Alumnitilaisuus 27.4.2016 – Todellisuudesta ja tiedon rajoista

Suomen kielen alumnit kokoontuivat kevään alumnien iltaan keskiviikkona 27.4. Kaisa-taloon. Tilaisuus kulki nimellä ”Todellisuus ja tiedon rajat tietokirjoissa ja dokumenttifilmeissä”. Illan ohjelmassa oli kaksi esitystä sekä tutustumista tietokirjoihin ja vapaata seurustelua. Puhujiksi olivat lupautuneet elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Bacon ja tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa.

Henry Bacon: Jälki ja kuvitus television historiadokumenteissa.
Henry Bacon: Jälki ja kuvitus television historiadokumenteissa.

Tilaisuuden aloitti Henry Bacon esityksellään ”Jälki ja kuvitus television historiadokumenteissa”, jossa hän käsitteli historiadokumenteissa käytettyä materiaalia. Oli kiinnostavaa kuulla, kuinka eri tavoin dokumentteja koostetaan. Harvoin tulee kiinnittäneeksi huomiota esimerkiksi siihen, että dokumentin kerronnan kuvituksena voi itseasiassa olla katkelmia fiktiivisestä elokuvasta. Bacon nosti esiin myös musiikin: kuinka usein historiadokumentissa käytetty musiikki on todella sen kuvaamalta ajalta? Tai edes muuten sidoksissa aiheeseen?

Pirjo Hiidenmaa puhui tietokirjallisuuden tutkimuksesta ja opetuksesta sekä siitä, miksi kirjallisuus jaetaan kahtia kaunokirjallisuuteen ja tietokirjallisuuteen. Suomessa julkaistuista nimekkeistä tietokirjallisuutta on noin 80 % nimekkeistä ja kaunokirjallisuutta noin 20 %. Tietokirjallisuuteen kuuluu kuitenkin hyvin laaja valikoima erilaisia teoksia koulukirjoista lähes kaunokirjallisiin elämäkertateoksiin – unohtamatta värityskirjoja. Esityksen aikana nousikin keskustelua tietokirjojen käytöstä kouluissa: joissakin oppilaitoksissa oli todettu hyväksi keinoksi lukemaan innostamiseen tarjota luettavaksi myös tietokirjoja.

Pirjo Hiidenmaa: Tietokirjallisuus tutkimuksen ja opetuksen kohteena.
Pirjo Hiidenmaa: Tietokirjallisuus tutkimuksen ja opetuksen kohteena.

Esitysten jälkeen pääsi tutkimaan paikalle tuotuja tietokirjoja. Pienenä tehtävänä oli pohtia, mitkä niistä voisivat innostaa nuoria lukemaan. Valikoimasta löytyikin monenlaisia kiinnostavia teoksia, jotka herättivät myös keskustelua.

Tilaisuus oli oikein mukava ja rento. Keskustelun puhjettua aika vain jälleen oli loppua kesken – on niin kiva tavata vanhoja tuttuja ja uusia kasvoja. Mutta seuraavassa alumnitilaisuudessa sitten lisää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *