Yli 20 kieltä ja kulttuuria esittäytyy Koe Kampuksessa 29.10.

Koe kampus! -tapahtuma torstaina 29.10.2015 tarjoaa lukiolaisille ja muille yliopisto-opinnoista kiinnostuneille mahdollisuuden tutustua pääkaupunkiseudun yliopistoihin. Nykykielten laitoksen ohjelma sopii sinulle, jos olet kiinnostunut kielistä, kulttuureista, kirjallisuudesta tai kieliteknologiasta!

Laitoksen ohjelmaan kuuluu mm. ainejärjestöjen järjestämä ilmainen kansainvälinen buffet (klo 13–15 Metsätalon 3. kerroksen B-siiven käytävässä, Unioninkatu 40), johon osallistuvat tänä vuonna myös suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien oppiaineet. Samalla pääset juttelemaan opiskelijoiden kanssa ja kuulemaan, millaista Helsingin yliopistolla opiskelu on ja mitä pitää osata loistaakseen pääsykokeissa.

Ruokailun yhteydessä on käynnissä myös kielivisailu, jossa voit kokeilla, montako kieltä tunnistat. Visassa on mukana jopa 33 kieltä, eikä siinä ole vielä edes puolia kaikista Helsingin yliopistolla opiskeltavista kielistä…

Klo 13–15 salissa 8 (Metsätalo, 3. krs) on mahdollisuus pistäytyä tapaamassa kieliteknologien lemmikkiä Elias-robottia, jonka kanssa voit jutella. Elias saattaa innostua soittamaan ilmakitaraakin! (Lisää Eliaksesta: katso video tai lue juttu.) Eliasta esittelee Graham Wilcock.

Klo 14–15 salissa 4 (Metsätalo, 2B-kerros) pääsee tutustumaan av-kääntäjän ammattiin, kun yliopistonlehtori Mari Pakkala-Weckström demonstroi, miten tv-sarjan tekstitys tehdään.

Tervetuloa!

Koko ohjelma Helsingin yliopiston keskustakampuksella

Saksan kieli ja kulttuuri valloittivat Metsätalon

Maanantaina 5.10. Metsätalolla oli tavallistakin enemmän hulinaa, kun reilu 200 saksanlukijaa ja parisen kymmentä saksanopettajaa eri lukioista vieraili Saksa-aiheisessa toimintapäivässä. Tapahtuman järjesti joukko opiskelijoita ja opettajia germaanisen filologian ja saksan kääntämisen oppiaineista. Mukana oli myös Goethe-instituutti.

– Yhteistyö koulujen ja lukioiden kanssa on paitsi antoisaa, myös elintärkeää oppiaineen tulevaisuutta ajatellen, sanoo professori Ulrike Richter-Vapaatalo.

– Päivän järjestämiseen ja muuhun yhteistyöhön osallistuneet opiskelijat saivat tätä kautta myös työelämäyhteyksiä, joista voi olla hyötyä heidän ammatillista tulevaisuuttaan ajatellen.

Yksi ohjelmanumeroista oli rastikierros, jossa lukiolaiset suunnistivat itsenäisesti keskustakampuksella: kolme rastia Metsätalossa, yksi Kaisa-kirjastossa ja yksi päärakennuksella. Kullakin rastilla he ratkaisivat saksan kieltä harjoittavan tehtävän ja saivat oikeasta vastaukseksi palkinnoksi sanan. Viidestä sanasta he kokosivat lopuksi lauseen.

Lukio-opiskelijat istuskelivat myös saksalaisessa kahvilassa pelien ja sumpin äärellä sekä kuulivat infohuoneessa germanistiikan opiskelijoilta siitä, millaista on asuminen Saksassa ja kielten opiskelu Helsingin yliopistossa sekä mitä vaihto-opiskelumahdollisuuksia saksankielisiin maihin on tarjolla.

Lukioiden saksanopettajat puolestaan tutustuivat omassa infokahvilassaan ammatillisiin aiheisiin kuten saksan oppijoiden suullisen kielitaidon arviointiin, monikielisyysdidaktiikkaan ja muuhun saksanopetukseen liittyvään tutkimukseen.

Lopuksi kaikki kokoontuivat yhteiseen viisi luentoa tunnissa -tilaisuuteen, jossa tutustuttiin mm. musikaalien kääntämiseen, saksalaiseen taiteeseen ja kielen luonnolliseen omaksumiseen.

Kuvat: Heini Mähönen

Elias-robotti on kieliteknologian uusi apulaisprosessori

Kieliteknologian oppiaineen tuoreimpia vahvistuksia on humanoidirobotti Elias. Eliaksen työnkuvana on tukea kieliteknologian opetusta ja tutkimusta Helsingin yliopistossa.

Katso Eliaksen esittelyvideo YouTubessa:

screenshotVideon materiaali on kuvattu Eliaksen kesäseminaarin yhteydessä kesäkuussa 2015. Kahdeksan opiskelijan intensiivikurssi käsitteli robotin ja ihmisen välistä vuorovaikutusta. Opettajana oli dosentti Kristiina Jokinen.

– Luonnollisen vuorovaikutuksen automatisointi on kieliteknologian tutkijoiden Graalin malja. Koneiden kielellisten ja kognitiivisten kykyjen kehittäminen on suuri haaste. Ne tarjoavat happotestin, jossa kieliteknologian heikkoudet paljastuvat nopeasti! Opiskelijoille eli tulevaisuuden kieliteknologeille riittää tässä työsarkaa, sanoo tutkija Atro Voutilainen.

Kun yhä useampi opiskelija ja opettaja pääsee kursseilla tutustumaan robotin käyttämiseen, vain mielikuvitus on mahdollisuuksien rajana.

– Robotti on helposti lähestyttävä ohjelmointiympäristö, jota opiskelijat voivat lainata vaikka opinnäytetyötä varten, Voutilainen toteaa.

Robotin hankkimisen mahdollisti tutkijayhteisö BAULTin rahoitus.

Eliakseen pääsee tutustumaan henkilökohtaisesti Koe Kampus -tapahtumassa torstaina 29.10.2015, jossa Elias esittäytyy dosentti Graham Wilcockin avustuksella lukiolaisille ja muille nykykielten laitoksella opiskelusta kiinnostuneille. Tervetuloa!

***

Videossa mainitusta Wikitalk-hankkeesta löytyy lisätietoa seuraavasta artikkelista:

Jokinen, K. and Wilcock, G. (2014). Multimodal Open-domain Conversations with the Nao Robot. In: Mariani, J., Rosset, S., Garnier-Rizet, M. and Devillers, L. (eds.) Natural Interaction with Robots, Knowbots and Smartphones – Putting Spoken Dialog Systems into Practice. Springer Science+Business Media. pp. 213-224

Sivuaine digihumanismista, alkuperäiskansoista tai Venäjän tutkimuksesta?

Ilmoittautuminen on käynnissä 17.8.–4.9.2015 täällä.

On haasteita, joihin vastaamiseksi yhden tieteenalan paraskaan osaaminen ei riitä. Työelämä tarvitsee yhä useammin asiantuntijoita, joilla on rautaisen ammattitaidon lisäksi laajempaa näkemystä ja ennakkoluuloton asenne.  Yhteiskunta kaipaa vaikuttajia, joiden työkalupakki ei periydy ainelaitoksen arkistoista, vaan perustuu parhaaseen tutkimustietoon ja tuoreimpiin poikkitieteellisiin oivalluksiin.

Uudet temaattiset sivuainekokonaisuudet maisterivaiheen opiskelijoille

Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta tarjoaa syksystä 2015 alkaen temaattisia sivuainekokonaisuuksia maisterivaiheen opiskelijoille tiedekunnasta riippumatta.  Erikoistu alkuperäiskansoihin, digitaaliseen humanismiin tai Venäjän kysymyksiin.  Rakenna itsellesi uniikki osaamisprofiili: suorita 25 op kokonaisuus tai valikoi sinulle sopivimmat kurssit.

Nykykielten laitoksen opetushenkilöstöä on mukana jokaisen kokonaisuuden toteutuksessa.

Digihumanismi ratkoo perinteisiä kysymyksiä uudenlaisin menetelmin

Digitaalinen humanismi viittaa erityisesti modernien tietojenkäsittelymenetelmien käyttöön humanistis-yhteiskunnallisessa tutkimuksessa. Kun tutkitaan ilmiöiden yhteyksiä ihmisten käyttäytymiseen, vuorovaikutukseen ja maailmankuvaan, tarvitaan sekä laajoja ja moniulotteisia aineistoja että humanistien tuoreita näkökulmia ja ymmärrystä. Digihumanismi-kokonaisuus avaa ihmistieteilijälle oven uusien teknologioiden mahdollisuuksiin ja tarjoaa tietojenkäsittelyn osaajalle näkemystä relevanteista sovellusaloista.

Monitieteinen Venäjän tutkimus tarjoaa kattavan peruspaketin Venäjästä

Venäjä-osaaminen on Suomen kannalta kriittinen menestystekijä ja työelämään hakeutuvan maisterin kannalta ehdoton kilpailuetu. Aleksanteri-instituutin ja nykykielten laitoksen kokoama monitieteinen Venäjän tutkimuksen sivuainekokonaisuus tarjoaa monipuoliset eväät Venäjän ja siihen liittyvien ilmiöiden tulkitsemiseen. Voit perehtyä valtioon ja turvallisuuteen, yhteiskuntaan ja hyvinvointiin, identiteettipolitiikkaan, luonnonvaroihin, ympäristöön ja talouteen, kirjallisuuteen ja kulttuuriin sekä Venäjään naapurina.

Alkuperäiskansatutkimus antaa uuden tavan ajatella ja jäsentää maailmaa

Alkuperäiskansatutkimuksen opintokokonaisuus perehdyttää sinut alkuperäiskansojen kieliin, oppimismenetelmiin ja näkemyksiin. Alkuperäiskansojen tieto perustuu sukupolvien aikana karttuneisiin havaintoihin ja kokemuksiin ympäristöstä. Tämän perinnetiedon ymmärtäminen auttaa meitä globaalien hyvinvointi- ja ympäristökysymyksien ratkaisemisessa ja tarjoaa uusia keinoja ymmärtää myös historiallisia jatkumoja ja valtasuhteita.

 

375 humanistia: Juha Föhr

Juha Föhr ryhtyi aikuisena opiskelemaan kieliä. Saksan ja ranskan lisäksi hän opiskelee parhaillaan italiaa, koska kielet avaavat ikkunoita eri kulttuureihin. Föhrille opiskelu ei ole väline vaan elämäntapa.

Tutustu Juha Föhriin 375 humanistia -verkkosivustolla

Juha Föhr Metsätalon ovella keväällä 2015. Kuva: Mika Federley.​

Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlavuoden kunniaksi humanistinen tiedekunta nostaa esiin 375 humanistia. Sivustolla esiteltävät henkilöt avaavat näkymää humanistisen alan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen merkitykseen sekä tarjoavat esimerkkejä humanistien laaja-alaisesta osaamisesta.