Petteri Kummalan väitös ympäristöestetiikasta 28.10.2016

Petteri Kummala käsittelee väitöstyössään TÄMÄ EI OLE LUONTOA! : Hybridi, ympäristön luovuus ja urbaani monimuotoisuus. Kaupunkiluonnon esteettiset ulottuvuudet kaupunkiluonnon merkitystä laadukkaan kaupunkiympäristön yhtenä osatekijänä. Kummalan tutkimusalueena on Helsingin kantakaupunki, mutta keskeiset väitteet kaupunkiluonnon ominaispiirteistä pätevät yleisemminkin. Tutkimuksen lähtökohta on, että mikäli kaupunkiluontoa pyritään tarkastelemaan sen itsensä ehdoilla, on hyväksyttävä väite, että kaupunkiluonto on hybridi. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupunkiluonto on sekä käsitteellisesti että konkreettisten ilmenemismuotojensa osalta ihmisen luoman ja luonnollisen yhdistelmä ja jatkuvasti muuttuva sekoittuneisuuden tila. Siten esimerkiksi luonnollisuuden ja alkuperäisyyden kaltaiset käsitteet ja niihin perustuvat tarkastelutavat ovat harhaanjohtavia kaupunkiluonnon tarkastelussa. Kummala keskittyy myös kaupunkiluonnon suunnittelun ja hallinnan kysymyksiin, sekä kaupunkiluonnon potentiaaleihin osana kaupunkiympäristöä.

Väitöskirja on luettavissa osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/166702

Väitöstilaisuus on perjantaina 28.10.2016 klo 12:00-14:00, Yliopiston päärakennus auditorio XII, Unioninkatu 34, 3. krs.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *