Hyvää Joulua! Ja kiitos! Merry Christmas! And thanks!

Hyvä tiedekuntalainen, Dear staff member,

Lämpimät kiitokset jokaiselle teistä hyvin tehdystä työstä kuluneen vuoden aikana. Tiedekunnan henkilöstö on sen kaikki kaikessa.

Vuoden aikana on taas koettu monenlaista. On muun muassa opittu toimimaan yhdessä palveluorganisaation kanssa, on vietetty juhlallinen tohtoripromootio, on uudistettu koulutusohjelmia ja saatu tiedekuntaan digiopetusavustajia (!), on toteutettu menestyksekkäästi varainhankintakampanjaa, on tehty poikkeuksellisen monia tärkeitä akateemisia rekrytointeja uuden urapolkumallin mukaisesti. On myös suunniteltu tilankäyttöä ja muuttoja, jotka ovat pian edessä. Legal Tech Lab on vakiinnuttanut toimintansa.

Tiedekuntamme on mukana Suomen Akatemiaan jätetyssä PROFI4-hakemuksessa (“Yliopistojen tutkimuksen profilointi”). PROFI3-professuuri, joka liittyy kestävyyden ja sääntelyn näkökulmaan (Sustainability), on täytössä. PROFI2 ja sen myötä Globaali oikeus -teema on jo lähdössä oikeasti liikkeelle.

Valintakoeuudistus on puhuttanut, ja tiedekuntamme on ollut aktiivisesti mukana alan linjauksia tehtäessä. Kansainvälistä yhteistyötä on eri tavoin vahvistettu. Keskusteluun on noussut optio koulutustoiminnasta Kuwaitissa.

Yliopiston tasolla tapahtuu nyt myös monia muutoksia. Uusi hallitus aloittelee toimintaansa, mukaan lukien rehtorin valinta, ja tiedekuntien johdossa tapahtuu suuria muutoksia. Johtosäännöt on juuri uudistettu. Yliopiston sisäinen rahanjako on uudistumassa vuoden 2019 alusta.

Isot tiedekunnat uudistavat organisaatiotaan ja muuttuvat laitoksettomiksi. Kampustasoinen yhteistyö lisääntyy muun muassa profilointien myötä. Uusia tutkimusyksiköitä on aloittamassa, kuten osaksi Porthaniaan sijoittuva kestävyystutkimuksen keskus HelSuS, joka ottaa nyt jäseniä ja toivoo myös meitä mukaan. Tiedekunta on mukana HelDigissä, jossa tutkitaan digitalisaatiota ihmistieteissä ja yhteiskunnassa laajemminkin. Keskustakampukseen suunnitellaan jo yhteistäkin tutkimuskeskusta.

Tiedekunta uudistuu, ja se on luonnollista. Vuoden vaihteen jälkeen uusiutunut tiedekuntaneuvosto aloittaa työnsä, ja dekaani Pia Letto-Vanamo kokoaa vastuunkantajia dekanaattiin ja toimikuntiin. Olen varma, että Pia ja hänen tiiminsä tulee pärjäämään erinomaisesti.

Taloudellisesti tiedekunta on tällä hetkellä varsin kohtuullisessa tilanteessa, kun kertynyttä ylijäämää on runsaat 1,5 M€. Ylijäämä on kuitenkin edelleen siinä määrin pieni, että tiedekuntamme on jatkossakin varsin herkkä muutoksille perusrahoituksessa, eikä yliopiston muutosohjelman kaikkia säästöjäkään ole vielä toteutettu. Olen pyrkinyt siihen, että myös tiedekunnan uudella johdolla olisi tiettyä taloudellista liikkumavaraa toiminnan kehittämisessä. Myös tulopuoleen tulee eri tavoin aktiivisesti vaikuttaa, koskee se sitten kilpailtua tutkimusrahoitusta tai muuta tulonhankintaa.

Koulutusuudistukset ovat aina haastavia, kun sen piirissä on lähes 2000 opiskelijaa. Muutosvaiheet kannattaa käyttää hyvin, sillä nyt tehty työ kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Ollaan liikkeellä avoimin mielin. Esimerkiksi Avoimeen yliopistoon tarvitaan oikeustieteen opetusta, ja tuo asia niveltyy myös niin opiskelijavalintaan kuin opetuksen digiloikkaan.

Tiedekunta lähtee monessa suhteessa kohtalaisen hyvistä asemista seuraavaan nelivuotiseen hallintokauteensa. Valmistumistilastot näyttävät edelleen hyviltä, ja vahva tohtorinkoulutus tuottaa erinomaisia tuloksia. Työelämäprofessorit vahvistavat suhdettamme työelämään. Monet rekrytoinnit, jotka vuoden kuluessa on viety maaliin, vahvistavat merkittävästi myös tutkimustoimintaamme. Kampuksen vahvempi yhteistyö vahvistaa meitäkin. Sanoisin, että on meidän omissa käsissämme, millaiselta tulevaisuus näyttää. Yliopiston strategia sopii tiedekunnalle kuin nenä päähän.

Oikeustieteellisen tiedekunnan vahvuuksia ovat hyvä ja laaja-alainen substanssiosaaminen ja kyky tarkastella asioita rakentavasti mutta kriittisesti osana laajempaa viitekehystä. Maailman muutos ja yhteiskuntien haasteet korostavat myös oikeustieteellisen tutkimustiedon merkitystä. Meitä tarvitaan moneen mukaan. Ja tietenkin meillä on valtavana vahvuutena motivoituneet ja ennakkoluulottomat opiskelijat, joista saamme olla ylpeitä. Sekä tutkijoilla että tiedekunnalla on valtavan hyvät verkostot tukemaan.

Esimerkiksi suomalaiseen oikeuteen ja oikeustieteeseen kohdistuu maailmalla yllättävänkin suurta kiinnostusta, kun kehittyvät yhteiskunnat hakevat malleja omaan oikeuskehitykseensä. Meihin kohdistuu odotuksia siitä, että jaamme osaamistamme, mutta samalla voimme myös ammentaa näistä uusista vuorovaikutussuhteista.

Arvojammekin saamme pohtia. Vaikkapa tuo Kuwait-optio pakottaa meitä miettimään, uskommeko esimerkiksi siihen, että naisten koulutustason nostaminen voisi johtaa yhteiskuntien uudistumiseen myös arabimaissa. Onko eettisempää olla mukana, vai onko parempi jäädä sivuun? Riittääkö globaalin vaikuttajan rooliin oikeasti se, että vaikutamme Helsingistä, etänä? Siinä on koko yliopistolle purtavaa.

Olen saanut palvella tiedekuntaa dekaanina kahdeksan vuoden ajan. Yliopisto ja sen tiedekunnat ovat tänä aikana kokeneet perusteellisia uudistuksia. Hankaliakin aikoja on yhdessä koettu, mutta oman arvioni mukaan pakettimme on pysynyt kohtalaisen hyvin kasassa, ja olemme koko ajan pystyneet myös viemään asioita aidosti eteenpäin. Uudistuksia ei pääosin ole meille pakotettu, vaan olemme itse niihin tarttuneet.

Tiedekuntamme on ollut aktiivinen toimija, ja näkemyksiämme arvostetaan myös muualla yliopistossa. Olemme myös puolustaneet tiedekunnan etua esimerkiksi rakenneuudistuksissa sitä vastaan, että meidät olisi yhdistetty johonkin toiseen tiedekuntaan.

Kiitokset kuluneista vuosista! Toivotan mitä parasta menestystä tiedekunnan uudelle johdolle ja koko tiedekunnalle.

Nyt, kun Porthania vuoden lyhimpänä päivänä pikku hiljaa pimenee ja hiljenee, on hyvä alkaa rauhoittua joulun tunnelmiin. Toivotan koko henkilöstölle, ypalaiset mukaan lukien, sekä kaikille opiskelijoille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2018!

This year has been full of activities, such as the study reform, the conferment ceremony in May, fund raising campaign which ended relatively well, several important academic recruitments have been completed following renewed procedures. And many other things.

We have all been busy keeping the wheels running. The staff is the faculty. Without a sense of shared responsibility we would not have accomplished all that. I would like to thank each and everyone of you for all your contributions during the year.

This year is the last one of the current four year term. New faculty board has been elected, and incoming Dean Pia Letto-Vanamo is already working to set up the necessary committees and other bodies. Leadership in academic context is actually a service function, since the core activities, research and teaching, are all performed by the general staff. Faculty is a joint enterprise. I’m sure that Pia and her team will do a good job!

In my view the faculty can look at the future with a sense of pretty confidence. We have a lot of strengths to build on. The new profile of global law, for instance, has a lot of potential, if only we can get the things right from the very start. I’m proud to say that our staff and our students are our core strengths. Not every Dean can say this.

Law and legal scholarship continue to play a role in a well-functioning, trust-based society which seeks to address the fundamental challenges any modern society has to face. This opens many opportunities, but there is also a responsibility included. We need to have an open mindset and increase our exchange with players even ourside of Europe. And we need to be clear about our values, what we do, with whom, and why.

In terms of our economic situation, we have a surplus of more than 1,5 M€, which is much less than what our neighbor faculties have, but enough to give us some margins to fund and plan even future activities. We will need to work consistently to secure our funding, be it from the government, be it from external sources, but with our staff I’m pretty confident that we will do well. We have not yet shown all our potential.

I wish to thank also the vice-deans and the very professional staff of the service organisation which has been working with us.

Let me wish you all a nice and peaceful Christmas time and a Happy New Year 2017, wherever you will celebrate it.

Kimmo Nuotio
Dean

”Suutarin lapsilla ei ole kenkiä?”

Dekaani Kimmo Nuotion tarjottua mahdollisuutta kirjoittaa tiedekunnan blogiin yhdenvertaisuuden toteutumisesta tai toteutumatta jäämisestä oikeustieteellisessä tiedekunnassa tartun härkää sarvista.

Oma historiani tiedekunnan opettajana ja tutkijana ulottuu 1980-luvun alkuun, jolloin tasa-arvolakia ei vielä ollut olemassa yhdenvertaisuuslaista puhumattakaan. Silloisen Hallitusmuodon 5 §:n mukaan kuitenkin ”Suomen kansalaiset ovat yhdenvertaiset lain edessä.” Sen jälkeen on tullut paljon uutta lainsäädäntöä, mutta onko se tavoittanut tiedekunnan. Aina ei siltä vaikuta.  Edelleen täällä puhutaan usein vain tasa-arvosuunnitelmasta ja sukupuolten tasa-arvosta, ja esimerkiksi ikään perustuvasta syrjinnästä puhuminen leimataan ”metelin pitämiseksi”. Olen kokenut vastaavanlaista vähättelyä jo aiemmin 1980-luvun lopussa, jolloin tasa-arvolaki oli yhtä tuntematon. Sukupuolen tasa-arvon saralla onkin saatu jo paljon aikaan, joten nyt on syytä huomata, että sen sijaan tai lisäksi on tullut uudenlaisia ongelmia, ei yhtään sen vähäisempiä.

Koska sukupuolten tasa-arvoa koskeva tasa-arvolaki (609/1986) on jo tuttu useimmille, kertaan tässä vain lyhyesti yhdenvertaisuuslain (1325/2014) sisällön.  Lain 8 §:n mukaan ”ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ay-toiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn vuoksi.” Esim. ikäsyrjintä voi koskea kaiken ikäisiä ihmisiä. Esim. pakollinen eläkeikä ei kuitenkaan ole ikäsyrjintää; tästä on myös unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.

Välittömän syrjinnän lisäksi yhdenvertaisuuslaki tuntee myös välillisen syrjinnän (13 §), mistä on kyse, jos näennäisesti yhdenvertainen sääntö, peruste tai käytäntö saattaa jonkun muita epäedullisempaan asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella, paitsi jos säännöllä, perusteella tai käytännöllä on hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia. Tämä syrjinnän muoto tulee ehkä useimmin pohdittavaksi yliopistossa. Etenkin epäily ikäsyrjinnästä saattaa nousta esille, kun yliopistossa on hyvin eri-ikäisiä tutkijoita: pidetäänkö tärkeänä tutkijan uran pitkäjänteisyyttä vain onko rekrytoinnissa joka kerta kyse vapaasta kilpailusta, johon kaikki voivat osallistua. Useimmiten tutkijan uran vaihe ja ikä liittyvät toisiinsa, joten kyse voi lähtökohtaisesti olla ikäsyrjinnästä, jos satsataan uran alemmilla portailla olevien palkkaamiseen ja halutaan turvata heille ennustettavuutta uran suhteen.

Periaatteessa työnantaja, myös yliopisto, saa määritellä, mitä tehtäviä laittaa haettavaksi, mutta toisaalta työnantajana yliopistolla on myös vastuu mm. siitä, että työsuhteita ei laittomasti ketjuteta kerta toisensa jälkeen. Määräaikaiset työsuhteet ovat olleet yliopistojen ongelma perinteisesti. Nyt halutaan siitä ongelmasta päästä eroon ainakin osittain. Lisäksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolait asettavat vaatimuksia.

Yhdenvertaisuuslain 12.2 § sisältää erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteet työssä ja työhön otettaessa. Sen mukaan ikään perustuva erilainen kohtelu on oikeutettua, jos kohtelulla on objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu työllisyyspoliittinen tai työmarkkinoita koskeva tavoite.

En ole huomannut, että noiden pykälien merkitystä olisi laajemmin pohdittu tiedekunnassa tai yliopistossa ylipäätään.  Yhdenvertaisuuslain soveltamisala on yleinen; sitä sovelletaan julkisessa ja yksityisessä toiminnassa.  Lähes kaikki syrjintäperusteet voivat nousta esiin sekä työntekijöitä palkattaessa että työsuhteen aikana. Yliopiston yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille 2017–2018 keskittyy yhä paljolti vain sukupuolten tasa-arvoon, jonka toteutumisesta on saatavilla tietoa helpommin. Tiedekunnalla ei omaa suunnitelmaa ole.

Itse olen miettinyt, voidaanko puhua ikäsyrjinnästä rekrytoitaessa henkilöitä tutkijanuran eri vaiheisiin antamalla etusija nuoremmille tutkijoille, jotka yleensä ovat myös iältään nuorempia. Tässäkin voidaan käyttää erilaisia keinoja, joista toiset ovat helpommin hyväksyttävissä lain kannalta.

Nykyään tehtäviä voidaan laittaa haettavaksi ns. vakinaistamispolun tehtävinä, jolloin polku johtaa lopulta täyteen professuuriin, vaikka henkilö ensin palkataan apulaisprofessoriksi (assistant professor). Silloin pidemmälle ehtineet tutkijat, jotka ovat yleensä myös vanhempia iältään, on suljettu pois alusta alkaen. Tätä voidaan perustella em. työllisyyspoliittisella tavoitteella (= turvata ennustettavissa oleva tutkijanura alusta alkaen).

Jottei kyse ole välillisestä syrjinnästä niitä pitemmällä tutkijoina olevia henkilöitä kohtaan, jotka jäävät noin ulkopuolelle alusta alkaen, on menettelylle esitettävä hyväksyttävä tavoite ja sen saavuttamiseksi käytettävien keinojen tulee olla asianmukaisia ja tarpeellisia. Voidaan lähteä siitä, että tiedekunnan tasa-arvosuunnitelmassa tai henkilöstösuunnitelmassa esitetty tavoite nuorten tutkijanuran turvaamisesta riittää tässä poistamaan syrjintäolettaman, ainakin lähtökohtaisesti. Kyse pitää kuitenkin olla yleisemmästä toimintalinjasta, ei vain yhtä tapausta koskevasta.

Sen sijaan tilanne on vaikeampi, jos tehtävä laitetaan haettavaksi joko apulaisprofessorina/professorina ja asiaa hakijoille perustelematta (eikä perusteluja anneta edes pyynnöstä) tehtävä päätetään täyttää apulaisprofessorina, jolloin monet pätevämmät ja yleensä myös vanhemmat tutkijat jäävät pois jatkosta. Voidaan kysyä, onko kyse välillisestä syrjinnästä tai jopa välittömästä syrjinnästä iän (tai muun henkilöön liittyvän syyn) perusteella. Ei enää tuossa vaiheessa voida legitiimisti päättää, että tarkoituksena on nuorten tutkijoitten varman urakehityksen takaaminen. Tilanne on siis täysin toinen, jos valinta tehdään aiemmin ja se perustuu tiedekunnan tasa-arvosuunnitelmaan ja/tai henkilöstösuunnitelmaan. Siinä tapauksessa, että päädytään heti suoraan täyteen professuuriin, tilanne on tältä osin toinen, eivätkä nuoremmat tule syrjityiksi ikänsä perusteella. Heitä ansioituneemmat pääsevät jatkoon.

Tiedekunnassa – ja yliopistossa yleensäkään – ei ole vieläkään kunnolla havahduttu siihen, että työsopimuslaki sallii määräaikaisuudet vain perustellusta syystä (mm. jatkokoulutustehtävät voivat olla yhä määräaikaisia, mutta muut eivät enää, ellei kyse ole sijaisuudesta). Kuitenkin joitakin uusiakin tehtäviä on hoidettu määräaikaisilla sopimuksilla kerta toisensa jälkeen.  Kuinka kauan oppaine voidaan hoitaa  ”väliaikaisilla opetusjärjestelyillä”? Kahdeksan vuotta? Työvoiman tarve on kuitenkin pysyvä, jos oppiaine on otettu mukaan ON- ja OTM-koulutusohjelmiin.

Lisäksi näyttää unohtuneen, että korkein oikeus (KKO 2017:55) on ottanut kannan, jonka mukaan määräaikaiselle työntekijälle tulee tarjota muuta työtä, jos tehtävää ei ole mahdollista vakinaistaa. Miksi tämä ei koskisi yliopistoakin (ei tosin jatkokoulutustehtäviä)?

Kaiken kaikkiaan tiedekunnalla tulee olla pitkäjänteinen henkilöstöpolitiikka, jossa ylipäätään huolehditaan tutkijan uran jatkuvuudesta, jos henkilöllä on siihen edellytyksiä. Oikeudenmukaista ei ole, että niin tehdään vain joissakin tapauksissa.  Lisäksi on syytä muistaa, että taloudelliset syyt eivät ole hyväksyttävä peruste syrjinnälle. Tehtävää ei säästösyistä voida täyttää alemman tasoisella tehtävällä, jos samalla on tarkoitus lopettaa pitkäaikaisen määräaikaisissa työsuhteissa olleen henkilön työsuhde. Kyse voi olla välillisestä tai jopa välittömästä syrjinnästä esimerkiksi iän perusteella, kun se kohdistuu tiettyyn henkilöön.

Harva varmaan on kuullut, että työnantajan tulee yhdenvertaisuuslain 15 §:n mukaan tehdä ns. kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen voi saada työtä ja suoriutua työtehtävistä. Vammaisuuden määritelmä on laissa laaja (myös sairaus voi kuulua sen piiriin), ja mukautukset arvioidaan aina yksittäistapauksessa erikseen. Epäämällä kohtuulliset mukautukset syyllistytään myös syrjintään.

Erityisen tärkeää on muistaa yhdenvertaisuuslain 16 §: vastatoimien kielto.  Se suojaa myös minua, jos joku haluaa ”kostaa” minulle sen, että nostin näitä asioita esille tässä kirjoituksessa.

Tässä on vain alustavaa pohdiskelua vaikeista asioista. Jatkan sitä yhdenvertaisuuslain kommentaariteoksessa, jota olen kirjoittamassa yhdessä monen muun valtioneuvoston asettamassa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnassa toimivan juristin kanssa.

Liisa Nieminen

Liisa Nieminen

Liisa Nieminen
OTT, VTM, apurahatutkija, valtiosääntöoikeuden dosentti
lääkintä- ja bio-oikeuden ja valtiosääntöoikeuden yliopistonlehtori, 1.1.2018 alkaen
väitellyt Suomessa ensimmäisenä naisoikeuteen liittyvästä aiheesta (valtiosääntöoikeudessa), v . 1990

Sino-US Relations, Indo-Pacific Security and International Law

Earlier this month, US President Donald Trump visited China during his trip to Asia. In his talks with Chinese President Xi Jinping, President Trump discussed Asian security issues, including the South China Sea dispute and the North Korean nuclear situation.

At the same time at the University of Helsinki, the South China Sea and North Korea were the topics of keynote speeches given by visiting Chinese scholars – Shi Yinhong (Renmin University) and Li Mingjiang (Nanyang Technological University) – at two keenly anticipated events: the Finnish Institute of International Affairs‘ annual China Research Day and the Finnish University Network for Asian Studies’ Asian Studies Days.

The theme of these events was ‘China-US Relations and Asian Security’, and both were co-organized by the Finnish Center of Chinese Law and the Chinese Legal Culture and the Faculty of Law at the University of Helsinki .

The theme of this year’s China Research Day and Asian Studies Days was timely and important, especially given the concurrent visit of President Trump to China. As was emphasized in the keynote speeches and subsequent discussions, the relationship between China and the US is, and will remain, a critical dynamic in Asian and global security for the foreseeable future.

As the event organizers noted, the backdrop to the theme of this year’s events – and the larger framework in which discussions between the US and Chinese Presidents took place – was the relative stability, prosperity and increasing transnational connectivity of the Asian region over the last three decades.

But recent developments suggest that the regional security situation is increasingly volatile.

First, North Korea poses a threat to regional stability for two reasons: its nuclear threat and the instability of its regime. In response to North Korea’s nuclear, WMD and proliferation programs, the United Nations Security Council, as well as many states, have implemented sanctions in relation to North Korea .

The second development discussed in the keynote addresses was the South China Sea dispute. China, the Philippines, Malaysia, Taiwan, Brunei and Vietnam have for centuries had a long-standing dispute over territory in the South China Sea. But China’s increased militarization of the area and disregard for international law have served to escalate tensions.

China Naval drills

Chinese and Russian vessels during a China-Russia naval joint drill off south China’s Guangdong Province in September 2016. In July 2017, Chinese and Russian naval forces carried out joint military simulation exercises in the Baltic Sea –  the first joint naval exercise China and Russia have held in the region (Source: Xinhua File Photo/Zha Chunming)

Another troubling development that is the often overlooked is the East China Sea situation and the risks it poses. The East China Sea, where eight uninhabited islands controlled by Japan are hotly contested by China, has perhaps even greater potential to ignite into armed conflict. China has similarly increased its military activity in the region.

Add to this volatile mix President Trump, whose approach to security in the Indo-Pacific has been characterized by equivocation and ambivalence. President’s Trump’s recent visit to Asia was ostensibly made to underscore his ‘commitment to longstanding US alliances and partnerships, and reaffirm US leadership in promoting a free and open Indo-Pacific region’. But immediately after leaving China, President Trump seemed to discard the notion of the ‘Indo-Pacific dream’. The Trump presidency has had the effect of not only magnifying tensions in the US-China relationship, but has fueled greater uncertainty in the increasingly fragile Asian security situation.

The implications of the Sino-US relationship for security in the Indo-Pacific are manifold and critical.

As was mentioned during the events at the University of Helsinki, the challenge is that the US and China have different visions for global order over the next century. And there are clear tensions between US and China regarding security in Asia. The Trump presidency aside, longstanding US policy has been to defend and expand US security and other interests in the region. In contrast, under the leadership of President Xi, China has increasingly positioned itself as a replacement to US leadership not just in Asia but globally. In addition to President Xi’s signature ‘One Belt One Road’ initiative, China’s ‘New Asian Security Concept’ sees the US-led regional security order being gradually replaced by China, which will provide incentives to regional states if they acquiesce to China’s strategic goals.

The rationale underpinning China’s position for regional security dominance is that only an Asian power can lead Asian states. Indeed, Chinese influence has waxed as US influence has waned. David Shambaugh, Professor of Political Science and International Affairs at George Washington University, writes that ‘the perceptual shift in the balance of power and the balance of influence away from the U.S. and towards China is unmistakable, and is evident in many spheres and in many countries’. From a defence perspective, allies feel they can no longer rely on the US to protect their interests.

But militarily the US remains a force to be reckoned with. It’s unlikely that US military influence will be displaced for many years to come, given the huge US naval presence in Asia and its network of allies. Because of US military strength, deep economic inter-dependency between the US and China, and for a variety of other reasons, former Australian Prime Minister and frequent commentator on the US-China relationship, Kevin Rudd, is right in arguing that direct military confrontation between China and the US is unlikely for at least the next decade.

Speculations of future armed conflict in Asia aside, what became clear through the events held at the University of Helsinki is that the theme of US-China relations and its implications for Asian security is a live and pressing issue with far-reaching implications for both the Indo-Pacific region and the world. Both events were over-subscribed and attended by people from different professional backgrounds – academics, students, Finnish government officials, foreign diplomats (including the Chinese Ambassador to Finland), those from the business and non-profit sectors, and Finnish media.

Such keen interest is a clear testimony to the need for ongoing research and education into Sino-US relations and the implications it has for international law, security and relations. The Finnish China Law Center and Faculty of the Law at the University of Helsinki look forward to co-organizing these important annual events in the future.

Stuart Mooney is Coordinator of the Finnish Center of Chinese Law and Legal Culture at the University of Helsinki. Previously, he was a Legal Specialist in the Australian Department of Foreign Affairs and Trade, where he implemented, administered and enforced United Nations Security Council sanctions and Australian autonomous sanctions in relation to North Korea and other countries.

Merta edemmäs kalaan

Kirjoitin viimeksi Leidenin yliopistosta, jota voi monessa suhteessa ihailla. Mennään tällä kertaa hiukan kauemmas: Australian University of New South Wales (UNSW) on sekin huomattavan kiinnostava. Oikiksen dekaani George Williams, varsinainen energiapakkaus, piipahti Suomessa muun muassa tutustumassa Legal Tech Lab -toimintaan (kuva). Heillä on vastaavia legal tech -intressejä, ja mitä he tekevät, siinä on menoa ja meininkiä.

Oikeastaan ensi kertaa tuntuu, että olemme löytänyt yliopiston, joka riittävästi muistuttaa meitä, mutta joka on monessa suhteessa meitä pidemmällä. Tällainen luonnehdinta kaipaa selityksen.

UNSW sijaitsee Sydneyssä, ja se on noussut nopeasti vähäpätöisen alun jälkeen perinteisten australialaisten yliopistojen haastajaksi.

UNSW on erityisesti panostanut opetuksen kehittämiseen. Jo 1970-luvulla lähdettiin toteuttamaan opetusta pienryhmäopetuksena, eikä tästä ole myöhemminkään tingitty. Pienryhmäopetuksesta on tullut keskeinen osa UNSW:n brändiä.

Tohtorikoulutettavat otetaan opetukseen mukaan, ja lisäksi käytetään käytännön työelämästä tulevia asiantuntijoita. Professorit on nostettu pois katederilta, ja he sparraavat muita opettajia samalla kuin he osalllistuvat pienryhmäopetukseen siinä kuin muutkin. Meno on tasa-arvoista, pokkuroimatonta ja mutkatonta.

On selvää, että kun opetuksesta kerätään tuntuva lukukausimaksu, myös opiskelijat panostavat opintoihin ja odottavat saavansa todellista oppia. Opettajille maksetaan ilmeisesti kohtalaisen hyvin, mutta sen vastapainona edellytetään vahvaa sitoutumista tiedekunnan toimintaan. Tulostakin pitää tulla.

UNSW on rakentanut profiilinsa arvojen varaan. Oikeustieteellisessä parannetaan maailmaa edistämällä oikeudenmukaisuutta. Yhteiskunnallinen vuorovaikutus ei ole irrallinen “kolmas tehtävä”, vaan yhtä tärkeää kuin opetus ja tutkimus.

UNSW:ssä jokaisen edellytetään edistävän tutkimustiedon vaikuttavuutta. Kun tutkija on saanut tutkimuksensa valmiiksi, seuraavaksi voi olla edessä tulosten levittäminen ja yhteiskuntaan vaikuttaminen. Esimiehet kyselevät kehityskeskusteluissa, miten olet edistänyt yhteistä hyvää kuluneen vuoden aikana. Professoreiden odotetaan tukevan ja kannustavan mentoreina nuorempia tutkijoita. Rekrytoinneissakaan ei voi menestyä, jos ei osoita kiinnostusta toimia yhteiskunnan hyväksi. Ja tähän osoitetaan myös rahoitusta.

Vaikuttaa siltä, että UNSW tekee juuri sitä, mitä myös Helsingin yliopiston olisi luontevaa tehdä: hakea globaalia vaikuttavuutta siten kuin vain yksi maailman parhaista yliopistoista siihen pystyy.

Aateluus velvoittaa. Mutta ottamalla globaalin vaikuttajan roolin johtotähdekseen Helsingin yliopistonkin olisi helpompi tietää, kuinka maailmassa kannattaa olla. Suomi ja Pohjoismaat sopivat roolimalleiksi monessa suhteessa, ja Helsingin yliopiston osaamisprofiili sopii hyvin maailmanparantamiseen.

Helsingin yliopisto voisi siis ottaa globaalin yhteiskuntavastuunsa vielä nykyistäkin vakavammin. Sen tulisi uudistaa sisäisiä prosessejaan tähän suuntaan. Näin Helsingin yliopisto vahvistaisi brändiään ja harppaisi merkitykseltään samoille sijoille kuin UNSW. Ja mehän jo teemme tätä. Esimerkiksi Sustainability Centre HelSus on huikean hieno avaus tähän suuntaan. Ja profilointimme muutoinkin.

Jos on Helsinki kaukana maailman keskuksista, kyllä on Sydneykin. Kokeilkaa vaikka.

Kimmo Nuotio

Leiden, se nyt vaan on niin hyvä

Olen pitkään seurannut toisella silmällä hollantilaisten yliopistojen menestystä ja havainnut, että joitakin asioita siellä aivan ilmeisesti tehdään oikein.

Jo 1990-luvun alussa olin mukana tutkimusmatkalla Maastrichtin yliopistoon, kun teimme Suomen akatemialle selvitystä oikeustieteellisestä tutkimuksesta Suomessa, ja Maastrichtissa arveltiin olevan näkemystä oikeustieteestä yleisemmin. Sittemmin Maastrichtiin syntyi lisääkin siteitä.

Tilburgissa aloitettiin muutama vuosi sitten Global Jurist -koulutusohjelma, joka lienee ensimmäisiä laatuaan: ohjelman tarkoituksena on tuottaa lakimiehiä, jotka eivät enää ensisijaisesti opi kansallista oikeutta, vaan valmentautuvat uraan kansainvälisissä järjestöissä tai liike-elämässä ylikansallisten yritysten palveluksessa.

Olin ällikällä lyöty, kun kuulin tällaisesta, onhan meillä tavattoman vahvana ajatus, että tie juristiksi kulkee kansallisen oikeuden kautta. Hollannissa oikeustieteelliset tiedekunnat ja yliopistotkin ovat vahvasti yhteyksissä elinkeinoelämään, joka tietenkin – yllätys, yllätys – merkitsee myös globaalisti toimivia suuryrityksiä. Tuntuu, että meillä Suomessa firmatkin ovat varovaisia sekä ylipäätään että suhteessa yliopistoon, eivätkä ihan samalla tavalla kannusta meitä kokeiluihin.

Jostain kumman syystä Amsterdamin kyljessä olevaan Leiden yliopistoon on aina mielessäni kytkeytynyt jotain aivan erityistä. Idyllinen pikkukaupunki, jossa on yksi Euroopan parhaista yliopistoista. Ja siinä yksi Euroopan parhaista oikiksista. Se keikkuu rankingeissa yhä korkeammalla. Mikä on Leidenin salaisuus?

Sain viimein vierailla Leidenissa. Hollannissa oikikset ovat hyvin suuria, mikä johtuu siitä, ettei varsinaista karsintaa järjestetä hakuvaiheessa. Leidenin oikis vastaanottaa vuosittain jopa 800 uutta opiskelijaa. Usea muukin yliopisto (ainakin Utrecht ja Tilburg) ottaa lähes vastaavan määrän uusia opiskelijoita. Siitä huolimatta ne onnistuvat antamaan hyvää koulutusta ja kehittävät toimiaan aktiivisesti. Jopa pudokkaista huolehditaan.

Hyvin mielenkiintoinen kehityspiirre, jossa Leiden ja Utrecht ovat edelläkävijöitä, koskee parhaille opiskelijoille tarjottavia Honours-ohjelmia. 50-100 parasta opiskelijaa otetaan Honours-ohjelmaan, jossa vaaditaan tavallista enemmän, mutta jossa myös opiskelija saa monenlaista ylimääräistä hyvää. Näyttää, että nämä Honours-ohjelmat osoittavat suorastaan kehityksen suuntaa koko tiedekunnassa, koska niiden piirissä kehitettyjä asioita tarjotaan myöhemmin mahdollisuuksien mukaan koko isolle opiskelijajoukolle.

Ehkä Honours-ohjelmien tarkoitus ilmenee parhaiten siitä, millaisia taitoja niissä erityisesti yritetään kehittää. Näitä ovat Leidenissä tutkimustaidot, juristin ammattiosaaminen, tieteidenvälisyys sekä kansainvälisyys.

Tulee etsimättä mieleen, että myös meillä on sellaisia toimintamuotoja, jotka muistuttavat Honours-ohjelmia. Esimerkiksi Legal Tech Lab ja Helsinki Law Clinic ovat paljon työtä vaativia, mutta uutta avaavia toimintamuotoja. Kansainväliset oikeustapauskilpailut valmentavat oppimaan aivan uudella tavalla.Tutkijalinjan tarkoituksena on ollut tarjota ylimääräistä niille, joilla on paloa tutkimukseen.

Leidenissä havaittiin, että parhaat asianajotoimistot kilpailevat Honours-ohjelman opiskelijoista, koska nämä ovat tarmokkaita ja tehokkaita. Ohjelmissa on ryhmätöitä tavallista enemmän, koska tiimityö on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Vierailut eri instituutioihin kuuluvat asiaan. Esimerkiksi tieteidenvälisyyttä on myös vahvistetty. Honours-ohjelmat tähtäävät kaikkiaan parempaan oppimiseen kuin mitä voidaan kaikille tarjota. Myös opiskelijoille on sananvaltaa siihen, mitä ohjelmissa tehdään. He voivat jopa itse suunnitella kursseja.

Hollannissa käydään keskustelua siitä, onko oikein kehittää tällaisia erityisohjelmia vain osalle opiskelijoita. Ilmeisesti kuitenkin kaikki ovat nähneet tällaisten ohjelmien hyödyt. On opiskelijoita, jotka haluavat opiskella perinteisellä tavalla, eivätkä ole valmiita heittäytymään tällaisiin projekteihin vaadittavalla tavalla. Ja on niitä, jotka odottavat selvästi enemmän. Myös opettajien kesken lienee eroja intohimon tasossa.

Tunnistan, että meilläkään opiskelijat eivät ole homogeeninen ryhmä tässä suhteessa. Olisi kaikkien etu, että tarjolla olisi sellaista, mikä kiinnostaa. Jotkut opettajat nimenomaan etsivät kiinnostuneimpia opiskelijoita. Monen opettajan mielestä se oma asia on maailman tärkein.

Kun kuuntelin Leidenin asiantuntijoita, mielessäni alkoi hahmottua Helsingin malli.

Me voisimme rakentaa oman Honours-ohjelmamme osin olemassaolevista palasista, osin uutta lisäten. Esimerkiksi uudet tutkimuksen profiloinnit olisivat omiaan siihen, että opiskelijoillekin tarjottaisiin niihin kuuluvaa opetusta uudessa muodossa (Global Law, Sustainability). Tutkijalinjakin pitäisi herättää henkiin.

Eikö Opettajien akatemia voisi miettiä jotain tällaista?

Meillä tällaiseen Honours-ohjelmaan voitaisiin ottaa selvästi suurempi osuus kuin Hollannissa. Ja me voisimme jalkauttaa ohjelmien hyviä käytänteitä kaikille vielä helpommin kuin mikä puukenkien ja  tuulimyllyjen maassa on mahdollista.

Leidenin vierailu antoi uskoa. Meillä on kaikki eväät olla ihan yhtä hyviä kuin he siellä. Meillä on joissakin suhteissa jopa paremmat lähtökohdat kehittämiselle kuin heillä.

Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että Leidenin oikis on heidän yliopistonsa kansainvälistymisen keihäänkärki. Heillä on erikseen henkilöitä hallinnossa viemässä tätä asiaa eteenpäin, kun taas muut tiedekunnat joutuvat tukeutumaan yliopiston yhteisiin palveluihin. Ehkä Helsingin yliopistollakin voisi miettiä tehostettua tukea niille yksiköille, jotka ottavat kansainvälistymisessä isoimman roolin.

Kimmo Nuotio