Helsingin yliopiston ja Helsingin Sanomien järjestämät Vox-tilaisuudet käsittelevät meitä kaikkia koskettavia suuria kysymyksiä maailmanmuuttoliikkeen hengessä. Kun viime keskiviikkoillan teemasta Sota ja rauha päätettiin, ei osattu aavistaa kuinka ajankohtainen asia on kyseessä. Intensiivinen kaksituntinen antoi jokaiselle kuulijalle ja katsojalle uutta mietittävää.
Paikalla oli yli 500 ihmistä ja tuhannet ovat jo katsoneet tilaisuutta netistä. Mutta koska Suomessa saattaa vielä olla 100 000 ihmistä, jotka haluavat kuulla, mitä Voxissa oikein tapahtui, kerron lyhyesti parhaat palat.
Suomen ensimmäinen Martti Ahtisaari -professori Jan Klabbers avasi pelin yllättävästi. Hän riensi annettujen ohjeiden vastaisesti yliopiston juhlasalin puhujakorokkeelle selittäen, että hän toteuttaa näin pitkäaikaisen unelmansa. Oikeastaan juhlava kateederi sopi mainiosti hänen esitykselleen, joka koski kansainvälisen oikeuden yleviä periaatteita. Heti alkuun hänen oli kuitenkin todettava, että Krimin liittämisessä Venäjään niitä oli rikottu.
Suurvaltojen syntilista on kuitenkin paljon pitempi. Klabbers mainitsi Yhdysvaltojen rikkoneen vastaavalla tavalla kansainvälistä oikeutta Grenadassa, Panamassa, Irakissa, Afganistanissa… USA, Venäjä ja Kiina eivät ole edes ratifioineen kansainvälistä lakia, minkä johdosta maan johtajia ei voida haastaa oikeuteen vastaamaan teoistaan. Suuret jyllää, pienten maiden pitää olla kilttejä. Ehkä meidän pitäisi boikotoida kaikkia suurmaita. Klabbers ei sanktioihin usko, tarvitaan sovittelua ja taitavia sovittelijoita.
Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtajan Markku Kangaspuron näkemyksiä Ukrainan kriisistä suomalaiset ovat saaneet kuulla päivittäin. Vox-iltana hän esiintyi aikaisemmin äänitetyssä A-studiossa ja riensi vielä Voxista Kympin uutisten kommentaattoriksi. Vox-formaatti osoitti hänen kohdallaan voimansa. Nyt kun hänellä oli käytössä 15 minuuttia, saimme kuulla muutaman haja-ajatuksen sijasta syvällisen analyysin Ukrainan viime vuosien kehityksestä.
Ukrainan kohtalona on ollut joutua toinen toistaan häikäilemättömämmän johtajan temmellyskentäksi. Demokratia ei ole tässä auttanut. Aina kun kansa on osoittanut tyytymättömyytensä vallassa olevia kohtaan valitsemalla uudet puolueet ja johtajat, nämä ovat nopeasti menettäneet äänestäjien luottamuksen osoittautumalla samanlaisiksi roistoiksi kuin edeltäjänsä. Tämän seurauksena Ukraina on tänään Euroopan toiseksi köyhin maa. Vain Moldova on köyhempi.
Kangaspuro antoi risuja EU:n Ukraina-politiikalle. Sen tekemä tarjous maalle merkitsisi talouden saattamista entistä surkeampaan kuntoon. ”Joko Venäjä tai EU” -valintatilanteen luominen oli kohtuuton maalle, jonka talous on täysin riippuvainen Venäjästä.
Hesarin Jussi Niemeläiselle Vox osui erinomaiseen saumaan. Hän oli palannut edellisenä iltana nelivuotiselta komennukselta lehden Venäjä-kirjeenvaihtajana. Matkatavaroiden lisäsi hän toi mukanaan muhkean annoksen Venäjä-tietoutta, jota hän oli kerännyt aidoissa kontakteissa ihmisiin ja olosuhteisiin eri puolilla maata. Poimin Niemeläisen tuliaisista vain pari pointtia.
Kun Venäjää katselee sisältäpäin, ymmärtää venäläisten tunteen siitä, että he ovat vihollisten ympäröimiä. Idässä on Japani yhdysvaltalaisine tukikohtineen ja aina arvaamaton Kiina. Euroopan puolella on rajanaapureina NATO-maita ja maita jotka havittelevat tätä asemaa. Pelko saarretuksi tulemisesta on aito.
Putinin puhetta on meillä ja maailmalla analysoitu suurennuslasin kanssa. Näin Putinin yksi tavoite on toteutunut: heitä vihdoinkin kuunnellaan ja heidät otetaan todesta. Niemeläinen toi pohdintaan uuden näkökulman. Olisi tärkeää tietää, mikä osa Putinin puheessa oli (vain) propagandaa ja mitkä mielipiteet tulisi ottaa sanatarkasti. Aikaisemmin Kremlin käytäviltä tihkui virallisen tiedon lisäksi muitakin tiedonmuruja. Nyt rengas on tiukentunut. Tämän vuoksi niin lehdistö kuin eri maiden tiedustelu- ja diplomaattipiiritkin joutuvat tekemään arvionsa hyvin huteran tiedon varassa.
Hesarin valokuvaaja Sami Kero on palosotilas, joka lähetetään maailman kriisipesäkkeisiin ja onnettomuusalueille kertomaan suomalaisille kuvien avulla, mitä kauheaa taas on tapahtunut. Kuvat ovat tärkeitä. Se syöpyvät mieleen suurten tapahtumien symboleina. Kerolla olisi ollut jännittävää kerrottavaa moneksi tunniksi: Israel, Kongo, Haiti, Japani, Afganistan, Jokela… Puhuttelevia kuvia esitellessään hän otti esille kaksi periaatteellista kysymystä: mitä saa kuvata ja kuinka rankkoja kuvia suomalainen haluaa nähdä aamiaista syödessään.
Raakuuksien ja järkyttävien ihmiskohtaloiden keskellä Kero haluaa nähdä myös inhimillisen elämän iloisia puolia. Afganistanissa hän oli tutustunut pieneen Fazila-tyttöseen. Kun hän parin vuoden päästä yritti tavoittaa hänet uudestaan, hän yllätyksekseen löysi hänet Skateistanissa, nuorisokeskuksessa jossa myös skeitataan. Tytöstä oli tullut paikan tähti, jota voi ihailla myös You tubessa. Tämä kaikki sotakuvista tutussa Kabulissa.
Entinen kehitysministeri (näin hän pyysi itsensä esiteltävän) Heidi Hautala oli juuri tullut Liberiasta, josta hänellä oli hyvää kerrottavaa. Sotavuosien jälkeen maa nousee jaloilleen kansainvälisen avustustyön avulla. Hautala vetosi globaalin vastuun puolesta. Voimapolitiikka pitäisi unohtaa. Meidän pitäisi ymmärtää, että elämme keskinäisriippuvuuden maailmassa. Hautala totesi, että sanavapauden rajoittamisella näyttää olevan yhteys maiden yleiseen negatiiviseen kehitykseen. Siksi Venäjänkin tiukentuvasta mediailmastosta tulisi olla huolissaan.
Mutta mitä minä enempää retostelemaan Voxin antia. Voitte edelleen katsoa sitä tästä. Omaan osuuteeni, kielten merkitykseen konfliktien taustalla, palaan tuonnempana.