Mentoroinnin oivallus: asenne ratkaisee

Read the story in English: Mentoring Insights: Attitude Counts


Ryhmämentoroinnissa yhdistyy mentorin opiskelijoille antama tuki sekä opiskelijoiden vertaistuki.

Lukuvuoden 2013–2014 ryhmämentorointiohjelma veti ennätysmäärän opiskelijoita: yhteensä 23 mentorointiryhmää. Kunkin alumnin mentoroitavana oli 2-5 opiskelijaa. Ryhmät tapasivat vuoden aikana useamman kerran.

– Mentorointiin käytetty aika ei ole mitään verrattuna siihen, kuinka paljon siinä voi oppia itsestään ja omista mahdollisuuksistaan, sanoo mentorointiin osallistunut yleisen kielitieteen opiskelija Enni Valtonen.

Tapaamisten sisältö sovitaan yhdessä

Mentoroinnin alussa ryhmäläiset ja mentori sopivat yhdessä, mitä tavoitteita osallistujilla on ja mihin tapaamiskerrat käytetään. Ryhmässä keskusteltiin mm. humanistiopiskelijoiden vahvuuksista työnhaussa sekä työn ja muun elämän yhteensovittamisesta.

– Kansainvälisenä opiskelijana ymmärrän nyt paremmin, miten suomalainen työelämä ja rekrytointiprosessit toimivat, kertoo englantilaisen filologian opiskelija Xing Wang. Mentorointivuosi oli samalla hänen ensimmäinen opiskeluvuotensa Helsingin yliopistossa.

– Mentorimme teki meille kuvitteelliset työpaikkailmoitukset, joihin meidän tuli lähettää hakemus ja CV. Sen jälkeen hän piti meille työhaastattelusimulaation, jossa myös ryhmän muut jäsenet olivat paikalla. Kävimme yhdessä läpi kaikkien CV:t ja työhakemukset sekä keskustelimme siitä, miten haastattelu meni, Valtonen kertoo.

– Puhuimme myös siitä, miten yritykset toimivat, miten työntekijä puolustaa oikeuksiaan ja siitä, miten rakennetaan oma brändi ja verkostoja esimerkiksi LinkedInin avulla, Wang selittää.

Ryhmän etuna on vertaistuki

Ryhmässä syntyy keskustelua ja oivalluksia ihan itsestään aktorien eli mentoroitavien kesken.

– Ryhmäläisten vertaistuki oli monissa keskusteluissa mentoriakin tärkeämpää, uskoo mentori Raisa Asikainen. Hän valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2001 pääaineenaan Itä-Aasian tutkimus.

– Mentoroinnin aikana tajusin, että kaikki muutkin opiskelijat miettivät samoja kysymyksiä ja että muilla on samanlaisia ongelmia. Koska ilmapiiri oli hyvä ja luotettava, keskustelu sujui mukavasti, Valtonen kertoo.

Mentorointi auttoi työpaikan löytämisessä

Ryhmän tavoitteena on auttaa opiskelijoita ymmärtämään paremmin, mitä annettavaa heillä on ja mitä he itse toivovat.

– Olen alkanut aidosti miettiä, millaista työtä haluan tehdä – sen sijaan että pelkästään miettisin, mihin voin tällä koulutuksella hakea. Yksi suurimmista oivalluksistani mentoroinnin aikana oli se, että oikeastaan ei ole kovin paljon merkitystä, mitä alaa opiskelee tai mistä aiheesta kirjoittaa gradunsa – tärkeämpää on se, millainen on kokonaisuutena: ihmisenä, Valtonen kiteyttää.

Mentoroinnin aikana Valtosta onnisti: hän löysi työharjoittelupaikan.

– Ryhmäni kannustus, työhaastattelusimulaatio ja muilta saamani palaute vaikuttivat paljon siihen, että sain paikan. Myös kasvanut itsevarmuuteni ja positiivinen asenteeni kuulemma näkyivät työhaastattelussa, jonka perusteella minut valittiin, Valtonen iloitsee.

– Oikea asenne on jopa tärkeämpää kuin tutkinto ja työkokemus, myös Wang painottaa.

Yleisestä kirjallisuustieteestä vuonna 2001 valmistunut Otto Mattsson ryhtyi mentoriksi siksi, että hän halusi auttaa humanisteja löytämään paikkansa työelämässä.

– Ryhmäni jäsenten kuva työelämästä ja rekrytointiprosessista muuttui paljon realistisemmaksi. He saivat käytännön vinkkejä siihen, millä tavalla humanistin kannattaa tuoda osaamistaan esille, Mattsson kertoo.

Aikamatkalle valmistumisvaiheeseen

Mentoreita yhdistää halu auttaa.

– Olen itse toivonut eri elämänvaiheissa, että minulla olisi mentori, mutta se ei valitettavasti ole ollut mahdollista – ajattelin sen takia ryhtyä itse mentoriksi ja laittaa sitä kautta hyvän kiertämään, Asikainen kertoo.

Mentori oppii kokemuksesta itsekin.

– Koen, että mentorointi on parhaimmillaan ”peili”: tapa verrata omia oletuksia, toiveita ja uskomuksia muiden käsityksiin. Omien ajatusten sanallistaminen tekee hyvää. Työn arjessa ei aina ole aikaa pysähtyä ajattelemaan omia valintoja ja omassa työssä tarvittavia taitoja, mutta mentorointi tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä miettimään niitä, Asikainen kertoo.

– Mentorointi on vuorovaikuttamista. Mentorina opin koko ajan ja testaan omia näkemyksiäni. Ainoa tapa pitää aivonsa nuorena on keskustella nuorten kanssa, Mattsson sanoo.

Asikainen ja Mattsson suosittelevat muillekin alumneille mentoriksi ryhtymistä.

– Mentorina toimimisen kautta pääsee aikamatkalle valmistumisvaiheeseen ja opiskelijan nykyarkeen. Uskon, että monilla humanisteilla on kyky auttaa valmistumassa olevia opiskelijoita ymmärtämään heidän hankkimansa osaamisen syvyys ja laajuus ja ne monet, opiskelijan näkökulmasta yllättävätkin, suunnat, joissa humanistien osaamiselle on tarvetta, Asikainen sanoo.

Lue lisää

Alumni: Katja Tiilikka, kääntäjä ja toimittaja

Katja Tiilikka on kääntäjä ja toimittaja, joka tekee työtään freelancerina, käyttäen Kielikuvitus-markkinointinimeä. Hänen palveluvalikoimaansa kuuluvat käännösten lisäksi myös sisällöntuotanto, kuten artikkelien ja tiedotteiden kirjoittaminen suomeksi ja englanniksi, sekä visuaaliset ilmeet, esimerkiksi julkaisujen taitot ja verkkosivujen ulkoasun suunnittelu.

Tiilikka opiskeli Helsingin yliopistossa vuosina 1994–2001 pääaineenaan englantilaista filologiaa, ja valitsi lähinnä oman kiinnostuksensa pohjalta sivuaineikseen monikielistä ammattiviestintää ja Britannian ja Irlannin tutkimusta. Hän kertoo sivuainevalintoihin vaikuttaneen kuitenkin myös sen, että oli jo opiskeluaikana kiinnostunut kääntämisestä ja kirjoittamisesta, mutta Helsingissä ei vielä tuolloin voinut juurikaan opiskella kääntämistä. Tällöin monikielinen ammattiviestintä tuntui hyvältä vaihtoehdolta, koska siihen sisältyneillä suomen kursseilla opiskeltiin suomen kieltä ja viestintää käytännönläheisesti. Tiilikka mainitseekin, että erityisesti suomen kursseista on ollut esimerkiksi kielenhuollon kannalta nykyisessä työssä paljon hyötyä. Sen sijaan työelämässään hänellä ei ole ollut tarvetta yliopistossa opiskellulle englannin kielen historialle tai kieliopille, mutta hän sanoo niidenkin kasvattaneen ymmärrystä englannin kielestä ja opettaneen analyyttistä ajattelua. Yliopisto-opiskelun jälkeen hän on vielä opiskellut taitto-ohjelmien käyttöä erilaisissa täydentävissä ja ylläpitävissä opinnoissa.

Nykyiseen työhönsä Tiilikka on päätynyt mutkien kautta. Hän innostui kääntämisestä ja kirjoittamisesta jo yliopistossa ja ollessaan ensimmäisessä työpaikassaan ministeriön harjoittelussa, hän kiinnostui taittamisesta. Kuitenkin hän myöntää, että työelämässä on ohjannut paljon myös työn löytämisen vaikeus – esimerkiksi tiedottajan töitä ei saa ilman viestinnän pääaineopintoja, ja käännöstöiden tarjonta on hänen mukaansa viime vuosina vähentynyt.

Tiilikka teki jo opiskeluaikanaan jonkin verran free-käännöksiä ja kokeili muutamia erilaisia töitä, mutta koki niiden tarjoavan liian vähän haasteita ja mahdollisuutta luovuuteen. Freelance-työssä hän nauttiikin monipuolisuudesta, vapaudesta ja oman luovuuden hyödyntämisestä – omaa työtään saa itse hallita ja eri osaamisalueita yhdistää. Työpäivät voivat koostua vaikka kirjan taittamisesta, käännöksen tekemisestä tai verkkosivujen suunnittelusta, ja joskus taas uusien asiakkaiden kartoittamisesta ja verkostojen luomisesta. Haastava puoli on yrittäjälle tuttu epävarmuus: joskus töitä ei ole, joskus niitä on liikaa.

Alan työtilanteesta kysyttäessä Tiilikka mainitsee havaitsemansa muutokset käännösalalla: ennen äskettäistä vanhempainvapaataan hän käänsi paljon tietokirjallisuutta, mutta nyt pari vuotta myöhemmin kyseisiä töitä ei enää tunnu olevan. Hän kokee käännösalalla olevan ”epätervettä kehitystä”, joka ilmenee hintojen polkemisena ja suurten globaalien käännöstoimistojen ”kasvottomuutena”. Yhtenä ohjeena opiskelijoille hän mainitseekin omien käännöstöiden hinnoittelun – ei pilkkahintaan!

Käännös- ja kustannusalan murroksista huolimatta Tiilikka uskoo töitä olevan jatkossakin. Työelämää varten opiskelijan olisi tärkeää hankkia työkokemusta jo opiskeluaikana ja tutustua moniin ihmisiin hyvien verkostojen rakentamiseksi; humanistisen alan yrittäjän on tärkeää verkostoitua oman alan toimijoiden ja muiden yrittäjien kanssa. Freelance-työtä ei ole syytä pelätä, vaan se on hyvä mahdollisuus – Tiilikan sanoin: itseään ei pidä vähätellä vaan tuoda osaamistaan rohkeasti esiin.

Teksti: Lotta Liedes

Haastattelu on tehty Filologi kieli- ja kulttuuriasiantuntijana -kurssilla, jolla opiskelijoiden tehtävä oli haastatella oman alansa alumnia.

Alumni: Turo Hiltunen, tutkijatohtori

Turo Hiltunen valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2004, minkä jälkeen hän on työskennellyt Nykykielten laitokseen kuuluvassa VARIENG-tutkimusyksikössä tohtorikoulutettavana sekä myöhemmin tutkijatohtorina. Filosofian maisterin tutkinnossaan Turolla oli pääaineenaan englantilainen filologia ja sivuaineinaan yleinen kielitiede, pohjoismaiset kielet ja Iso-Britannian ja Irlannin tutkimus. Lisäksi Turo on opiskellut kasvatustieteitä ja saanut näin opettajan pätevyyden. Nämä opinnot ovat Turon mielestä antaneet hyvän pohjan tutkijan uralle. Ainoastaan pohjoismaisia kielten opinnoista hankittuja tietoja hän ei ole työssään englannin kielen tutkijana tarvinnut.

Tutkijankoulutus on tällä hetkellä suuressa murroksessa, kun opetusministeriön rahoittamista valtakunnallista tutkijakouluista ollaan siirtymässä järjestelmään, jossa jokainen yliopisto jakaa itse opetus- ja kulttuuriministeriöstä saamansa rahoituksen. Helsingin yliopiston englannin kielen tohtorikoulutettavista vain osa työskentelee VARIENG-yksikön piirissä, osa kirjoittaa väitöskirjaansa nykykielten laitoksen muissa yksiköissä, ja osa väitöskirjan tekijöistä saa rahoitusta muista lähteistä.

Kilpailu tutkimuksen rahoituksesta ja tutkijoiden paikoista on lisääntynyt viime vuosina voimakkaasti. Hyville tutkimusprojekteille ja päteville tutkijoille löytyy kuitenkin edelleen useita erilaisia rahoituslähteitä. Esimerkkeinä yliopiston ulkopuolisista kielen tutkimuksen rahoittajista Turo mainitsee Suomen Akatemian lisäksi Suomen Kulttuurirahaston ja Emil Aaltosen säätiön, jotka tukevat erityisesti jatko-opiskelijoita sekä juuri väitelleitä tutkijoita. Vaikka myös jotkut suuret yritykset rahoittavat tutkimusta, niillä ei ole kovin merkittävää roolia kielitieteellisen tutkimuksen rahoituslähteenä.

Yliopiston lukukaudet ja luennot rytmittävät tutkijan työtä. Tänä päivänä opettaminen on olennainen osa jokaisen tutkijan työtä, vaikka sen osuus työajasta vaihteleekin eri tutkijoilla. Kun luentoja ei ole, tutkijalla on mahdollisuus osallistua alan seminaareihin. Omaa tutkimustyötään tutkija tekee luonnollisesti ympäri vuoden opetuksen ohella, jotta julkaisuja syntyy tasaiseen tahtiin ja tutkimusprojektit pysyvät aikatauluissaan.

Mitkä ovat tutkijan tärkeimmät henkilökohtaiset ominaisuudet? Kaikkein tärkeintä on Turon mielestä innostus, pitkäjänteisyys ja avoin mieli. Jos omasta tutkimuskohteestaan ei ole innostunut, ei jaksa tehdä työtään pitkäjänteisesti. Pitkäjänteisyys puolestaan on välttä-mätöntä, koska tieteen tekeminen vaatii yleensä vuosien puurtamisen. Avoin mieli ja uteliaisuus puolestaan kantavat eteenpäin, sillä valmiita vastauksia ei ole. Vastaukset on keksittävä itse! Ja se onkin Turon mielestä työn parasta antia. Hyvä tutkija on myös järjestelmällinen. Hän osaa hallita ajankäyttöään niin, että julkaistavaa tekstiä syntyy sekä tutkijayhteisölle että opiskelijoille jaettavaksi. Hyvä tutkija pystyy myös sietämään pätkärahoituksesta aiheutuvaa epävarmuutta innostustaan menettämättä.

Teksti: Harriet Uusi-Äijö

Haastattelu on tehty Filologi kieli- ja kulttuuriasiantuntijana -kurssilla, jolla opiskelijoiden tehtävä oli haastatella oman alansa alumnia.

Alumni: Eva Havu, yliopistonlehtori

Paneudu sydämestäsi. Innostu. Hyväksy eri tilanteet – se on valttia. Nämä ovat yliopistonlehtori Eva Havun tärkeimmät vinkit opiskelijoille.

Eva Havu toimii tällä hetkellä Helsingin yliopiston nykykielten laitoksella yliopistonlehtorina ja dosenttina. Hän hoitaa hallinnollisia tehtäviä, tekee tutkimusta ja johtaa tutkijaryhmää nimeltä CoColaC (Comparing and Contrasting Languages and Cultures).

Evan opintopolku oli selkeä ja todella kielipainotteinen. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän opiskeli ranskaa vuoden verran Sveitsissä, minkä jälkeen hän siirtyi Helsingin yliopistolle. Eva opiskeli myös saksasta syventävät opinnot. Sivuaineena hänellä oli italia ja perusopinnot taidehistoriasta. Myöhemmin Eva väitteli pääaineestaan ranskasta tohtoriksi.

Eva työllistyi aluksi sivuaineensa italian kautta, kun Työväenopistolta tarjottiin hänelle paikkaa. Tämän jälkeen hänen ranskan ja saksan osaamisensa toivat hänelle töitä. Eva on kääntänyt myös Aku Ankkoja ja toiminut Yleisradiolla kääntäjänä. Uran alkuvaiheessa hän otti kaikki mahdolliset työt vastaan ja painottaakin, etteivät työt tipu taivaalta vaan on itse oltava aktiivinen, soitettava paikkoihin ja sitkeästi mainostettava itseään.

Ajatus siitä, mitä Eva halusi tehdä ”isona” tuli vasta myöhään, opintojen jälkeen, kun hänet kutsuttiin Ranskaan yliopistoon tutkijaksi. Siellä hän näki ja pystyi vertailemaan Suomen ja Ranskan yliopistoja ja siellä työskentelyn kautta Evalle selkisi, mitä hän tulevaisuudeltaan halusi.

Vaikka ihan alkuvaiheessa opintoja oli vaikea ymmärtää eri asioiden yhteyksiä toistensa välillä, opiskeluaikana Eva koki tärkeäksi sen, että hoksasi asioiden laajemman yhteyden sekä kielten yhteyksien laajemmat linjat. Yliopisto antaa Evan mielestä erittäin hyvän
pohjan ajattelulle. Eva Havun tärkeimpiä ‘’ahaa-elämyksiä’’ opiskeluaikana oli erityisesti Saksan kielihistoriassa, kun tajusi miten ruotsi ja saksan kieli ovat yhteydessä sekä miten latina vaikuttaa niihin. Hän toivookin kaikkien humanistiopiskelijoiden tuovan esiin koulutuksemme vahvuuden nähdä asioita laaja-alaisemmin, sekä opiskelijoiden löytävän asioiden yhteydet toisiinsa ja hyödyntävän niitä tulevaisuudessa.

Teksti: Marianne Salmi

Haastattelu on tehty Filologi kieli- ja kulttuuriasiantuntijana -kurssilla, jolla opiskelijoiden tehtävä oli haastatella oman alansa alumnia.

 

Alumni: Anni Vihriälä, koordinaattori

Haastattelin Kepa ry:n Etelän vapaahtoisohjelma Etvon koordinaattoria Anni Vihriälää. Kepa ry on kehitysyhteistyötä, kehityspolitiikkaa ja globaalikasvatusta tekevien suomalaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestö. Etelän vapaaehtoisohjelman kautta voi lähteä vapaaehtoistyöhön järjestöihin Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa.

Vihriälän perustoimenkuva on vapaaehtoisohjelman koordinoiminen. Hänen tehtävänään on markkinoida Etvo-ohjelmaa ja tiedottaa ohjelmasta, valita sopivat vapaaehtoistyöntekijät, valmentaa heidät tehtäviinsä ja tukea heitä kentällä työskenneltäessä. Lisäksi Vihriälä kehittää ohjelmaa eteenpäin yhdessä siihen osallistuvien suomalaisten lähettävien järjestöjen kanssa. Työhön kuuluu myös Kepan globaalikasvatustiimin yhteisiä tehtäviä. Tyypillinen työpäivä täyttyy esimerkiksi sähköposteilla, järjestötapaamisilla, Kepan sisäisillä palavereilla ja koulutusten pitämisellä.

Anni Vihriälä ei ole suunnitellut työuraansa systemaattisesti. Järjestöissä työskentelyn lisäksi hän on kartuttanut työkokemusta mm. opetustehtävissä ja ulkoministeriössä. Kepassa työskentelemisessä häntä miellyttää arvomaailman lisäksi toimimisen vapaus ja luovuuden salliminen.

Vihriälän maisterintutkinnon pääaine on espanjalainen filologia. Sivuaineena hänellä on mm. Latinalaisen Amerikan tutkimus ja pedagogiset opinnot. Hän on suorittanut myös valtiotieteiden kandidaatin tutkinnon pääaineenaan kansainvälinen politiikka.

Espanjan kielen taitoa Vihriälä on tarvinnut jokaisessa pidempikestoisessa työpaikassaan. Pedagogisten opintojen antia hän on soveltanut koulutuksissa, ryhmänvetäjänä ja sivutoimisena opettajana. Valtiotieteiden ja Latinalaisen Amerikan tutkimuksen asiasisällöt ovat laajan, nykyisessäkin työssä tarvittavan, asioiden taustojen ja syy-yhteyksien ymmärtämisen pohja.

Opiskeluaikana Anni Vihriälä osallistui monenlaiseen oheistoimintaan. Hän oli espanjalaisen filologian ainejärjestön sihteeri ja mukana ainejärjestön lehden tekemisessä sekä opiskelijaedustajana laitosjohtoryhmässä. Hän oli aktiivinen myös osakunnalla, HOASin
asukastoimikunnassa ja vapaaehtoistyössä. Näiden aktiviteettien parissa Vihriälä oppi järjestötoiminnan perusasiat. Hän pitää tärkeänä myös toiminnasta saatavaa aktiivisuuden tunnetta sekä oman kiinnostuksen ja innostuksen ruokkimista. Aktiivisuus myötävaikutti varmasti myös ensimmäisen oman alan työpaikan saamiseen Suomen ylioppilaskuntien liitossa.

Vihriälän työn kannalta tärkeä taito, jota ei opita luennolla, on erilaisten ihmisten kohtaaminen ja ihmissuhdetaidot. Niiden harjoittelu on ensisijaisesti oman aktiivisuuden varassa. Opiskelun kautta Vihriälä on harjaantunut analyyttiseen ajatteluun ja itseilmaisuun. Myös tieto- ja viestintätekniikkataidot sekä äidinkielen hallinta ovat osoittautuneet hyödyllisiksi.

Vihriälä on avoin työskentelemään monilla eri kokemustansa ja koulutustaustaansa vastaavilla aloilla edellyttäen, että työ on hänen arvojensa mukaista. Hän mainitsee työmarkkinoilla vahvuuksikseen koulutustaustan, aktiivisen kansalaistoiminnan, aikaisemman työkokemuksen ja ihmissuhdetaidot. Erityisesti hän painottaa omaa aktiivisuutta ja kykyä saada itsensä innostumaan työstään. Ja jos niitä ei löydy, silloin voi olla hyvä tehdä rohkeita ratkaisuja.

Vihriälä näkisi mielellään, että globaalien kehityskysymysten parissa tapahtuisi vielä suurempia muutoksia ja maailmasta tulisi tasa-arvoisempi paikka. Työhön kuuluvan byrokratian (suunnittelu-, seuranta- ja arviointisysteemit) hän kokee mielekkäänä, koska niiden avulla oma toiminta kehittyy.

Vihriälä kannustaa kuuntelemaan omaa intuitiota ja syventämään itsetuntemusta. Jos ajattelee hylkäävänsä kohdalle osuvan tilaisuuden, kannattaa miettiä, onko sille hyvät perusteet vai onko syynä kenties se, että pelkää omien taitojen riittämättömyyttä. On tärkeää mennä kohti omia unelmiaan ja olla samanaikaisesti riittävän realistinen. Vihriälän mukaan aktiivinen asenne kantaa pitkälle, eikä turhaa pelkoa kannata lietsoa. Sen sijaan jokainen hyvin hoidettu työtehtävä jättää paitsi hyvän kuvan tekijästään pitää yllä myös hyvää työntekijän itsetuntoa.

Teksti: Laura Siivonen

Haastattelu on tehty Filologi kieli- ja kulttuuriasiantuntijana -kurssilla, jolla opiskelijoiden tehtävä oli haastatella oman alansa alumnia.