Vappu!

Vappua vietettiin perinteisesti lakittamalla Lönnrot. Hatun saaminen Eliaksen päähän näytti suhteellisen haastavalta tehtävältä. Joinakin vuosina on yo-lätsä onnistuttu asettamaan alemmas Väinämöisen päähän tai ihan vain Ainon kutreille.

Kulttuurivastaavamme Riikka otti kuitenkin haasteesta kopin ja valkolakki saatiin kuin saatiinkin Lönnrotin päähän, spontaanin vappupuheen saattelemana. Ehkä ensi vuonna tikkaat mukaan?

Nefa 45 vuotta – tunnelmia vuosijuhlista

Ainejärjestömme Nefa saavutti kunniakkaan neljänkymmenenviiden vuoden iän ja tätä juhlistimme arvokkaasti 13.3.2015 Ravintola Pianossa. Paikalla oli niin nykyisiä kuin entisiä nefalaisia, edustettuna olivat Nefan historian kaikki vuosikymmenet. Kuulimme puheita ja lahjojakin saatiin.

Nefaa onnittelivat muun muassa Humanisticum ja Eidos.

Nefan perustajajäseniäkin oli saapunut paikalle. Kuulimme tarinoita Nefan historiasta, vierailusta Romanian suurlähetystöstöön ja erään kuuluisan violetin tyynynkin perään kyseltiin. Tunnustuksena kuulimme, että Nefan arkisto on ollut kautta aikojen epäjärjestyksessä. Ehkäpä järjestys ei ole humanistien suurimpia vahvuuksia :)

Menyy nautittiin seisovasta pöydästä.

Nefan nykyinen hallitus virallisesti edustettuna Nefa-karhun edustalla, joka sekin oli saatettu juhlakuntoon illan kunniaksi.

Jälkiruuaksi täytekakkua.

Juhlavieraita ilahdutti runoilla Aku Seppänen.

Viihdyimme! Juhlitaan taas viiden vuoden kuluttua, kun pyöreät vuodet tulevat täyteen :)

Nykyinen Nefan puheenjohtaja Mirkka Hekkurainen ei koskaan aikonut lähteä mukaan ainejärjestötoimintaan, mutta toisin kuitenkin kävi. Mirkka luotsaa Nefan ”puhkeamaan kukkaan kuin ruusun”.

Yhteiseen kuvaan saatiin myös kaikki Nefan entiset puheenjohtajat sekä nykyinen puheenjohtajamme Mirkka.

Muutama innokas fuksi juhlafiiliksissä :)