Hallitus

Hallituskokoonpanot
2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 ja vanhemmat

¤ Moodi ry:n asiakirjat vuodesta 2013 eteenpäin. (Google Drive)
¤ Vuoden 2012 ja vanhempien kokouksien esityslistat ja pöytäkirjat.

Puheenjohtajat koolla

Puheenjohtajat koolla

Hallitus toimii yhdistyksen toimeenpanevana elimenä ja edustajana. Sen tehtävänä on johtaa yhdistyksen toimintaa toimintasuunnitelman ja sääntöjen mukaan sekä huolehtia varainhoidosta.

Moodi ry:n hallitus valitaan aina vuodeksi kerrallaan. Valinta suoritetaan tiukkaakin tiukemmilla vaaleilla joulukuussa, mitä on edeltänyt koko vuoden kestänyt kähmintä.

Uusi hallitus pääsee aloittamaan toimintansa heti kalenterivuoden alusta. Hallitukseen valitaan uudistettujen sääntöjen mukaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, opintovastaava, taloudenhoitaja ja kahdesta seitsemään muuta jäsentä.

Hallitus kokoustaa noin 10 kertaa vuodessa eli noin kerran kuussa lukuvuoden aikana. Kokouksissa sovitaan yhteisistä asioista, tiedotetaan tärkeistä asioista sekä organisoidaan ja järjestellään tapahtumia.

Vastaa