Alla on kuvailtu tämänhetkisiä suunnitelmia henkilökunnan sosiaalitiloista uudessa kirjastossa. Lopusta löytyy linkki e-lomakkeeseen, jolla voi ottaa kantaa suunnitelmiin. Myös muiden kuin yhteen muuttavien kirjastojen henkilökunta saa mielellään ottaa kantaa, jos jaksaa tutustua asiaan – muidenkin kokemuksista on tietenkin meille apua, ja kyllähän muiltakin kampuksilta tulee varmasti henkilökuntaa uuteen taloon.
Arkkitehdit ovat pyytäneet henkilökunnan tiloja suunnittelevaa ryhmää ottamaan ensimmäiseksi kantaa henkilökunnan sosiaalitiloihin. Projektiryhmän lisäksi asiasta on keskusteltu mm. rakennusprojektin suunnittelukokouksissa, ja keskustelujen perusteella on alkanut muodostua näkemys siitä, miten tilat kannattaa järjestää.
Vuorikadun tasossa, 2. kerroksessa on henkilökunnan sisäänkäynti (toki henkilökunta pääsee myös Fabianinkadun puolelta kulkemaan), ja sen yhteydessä suihku-, pukeutumis- ja WC-tilat. Tilat on järjestettävä niin, että osa pukeutumistiloista ja WC:t ovat “kuivia”, eli ei suorassa yhteydessä suihkutiloihin.
Kaikissa maanpäällisissä kirjastokerroksissa (2.-7.) on henkilökunnalle varatut WC:t. Kerroksissa 4-6 on myös minikeittiöt, joiden yhteydessä on tiskiallas, astiakaappi, jääkaappi ja vedenkeitin/kahvinkeitin, mutta ei hellaa eikä mikrouunia. Näissä tiloissa ei myöskään ole pöytiä tai tuoleja.
Varsinaiset taukotilat löytyvät 3. ja 7. kerroksesta. Sisääntulokerroksessa (3.) on n. 40 m2 kokoinen taukotila+minikeittiö Kaisaniemenkadun puolella, lähellä palvelualuetta. Ylimpään kerrokseen tulee suuri yhteinen taukotila (n. 90 m2), jossa on kunnollinen keittiövarustus. Taukotilasta on näköala Kruunuhakaan päin, ja siihen saadaan mahdollisesti myös terassi (tämä vaatii vielä lisäselvitystä).
Tarkoitus on siis panostaa suureen, näyttävään taukotilaan sen sijaan että ripoteltaisiin pienempiä tiloja joka kerrokseen. Eräänlainen esikuva on Turun kaupunginkirjaston hieno taukotila, josta en valitettavasti löydä nyt hyvää kuvaa (lähettäkää minulle jos teillä on
). Suurempaan tilaan saadaan myös parempi varustelutaso.
Suuren taukotilan yhteyteen suunnitellaan myös kokoustiloja, jotka tarvittaessa toimisivat yhdessä taukotilan kanssa esim. juhlatilaisuuksissa.
Taukotilojen lisäksi on ollut puhetta myös “migreenihuoneesta”, joka mahdollisesti voisi olla maan alla.
Kirjaston omien tilojen lisäksi 2. kerroksen kahvila on tietenkin myös henkilökunnan käytössä – tulevan yrittäjän kanssa pyritään neuvottelemaan alennusta kirjaston henkilökunnalle.
Verrattuna nykyisiin käytössä ole sosiaalitiloihin uudessa kirjastossa on tulossa selvä lisäys, vaikka neliöistä on vielä vähän aikaista puhua. Lisäys on perusteltu, sillä monessa pienessä toimipaikassa ei ole nyt lainkaan sosiaalitiloja, tai kirjastohenkilöstö käyttää sellaisia tiloja, jotka eivät näy kirjastojen neliöissä.
HY:n kirjastojen henkilökunta voi tarkastella alustavia piirustuksia kaisatalo-wikissä – piirustukset eivät tosin vielä heijasta tässä esitettyä tilannetta.
Kerro mielipiteesi näistä suunnitelmista e-lomakkeella 15.1.2009 mennessä!
Kommentteja: 5
Hei! ei löytynyt Kaisatalon suunnitelmia linkin kautta! Pitäsisikö kaikkien päästä sinne?
Tilatyöryhmien jäsenet pääsevät lukemaan kaistalo-wikiä kirjautumalla wiki-palveluun omilla tunnuksillaan. Muut voivat käyttää samoja yhteistunnuksia kuin helka-wikissä (kysy kollegalta tai Helka-yksiköstä jos et tiedä niitä).
Jos olet kirjautuneena omilla tunnuksillasi HY:n wikiin, mutta sinulla ei ole henk koht tunnuksia kaisatalo-wikiin, niin pitää ensin kirjautua ulos, ja sitten kirjautua uudestaan helka-wikin yhteistunnuksilla.
Jos joku haluaa omat tunnarit kaisatalo-wikiin, ne saa minulta. Oikeuksien antamien erikseen sadoille tunnuksille olisi sen verran raskasta, että päädyin yhteistunnuksen käyttöön, mutta lisäilen aina tarpeen mukaan oikeuksia.
Niin, ja nuo plaanit siis eivät vielä vastaa tämän jutun tekstiä
Olin kirjoittanut tähän merkintään liittyen kommentin, että aiheesta voi käydä kommenttien kautta julkista keskustelua, ja että täällä voi esittää myös kysymyksiä, mutta kommentti oliki eksynyt väärään merkintään – siihen, missä vielä odoteltiin uuden kirjastonjohtajan nimitystä
Jos joku ihmetteli…
Mutta ihmeessä siis kysymyksiä tänne.
Eikö noita 4.-6- kerroksissa olevia minikeittiöitä voisi suurentaa sen verran, että niissä mahtuisi istumaan kerralla edes muutama henkilö, jotka voisivat nauttia niin kahvista kuin lämmitetyistä aterioistaan (mikro/liesi!). Pienissä tiloissa voi helpommin levähtää omissa ajatuksissaan kuin 90 neliön huoneessa, johon kokoontuu väkeä kuin pipoa.
Jo nykyisellään suunnitelmat lisäävät sosiaalilojen määrää (neliöissä siis) nykyisestään, ja jos lähdetään laajentamaan kerrosten minikeittiöitä, niin voidaan varmasti samalla unohtaa ylimmän kerroksen yhteistila. Samalla se merkitsisi, että talon paras näköalapaikka olisi vain pienen piirin käytössä.
Toivotaan, että yhteisessä taukotilassa ihmiset tutustuvat myös muissa kerroksissa työskenteleviin työtovereihin. Jos taas haluaa vain olla hetken rauhassa, niin siihen löytyy varmasti parempikin tila, esim. tuo mainittu “migreenihuone”. Aina ei tietenkään ole sosiaalisella tuulella
Yksi Trackback
[...] kirjaston sosiaalitiloista, niin nyt on aika tuoda ne esille! Lisätietoa ja linkki lomakkeeseen täällä. Pidän lomaketta auki vielä tämän viikon – alunperin olin ilmoittanut 15.1. asti, mutta [...]