Aion viikon kuluttua puhua Konfabulaarissa uutisvirran seulomisesta ja seuraamisesta. Pari vuotta sitten pärjäsin hyvin sillä, että tilasin omien suosikkiblogien RSS-syötteet valitsemaani lukijaan. Tuolta ajalta minulla on edelleen käytössä Netvibes (1). Etsin tuolloin kiinnostavia syötteitä mm. Blogilistan avulla, klikkailemalla blogeihin joita toiset olivat suositelleet ja ihan vain googlaamalla. Ajan kuluessa uutisvirtojen määrä on kuitenkin kasvanut eikä RSS-ole suinkaan enää se ainoa autuaaksi tekevä standardi.
Muutama vuosi sitten Twitteristä (2) tuli niin suosittu, että asioita ymmärtääkseen oli välttämätöntä perustaa sinne myös oma tili. Hain aluksi muutaman kiinnostavan henkilön Twitterin haun avulla ja klikkasin itseni systemaattisesti seuraamaan kaikkia niitä, joita nämä minusta kiinnostavat henkilöt tilasivat. Googlen haulla “who to follow on twitter” sain myös vinkkejä siitä, ketkä ovat tällä hetkellä Twitterin kunkut. Seuraan Twitteriä Firefoxin Echofon-plugarilla, mutta tähän olisi kenties sujuvampiakin ratkaisuja.
Skype (3) ei ole varsinainen uutisvirta, mutta sen aktiivinen käyttö pienentää sähköpostin kautta tulevaa tulvaa. Yritän käyttää Skypeä päivittäin mahdollisimman paljon, kirjaudun sisään aamun alkaessa, ulos päivän päättyessä ja oma tunnarini on avoin, eli kaikki voivat soitella. Skypen etuja on
- vastauksen kysymykseen saa välittömästi, mikäli henkilö on online, eli ei turhaa miettimistä: “näkiköhän se mun viestin ja milloinkohan se vastaa”
- sähköpostin lähetetyt-kansioon ja saapuneet-kansioon ei jää vanhoja viestejä joita pitäisi aika ajoin poistella
- lyhyen keskustelun yhteydessä voi jakaa liitteitä tai linkkejä, myös vanhoja keskusteluja voi selata
- hymiöiden avulla keskustelu pysyy leppoisana
Helsingin yliopisto on ottanut epäviralliseen kahvipöytäkeskustelunomaiseen käyttöön Yammerin (4). Ekat kokemukset Yammerista ovat parin vuoden takaa, mutta varsinainen kävijärynnistys on tapahtunut kuluneen vuoden aikana. Pidän Yammeria auki päivittäin Chromessa ja ainakin kuvittelen seuraavani sivuston päänäkymässä koko yliopiston virtaa suodattamattomana. Ilmeisesti Yammerissakin voisi kuitenkin valita ketä seuraa, mutta tähän en ole vielä ehtinyt paneutua.
Viides virta on klassinen sähköposti (5). Se on auki tietsikkani toisessa näytössä koko päivän. Vastaan posteihin melkeinpä sitä mukaa kun niitä saapuu, jos en ennätä liputan ne ja palaan asiaan kun hoppu hellittää. Sähköpostin ongelmana on se, että sinne saapuu hyvin “eri kokoisia” asioita. “Hei tuutko syömään” ja “Verkkosivujen osoite vaihtuu, korjaa linkit heti” ovat peräkkäin samassa Saapuneet kansiossa ja nopealla silmäilyllä näyttävät ihan yhtä tärkeiltä. Google Wave yritti keksiä sähköpostin uudelleen, mutta eipä onnistunut. Jollakin viehättävällä tavalla tämä media muistuttaa edelleen perinteistä kirjeenvaihtoa “hyvä vastaanottaja” ja “ystävällisin terveisin” -muodollisuuksineen.
Viimeisenä listassa on puhelin (6), oma suosikkini. Soitan aina kun saan tilaisuuden. Puhelimessa asia hoituu heti ja samalla voi vaihtaa muutkin kuulumiset. Toisinaan ongelmia saattaa syntyä siitä, ettei puheluista jää dokumentaatiota, tämän olen ratkaissut kuvan oikean alanurkan tuhertelupaperilla :) Siinä on lähipäivien puheluiden aiheet ja ajankohdat.
Takaisin alkuperäiseen ongelmaan: Kuinka seuloa uutisvirrat niin, että saa käsiinsä kaikki ne viestit, jotka itseä koskevat ja inspiroivat? Uutisvirtojen seuraamiseen tuntuu ainakin olevan tarjolla runsaasti erilaista välineistöä. Tulkaapa fabuun kertomaan kuinka olette ratkaisseet tämän seikan.


