Kulkuja

Toisin kuin aikaisemmin on ollut puhetta, niin kulku hisseillä Metrotasolta Fabianinkadun tasoon loppuu Kaisa-talossa samalla kun Kodin Ykkönen lähtee, eli kulku on auki enää ensi viikon. Aikaisemmin olin siinä uskossa, että kulku on auki vielä helmikuun ajan, mutta nyt se siis menee kiinni jo pari viikkoa aikaisemmin.

Ensi viikon jälkeen Hirvikorttelin läpi pääsee sisäpihojen kautta osoitteesta Vuorikatu 5. Kulku on auki arkisin 6:45-19:45. Toinen tie korttelin läpi on Nifinin ja Norsu-gallerian välistä (Kaisaniemenkatu 9). Tämä reitti noudattaa Nifinin ja Norsu-gallerian aukioloaikoja, mikä tarkoittaa arkisin n. 10-17, tosin esim. keskiviikkona peräti kahdeksaan.

Pari päivää sitten raportoitiin, että Vuorikatu 5:n reitin varrella katoista roikkui vaarallisen näköisesti jääpuikkoja, toivottavasti asia on jo korjattu. Metsätalolla oli samanlainen ongelma, mutta vaaralliset tapit käytiin eilen pudottamassa katolta. Tähän aikaan vuodesta kannatata siis välillä katsoa ylöspäin.

Lisävahvistusta Metsätalolle

Tällä viikolla Metsätalolle on muuttanut keskustan palvelupäällikkö Kirsti Mustalahti ja Jussi Kajaste, joka rupeaa hoitamaan käytännön hallintoasioita. Susanna, joka ennen hoiti sellaisia Metsätalolla on siitynyt keskitettyihin palveluihin, ja täällä on ollut paljon asioita vailla hoitajaa. No, näin on varmaan vähän joka puolella kun on siirtymävaihe menossa, kyllä ne asiat siitä selviävät.

Metsätalolla on ollut viime aikoina vähän viileää, yhtenä päivänä oli tullut kiinni olevan ikkunan läpi lunta sisään asti:

Itse kuulun kyllä siihen vähemmistöön (?) joka oikeasti nauttii kunnon talvesta, vaikka lumi on toki parhaimmillaan ulkona :-)

Kiirettä pitää…

Metsätalolle paluu on merkinnyt työtahdin huomattavaa kiristymistä, osittain sen takia että olen taas mukana päivystyksessä :-) Ylimääräisiä vuoroja tahtoo väkisinkin tulla itse kullekin kun homma toimii normaalisti vain kun kaikki on paikalla…

Muuten olen edelleen jatkanut kalenterin säätöä (siitä on lähtenyt lähes päivittäin tiedotteita kirjaston listalle :-) , käynyt kokouksissa, hakenut sikainfluenssappikin, perehdyttänyt uuden päivystäjän, kirjoitellut Verkkariin juttua rakennustöiden alkamisesta jne. Tänään oli koko kirjaston asiakaspalveluryhmän kokous, jossa puhuttiin mm. siitä, miten järjestetään kirjaston yhteiseen sähköpostiosoitteeseen tulevien viestien vastaanottaminen. Asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa, mutta sellainen käytäntö on tulossa, että kukin kampus vastaa vuorollaan viestien alustavasta lajittelusta.

Edelleen kalenteria…

Perjantaina tuli väännettyä uutta kalenteria niin antaumuksella, että jäi blogin päivttäminen. Keskustakampuksen kirjaston kalenteri on siis nyt siinä kunnossa, että sitä voi käyttää, ja olen siirtänyt tiedot humanistien kalenterista uuteen yhteiskalenteriin. Ennen kuin sain tiedot uuteen kalenteriin onnistuin kahdentamaan datan vanhaan kalenteriin, joten se näyttää nyt aika ikävältä, kuten myös uuden kalenterin viime viikko :-) Parhaillaan on menossa tietojen siirto oikiksen kalenterista, ja lopuksi hoidan Opiskelijakirjaston kalenterin. Aika paljon joutuu käsin tekemään, vaikka dataa saa tekstitiedostona ulos ja syötettyä uuteen kalenteriin – esim. kaikki iltapäivällä pidettävät kokoukset siirtyvät pikkutunneille, kun ohjelma haluaisi ilmeiseti käytettävän mieluummin 12 kuin 24 tunnin kalenteria. Älkää kokoustako yöllä vaikka niitä jäisi korjaamatta :-)

Rakennushankkeen kuulumisia

Eilen oli vuoden ensimmäinen rakennushankkeen suunnittelukokous. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan (ja on syytä olettaa että menee), niin purkulupa myönnetään tänään. Asemakaavamuutos taas on esillä huomenna, ja valitusajan jälkeen asian pitäisi olla selvä maaliskuun alussa. Koska lähinaapurin kanssa on sovittu asioista toivottavasti selvitään ilman valituksia.

Purkutyöthän alkavat maaliskuussa, ja ne kestävät suunnitelmien mukaan puoli vuotta. Tästä järjestetään vielä naapureille tiedotus- ja keskustelutilaisuus, mutta sen voi jo tässä vaiheessa luvata, että meteliä on tiedossa :-)

Hankkeen pääurakoitusija on valittu, se on SRV toimitilat. Vaikka päätökseen on neljän viikon valitusaika, niin suunnittelu aloitetaan heti.

Kokouksessa puhuttiin myös lattiamateriaaleista, ja todettiin, että tekstiilimatto näyttäisi olevan ainakin 2½ kertaa kalliimpi huoltaa kuin esim linoleum, joten kovin suurelle alueelle sitä tuskin saadaan. Akustisesti tekstiilimatto olisi paras, mutta asiantuntijat olivat sitä mieltä, että vaikutus ei ole niin suuri, ettei akustiikkaa voisi hoitaa toisinkin. Sisääntulokerrokseen on varmasti tulossa jonkinlainen kivilattia, ja esim. ylimpään kerrokseen voidaan ajatella tekstiilimattoa, väliin varmasti jotain lineoleum tai kumimattoa.

***
Tänään muuten tapahtui kauan kaipaamani paluu kirjaston tiskille. Ihan hauskaa on ollut, alkoi tosin turhan vauhdikkaasti kun olin 20 min. yksin ruuhkassa, enkä edes muistanut missä Helka-kortteja säilytetään…

Tämä ilmoitus on vain virkailijan puolella tiskiä :-)

Toimipaikkojen nimet

Ylikirjastonhoitaja on päättänyt toimipaikkojen nimistä keskustassa:

toimipaikat.jpg

Näitä nimiä siis käytetään kunnes uusi talo on valmis. Päärakennuksen 3. kerros on vähän hankala, siihen oli vaikea keksiä lyhyttä nimeä. Muuten näiden kanssa pärjää hyvin.

***
Vuodenvaihteessa on otettu käyttöön kirjaston yhteinen sähköpostisosoite (kirjasto@helsinki.fi), ja minä olen nyt yksi niistä, jotka keskustassa vastaavat tulleisiin viesteihin. Vaikka vanhoihinkin osoitteisiin edelleen tulee postia, niin uuteenkin riittää viestejä: vuorokauden aikana olen vastannut viidelle asiakkaalle ja ohjannut eteenpäin kolme kaukolainapyyntöä.

Nyt on aika siirtyä Vanhalle juhlimaan Keskustakampuksen kirjaston lähtölaukausta!

Kalenteri

Tällä viikolla saatiin asennettua keskustakampuksen kirjaston yhteinen kalenteri, ja toivon että se saadaan käyttökuntoon ensi viikon loppuun mennessä. Kalenteriohjelma on uudempi versio siitä, mikä on ollut käytössä Opiskelijakirjastossa ja Humanistisessa kirjastossa. Alustavasti olen ajatellut, että tulee neljä kalenteria (hallinto; asiakaspalvelut; kokoelmat & tieteenalapalvelut; IL, verkkopalvelut & viestintä). Jokainen työntekijä “kuuluisi” yhteen kalenteriin, johon hän merkitsee menonsa. Lisäksi olisi myös kalenterien yhteisnäkymä, josta näkee kaikki tapahtumat. Olen parhaillaan rakentamassa kalentereita, eli muokkaan ulkonäköä ja teen tapahtumakategoriat. On harvinaisen hauska työtehtävä :-) Ennen kuin kalenteri saadaan täysimittaiseen käyttöön täytyy tietenkin kiertää toimipaikoissa ja esitellä sitä.

Kuten sanottu, näköala on parempi nykyisestä työpisteestä Metsätalolta, erityisesti viimeaikaisen satumetsäkelin aikana.

Lähtökuopissa

Sairastelin alkuviikon, ja nyt pakkaan tavaroita, sillä ensi maanantaina muutan taas Pälvin kanssa takaisin Metsätalolle. Pääsen ihan vanhalle paikalleni, josta on muuten hieno näköala Varsapuiston suuntaan.

Samalla alkaa myös talon sisäinen muuttoliike, kun tänne kuudenteen kerrokseen muuttavat verkkopalvelujen ja hankinta ja metadatayksikön porukkaa. Metsätalolle on tulossa Pälvin ja minun perässä ainakin palvelupäällikkö Kirsti Mustalahti.

Vuodenvaihde

Tällä viikolla olen tehnyt aika lyhyitä päiviä, ja saanutkin käytettyä hyvin pois plussa-tunteja :-) Ohjelmassa on ollut lähinnä uuteen kampuskirjastoon valmistavaa näpertelytyötä: palvelutiskeillä toimiville virkailijoille on luotu uusi profiili, jolla voi toimia kaikilla Keskustakampuksen kirjaston tiskeillä ja yhteiselle sähköpostilistalle on liitetty keskustan henkilökunta henkilökohtaisilla osoitteilla. Tulossa on myös yhteinen kalenteri (sama ohjelma, joka on jo käytössä mm. Opiskelijakirjastossa ja Hum tdk kirjastossa), mutta sitä ei ehditä saada vielä vuodenvaihteessa, toivottavasti kuitenkin tammikuun aikana.

Sain hyvän lukuvinkin Terkon Annilta: juristiopiskelijoiden lehden (Inter vivos) uusimmassa numerossa on testattu keskustan kirjastojen lukuympäristöjä. Voittajaksi nousi Minerva, mikä on tietenkin ilahduttavaa koska Minerva säilyy Kaisa-talon valmistumisen jälkeenkin. Tilana ankeimpana koettiin Teologisen tiedekunnan kirjasto, mutta tunnelmaa kevensi poikkeuksellisen ystävällinen henkilökunta. Metsätalolla testaajat eivät ilmeisesti olleet pitkään viihtyneet, koska jutussa ei huomautettu miten kylmä on muuten mukavissa ja tyylikkäissä lukusaleissa :-) Uusinta numeroa ei valitattavasti voi lukea netistä, mutta se löytyy esim. Opiskelijakirjaston 5. kerroksesta.

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Hyvää joulua!

Tässä joulu alla on sen verran hiljaista, että olen pienen tauon jälkeen taas ehtinyt lukea vähän kirjastoaiheisia blogeja. Uusia amerikkalaisia kirjastorakennuksia esitellään täällä, ja Pompejin raunioita voi nyt tarkastella Google Street View:in kautta. Viiden vuoden sisällä suurin osa e-kirjoista saattavat olla kurssikirjoja, King County on avannut kirjaston ilman henkilökuntaa (tällaisia on kyllä muuallakin, esim. Tanskassa ja Saksassa), ja LIBER on julkaissut strategian.

Vähän lähempänä, eli Kaisa-talossa alkaa tapahtumaan heti vuodenvaihteessa, kun metro-tasossa oleva ruokakauppa lopettaa toimintansa – siellä on nyt jo hyllyt sen verran tyhjillään, että joudun hakemaan kaakaojauhetta jostain muualta. Tammikuun lopussa lopettavat myös apteekki ja Picnic.

Arkkitehtitoimiston joulukortissa on vähän jouluisempi versio tulevasta kirjastostamme.

Itse en pidä välipäivinä lomaa, joten palaan asiaan jo ensi viikolla, mutta nyt lähden kuitenkin paistamaan perunalaatikkoa.

Hyvää joulua kaikille!