Blogi uudistuu

Heippa!

Sovimme edellisessä hallituksen kokouksessa, että minä, Mirkka-tiedottaja, otan blogivastuun tästä eteenpäin. Uusia tuulia siis tulossa ja toivottavasti saamme kaikki yhdessä heräteltyä blogin mielenkiintoiseksi ja ajankohtaiseksi pläjäykseksi.

Keväällä hallituksen kokouksessa päätimme, että Napakaira -lehti halutaan elvyttää ja samoin blogi. Nämä yhdistyvät yhdeksi ja samaksi asiaksi. Blogista tulee siis Napakaira -nimellä kulkeva verkkojulkaisu. Jotta saamme homman pyörimään, on tarvetta muutamalle aktiiviselle kirjoittajalle, joilta odotettaisiin noin yhtä tekstiä kuukaudessa. Sisällöltään tekstien ei tarvitse olla akateemisia tai edes opiskeluihin liittyvää, vaan aiheet voivat olla mitä tahansa opiskelijan, alumnin tai laitoksen työntekijän näkökulmasta kirjoitettua. Tähän tehtävään voit hakea lähettämällä sähköpostia uuteen hienoon osoitteeseen nefa-tiedottaja@helsinki.fi. Tarvittaessa hallitukselta voi tulevaisuudessa pyytää todistusta tehtävän hoitamisesta (näyttää aika hyvältä CV:ssä, wink wink nodge nodge). Julkaistujen tekstien ei myöskään tarvitse olla pitkiä tai syvällisiä ja kuvat on aina kivoja. Kirjoittaa voi siis tapahtumista mihin on osallistunut (liittyivät ne opiskeluun tai eivät), arjen kurjuudesta ja pienistä iloista, tai ihan mistä tahansa (aikuisten oikeesti). Lähetä siis s-postilla viesti kiinnostuksestasi hommaan minulle ja pistetään rattaat liikkumaan!

Uusi lukukausi on alkamassa ja uudet opiskelijat aloittavat jo huomenna maanantaina. Viikko huipentuu fuksipiknikkiin ja tarkoituksena on, että lukuvuoden ensimmäinen kunnon blogipostaus tulee käsittelemään tätä riemun viikkoa. Tänä vuonna uusia folkloristeja ohjastaa Ida Bragge ja kansatiedettä Liisa Oikari ja minä. Tervetuloa osallistumaan ja toivottamaan uudet opiskelijat tervetulleiksi. Lisätietoa viikon tapahtumista löytyy sivuiltamme facebookista.

Pysykää kanavalla!

-Mirkka-