Vuosi on venäläisen nykykirjallisuuden

Suomalaisille lukijoille avautuu tänä vuonna mahdollisuus tutustua laajalla rintamalla venäläiseen nykykirjallisuuteen. Vuosikausiin venäläistä kirjallisuutta ei ole suomennettu näin runsaasti ja monipuolisesti.

Helsingin yliopiston venäläisen kirjallisuuden dosentin Tomi Huttusen mukaan voidaan puhua venäläisen kirjallisuuden buumista, sillä suomalaisille esitellään monta kokonaan uutta tuttavuutta.

– Erityisen ilahduttavaa on, että Sergei Dovlatovin proosaa saadaan vihdoin suomeksi. Leningradista Tallinnan kautta New Yorkiin emigroituneen Dovlatovin fiktiiviset anekdootit ovat viime vuosikymmenten hilpeintä venäläistä kerrontaa, Huttunen sanoo.

Venäläinen tieteiskirjallisuus ja sen tulevaisuuden kauhukuvia esittelevien dystopioiden ja antiutopioiden suosio on ollut kovassa nousussa koko 2000-luvun. Keväällä ilmestyy suomeksi ensimmäinen osa Sergei Lukjanenkon bestseller-sarjasta Yöpartio. Myös teoksen elokuvaversio on kohonnut kansainväliseksi hitiksi.

Andrei Volosin Animaattori on fiktiivinen kertomus tšetšeenitytön kasvusta terroristiksi. Tarina perustuu Moskovan vuoden 2002 teatterikaappaukseen. Eksodus on puolestaan Dj Stalingradin kuvaus 2000-luvun moskovalaisesta hc-punkskenestä.

Vuoden merkittävimpiä julkaisuja on Aleksandr Solženitsynin GULAG. Vankileirien saaristo. Huttunen uskoo teoksen nostattavan jälleen keskustelua suomettuneisuudesta sekä kipeitä kysymyksiä käsittelevän kirjallisuuden merkityksestä.

Venäläisen kirjallisuuden lukemisen avuksi ilmestyi viime syksynä odotettu Venäläisen kirjallisuuden historia (toim. Kirsti Ekonen ja Sanna Turoma). Syyskuussa julkaistaan puolestaan uusien suomennosten saatteeksi teos nimeltä Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta (toim. Tomi Huttunen ja Tintti Klapuri).

Tiedossa olevat vuoden 2012 suomennokset venäläisen kirjallisuuden teoksista:

  • Ivan Barkov: Neidin leikkikalu. Venäläinen pornorunoteos 1700-luvulta. Savukeidas.
  • Sergei Dovlatov: Meikäläiset. Pitkään kaivattu suomennos, Sergei Dovlatovin (1941–1990) suvun tarina vallankumousajan Vladivostokista 80-luvun New Yorkiin. Suom. Pauli Tapio. Idiootti, maaliskuu.
  • Sergei Dovlatov: Matkalaukku. Dovlatovin anekdooteista koostuva novellikokoelma. Suom. Pauli Tapio. Idiootti, lokakuu.
  • Jevgeni Griškovets: Joet.  Yhden Venäjän nykykirjallisuuden suosituimman kirjailijan kertomus lapsuudesta siperialaisessa pikkukaupungissa. Suom. Saija Aarnos. Kampus Kustannus, tammikuu.
  • Sergei Lukjanenko: Yöpartio. Neliosaisen bestseller-kirjasarjan ensimmäinen osa, sekoitus vampyyritarinaa, fantasiaa ja kauhua. Suom. Arto Konttinen. Into, huhtikuu.
  • Andrei Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia. Tuokiokuvia entisestä Neuvostoliitosta. WSOY.
  • Vladimir Nabokov: Naurua pimeässä. Lolitan sisarteoksena pidetty klassikko. Gummerus, tammikuu.
  • Valerija Narbikova: Ympäri ämpäri. Neuvostoliiton viimeisiin vuosiin sijoittuvassa romaanissa yhdistyvät kielellinen leikittely, tunne ja arjen surrealismi. Suom. Arja Pikkupeura. E-painos, elokuu.
  • Aleksandr Solženitsyn: GULAG. Vankileirien saaristo. Silberfeldt, syyskuu.
  • Dj Stalingrad: Eksodus. Omaelämäkerrallinen kuvaus 2000-luvun Venäjältä. Keskiössä moskovalainen hc-punkskene. Suom. Veli Itäläinen. Into, huhtikuu.
  • Mihail Šiškin: Sinun kirjeesi. Pariskunnan kirjeenvaihdosta kehittyy ajan ja todellisuuden ylittävä tarina. Suom. Vappu Orlov. WSOY, elokuu.
  • Lidia Tšukovskaja: Vajoaminen. Sisältää Anna Ahmatova -elämäkerturin pienoisromaanit Vajoaminen ja Sofia Petrovna. Suom. Kirsti Era. Into, huhtikuu.
  • Ljudmila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa. Lesken muistot, perheen kohtalot ja 1900-luvun Venäjän historia peilautuvat moskovalaiskirjailijan proosassa. Suom. Arja Pikkupeura. Siltala, huhtikuu.
  • Andrei Volos: Animaattori. Fiktiivinen kuvaus vuonna 2002 tapahtuneesta Moskovan teatterikaappauksesta. Suom. Anton Nikkilä. Bazar, maaliskuu.
  • Sergei Zavjalov: Joulupaasto. Kollaasirunoelma piiritetystä Leningradista. Poesia.