Ystävänpäivä pistää miettimään, miksi me olemme virolaisten kanssa maailmassa poikkeus. Kun muualla maailmassa vietetään rakastavaisten päivää, me muistamme – jos muistamme – ystäviä. Mikä saa meidät olemaan niin erilainen? Tähän on monia selitystä, joista yksi on oikea.
Ensimmäinen selitys pohjautuu bisnesajatteluun. Suomalaiset ovat yleensä melko heikkoja markkinoijia ja myyjiä, mutta tässä asiassa meillä on osattu iskeä kultasuoneen. Onhan ystäviä paljon enemmän kuin rakastuneita. Ihmisillä on yleensä ystäväpiiri, mutta niitä, joita rakastetaan romanttisesti, ei ole piiriksi asti – ainakaan yleensä.
Bisnestulkintaa tukee lievästi vertailu Isoon-Britanniaa. Siellä Valentine’s Day saa ihmiset lähettämään 25 miljoonaa korttia. Meidän kolme miljoonaa korttia on suhteessa hieman enemmän. Ero on kuitenkin melko pieni. Kortit ovat huono mittari muutenkin, koska niitä lähetetään enenevässä määrin sähköisesti. Pärjätäänkö me lahjojen ostamisessa briteille: siellä Valentine’s Day kasvattaa kauppojen liikevaihtoa 1,3 miljardilla punnalla.
Bisnesajatteluun vetoaminen kaatuu myös ystävänpäivän historiaan. Kun päivä hiipi Suomeen 1980- ja 1900-luvuilla, asialla eivät olleet kauppiaat, vaan kansalaisjärjestöt, joiden toiminnan markkinointiin sydämen kuva ja muiden huomioiminen sopivat hyvin. Ystävänpäivä oli meillä ystävänpäivä jo ennen kuin siitä tuli kaupallinen juhlapäivä.
Toista selitystä voi etsiä suomalaisten kyvyttömyydestä rakastaa. Rakkaus on aivan liian suuri tunne, jotta se mahtuisi suomalaisen sisuksiin. Tällaiseen käsitykseen voi tulla, kun vertailee suomalaisten käyttäytymistä muiden kulttuurien edustajiin. Olemme melko tylyjä toisiamme kohtaan. Kylmä sää ja pitkät etäisyydet karkottavat meidät toisistamme. Tähänkään selitykseen en usko. Sydämissämme roihuavat aivan yhtä suuret rakkauden palot kuin muillakin. Jopa niin suuret, että mustasukkaisuudesta tehdään murhia ja itsemurhia.
Jos tunteiden määrässä ja syvyydessä ei ole eroa, onko eroa siinä, saako sen näyttää. Nyt lähestytään jo asian ydintä. Ken onni on, se onnen kätkeköön. Ehkä teineille sopisi ihastuskorttien lähettäminen, ainakin jos se haluttu poika ei ole pyytänyt vanhojen tanssien pariksi. Mutta tähän tarkoitukseen käy hyvin myös ystävänpäivän kortti. Kun sen lähettää ihastuksen kohteelle, se otetaan vastaan sydän sykkien.
Varsinainen syy siihen, että ystävänpäivä ei ole meillä rakastavaisten päivä, on suomen kielen täysin epäonnistunut sana rakastaa. Muissa kielissä vastaava sana on pehmeä, sointuva. Love, lieben ja älska ovat paljon helpompia lausua. Je t’aime kuulostaa suorastaan runolliselta. Venäjän Ja ljublju tebja tulee suusta ulos melkein itsestään ja lauseen tehoa korostavat kolme pehmeää konsonanttia.
Meidän rakastaa-sana on pitkä ja konstikas. Alun r tuo sanaan ylimääräistä raskautta. Sanaa ei voi päästää suustaan puolihuolimattomasti, vaan sen ääntämiseen pitää keskittyä. Ei ihme, että venäläiset käyttävät ljubit’-verbiä kymmenen kertaa enemmän kuin suomalaiset rakastaa-verbiä. Rakastavaisten tai rakastuneiden päivä ei yksinkertaisesti pelitä. Niinpä viettäkäämme taas ystävänpäivää.
Toivotan kaikille ystävilleni – ja mikseipä myös vihamiehilleni – hyvää ystävänpäivää. Ja olisi mainiota, että päivä oli hyvä meille kaikille myös huomenna.