Uusi hallitus vuodelle 2016

Vuosikokous on ohi ja kauden 2016 hallitus on valittu!

4b08f7abbe3e1c2

Puheenjohtaja: Jenni Halkola (folkloristiikka)
Sihteeri ja varapuheenjohtaja: Toni Saarinen (folkloristiikka)
Tiedottaja ja kulttuurivastaava: Annukka Saaristo (folkloristiikka)
Tila- ja opintovastaava: Riikka Hynninen (folkloristiikka)
Taloudenhoitaja: Henna Poti (kansatiede)
Yhdenvertaisuusvastaava ja blogivastaava: Jere Poikela (folkloristiikka)
Hallituksen jäseniä: Riina Levänen ja Saara Leikas (folkloristiikka)

Onnittelut uudelle hallitukselle ja kiitos väistyvälle vuodesta 2015!

 

Nefa virittäytyi joulufiiliksiin

Vaikka ulkona myrskysi melko syksyisesti, nefalaiset ottivat tuntumaa jouluun perinteisessä puurojuhlassa perjantaina 4.12.2015.

Nefa puurojuhla 2

Nefa puurojuhla 3
Tarjolla oli herkullista riisipuuroa (kiitos iloisille puuronkeittäjille Idalle & Liisalle), joulutorttuja ja -poroja ja gjögiäkin tottakai.

Nefa puurojuhla 1

Nefa puurojuhla 4
Tietovisassa otettiin joukkueista mittaa ja joulumusiikkiakin kuultiin. Tonttuilijoita oli paikalla runsain joukoin. Oli hyvä ottaa vauhtia viimeisiin opinnollisiin rutistuksiin ennen ansaittua joululomaa!

Nefa-Helsinki Ry:n vuosikokous

Nefa-Helsinki Ry:n vuosikokous järjestetään maanantaina 14.12. klo 18 Lingvassa, Uudella ylioppilastalolla (Mannerheimintie 5A, 5. kerros). Kokouksessa esitetään toimintakertomus, kuullaan tilintarkastajien lausunto, sekä käsitellään seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaa. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, valitaan Nefan uusi hallitus vuodelle 2016.

Kiinnostaisivatko hallituksen tehtävät, mutta et ihan tiedä mitä ne pitävät sisällään? Ei hätää, tässä perustietoa!

Kulttuurivastaava:
* Järjestää ekskursioita kulttuuritapahtumiin
* Tiedottaa sähköpostilistan kautta kiinnostavista kulttuuritapahtumista
* Järjestää NEFA-kahvit noin kerran kuussa

Opinto- ja työelämävastaava:
* On yhteydessä opintoihin ja työelämään liittyviin tahoihin, kuten HYY:n koulutuspoliittiseen valiokuntaan mm. tiedotus- ja keskustelulistan kautta
* Toimii yhdyshenkilönä opetushenkilökunnan ja opiskelijoiden välillä
* Voi järjestää opintoihin tai työelämään (esim. ammattiliittoasioihin) liittyviä tapahtumia sekä osallistuu koulutuksiin
* Tiedottaa sähköpostilistan kautta ajankohtaisista opinto- ja työelämätapahtumista

Puheenjohtaja (PJ):
* Laatii esityslistat ja lähettää kokouskutsun
* Valvoo, että toiminta on yhdistyslain mukainen, esim. hoitaa sääntömuutokset sekä vuoden alussa nimenkirjoittajien muutokset Patentti- ja rekisterihallitukselle
* Valvoo että hallitus toteuttaa parhaansa mukaan yhdistyksen kokouksessa toivottuja/sovittuja asioita ja ehkäisee turhaa draamaa
* Kirjoittaa vuoden lopussa toimintakertomuksen ja toimintasuunnitelman
* Ylläpitää yhteistyötä mm. laitoksen, HYY:n, Humanisticumin ja muiden järjestöjen kanssa
* Osallistuu koulutuksiin ja mahdollisimman moniin tapahtumiin
* Tarvittaessa edustaa NEFA:a erilaisissa tilaisuuksissa
* Käytännössä PJ pitää ohjia käsissään, delegoi tehtäviä hallituslaisilleen ja katsoo, että kaikki hoitavat hommansa

Sihteeri:
* Laatii kokousten pöytäkirjat ja lähettää puhtaaksi kirjoitetut versiot ainejärjestön sähköpostilistalle, sekä toimittaa tulostetut versiot asiakirjakansioon toimintavuoden lopussa
* On vastuussa muista ainejärjestön toimintaan liittyvistä asiakirjoista ja niiden asianmukaisesta arkistoinnista
* Toimii toisena nimikirjoittajana ja pj:n/varapj:n tukena (Sihteerin ollessa estynyt häntä tuuraa toinen hallituksen jäsen)
* Tyhjentää ainejärjestön postilaatikon säännöllisin väliajoin ja välittää postit hallituksen luettavaksi kokouksissa
* Voi avustaa tehtäviensä ohella avustaa muita hallituslaisia ja on erinomainen apukäsi esimerkiksi puheenjohtajalle ja tiedottajalle!

Taloudenhoitaja:
* Hoitaa ainejärjestön talousasioita kuten kirjanpitoa
* On vastuussa ainejärjestön tilistä ja käteiskassasta
* Maksaa laskut
* Pitää hallituksen ajan tasalla taloustilanteesta

Tiedottaja:
* Hallinnoi ainejärjestön sähköpostilistaa ja tiedottaa listalle tiedottajan sähköpostikansion avulla ajankohtaisista asioista
* Pitää yllä ainejärjestön Facebook-sivua
* Tekee FB-tapahtumat ainejärjestön tapahtumille ja ekskursioille
* Tiedottaa tapahtumista, ekskursioista ja ajankohtaisista asioista sekä sähköpostilistan että ainejärjestön FB-sivun kautta

Tilavastaava/Isäntä:
* Pitää huolen, että vuosittainen Uuden Ylioppilastalon siivousvuoro tulee hoidettua. Tätä varten varataan Humanistiklusterin Google -kalenterista aika, jolloin klusterilla ei ole muuta menoa.
* Käy Humanisticumin Tilakonklaaveissa, joissa päätetään yhdessä Humanistiklusterin käytöstä, ja informoi muita hallituksen jäseniä konklaavissa tehdyistä päätöksistä
* Ottaa vetovastuuta ainejärjestön tapahtumien järjestämisestä, organisoi tapahtumia ja pitää tapahtumien ajan huolta järjestämispaikasta.
* Hoitaa ja/tai organisoi tilojen siivoukset tapahtumien jälkeen
* Suurempia juhlia, esim. vuosijuhlia järjestäessä tilavastaava varaa tapahtumapaikan ja kommunikoi tilan hoitajan/omistajan kanssa juhlista
* Varaa Humanistiklusterilta tilat ainejärjestön tapahtumia varten käyttäen Google -kalenteria

Varapuheenjohtaja (Varapj):
* Toimii kokousten vetäjänä puheenjohtajan ollessa estynyt
* Edustaa ainejärjestöä
* Lähettää kokouskutsut puheenjohtajan ollessa estynyt
* Hoitaa muita juoksevia asioita, joita puheenjohtaja ei pysty/ehdi tehdä

Yhdenvertaisuusvastaava:
* Vastaa yhdenvertaisuudesta ja esteettömyydestä, esimerkiksi tapahtumien ruokavalioiden sopimisesta mahdollisimman laajalle joukolle, sekä tapahtumapaikkojen esteettömyydestä
* Toimii hallituksen yhteyshenkilönä yhdenvertaisuutta koskevissa kysymyksissä
* Yhdenvertaisuusvastaavan toimi voidaan halutessa yhdistää johonkin toiseen toimeen.

Näiden lisäksi hallitukseen voidaan valita jäsen myös ilman varsinaista vastuutehtävää. Tällöin jäsen voi toimia tukena muiden tehtävien hoidossa paremmin.

Tänä vuonna hallituksen ulkopuolisena tehtävänä on ollut blogivastaavan hommat, joihin kuuluu lähinnä tämän blogin ylläpito. Vastaavana oleminen pitää sisällään tapahtumien dokumentointia, niistä kirjoittamista ja kirjoittajien metsästystä. Blogiin tulisi tuottaa sisältöä parin viikon välein. Lisäksi blogivastaavat vastaavat Kulo Ry:n blogiin kirjoitettavan tekstin haalimisesta noin muutaman kerran vuodessa.

Tervetuloa hallituksen vuosikokoukseen kaikki tämän hetken nefalaiset!