
| Laskin yhteen kuluneen syksyn aikana antamani lähituen määrän. Näissä luvuissa ei ole mukana aikaa, joka on kulunut lähitukeen valmistautumisessa, nuo tunnit ovat aikaa, joka on kulunut vieretysten istuessa ja ongelmia ratkaistaessa. Taulukosta ei löydy aivan kaikkia aiheita josta olen tukea antanut, lisäksi taulukosta puuttuu puhelut ja sähköpostit. Jonkinlainen mielikuva kuluneesta syksystä näiden lukujen perusteella kuitenkin syntyy. | |||||||||||||||||||||
|
Oodi on lääkiksessä kovassa käytössä ja tehtävänäni on ollut tukea palautelomakkeiden muokkauksessa ja etenkin erilaisten yhteenvetojen valmistamisessa.Verkkosivujen tekoon käytetyt tunnit muodostuvat yhden opintojakson, yhden tutkimusryhmän ja yhden laitoksen verkkosivujen toteutuksen tuesta. Postereita tehtailtiin syksyllä tavallista enemmän, kun tiedekunta valmistautui erilaisiin auditointeihin. E-lomakkeiden monipuolisesta käytöstä olenkin muistaakseni kirjoittanut aiemmissa postauksissani. |
|
||||||||||||||||||||
Tällainen oli tämä syksy. Nyt joudan joululomalle, palaan töihin jälleen ensi vuonna – Iloista joulua kaikille!

