Yli tuhat vuotta muuttuvaa englantia

Professorin juhlaluento 27.5.2015
Minna Palander-Collin

Hyvä yleisö

Juhlaluentoni käsittelee englannin kielen pitkää historiaa erityisesti siitä näkökulmasta, mitä englannin kielihistorian tutkimus tänä päivänä on, mutta sivuan myös vähän oppiaineen historiaa ja kielihistorian asemaa oppiaineen tutkimuksessa ja opetuksessa.

Oppituolini nimi on englannin kielen professuuri, mutta edustamani oppiaineen nimi Helsingin yliopistossa on ainakin vielä englantilainen filologia. Filologia on käsitteenä ehkä hieman hämärä jopa oppiaineen edustajille itselleen, mutta yleensä se kuitenkin ymmärretään jotakuinkin tekstien tutkimiseksi ja tulkinnaksi, tässä tapauksessa siis erilaisten englanninkielisten tekstien tutkimiseksi. Lisäksi filologin toimenkuvaan yhdistetään usein nimenomaan vanhojen tekstien ja käsikirjoitusten tutkiminen ja tulkinta.

Myös oppiaineen historiassa Helsingin yliopistossa vanhojen englantilaisten käsikirjoitusten tutkimisella ja editoimisella on pitkät perinteet. Editoiminen ei enää ole ihan keskeistä tutkimustoimintaamme, mutta ei se ole loppunutkaan, sillä aivan viime vuonna valmistui tohtori Ville Marttilan väitöskirja, jossa tuotoksena oli keskiaikaisten englantilaisten käsinkirjoitettujen ruokaohjeiden editio. Alkuperäiset käsikirjoitukset ovat harvojen luettavissa arkistoissa, mutta painetun edition avulla tekstit ovat laajalti tutkijoiden ja muidenkin kiinnostuneiden saatavilla. Villen tutkimus kuitenkin uudisti radikaalisti editoimisen menetelmiä ja lopputuotteen luonnetta, sillä editio julkaistiin sähköisesti sekä erilaisissa tavallisen kirjan tapaan luettavissa muodoissa että formaalisti koodattuna ja koneellisesti käsiteltävänä tietorakenteena. Tämä mahdollistaa tekstiaineiston monipuolisen tutkimuskäytön.

Oman koulutukseni kautta asetun hieman toisenlaiseen oppiaineessa keskeisesti vaikuttaneeseen kielihistoriallisen tutkimuksen traditioon, jossa selvitetään kielen rakenteiden muuttumista ajan kuluessa. Tässäkin tutkimuksessa on pitkään vallinnut digitaalinen aikakausi, sillä jo 1980-luvulla käynnistyi emeritusprofessori Matti Rissasen johdolla Helsinki Corpus –hanke, jossa saatettiin 1,5 miljoonaa sanaa vanhoja englanninkielisiä tekstejä tietokoneluettavaan muotoon.

Siinä missä tutkija aiemmin keräsi esimerkkejään lippusille ja lappusille, Helsinki Corpus ja myöhemmät vastaavat korpushankkeet mahdollistivat tekstien hakemisen ja käsittelyn tietokoneohjelmilla. Näin päätelmät kielen kehityksestä pystytään nykyisin perustamaan laajoille aineistoille ja kielen vaihtelua ja muutosta voidaan esittää laskennallisesti.

ITS vs. OF IT 1680-2000

Tämä kaavio kuvaa juuri tällaista lähestymistapaa, jossa tässä tapauksessa on Googlen valtavien kirja-aineistojen perusteella esitetty englannin its-pronominin kehitystä 1680-luvulta nykypäivään. Googlen n-gram-työkalu, jolla tällaisia hakuja voi tehdä, on avoimesti kaikkien käytettävissä. Nykyenglannista tuttu yksikön kolmannen persoonan its, sen-pronomini on aika uusi tulokas kielessä, sillä ensimmäiset its-esimerkit löytyvät vasta 1500-luvun lopun teksteistä. Kaavio myös kuvaa aika tyypillistä kielen muutoksen etenemistä. Ensin vaihtoehtoiset muodot elävät aikansa rinnakkain, kuten tässä tapauksessa its-muodon rinnalla tasaväkisesti käytetty of it sekä aika harvinainen ja tyylillisesti leimautunut thereof. Vähitellen its-muoto kuitenkin valtaa alaa ja käyttö lisääntyy varsin nopeastikin 1700- ja 1800-lukujen taitteessa, kunnes se sitten tasaantuu nykytasolle.

Vaihtoehtoiset muodot eivät kuitenkaan kokonaan ole kadonneet nykykielestäkään. Kielenmuutos siis voi olla hidas sukupolvia kestävä prosessi. Siksipä muutosta on oman arkikokemuksen varassa vaikea tai mahdoton havaita, vaan tarvitaan laajoja aineistoja pitkältä ajanjaksolta. Tässä suhteessa englanti on mahdottoman upea aarreaitta, koska erilaisia tekstejä on säilynyt paljon aina ajalta ennen vuotta tuhat.

Englantilaisen filologian opetuksessa kielihistorialla ei ole enää kovin suurta roolia, vaikka kielihistoriasta väitelleitä tohtoreita on valmistunut jopa runsaasti aivan tähän päivään asti. Nykyisin kaikki opiskelijamme suorittavat yhden pakollisen kielihistorian katsauskurssin. Toisin oli ennen. Vuoden 1939 tutkintovaatimuksissa suorastaan ylikorostuu filologia merkityksessä vanhojen tekstien tutkiminen, sillä esimerkiksi Shakespearen draamoja luettiin opintojen joka vaiheessa ja nykyisiä maisterivaiheen syventäviä opintoja vastaavissa laudatur-opinnoissa tentittiin nimenomaan kielihistoriaa, muinais- ja keskienglantia sekä keskiajan kirjallisuutta.

Siitä, mitä englantilaisen filologian opinnot tänä päivänä ovat, saa hyvin kiinni tarkastelemalla graduaiheita ennen ja nyt. Vaikka gradut ovatkin maisterivaiheen opiskelijoiden opinnäytetöitä eivätkä ehkä siinä mielessä varsinaista tutkimusta, ne kuitenkin liittyvät aikaansa monella tapaa ja tuottavat kyseisessä ajassa jollakin tapaa relevanttia tietoa ja kuvastavat laajemmin tutkimuksen luonnetta.

Varhaisia graduja on melko vähän – suuret ikäluokat valtasivat yliopiston vasta myöhemmin. 1930–1950-lukujen gradut on otsikoitu ja kirjoitettu suomeksi tai ruotsiksi:

  • ”Muutamien nykyisenglannin sanojen säännötön vokaalikehitys”
  • ”Shakespeares bruk av verbaländelserna -s och -th och den perifrastiska konstruktionen med do”
  • ”Skandinaaviset lainasanat teoksessa Sir Gawain and the Green Knight”
  • ”Gerundin käyttö George Meredithin romaaneissa”

Nämä otsikot kuvastavat varhaisia trendejä: tarkasteltavaksi on valittu selkeärajainen äänne-, muoto- tai lauseopillinen tai sanaston piirre, jota analysoidaan kaunokirjallisessa teoksessa. Aineisto edustaa useissa tapauksissa englannin kielen varhaisempia vaiheita. Siis filologiaa hyvin perinteisessä mielessä.

Tällaisia aiheita on nykyisin vähän. Graduissa ei useinkaan analysoida lähtökohtaisesti kielioppia tai sanastoa, eikä kielentutkimuksen aineistona käytetä kaunokirjallisuutta. Historialliset aineistot ja teematkin ovat vähemmistössä. Nykytrendejä kuvastavat seuraavat otsikot:

  • ”The gendered and classed representations of British working class mothers in Closer magazine”
  • “Welcome to the Candy Shop: Conceptual metaphors on gender and sexual activity in hip-hop lyrics”
  • “Coolit vaatteet: Typology of English code-mixing on Finnish fashion blogs”
  • “Starbucks lovers: Constructing brand identity through follower retweets on Twitter”

Olennaista on, että monet näistä aiheista eivät olisi olleet mahdollisia aiempien vuosikymmenten opiskelijoille tai tutkijoille. Tutkittavat ilmiöt ovat uusia kuten englannin laajamittainen opetus Suomen peruskouluissa ja käyttö suomalaisessa yhteiskunnassa tai englanti maailmanlaajuisena lingua francana. Erilaiset aineistot kuten sanomalehdet ovat vasta nyt helposti saatavilla netissä, ja osa tutkittavista tekstilajeista ja niiden edellyttämästä teknologiasta on uutta kuten blogit tai twitter.

Kielen käytön sosiaalista kontekstia ja kielen funktioita tutkivat lähestymistavat kuten sosiolingvistiikka ja pragmatiikka ovat kehittyneet vasta viime vuosikymmeninä, mutta nykyisin kielentutkimus usein sivuaa yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, kun mietitään esimerkiksi miesten ja naisten kieltä tai sosiaaliluokan merkitystä kielen käytössä.
Ajatus vakavasti otettavan akateemisen tutkimuksen kohteeksi sopivista aiheista ja tekstilajeista on varmaan myös muuttunut eikä ylevät tai kanonisoidut tekstit ole enää hallitseva tutkimuskohde, vaan arjen kielimuodot kiinnostavat.

Myös kielihistorian tutkimuksessa yhteiskunnalliset ja kielenkäyttäjien identiteettiin liittyvät teemat ovat pinnalla. Johtamassani projektissa Kielikäytänteet ja sosiaaliset merkitykset ajassa tutkitaan, kuinka kielikäytänteiden muutokset ja sosiaaliset tekijät nivoutuvat toisiinsa. Me keskitymme erityisesti sosiaalisiin ryhmiin, ryhmien eroihin, sosiaalisiin ambitioihin ja asenteisiin liittyviin kielikäytänteisiin aiempien vuosisatojen Britanniassa.

Havainnollistan keskeisiä kysymyksiämme ja lähestymistapaamme pienen arkisen esimerkin avulla. Tämä viestintätilanne, josta teille kerron, itse asiassa liittyy nykypäivään ja Suomeen, mutta englannin kielen historian ja kielen muutoksen tutkijan mielessä tapaus yhdistyy kielen käyttöä koskeviin laajempiin ja yleisempiin sosiokulttuurisiin ilmiöihin: siihen mitä on olla ihminen; miten kielellä ajasta ja paikasta riippumatta rakennetaan identiteettejä ja sosiaalisia suhteita; miten kielikäytänteet elävät ajassa kulttuurien, yhteiskuntien, valtasuhteiden, ideologioiden ja materiaalisen todellisuuden muuttuessa.

Äiti ja tytär viestivät 2015:

  • Tervetuloa! pääsetkö kentältä kotiin
  • laita rahaa taksiin

Äidit ja isät varmaan tunnistavat, että tässähän se meidän ainaisessa rahantarpeessa ja käsi ojossa elävä teini tekstailee, että nyt pitäisi saada rahaa tilille ja sassiin. En tiedä, mitä ajatuksia tällainen viestittely teissä herättää. Meidän perheessä se on arkipäivää. Voi kuitenkin olla, että isovanhemmat, isotädit ja -sedät ajattelevat, etteivät olisi missään tapauksessa voineet tällä tavalla komentaa omaa äitiään tai isäänsä. Mutta miksi ei? Miten kielihistorian tutkija ymmärtää tilanteen?

Yksinkertainen vastaus on, että ajat ovat muuttuneet ja se näkyy kielikäytänteissämme. Mutta ennen kuin pohditaan tätä vähän tarkemmin, vien teidät vielä vertailun vuoksi Englantiin ja vuoteen 1678, pojan ja isän kirjeenvaihtoon:

Sr
Yours I received and am very sory to heare of ye sad fall that my brother Roger gott. According to your last letter, I lett you know all my study here. My tutor reads to me once for ye most part every day, and sometimes twice, in Sandersons logick which booke is all he reads to me as yet, where in I haue read two of ye first bookes, and part of ye third. And in spaire hours from logick I read Lucius Florus, Sallus and such histories out of which I write collections. And for excercise I make none yet but such as all ye scholars makes, which is verses every Saturday…Soe with my duty to your selfe and my love to my brothers and sisters, I rest Sr
Your dutifull son

Rahastakin tässä saatettaisiin kirjoitella, kyllä teinit tarvitsivat ennenkin rahaa, mutta isän edellisessä kirjeessään esittämää toivetta toteuttaen poika kertoo yliopistossa lukemistaan kirjoista ja opinnoistaan tähän tapaan: Opettajani lukee minulle suurimman osan päivää, joskus kahdestikin, Sandersonin logiikkaa, joka kirja on ainoa, jota hän minulle toistaiseksi lukee, josta teoksesta olen lukenut kaksi ensimmäistä kirjaa ja osan kolmannesta. Logiikasta vapaina hetkinä luen Lucius Florusta, Sallustiusta ja sellaisia historioita, jotka tentin. Muunlaisia harjoitteita en vielä tee kuin sellaisia joita opiskelijat tekevät, mikä on värssyjä joka lauantai.

Kiinnittäisin huomionne erityisesti siihen, että kirjeessä isää puhutellaan kohteliaasti herraksi sanalla Sir ja loppukaneetti korostaa pojan velvollisuutta suunnilleen näin: niinpä muistaen velvollisuuteni teitä kohtaan ja rakkauteni veljiäni ja siskojani kohtaan, olen hyvä herra teidän velvollisuudentuntoinen poikanne.

1600-luvun englantilaisen säätyläispojan kirjeestä ja hänen tavastaan käyttää kieltä ei tietenkään ole suoraa yhteyttä tai jatkumoa suomalaisperheen tekstareihin. Kielihistorioitsija kuitenkin ajattelee, että molemmat tekstit ja niiden kielikäytänteet liittyvät lukuisin tavoin omaan aikaansa, ja tekstien tulkitsemiseksi ne on sijoitettava monitahoiseen kontekstiin.

Voidaan esimerkiksi miettiä, mikä on perhe instituutiona ja millaiset ideaalit sitä määrittävät, mitkä ovat vanhempien ja lasten sosiaaliset roolit. 1600-luvullakin vanhemmat rakastivat lapsiaan, mutta perhe oli kuitenkin eri tavalla hierarkkinen ja valtasuhteita korostava kuin nykyperhe, samoin kuin oli koko yhteiskuntakin. 1600-luvun vanhemmille kirjoitetaan kohteliaasti ja kielen muodollisuudet ilmaisevat, että poika on isälle alisteinen. Nykyäidille lapsi voi kirjoittaa suoraan, erityisiä kohteliaisuusmuotoja ei tarvita.

Voidaan myös miettiä tekstilajien käytänteitä. Kirjeet ja tekstarit ovat tekstilajeina sukua toisilleen ja tekstarin takana häämöttää kirje. Kirjeet ja tekstarit ovat molemmat kirjoitettua, kahdenvälistä, usein henkilökohtaista viestintää, jossa viestijät ovat eri paikassa. Tekstareiden konventiot ovat kuitenkin kehittyneet eri suuntaan, ja esimerkiksi puhuttelut, tervehdykset ja allekirjoitukset jäävät tekstiviesteistä yleensä pois, kun ne kirjeissä olivat ihan olennainen paikka osoittaa kirjoittajan ja vastaanottajan suhteen luonnetta.

Tekstiviestin lyhyyttä ja rakennetta voi osin selittää vielä tekstiviestiteknologialla. Yhteen viestiinhän mahtuu vain tietty tekstimäärä, tekstiviestien kirjoittaminen on kohtuullisen kömpelöä ja viestittely on pikaista ja epämuodollista. Ei ole tarpeen hioa viestin muotoa.

Voidaan vielä sanoa, että isot yhteiskunnalliset kehityskaaret, sosioekonomiset ja poliittiset tekijät ovat hyvinkin tärkeitä näihin teksteihin vaikuttavia seikkoja. 1600-luku ei ollut vielä nähnyt sellaisia meidän aikaamme vaikuttaneita muutoksia kuin teollistuminen, teknologistuminen, vaurauden ja hyvinvoinnin kasvu tai koulutuksen ja luku- ja kirjoitustaidon laajeneminen kaikkiin yhteiskuntaluokkiin, tyttöihin ja naisiin. 1600-luvun kirjeet ja 2015 vuoden tekstarit ovat hyvin erilaisten maailmojen viestintämuotoja. Kirjeiden kirjoittelu ei ollut kaikkien ulottuvilla; 1600-luvulla harva osasi lukea tai kirjoittaa ja kirjoitustarvikkeet ja kirjeiden lähettäminen maksoivat. Ei siis ole sattumaa, että esimerkkikirje 1600-luvulta on nimenomaan säätyläismiesten välistä kirjeenvaihtoa.

Kielen historian tutkimus perustui pitkään valtaosin ylhäisten miesten tuottamiin teksteihin, mutta nykyiset kielihistorian tutkijat etsivät ja nostavat tutkimuksen kohteiksi myös alempien sosiaaliryhmien, naisten ja arjen tekstejä ja hyödyntävät digitaalisia ja monitieteisiä menetelmiä. Näin kuva kielen historiasta tarkentuu ja filologian merkitys elää ja muuttuu. Missä siis kielen historia loppuu ja nykyaika alkaa tai missä filologin työ loppuu ja nykykielentutkijan työ alkaa?