Afrikkalaispiirteet kirjallisuudessa haastavat suomentajan

Kun suomentaja kohtaa afrikkalaistettua englantia, edessä on käännösongelma: kielen afrikkalaisille piirteille ei yleensä ole vastineita suomessa. Paljonko paikallisväriä kannattaa ottaa mukaan käännökseen?

Paikallisuutta ja politiikkaa

Adichie, Chimamanda Ngozi (2003): Purple Hibiscus. Suomentanut Kristiina Savikurki 2010. Kuva: maailmankirjat.

Monet länsiafrikkalaiset kirjailijat pyrkivät afrikkalaistamaan englanninkielisen tekstinsä kieltä. He käyttävät afrikkalaisista kielistä peräisin olevia sanoja ja kääntävät englanniksi äidinkielensä kulttuurisia piirteitä kuten sananlaskuja ja vertauksia.

Afrikkalaistettua englantia ei käytetä kirjallisuudessa ainoastaan paikallisvärin luomiseen ja paikallisen elämän kuvaamiseen vaan taustalla voi olla myös poliittisia ja ideologisia tarkoitusperiä.

– Kirjailija haluaa esimerkiksi horjuttaa englannin valta-asemaa tekemällä eroa entisen siirtomaaisännän kieleen, purkaa siirtomaa-ajalta periytyviä yhteiskunnallisia rakenteita tai muuttaa vanhoja Afrikkaan liitettyjä mielikuvia, selittää Anne-Marie Lindfors. Hänen tuore väitöskirjansa käsitteli länsiafrikkalaisten englanniksi kirjoitettujen romaanien suomentamista.

Kääntäminen on ongelmanratkaisua

Okri, Ben (1996): Dangerous Love. Suomentanut Seppo Loponen 1996. Kuva: Bookcrossing.

Tutkittujen teosten suomentajat käyttivät erilaisia strategioita käännösongelmien ratkaisemiseen. Osa säilytti lähtötekstin hybridisyyden eli afrikkalaiset kieli- ja kulttuuripiirteet, osa taas vähensi niitä suomennoksessa.

Lindfors huomasi, että länsiafrikkalaisten romaanien afrikkalaiset kieli- ja kulttuuripiirteet säilytetään suomennoksissa jopa yllättävän tarkasti. Parin viime vuosikymmenen aikana trendi on kuitenkin muuttunut: suomentajat ovat alkaneet tehdä romaaneista helpommin lähestyttäviä suomalaislukijoille. Kääntäjät muun muassa selittävät vieraita kieli- ja kulttuuripiirteitä tai jättävät niitä pois käännöksistä.

Kotoutettua suomennosta on sujuvampaa lukea kuin lähtötekstin vieraat piirteet säilyttävää käännöstä. Teosten afrikkalaisen kulttuuritaustan häivyttäminen voi kuitenkin ylläpitää stereotyyppisiä käsityksiä Afrikasta ja vaientaa alkuperäistekstin poliittisen tai ideologisen sanoman.

– Jos taas teosten vieraat kieli- ja kulttuuripiirteet säilytetään suomennoksissa, länsiafrikkalaiset romaanit voivat vaikuttaa liian vaikeilta eivätkä siksi kiinnosta suomalaisia lukijoita, Lindfors kuvailee ongelmaa.

Lindforsin tulokset auttavat arvioimaan, miten käännösstrategiat mahdollisesti vaikuttavat länsiafrikkalaisten romaanien vastaanottoon Suomessa. Oppeja voi hyödyntää myös muun jälkikoloniaalisen kirjallisuuden suomentamisessa.

FM Anne-Marie Lindfors väittelee aiheesta 28.2.2015. Väitöskirja on luettavissa E-thesis -palvelussa.


Aineisto

Länsiafrikkalaisia, englanniksi kirjoitettuja romaaneja on suomennettu viisitoista, joten Lindforsin 12 teoksen otos oli varsin laaja. Tutkimusaineiston romaaneista yhdeksän on peräisin Nigeriasta ja kolme Ghanasta. Ne on julkaistu Suomessa vuosina 1963–2010. Romaanit on kirjoittanut yhdeksän eri kirjailijaa ja suomentanut samoin yhdeksän eri kääntäjää.