotieteen luonnetta. Tumma väri kuvaa syvää matemaattista osaamista, joka on tilastotieteen perusta. Vaalean taas ajatellaan olevan kevyempi rajapinta, joka näyttäytyy soveltajille ja kansalle. Tässäkin välissä Moodi toimii nämä kaksi eri maailmaa yhdistävänä siltana

– Uusi ilmeemme sitoo yhteen Moodin pitkän historian ja dynaamisen nykyolemuksen. Muutoksilla haluamme viestiä uudistumiskykyisestä ja -haluisesta Moodista, sanoo design-vastaava ja intohimoinen graafinen suunnittelija Joni Oksanen.

Uudistukset ovat osa tänä vuonna julkistettua strategiaa, jonka tavoitteena on rakentaa Moodista moderni, opiskelijakeskeinen ja laadukas ainejärjestö, jolla on ylivertainen digitaalinen presenssi.

 

Haalarimerkkikilpailu 2016


Oletko aina halunnut suunnitella Moodille uuden haalarimerkin?

Vaikka et, osallistu silti Moodin haalarimerkkikilpailuun ideoimalla tai toteuttamalla uusi haalarimerkki ja lähettämällä se osoitteeseen tommi.maklin ’at’ helsinki.fi 22.3 mennessä, jonka jälkeen voittaja valitaan äänestyksellä maaliskuun lopussa!

Voittajamerkin suunnitelijalle on luvassa huikea palkinto!


[fbcomments url=”https://blogs.helsinki.fi/moodi-ry/2015/12/uutisia/” width=”620″ count=”off” num=”10″ countmsg=”mahtavaa kommenttia!”]

Suuri uudistus valmistui – Tyyppiarvo.com on avattu!

 

Eräänä joulukuisena iltapäivänä Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella heitettiin ilmaan ajatus: mitä, jos Tyyppiarvo alkaisi ilmestyä netissä?

Nyt, noin kaksi kuukautta tuon joulukuisen tiistain jälkeen, Tyyppiarvo.com on avattu.

Tyyppiarvon päätoimittajaksi valittiin joulukuussa 2015 ensimmäisen vuoden tilastotieteen opiskelija Aapeli Nevala, joka on ennen tuloaan Helsingin yliopistolle työskennellyt muun muassa Satakunnan Kansassa, Lapin Kansassa ja Ilta-Sanomissa.

Uusi Tyyppiarvo tarkoittaa Nevalan mukaan ajankohtaisempaa kerrontaa ja uusia esitystapoja.

– Tilastotiede on Suomessa vähän pimennossa, vaikka se mahdollistaa kaikenlaista. Tyyppiarvon tarkoitus on tuoda tilastotiede paremmin näkyville. Olisi upeaa nähdä suomenkielinen, Suomeen keskittyvä versio FiveThirtyEightista. Me emme voi olla se koko ajan, mutta meillä on potentiaalia 538-tyylisiin väläytyksiin, Nevala sanoo.

– Verkkojulkaisu mahdollistaa paitsi ajankohtaiset kuvaukset Moodin tapahtumista, myös erilaiset esitystavat. Tilastotieteen opiskelijoilla on paljon teknistä osaamista, jota on helppo hyödyntää juuri verkkosivun kautta.

Koko artikkeli sekä paljon muuta löytyy osoitteesta Tyyppiarvo.com


 

Moodin hallitus 2016 on järjestäytynyt!


Moodin hallitus vuodelle 2016 järjestäytyi 17.joulukuuta pidetyssä järjestäytymiskokouksessa, joka pidettiin Uuden ylioppilastalon kokoushuone Weberissä. Tänä vuonna hallituskähmintä onnistui, sillä hallituksesta lähes puolet ovat uusia kasvoja. Lisäksi hallitukseen valittiin tänä vuonna jopa kuusi fuksia!


Vuoden 2016 hallituksen kokoonpano

Tommi Mäklin, puheenjohtaja
Veera Nenonen, varapuheenjohtaja
Joni Oksanen, taloudenhoitaja, web-, design- ja ATK-vastaava
Jenny Kumpula, sihteeri
Petteri Mäntymaa, opintovastaava
Katja Laine, tila-, tutor- ja virkistysvastaava
Tapani Linnaluoto, tiedottaja ja ammattiliittovastaava
Pihla Oksanen, työelämävastaava
Minna Perälampi, yhdenvertaisuus- ja tapahtumavastaava
Riikka Leppänen, ympäristö-, kulttuuri- ja Survomo-vastaava
Patrik Lauha, urheiluvastaava


Virkailijat

Aapeli Nevala, Tyyppiarvon päätoimittaja 
Tuomo Nieminen, Tyyppiarvon uutispäällikkö
Nea Rantanen, 2. opintovastaava
Ville Hyvönen, alumnivastaava
Topias Tolonen, kansainvälisyys- ja Matrix-vastaava
Mikhael Koufos, yrityssuhde-, HYY- ja Turku-vastaava
Heikki Turunen, Matlu-vastaava
Sebastian Veijola, Kannu-, Keitto- ja KTTO-vastaava
Emma Kämäräinen, e-lomakevastaava
Daniel Kari, tutorvastaava
Karin Helander, tapahtumatäti
Tuukka Kangas, kemisti
Ville Parkkinen, kummisetä
Heikki Hyhkö, listavirkailija