Vaalirahakohua on jatkunut nyt puolisen toista vuotta, eikä loppua näy. Usein työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa nousee esiin jo pelkästään se, ettei kukaan uskottava toimittaja uskaltaisi edes kirjoittaa juttua otsikolla “vaalirahakohu päättyi”. Joka kerta kun kohu on näyttänyt pieniä laantumisen merkkejä se on saanut uuden käänteen, josta on riittänyt puhuttavaa viikoiksi.
Oikeastaan olisikin ehkä tarpeen alkaa määrittelemään kohua hieman tarkemmin, jotta voitaisiin nähdä millä tavoin kohun sisältämät yksittäiset kohut ovat tulleet ja menneet. Hesari voisi alkaa laittaa sivujen “vaalirahakohu” -otsikoiden tilalle esimerkiksi “Vihriälän RAY-kohu”, “Tiura -kohu”, “Vasemmistoliiton Punajuuri -kohu”. Tällä tavoin lukijalle syntyisi parempi mahdollisuus nähdä mikä kulloinkin riepottelussa oleva kohu on.
Toinen vaihtoehto olisi alkaa julkaisemaan virallisen lehden kaltaista erillistä vaalirahakohua koskevaa lehteä. Itse myrskyä liian lähellä olevana on vaikea olla seuraamatta silmä tarkkana kohun käänteitä, mutta politiikan ulkopuolisia kavereita / sukulaisia koko homma tuntuu jo tympivän. Näin erillinen liite tai ihan oma lehtensä vaalirahakohun “heavyusereille” voisi olla paikallaan.
Eilen oli kyllä lähellä ettei minulta mennyt kuppi nurin kun luin uusimman Ylioppilaslehden. Tällä kertaa lehden kannessa oli vedetty kuvien päälle teksti: “Tämä lehti on vallattu”, mikä viittasi lehden sisällön olevan pitkälti Vanhan ylioppilastalon valtaajien tuottamaa. Tuosta valtauksesta kun sattuu pian olemaan tasan 40 vuotta.
Olen usein ihmetellyt sitä naivistista ja ihailevaa tapaa, jolla tänä päivänä suhtaudutaan 60- ja 70-luvun vasemmistoradikalismiin. Retro on muotia ja on kivempaa muistella niitä aikoja vaaleanpunaisten lasien läpi, jolloin voimme rauhassa unohtaa radikalismiin liittyneet järjettömyydet ja väkivaltaisuudet. Eilen sattumalta katsoin myös FST:ltä Baader-Meinhof -elokuvaan liittyvän elokuva-arvostelun. Siinäkin kriitikot totesivat elokuvan luovan turhaa sädekehää hahmojen ympärille, heidät nähtiin suorastaan rocktähtinä. Minusta voimme hyvin kysyä, onko tällainen historian kerronta mitenkään kestävää?
Suomessa voimme kysyä samaa meidän omien stalinistien vaatimuksista. Eikä kyse ollut vain tuntemattomista vasemmistoradikaaleista, vaan esimerkiksi Matti Ahde vaati aikanaan Suomeen lehdistösensuuria estämään neuvostovastaiset kirjoitukset. Toinen käsittämätön ajatus oli nykyisen ulkopoliittisen instituutin johtajan Raimo Väyrysen 80-luvun alussa pitämän puheen keskeinen sanoma, joka lähti siitä, että mikäli Suomeen hyökättäisiin olisimme me Neuvostoliiton suojeluksessa YYA-sopimuksen myötä. Siis tarkoittaen, että mikäli Yhdysvallat, Ruotsi tai joku muu länsimaa päättäisi hyökätä Suomeen, saisimme me avuksemme neuvostoarmeijan. Toivottavasti Väyrysen ajattelu on edes hieman kestävämmällä pohjalla tänä päivänä.
Niinpä lukiessani Ylioppilaslehteä, jossa kirjoittajien ja haastateltujen nimien perään olisi lähes poikkeuksetta voinut liittää (vas.), pohdin ensimmäistä kertaa onko kyseinen lehti uuden päätoimittajan myötä nyt muuttunut täysin vasemmistoradikalistisen liikkeen uudeksi kotipaikaksi. Ikävintä tässä tietenkin on, että en antaisi kyseiselle lehdelle senttiäkään, mutta valitettavasti lehden tilaus tulee maksettua ylioppilaskunnan jäsenmaksun yhteydessä. En aiemmin pitänyt pakkojäsenyyttä sen erityisempänä ongelmana, mutta mielipiteeni on nyt muuttumassa.
Toisen kerran pääsin viettämään isänpäivää huomion keskipisteessä. Aamulla sain pojan päiväkodissa tekemän upean sormivärimaalauksen ja vaimoltani “Isän käsikirjan”, jossa annetaan hauskoja vinkkejä mm. kyselyikäiselle vastaamiseen ja erilaisten taikatemppujen ja kokeiden tekemiseen.
Päivän Hesarissa Heikki Aittokoski (yksi ennakkosuosikki uudeksi politiikan toimituksen esimieheksi, kun Kokkonen siirtyy Lapin Kansaan) kirjoitti kolumnissaan Toivon teemasta USA:n pressanvaaleissa. Hän nosti esiin kirjoituksessaan niin Kataisen kuin Stubbinkin arviot Obaman valinnan luomasta uudesta tilanteesta ja momentumista.
Toivon teema on Suomessa ollut kokoomuksen vaaliteemojen yleiskäsite. Olenkin miettinyt Obaman ajaman politiikan ja teemojen suomalaista vastinparia. Kokoomus on virallisesti republikaanien veljespuolue, mutta puolueiden poliittisissa kannoissa on aika suuri välimatka. Entäpä meidän kaksi muuta suurta puoluetta: keskusta ja sdp ovat molemmat demokraattien veljespuolueita, mutta välimatka niidenkin välillä on vähintään yhtä suuri kuin kokoomuksella republikaaneihin. Merkille pantavaa on, että demokraatit kutsuivat puoluekokoukseensa kaikkien kolmen suurimman puolueen edustajia, mikä kuvastaa myös heidän vaikeuttaan löytää suomalaisista puolueista varsinaisia poliittisia veljespuolueita. Siksi kannattaa ennemmin lähteä hakemaan poliittista yhtäläisyyttä puolueiden linjauksista. Jos katsotaan Obaman vaaliteemoja niin niistä löytyy ehkäpä eniten tarttuma pintaa kokoomuksen linjausten kanssa.
Esimerkiksi yhtäläisten mahdollisuuksien luominen on perinteinen kokoomuslainen periaate; meidän on luotava kullekin yksilölle samat mahdollisuudet menestymiseen. Toisaalta Obama aikoo nyt valituksi tultuaan toteuttaa merkittävät tuloveroalennukset, joiden peruslähtökohtana on työn teon kannustavuus (Making Work Pay). Lisäksi hän aikoo antaa yrittäjille verohelpotuksia (Suomessa sama keskustelu on käynnissä yritysten sukupolvenvaihdosten osalta) ja toteuttaa ympäristöystävällisemmän autoverotuksen (kuten Suomessa on jo tehtykin). Myös valtiontalouden hoidossa puolueilla on hyvin läheiset näkemykset. Suomessa kunnallisvaalien alla Katainen puhui usein menojen ja tulojen tasapainon tärkeydestä. Obaman teemoissa painotetaan voimakkaasti tismalleen samaa. Myös kaikkein pienituloisimpien auttamiseen on molemmilla samantapaiset lääkkeet: työn tekemisen on oltava aina kannustavaa ja kaikkein pienituloisimpien lapsiperheiden asemaa on parantanettava.
Voisinkin hyvin väittää, että poliittisella värikartalla kokoomus olisi suomalaisista puolueista lähimpänä USA:n demokraatteja, vaikka puolueet eivät olekaan veljespuolueita. Sdp on poliittisesti demokraatteihin nähden kaukana vasemmalla ja keskusta on kannoiltaan agraarinen ja arvokonservatiivinen.
Mielenkiintoinen huomio oli myös perjantain Ilta-Sanomissa, jossa mediatutkija Veijo Hietala kirjoitti kolumnissaan television merkityksestä politiikan historiassa. Ensimmäisen kerran televisio syrjäytti muut viestimet vaalien ratkaisijana 60-luvun alussa kun Kennedy valittiin. Näissäkin vaaleissa television merkitys oli valtaisa. 72-vuotias McCain oli auttamattomasti alakynnessä suhteessa nuorekkaaseen Obamaan. Hietalan mukaan Suomen poliittisessa henkilökaartissa samaa vetovoimaa on Jyrki Kataisessa.
Summa summarum. On yksinkertaistavaa tehdä edellä olevaa arviointia puoleiden ja persoonien samankaltaisuuksista näinkin erilaisten maiden ollessa kyseessä. Tässä tapauksessa se on korkeintaan kevyttä hauskuutusta ja sunnuntain ajanvietettä.
Olipa hoppu päivä. Aamulla heräsin vähän jälkeen kuuden ja kiirehdin viemään poikaa päiväkotiin, jossa oli järjestetty isänpäiväaamiainen. Sen jälkeen alkoikin hirmuinen kokousrumba, joka päättyi lätkämatsiin.
Joka torstainen suullinen kyselytunti oli jälleen kerran suorastaan unettava. Lehterillä istuskelevat toimittajatkin tylsistyivät ja tunnin loppupuolella moni oli luovuttanut paikkansa.
Jotenkin täytyy aivan avoimesti kummastella sitä, ettei oppositio saa voimaa edes näihin heille tarjottuihin tilaisuuksiin. Urpilaisen noustua puheenjohtajaksi ei ole yhdelläkään kyselytunnilla ollut todella painetta. Vaalirahakohunkin aikaan tuntui, että oppositiolta puuttui todellinen vääntöruuvi, ennemminkin media painosti ja opposition edustajat komppasivat.
Tämänpäiväisen kyselytunnin uutiseksi nousi hallitusryhmien esittämät kysymykset mm. poliisin nettiseurantaan liittyen. Jään mielenkiinnolla odottamaan, että mistä demarit aikovat saada uutta puhtia politiikkaansa. Nyt se on ponnetonta.
PS. Tänään muutama Eurovaaliehdokas ilmoittautui jälleen ensi kevään kisoihin. Olisi mielenkiintoista kuulla uusia ja tuoreita nimiä kisaan: tänään ilmoittautuivat konkarit Arja Alho ja Kimmo Kiljunen.
PPS. Muutama päivä sitten Suomi päätti jättäytyä rypäleaseet kieltävän Oslon sopimuksen ulkopuolelle tässä vaiheessa. Vihreät pakoilivat päätöksenteon yhteydessä kun valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa Cronbergin ollessa “estynyt”paikalle lähetettiin äänivallaton varamies ministeri Brax. Eli kun tulee vaikeiden päätösten aika näyttävät vihreät tukeutuvan poliittiseen pikkunäppäryyteen.
Aamun uutiset olivat erinomaisia. Täytyy tunnustaa, että olin aliarvioinut jenkkien muutoshalukkuuden näissä vaaleissa. On mukava voida todeta olleensa siinä suhteen väärässä.
Kyllä minullakin on ollut sellainen fiilis tänään, että nyt taisi tapahtua jotain isompaa. Varmaan samantyyppistä tunnetta oli liikkeellä Kennedyn nousun aikaan. Mielenkiinnolla odotankin jo ensi vuotta. Obamassa on paljon potentiaalia ja voin hyvin kuvitella hänen parantavan suomalaistenkin negatiivista suhtautumista Yhdysvaltoihin. Uskon, että suuri osa jenkkivastaisuudestamme kumpusi juuri Bushin politiikan vastaisuudesta.
Venäjältä tuli päivällä tylyt terveiset uudelle presidentille. Medvedev ilmoitti maan aikovan sijoittaa lyhyen kantaman ohjuksia Kaliningradiin vastapainoksi USA:n ohjuskilpisuunnitelmille. Olisikohan samat terveiset lähetetty myös McCainille? Hieman ikävä kaiku Medvedevin puheesta kuitenkin kuului – puuttumatta sisältöön on sanottava että puheen äänenpainot olivat sellaiset, että ajoitus tuntui liiankin laskelmoidulta provosoinnilta.
Onpa todellakin jännittävät hetket menossa. Parin tunnin kuluttua ensimmäiset äänet lasketaan ja aamuun mennessä pitäisikin olla sitten jo jonkinlainen käsitys mihin suuntaan vaaleissa mentiin. Toisaalta aiemmista vaikeuksista ääntenlaskun yhteydessä olen oppinut jonkin verran kärsivällisyyttä kyseisen maan vaalien suhteen.
Meillä mediassa on aika suoraan todettu, ettei McCainilla voi olla mahdollisuuksia. Tänäänkin eräässä uutislähetyksessä toimittaja totesi: Obama juhlii voittoaan kun taas McCain odottaa äänestäjien tuomiota. Aika rankkaa retoriikkaa sanoisin. Minusta tuntuu, että toimittajat niin kuin suurin osa eurooppalaisistakin toivoo Obaman voittoa, mutta sen ei pitäisi antaa sumentaa omaa näköä. Turha on vedota myöskään mielipidemittausten tuloksiin, sillä aivan samalla tavoin Bushin piti hävitä rökäletappio Al Gorea vastaan jo 2000 (okei, hän sai kyllä vähemmän ääniä, mutta tuli kuitenkin valituksi).
Jenkit ovat vain sen verran konservatiivinen kansa sitten loppujen lopuksi, että pelkään pahoin että aamulla Obaman voitto ei olekaan itsestäänselvyys. Tästä huolimatta toivon, että jenkkeihin ei valittaisi historian vanhinta ensimmäisen kauden presidenttiä tällä kertaa.
Keskusta lähti kunnallisvaaleihin sloganilla “Äänestä kotiasi”. Vaalituloksesta päätellen puolue kärsi vaaleissa todellisen kotitappion. Kävin tänään läpi Tilastokeskuksen kunnallisvaalitaulukkoja, joista käy ilmi, että suurimmat tappiot puolue kärsi juuri perinteisillä kannatusalueillaan “maaseutumaisissa kunnissa”. Listasin yli 5 %-yksikön tappiokunnat ja vertasin sitä keskustalaisten kansanedustajien kotikuntiin. Yllätykseni oli aikamoinen sillä voin sanoa, että listat olivat todella identtiset.
Keskusta ei hävinnyt niinkään siis kaupunkikeskuksissa kun taas demareiden tappiot olivat isoimmat Helsingin, Uudenmaan ja Pirkanmaan muuttovoittoisissa vaalipiireissä. Kymen vaalipiirissäkin demareiden tappio oli yli 5 %-yksikköä. Siellä tappiot olivat pahimmat perinteisissä teollisuuskaupungeissa kuten Lappeenranta, Imatra, Kotka ja Loviisa. Uudellamaalla tappiot keskittyivät Espooseen ja Vantaalle sekä radanvarsikuntiin. Kun katsoo miten demarit pärjäsivät muissa vaalipiireissä ovat luvut paljon parempia.
Onkin mielenkiintoinen kysymys, miksi demarit hävisivät juuri Etelä-Suomessa? Perinteisissä teollisuuspaikkakunnissa demareiden politiikkaan ei luoteta enää, side ay-liikkeeseen on nykyisessä globaalissa markkinataloudessa muuttunut löyhäksi ja suorastaan hyödyttömäksi vastaamaan tämän päivän haasteisiin. Toisaalta perusdemarilla lienee vaikeuksia samaistua puolueen uuteen johtoon.
Kunnallisvaalit ovat kuitenkin käyty ja moni kysyy: mikä muuttui suomalaisissa kunnissa? Vaikea sanoa. Kunnissa kun ei ole hallitus-oppositio-asetelmaa, jolloin kannatusmuutoksista huolimatta päätöksenteko perustuu pitkälti kompromisseihin. Ehkä suurin merkitys näillä vaaleilla oli kuitenkin puolueiden keskinäiselle asemoinnille ja kannatuspohjien muutoksien näkökulmasta. Perussuomalaiset nousivat ensi kertaa merkittäväksi puolueeksi suomalaiselle puoluekartalle, vihreät ohittivat ensi kertaa Vasemmistoliiton ja Kokoomus nousi ensimmäisen kerran maan suurimmaksi kuntapuolueeksi.
Mielenkiintoinen asia näissä vaaleissa oli myös keskustan valtava menetys valtuustopaikkojen määrässä. 900 menetettyä valtuustopaikkaa olivat arvokkaita paikallisaktiivien sitouttamisessa puolueen toimintaan. Menetys näkynee siten myös puolueen kenttätoiminnassa.
Ensimmäiseen totean, että blogi siirtyi uuteen paikkaan. Sitten tuohon jälkimmäiseen. Olen nyt ollut isyysvapaalla tai siis tarkemmin sanottuna muutaman päivän vanhempainvapaalla ja ensi viikolla siirryn isäkuukauden viettoon. Minusta isyysvapaa -sana kuitenkin kuvaa paremmin tätä aikaa, sillä tuo isäkuukausi kuulostaa minusta jotenkin vähättelevältä – isänä kuukauden?
Aikani on siis uponnut maidon lämmittämiseen, vaipanvaihtoon, perunasörsselin syöttämiseen ja rattaiden työntelyyn lumessa, mutta mikäs siinä kun poika on iloinen, nukkuu pitkiä päiväunia ja jaksaa riehua päivät pitkät. Lisäbonuksena saan rentoutua rankan duunisyksyn jälkeen ja Hesarin lukeminen rauhassa kahvikupin ääressä tuntuu suorastaan paheelliselta.
Politiikan seuraaminen on varsin nopeasti muuttunut. Nyt tuntuu jotenkin, että seuraa asioiden kulkua ulkopuolisena ja on lähes täysin median tietojen varassa. Sekin on virkistävää, näkeepähän taas miten maailma todellisuudessa lepää.
Kesäloma lähestyy vääjäämätöntä loppuaan – viikon kuluttua onkin jo sitten normaalityöviikko. Sitä ennen pitäisi keretä tekemään vielä ainakin tuhat ja yksi asiaa kotona, jotta voisin sitten hyvällä omatunnolla lähteä takaisin töihin. Päällimmäisenä tehtävien asioiden listalla on toisen makuuhuoneen remontoiminen, mutta jostain syystä en saa avatuksi kevyttasoitepurkkia.
Minusta remontoiminen on mukavaa puuhaa, siis aina silloin tällöin ja kun hommat menevät hyvin. Remppaaminen on myös hyvin opettavaista puuhaa ja siinä todella näkee oman työnsä tulokset konkreettisina hyvässä ja huonossa. Reilu vuosi sitten muutimme uuteen asuntoon ja teimme täällä aika kattavan remontin, josta suurimman osan tekivät onneksemme ammattimaiset työmiehet, mutta jossa olin kuitenkin itsekin aika suurella työpanoksella mukana. Jälki oli hyvää, varsinkin niiden työmiesten.
Edellisestä suuremmasta remontista oli silloin kulunut pari vuotta, jos laskuista unohdetaan edellisen kämpän surullisen kuuluisa kylppäriremontti (tarvittiin kolme eri työmiestä siihen projektiin, kun ensimmäistä heistä kohtasi vakava liikenneonnettomuus ja toinen sai lievän sydänkohtauksen).
Vaimon mielestä edellisestä remontista onkin nyt kulunut liian vähän aikaa, jotta intoa puhkuen alkaisimme taas remontoimaan. Minusta tuntuu lisäksi, että kyseisen pikkumakkarin remontoiminen sisältää suurempia kysymyksiä asumisestamme kuten: mitä varten teemme sitä remonttia (poikamme ei tule siellä nukkumaan ainakaan reiluun vuoteen), entä auttaako seinien maalaus, kun kaikki kalusteet uupuvat ja olemmeko edes miettineet kalustusta sen tarkemmin? Meillä on nyt ollut yli vuoden päivät asunnossamme siis yksi ylimääräinen huone, josta on kehkeytynyt sellainen perinteinen tavaravarasto, jonka oven haluaisi vain pitää suljettuna.
Muuttaessamme tähän asuntoon vitsailin, että voisimme muurata sen pikkumakkarin oven umpeen, ja sitten kun joskus alkaisimme muutaman vuoden kuluttua miettiä, että olisi mukava saada isompi koti, niin voisimme laajentaa, eikä siten tarvitsisi vaihtaa asuntoa. No, jaarittelut on nyt tehty, joten siirryn lastan ja hiekkapaperin ääreen.
Vaaleista ei ole kuin vasta hetki, mutta jo nyt alkaa mietityttämään mitä seuraavaksi? Ensi vuoden kunnallisvaaleihin taidetaan mennä samalla paletilla kuin eduskuntavaaleissa, mutta viimeistään eurovaalien jälkeen alkaa muutoksen tuulet puhaltamaan puolueiden johdossa.
Kepu vaihtanee puheenjohtajansa 2010 ja tällä hetkellä ennakkosuosikin asemassa on tietysti Lehtomäki. Demareillakin on puheenjohtajan va
