Kuukausittaiset arkistot: maaliskuu 2011

Työnjakoa

Olin taas pitkästä aikaa Metsätalon tiskillä, ja kohtalaisen vauhdikasta täällä on. Vasta vähän ennen kuutta alkoi pikku hiljaa rauhoittumaan. Viime viikolla pidettiin kokous, jossa sovittiin työnjaosta Kaisa-talon ja vähän muunkin suhteen. Vaikka nyt olen taas suunnittelijana, niin palaan vain osittain Kaisa-talon suunnitteluun, ja osa entisistä tehtävistäni jää edelleen entiselle sijaiselleni. Itse olen mukana palvelu- ja [...]

Palvelualue

Uuden kirjaston sisääntulokerrokseen tuleva palvelualue on tietenkin sellainen asia, jonka kanssa olin paljon tekemisissä myös palvelupäällikön sijaisena. Havainnekuvia alueesta minulla on viime syksyltä, ja niistä saa hyvän kokonaiskuvan alueesta, vaikka yksityiskohdissa onkin tapahtunut muutoksia. ‘ Palvelualue sijaitsee oikealla kun tullaan sisälle pääsisäänkäynnistä Fabianinkadulta. Tässä kuvassa alue näkyy toisesta suunasta. Alueen jakaa uudet hissit, joista yksi [...]

RFID

RFID:n hankinta on edennyt jo niin pitkälle, että tarjouspyyntö on julkaistu ja tallennettu Hilmaan. Tässä vaiheessa olemme siis hankkimassa nimenomaan tarrat ja konvertoinnin tuen, mutta ei esimerkiksi automaatteja, se tulee sitten myöhemmin.

Työmaalla

Eilen pääsin vihdoin käymään Kaisa-talon työmaalla, jossa olen käynyt viimeksi huhtikuussa. Kokoonnuimme ensin työmaatoimistolle, jossa meille esitettiin hankkeen tilannetta. Aikataulu on edelleen sama, vaikka todella rankan talven takia valutyöt ovat kestäneet vähän kauemmin kuin arvioitiin. Betonivalu on muutenkin ollut haasteellista, koska kirvesmiehet ovat joutuneet veistämään todella erikoisia muotteja, mutta toistaiseksi on kaikki pystytty toteuttamaan. Nykyäänhän [...]

Täällä taas

Puolen vuoden aikana on rakennustyömaalla ehtynyt tapahtua todella paljon. Kaisaniemenkadulla näyttää nyt tältä: Suojamuovit valitettavasti peittävät paljon, mutta Fabianinkadulla uudet muodot näkyvät selkeämmin: Nyt on jo helppo uskoa, että talo oikeasti on valmis 14 kuukauden kuluttua. On ollut puhetta jopa siitä, että kellarikerrokset voisi saada käyttöön jo vuodenvaihteessa, mutta en tiedä onko tämä tieto vielä [...]