Perun intiaaninuorten kieltä ja identiteettiä tutkinut gradu palkittiin

Suomen kielitieteellinen yhdistys on myöntänyt gradupalkinnon espanjalaista filologiaa opiskelleen Tapio Keihään gradulle, joka luotasi kaksikielisten intiaaninuorten ajatuksia.

Perun Andeilla, Ayacuchon kaupungissa toimii nuorisojärjestö Ñuqanchik, jonka jäsenet määrittelevät itsensä ketšua-intiaaneiksi. Tapio Keihäs halusi selvittää gradussaan, miten järjestön kaksikieliset jäsenet kokevat sosiolingvistisen tilanteensa eli miten he käyttävät äidinkieliään suhteessa sosiaaliseen ympäristöönsä. Aihe on erityisen merkityksellinen siksi, että alkuperäiskansoihin ja -kieliin yhdistetään alueella kielteisiä asenteita.

Kartta: Google

Kartta: Google

– Peru on uskomattoman kaunis ja kulttuurisesti monikasvoinen maa, mutta samaan aikaan perulainen yhteiskunta on äärimmäisen syrjivä ja epätasa-arvoinen varsinkin alkuperäiskansojen näkökulmasta. Oli kuitenkin ihailtavaa havaita, että lannistumisen sijaan perulaiset ovat halukkaita tekemään valtavasti töitä paremman yhteiskunnan rakentamiseksi, Keihäs kertoo.

Vuorovaikutuksen kieli

Keihään haastattelemat nuoret – jopa ne, joiden äidinkieli on espanja – korostivat samastumistaan ketšuan kieleen. Myönteisiä asenteita alkuperäiskieltä kohtaan perusteltiin mm. kielen ilmaisuvoimaisuudella, monimerkityksisyydellä, yhteisöllisyydellä ja nostalgisuudella.

Suurin osa nuorista kertoi käyttävänsä ketšuaa lähinnä perhepiirissä ja sellaisten puhekumppanien kanssa, joihin he voivat luottaa. Erikoista oli se, että samalla kun varsinainen viestintä ketšuaksi vähenee jopa perhepiirissä, alkuperäiskieltä käytetään entistä enemmän vuorovaikutussuhteiden rakentamiseen: ketšuaksi mm. vitsaillaan, solvataan, flirttaillaan ja tervehditään.

Nuoret myönsivät, että heidän puheessaan esiintyy koodinvaihtoa eli espanjan ja ketšuan välillä hyppimistä sekä lainasanoja. Heidän asenteensa näitä ilmiöitä kohtaan olivat pääasiassa kielteisiä. Puhdaskielisyyden ideologia ei silti sulje pois pragmaattista näkökulmaa, jonka mukaan kieliä täytyy yhdistellä viestinnän helpottamiseksi.

Kuva: Tapio Keihäs

Kuva: Tapio Keihäs

Nuoret toivoivat ketšuan kielen elpyvän. He tunnustivat puhujien oman toiminnan merkityksen tässä prosessissa. Nuoret pitivät alkuperäiskielen käytön vähenemisen syynä ennen kaikkea identiteetin puutetta, ja ratkaisuna tähän tietoisuuden levittämistä.

– Kieli-identiteetin kannalta olennaisinta ei ole kielitaito vaan halu ja uskallus käyttää kieltä syrjinnästä riippumatta, Keihäs kuvailee.

Nuorten ryhmäidentiteetin keskeisimmät tekijät olivat alkuperään liittyvän häpeän voittaminen ja ympäröivää yhteiskuntaa suurempi tietoisuus ketšuan kielen merkityksestä.

– Olin yllättynyt siitä, miten vapaasti nuoret puhuivat minulle arkaluontoisistakin asioista kuten terrorismin ajan väkivallasta. Annoin haastateltaville melko vapaat kädet kertoa aiheista, joita he itse pitivät merkittävinä. Kuulin äärimmäisen kiehtovia – hauskoja sekä liikuttaviakin – tarinoita, Keihäs kertoo.

Kielen puhujan oma kokemus ratkaisee

Keihäs oli Limassa vaihdossa vuonna 2009. Sittemmin hän on palannut Peruun kaksi kertaa viettäen maassa yhteensä noin kaksi vuotta. Hän keräsi gradunsa aineiston keväällä 2013 suorittaessaan maisterivaiheen työharjoittelua Perun alkuperäiskansojen kulttuurien keskuksessa Chirapaqissa.

Vaihdossa ollessaan Keihäs havahtui siihen, että kielenvalintaa esimerkiksi ketšuan ja espanjan välillä ei määritä niinkään kielensisäiset tekijät vaan yhteiskunta ja ideologinen ympäristö, jossa kieliä käytetään.

– Tuntui järkyttävältä ajatella, että ihmiset eivät uskalla käyttää avoimesti omaa äidinkieltään pelätessään joutuvansa syrjinnän kohteeksi tai että yhteisen kielen puuttuessa espanjankieliset lapset eivät voi kommunikoida ketšuankielisten isovanhempiensa kanssa. Halusin tutkielman avulla korostaa sitä, että kielen puhujan omia kokemuksia ei pitäisi sivuuttaa tai vähätellä tutkittaessa kielenkäyttöä.

Teksti: Anni Aarinen.

***

Kuva: Tapio Keihäs

Kuva: Tapio Keihäs

Palkittua gradua esitellään 26.2.

Suomen kielitieteellisen yhdistyksen palkinto myönnettiin erityisen ansiokkaalle, kielitieteelliselle pro gradu -tutkimukselle. Tapio Keihään palkitun opinnäytteen nimi on suomeksi ¿Ser y hablar quechua? Intiaaninuorten omakohtainen näkemys Ayacuchon sosiolingvistisesta todellisuudesta – Ideologioita ja identiteettejä metakielellisessä diskurssissa. Hän pitää aiheesta esitelmän perjantaina 26.2.2016 klo 15.00 alkaen yhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä Tieteiden talossa (sali 312, Kirkkokatu 6) Helsingissä.

Gradu on luettavissa sähköisesti

Väitös kolmesta tutkimattomasta kielestä

Tuore tutkimus esittelee kolme aiemmin dokumentoimatonta kieltä: suomenruotsalaisen, albanialaisen ja kosovolaisen viittomakielen. Perjantaina tarkastettava Karin Hoyerin väitöskirja on kielitieteellisen tutkimuksen lisäksi puheenvuoro ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen puolesta.

Karin Hoyer

Karin Hoyer viittoo “väitös”

Yleisen kielitieteen väitöskirja perustuu kyseisten kolmen kielen sanakirjahankkeeseen, joiden aikana Hoyer vietti paljon aikaa suomenruotsalaisten viittomakielisten parissa sekä kuurojen yhteisöissä Kosovossa ja Albaniassa. Tuona aikana hän oppi, että kielitieteellä voi myös parantaa maailmaa.

Jokainen hanke antoi uutta tietoa kielestä ja sen käyttäjistä. Lisäksi sanakirjatyö vahvisti viittomakieltä käyttävää yhteisöä ja antoi sille välineitä kielellisten oikeuksien edunvalvontaan.

– Tämä on tärkeää, sillä Balkanilla kuurot ovat yhteiskunnan alinta kastia, Hoyer sanoo.

Hoyer puhuu äidinkielenään ruotsia. Hän oppi viittomaan aikuisiällä. Suomenruotsalaiseen viittomakieleen hän tutustui vasta sanakirjahankkeessa, koska viittomakielentulkin koulutuksessa opetettiin pääsääntöisesti suomalaista viittomakieltä.

Tutkimusta tehdessään hän opiskeli kolme uutta viittomakieltä. Albaniassa ja Kosovossa kuuroja opetetaan yhä vanhoilla metodeilla. Viittomakieltä ei käytetä opetuskielenä, vaan opettaja puhuu ja kirjoittaa. Suomessakin opetettiin näin vielä 60-luvulla.

– Kuurot joutuvat tällöin opettelemaan kirjoittamista ja lukemista heille monesti täysin vieraan kielen kautta, sillä viittomakieliä ei kirjoiteta. Tämän vuoksi kuurojen oppimistulokset ovat usein varsin heikot, kertoo Hoyer.

Suomenruotsalaisen viittomakielen käyttäjät ovat pieni vähemmistö toisen vähemmistön sisällä.

– Jokainen viittomakieli on omanlaisensa. Niillä on omat rakenteensa ja kielioppinsa, vaikka ne ovat saaneet vaikutteita myös puhutuista kielistä. Esimerkiksi suomenruotsalainen ja ruotsalainen viittomakieli ovat eri kieliä, Hoyer selventää.

Väitöksen mukaan kuurojen kielellisen identiteetin vahvistaminen on ensiarvoista. Vasta sen myötä kieliyhteisö voi ottaa vastuun kielisuunnittelusta, joka tarkoittaa muun muassa työtä kielen virallisen tunnustamisen eteen ja viittomakielen saattamisesta kuurojen opetuskieleksi.

Väitös osoittaa, että viittomakielten asema alhaisen statuksen kielinä tuo mukanaan haasteita kielisuunnitteluun ja sanakirjojen toimittamiseen. Puhuttuihin kieliin verrattuna viittomakielten haasteet ovat muutoinkin erilaiset.

– Kuurot syntyvät pääsääntöisesti kuuleville vanhemmille, jotka eivät osaa viittomakieltä. Kielen omaksuminen katkeaa usein sukupolvien välillä, ja se vaikuttaa myös itse kieleen, Hoyer sanoo.

FM Karin Hoyer väittelee 10.2.2012 kello 10 aiheesta “Dokumentation och beskrivning som språkplanering – perspektiv från arbete med tre tecknade minoritetsspråk” (Language Documentation and Description as Language Planning – Working with Three Signed Minority Languages).

Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, auditorium PIII, Yliopistonkatu 3. Vastaväittäjänä on FT Päivi Rainò, HUMAK: Humanistinen Ammattikorkeakoulu ja kustoksena professori Jan-Ola Östman.

Väitöskirjan elektroninen versio on luettavissa E-thesis-palvelussa
osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-7612-1