Etäkokoukset kasvattavat suosiotaan lääkiksessä

Yliopisto päivitti Adobe Connect Pro (ACP) -etäkokousjärjestelmänsä syksyn alussa uuteen versioon. Samassa yhteydessä palvelun tekninen tuki siirtyi Opetusteknologiakeskuksesta Tietosille. Verkko-opetuksen tukihenkilöt toimivat tiedekunnissa ns. kokousorganisaattoreina, eli minulta kannattaa kysellä oman ACP-huoneen perään. Palvelusta on tarjolla nyt myös kattavat ohjeet.

Lääkiksessä ACP on saavuttanut yllättävän suosion lyhyen ajan sisällä. ACP:tä on aiemmin käytetty ainakin kehitysmaalääketieteen kokouksissa, Terkossa ja Työterveyslaitoksella. Uusina käyttäjinä ovat muun muassa lääkiksen maisteriohjelma, urologit sekä korva-, nenä- ja kurkkutaudit. ACP on nähty näppäränä ratkaisuna eri puolilla HYKSiä tai muuta maata olevien kollegojen välisiin kokouksiin.

Yleisin käyttötapaus on ollut etäkokous kahden tai useamman osallistujan välillä siten, että yksi osallistujista pitää muulle porukalle jonkin esityksen. Tällöin käytössä on ollut oletus-layout, joka mahdollistaa esittäjälle kameran ja muille osallistujille chatin.

Minimivaatimus osallistumiselle on head-set, eli kuulokkeiden ja mikrofonin yhdistelmä. Webkameralla kokoukseen saa lisää tunnelmaa kun keskustelukumppanin kasvot näkyvät, mutta diaesityksen esittäminen onnistuu hyvin ilman kameraakin.

msilenti: Four different teachers asked about Adobe Connect during one week. Are they tired of travel or is ACP just that good?

connectpro: @msilenti thank you! we think it’s that good!
@ConnectPro

Ristonline: @msilenti – I think both… :-) Www.Ristonline.com

Jos kiinnostuit ACP:stä, niin käy kurkistamassa testihuonetta.

Jätä kommentti

Your email is never shared.

Spam Protection by WP-SpamFree