Kun lapsi oppii muutaman kuukauden iässä vierastamaan, hän tekee ensimmäisen erottelunsa meihin ja muihin. Meille voi hymyillä, muita pitää pelätä ja sen merkiksi on hyvä rääkäistä. Tämä ominaisuus on henkiinjäämisen kannalta olennainen. Saman ilmiön kehittyneempiä muotoja ovat stereotyyppiset ajattelumallit ja suuri tarve kuulua johonkin ryhmään. Muut ovat ”niitä”, jotka ovat pelottavia, huonompia, tyhmiä, syyllisiä tai kaikkia kaikkea sitä. Näin on myös ylipistolla.