Ilmiöprosessin arviointi on asia, joka on kovasti mietityttänyt ryhmäämme alusta asti. Koska ilmiölähtöinen opiskelu pohjautuu nimenomaan prosessiin, ei arviointi mielestämme voi tukeutua lopputuotokseen, kuten perinteisesti opetuksessa usein tehdään. Mutta miten prosessia voi arvoida? Entä miten voi arvioida oppimista, joka ei aina ole näkyvää esim. kirjoituksen muodossa, ja joka perustuu oivalluksiin? Nämä kysymykset mietityttivät meitä, ja siksi lähdimme etsimään niihin ratkaisuehdotuksia useasta eri näkökulmasta.

Ilmiölähtöisen opetuksen arvioinnista kiinnostuttuamme katsoimme DVD:tä “Leikkivät tutkijat, 1-4-vuotiaat” ja pohdimme arviointia sen kautta. Videolla lapset tutkivat erilaisia ilmiöitä (vesi ja tuli) kaikkia aisteja käyttämällä, tutkimalla ja leikin ohella. Tekstin tuottamista tai lukemista ei esiintynyt, ja lapset olivat aloitteen tekijöitä. Pohdintojamme kuvaa seuraava ajatuskartta (klikkaa kuvaa nähdäksesi pohdinnat):

Käsittelimme arviointia myös elämänkatsomustiedon näkökulmasta, missä meitä avusti elämänkatsomustiedon didaktikko Eero Salmenkivi. Aluksi meille esitettiin arvioinnin, palautteen ja arvostelun suhdetta toisiinsa seuraavanlaisella kaaviolla:

Arvioinnin, palautteen ja arvostelun suhde toisiinsa

Arvostelu on siis arviointia, mutta kaikki arviointi ei ole arvostelua. Osa palautteesta on myös arviointia ja arvostelua, mutta ei kaikki siitä.

Tarkastelimme myös sitä, mitä arvioidaan, miten ja miksi. Kyseessä siis ovat arvioinnin lähtökohdat, tavat ja ulottuvuudet. Kuvaamme näitä seuraavalla ajatuskartalla (klikkaa isommaksi):

ET:n näkökulmaa tarkasteltaessa korostui palautteen antaminen, sillä kyseessä on prosessi. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että prosessia arvioitaessa pelkkä loppuarviointi ei riitä, vaan tarvitaan matkan varrella tapahtuvaa palautteenantoa. Mutta millaista palautteen pitäisi olla?

Ilmiöprosessissa vuorovaikutus on lähinnä ryhmävuorovaikutusta, sillä tavoitteena on tutkia ja tarkastella ilmiöitä pääasiassa ryhmänä. Tämä asettaa arvioinnille haasteen: Mitä arvioidaan? Esimerkiksi keskustelua voi olla vaikea arvioida, ja keskustelu on oleellinen osa ilmiöprosessia. Jos esimerkiksi keskustelua arvioidaan puheenvuorojen perusteella, ei oppilaiden fokus välttämättä olekaan enää oppimisen edistämisessä, vaan arvosanojen haalimisessa. Tällöin puheenvuoroja saatetaan vaatia ns. “turhaan”, eikä se edistä oppimista.

Palautteen tulee myös olla rakentavaa. Kritiikin tulee kohdistua toimintaan, eikä henkilöön (oppilaaseen), sillä oppilaan arvosteleminen saattaa vaikuttaa kielteisesti itsetuntoon. Kritiikin kohteena olevan asian tulee myös olla muutettavissa, ja oppijan tulee pystyä aidosti uskomaan muutokseen.

Monille on varmaankin tuttu palautteen hampurilaismalli. Sitä on kritisoitu yksinkertaisuudesta ja mustavalkoisuudesta, mutta perustaltaan se on toimiva etenkin lasten ja nuorten kanssa.

Pohdimme arviointia myös liikunnan oppiaineen kannalta. Käytimme yhden ryhmäkerran liikunnan didaktikon Liisa Hakalan kanssa aiheesta keskustelemiseen. Seuraava ajatuskartta kuvaa ryhmäkerran aikana käytyä keskustelua (klikkaa kuvaa suuremmaksi):