Globaali vastuu haastaa pohtimaan arvojamme

Helsingin yliopiston uunituore kansainvälistymis-asiakirja kuvaa hyvin kunnianhimoamme globaalina vaikuttajana.

http://www.helsinki.fi/globalimpact/fin.html

Tukholman ja Pekingin yliopistot ovat strategisia kansainvälisiä kumppaneitamme. Tunnusteluita on vireillä muihinkin suuntiin. Esimerkiksi yhteyksiä Edinburghin yliopistoon on viritelty. Kahdenvälisiä yliopistotason yhteistyösopimuksia on eri puolille maailmaa.

Eurooppalaisten tutkimusyliopistojen verkoston LERU:n jäsenyliopistot ovat tulleet meille yhä tärkeämmäksi viiteryhmäksi. Oikeustieteen alaryhmä toimii aktiivisesti.

Oikeustieteellinen tiedekunta on kurkottanut yhteistyössään myös Euroopan ulkopuolelle, kuten tietysti koko yliopistokin. Ilmanlaadun tutkimuksen huippuasiantuntija professori Markku Kulmala on ensimmäisenä ulkomaisena tutkijana saanut kutsun Kiinan Tiedeakatemian jäseneksi.

Kiinalaisia yliopistollisia kumppaneita on jo lähes kymmenen. Kiinan Yhteiskuntatieteiden akatemian oikeustieteen instituutin kanssa on harjoitettu yhteistyötä kahdeksan vuoden ajan. Tutkimukset ovat liittyneet laajasti ymmärrettyyn oikeusvaltio-teemaan. Tiedekunta on mukana runsaan kahdenkymmenen oikeustieteellisen tiedekunnan muodostamassa Uusi silkkitie -verkostossa.

Oikeustieteellinen tiedekunta on tiivistänyt yhteistyötään Moskovan Higher School of Economicsin oikeustieteellisen tiedekunnan kanssa. Tuo yliopisto on yksi niistä, joita Venäjä pyrkii nostamaan maailman kärkeen.

Avautuminen globaaliin yhteiskuntavastuuseen edellyttää, että ovet ovat avoinna eri suuntiin ja että ennakkoluuloja torjutaan. Samaan aikaan on omasta integriteetistä pidettävä kiinni. Missä sitten kulkevat rajat?

Näkisin, että tiedekunnan ja yliopiston tasolla on hyvä, jos hyväksyttävän ja toivottavan kansainvälisen yhteistyön kriteerit nousisivat jollain tavalla tieteestä itsestään. Esimerkiksi ihmisoikeuksista ei ole vain yhtä universaalia näkemystä. Ihmisoikeuskeskustelu voi olla moniarvoista.

Helsingin yliopiston tuskin kannattaa erityisesti rakentaa yhteistyötä sellaisten yliopistojen kanssa, joissa tieteen vapautta ei turvata tai joissa toimintaympäristö on muuten tukahduttava.

Viime kevään aikana käynnistyi keskusteluita siitä, tulisiko oikeustieteellisen tiedekunnan osallistua hankkeeseen, jossa yksityisen yliopiston lukuun, mutta Helsingin yliopiston nimissä, annettaisiin oikeustieteellistä tutkintoon johtavaa koulutusta Kuwaitissa.

Jos toimintaa aloitettaisiin Kuwaitissa, yliopiston tulisi voida varmistua siitä, ettei omista arvoistamme jouduta tinkimään.

Yliopistot eivät voi vaieta räikeimmistä ihmisoikeusloukkauksista. Yksi ilmeisimmistä ihmisoikeuskysymyksistä, joissa yliopistot ovat aktivoituneet, on tutkijoihin kohdistuva vaino. Helsingin yliopistokin on liittynyt Scholars at Risk -verkostoon.

Yliopistomme on määritellyt arvojaan useissa julkisissa dokumenteissa. Kiinnostavaa on, että arvoja ei ole varsinaisesti lyöty lukkoon.

(Ks. https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto/yliopistoyhteison-arvot-toiminnan-maarittajina):

”Yliopisto on monenlaisten vapaasti ajattelevien tutkijoiden ja opettajien yhteenliittymä. Yliopistolla ei tämän vuoksi voi olla yhtenäistä johdon vahvistamaa arvojärjestelmää. Toimintamme perustuukin arvoihin, jotka nousevat yliopistoyhteisön omasta toiminnasta ja tavoitteista, ja jotka ovat siten yliopistoyhteisön laajasti hyväksymiä.”

Jos yliopistomme laatisi ihmisoikeusasiakirjan ohjaamaan kansainvälistymistään, siihen ehkä kirjattaisiin, että yliopistomme ja sen tutkijat ovat sitoutuneita edistämään ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota ja demokratiaa. Mutta olisiko tuokin jo liikaa sanottu?

Tieteen ydin on kritiikki, jolloin on ongelmallista antaa tällaisia sisällöllisiä määrityksiä. Arvoiksi ymmärrettyinä näihin silti voinevat useimmat meistä sitoutua.

Käytännön tilanteet tuottavat hyviä koetinkiviä sille, mitä arvoja yliopistoyhteisö todellisuudessa haluaa nostaa keskeisimmiksi. Niistä kumpuavat itse asettamamme reunaehdot kansainväliselle toiminnallemme.

Globaali vastuu haastaa pohtimaan arvojamme.

Kimmo Nuotio
dekaani

Kesäterveiset linnunpöntöstä

Vierailulla Lundin oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Dekaani Mia Rönnmar toisena oikealta.

Ensimmäinen ulkomaanmatkani suuntautui Tukholmaan. Olin noin viisivuotias. Muutamaa vuotta myöhemmin autoilimme perheen kanssa jo Eurooppaan. Maailma avartui kertaheitolla. Etelä-Euroopassa moni asia oli toisin kuin kotipuolessa.

Koulussa luin saksaa ensimmäisenä vieraana kielenä. Nuorena tutkijana ensimmäiset ulkomaan tutkimusjaksoni suuntautuivat Saksaan.

1980-luvulla Eurooppa oli vielä jakautunut. Rikosoikeuden oppiaineessa, omassani, tehtiin yhteistyötä valtioviisaan tasapuolisesti kumpaankin suuntaan. Vuoden 1990 isoon rikoslain 100-vuotisjuhlakollokvioon kutsuttiin kollegoja eri puolilta.

Jokainen katsoo maailmaa omasta linnunpöntönreiästään. Oma reikäni avartui kun sain viettää tutkimusjakson Firenzen Eurooppayliopistoinstituutissa. Tutkimusyhteistyössä angloamerikkalainen puoli alkoi korostua. Englanti vahvistui työkielenä. Ei silti kansallinen tai pohjoismainen puoli mihinkään kadonnut, päinvastoin.

Oikeus- ja yhteiskuntafilosofian maailmanjärjestön IVR:n toiminnassa näkyi jo uuden vuosituhannen vaihteessa, että espanjankielinen maailma samoin kuin Aasia ja Afrikkakin pyrkivät mukaan ja myös toivat sinne uusia tuulia. Maailmanjärjestöstä tuli aidosti maailmanjärjestö. Eurooppalaiset ja englanninkielinen maailma eivät enää yksin määrittäneet sitä, mitä ja mistä puhutaan.

Suomessa varmaankin EU:n jäsenyys käänsi katseita oikeustieteessä sisäänpäin siinä mielessä, että oli opittava paljon uutta. Pikku hiljaa on kuitenkin jälleen uskallettu kurkistaa kauemmas.

Oikeusvertailun tutkimuksen vahvistamiseen tähdättiin kymmenkunta vuotta sitten, kun asiaa selvitettiin yliopistojen yhteisin voimin. Pikku hiljaa oikeuskulttuurinen osaaminen onkin vahvistunut.

Kiinan oikeuden ja oikeuskulttuurin keskuksen perustaminen oli merkki jostakin uudesta. Venäjän suuntaan on viritelty verkkoja. Latinalaiseen Amerikkaan on yhteyksiä, samoin Hong Kongiin ja Australiaan.

Tiedekunnan johtoa vieraili alkuviikosta Lundissa keskustelemassa yhteistyömahdollisuuksista. Avarasti maailmaan suhtautuvissa tiedekunnissa ovat kovin samantyyppiset asiat pinnalla. Pohjoismainen yhteistyö voi nykyään olla sitäkin, että jaamme asioita suhteessa vaikka kiinalaisiin tai australialaisiin kumppaneihimme.

Arabiankielisessä maailmassa on kasvavaa kiinnostusta suomalaiseen tiede- ja koulutusosaamiseen. Selvitettävänä on hanke, joka saattaa johtaa siihen, että aloitamme toimintaa Kuwaitissa.

Aika hyvin olemme siis kairanneet linnunpöntönreikäämme suuremmaksi.

Henkilökohtaisella tasolla on tapahtunut samaa kuin mitä nyt näen institutionaalisemmalla tasolla. Pikku hiljaa on kurkotettu kauemmas. Kun Topeliuksen puiston hiekkalaatikolla kaivoin tunnelia Kiinaan, ei tullut mieleenkään, että sinne voisi joskus päästä käymään.

Ehkä olennaisin oppi tästä ikkunoiden avaamisesta on, että ei meidän tarvitse sen vuoksi niinkään muuksi muuttua. Olemme hyviä sellaisina kuin olemme. Aitous riittää, ja kiinnostus uuteen.

Aina ei tarvitse edes rynnätä maailmalle. Riittää, että pidetään ikkunat avoinna, niin maailma tulee kylään.

Kimmo Nuotio

Tulevaisuus alkaa nyt

Iiris Kestilä, Lapin yliopisto, puhui opiskelipaneelissa lohkoketjuteknologiaan liittyvistä patenttioikeudellisista kysymyksistä.

Legal Tech Lab järjesti perjantaina ensimmäisen varsinaisen tapahtumansa. Teemana oli oikeudellisten palveluiden tulevaisuus, kun teknologia tulee avuksi palveluiden tuottamisessa. Yliopiston pieni juhlasali oli pakkautunut täyteen innostunutta väkeä.

Arvaan, että moni epäilijä miettii, pitääkö tällaisesta nyt mukamas innostua, kun muitakin tutumpia asioita olisi, joista olisi tarpeen kantaa huolta. Väittäisin kuitenkin, että kiinnostuminen kannattaa.

Oli hienoa kuulla esimerkiksi oikeusministeriön suunnitelmista viedä digitalisaatiota eteenpäin; niistä oli hankejohtaja Marko Loisa kertomassa. Asiakirjahallinnan järjestelmä on uudistumassa ja semanttista Finlexiä rakennetaan hyvää vauhtia. Kehittyneemmät järjestelmät auttavat tiedontarvitsijaa nykyistä paremmin. Loivan mukaan asiakkaat odottavat jatkossa myös tuomioistuimilta sähköisiä palveluita, joten niitä pitää tuottaa. – Ensi syksyn Hackathon (Labin järjestämä kehittämiskilpailu) tulee muuten keskittymään juuri semanttiseen Finlexiin.

Pääalustuksen piti lohkoketjuteknologian kehittäjiin kuuluva Gavin Wood. Lohkoketjuteknologia mahdollistaa hajautettuja toimintamalleja, kuten esimerkiksi virtuaalirahan, jonka arvo ei perustu siihen, että joku instituutio keskitetysti takaa sen.

Lienee selvää, että tämäntapaiset radikaalisti uudenlaiset teknologiat haastavat myös oikeudellisia sääntelyitä, mutta myös avaavat mahdollisuuksia ylläpitää erilaisia järjestelmiä ja vaikka rekistereitä hyvin kevyellä tavalla. Lainsäätäjän on osattava tehdä viisaita ratkaisuja ja joudumme osin myös sopeutumaan siihen, että teknologian muuttumisen myötä tietyllä tapaa itse todellisuus muuttuu.

DLA Piperin osakas, asianajaja Markus Oksanen kertoi kokemuksistaan globaalissa, maailman suurimpiin kuuluvassa asianajotoimistossa. Mitä ilmeisimmin DLA Piper panostaa todella paljon myös teknologiseen kehittämiseen. Oksanen kuitenkin arveli, että Suomi voisi olla kokoaan isompi tekijä teknologian hyödyntämisessä ja oikeudellisten palveluiden kehittämisessä: meillä on vahvaa osaamista sekä teknologiapuolella että juridiikassa. USA:ssa parhaajien koodaajien palkat ovat karkaamassa käsistä.

Näyttää ilmeiseltä, että Legal Tech on tullut jäädäkseen. On todella tärkeää, että yliopisto voi tarjota kohtaamispaikan alan toimijoille. Näin myös oikeustieteen tutkijat pääsevät nopeammin kiinni siihen, mitä näissä kysymyksissä todella tapahtuu.

Yliopiston strategiaan kuuluu, että opiskelijat tulisi nostaa toiminnan keskiöön. Legal Tech Lab on tästä erinomainen esimerkki. Se on toimintaa, joka poikkeaa normaalista, sillä kyse ei ole mistään tavanomaisesta opintosuorituksesta, vaan jostain paljon suuremmasta. Opiskelijat ovat ottaneet sen omakseen. Tietenkään se ei voi jää pelkästään opiskelijoiden varaan, mutta näkee, että opiskelijat ovat oivaltaneet, että nämä teemat eivät ole science fictioniä, vaan vaikuttavat jo nyt. Esimerkiksi pian avautuva gradupankki tuo opiskelijoiden tutkimustyön esille ja luo hienon väylän vaikkapa ohjelmistoyhtiöiden ja tiedekunnan välille.

Tiedekunnan tehtävänä on valmistaa opiskelijoita tulevaisuuden työelämään. Koen, että nyt todellakin tehdään oikeita asioita. On myös ilo nähdä, että kaikki toimijat keskustelevat näistä asioista viisaasti ja hyvässä hengessä. Yliopiston kuuluu olla se paikka, jossa tiede ja käytäntö kohtaavat ja jossa ajankohtaisia kysymyksiä valotetaan monista näkökulmista. Harvoin on esimerkiksi niin paljon puhuttu arvoista ja oikeudenmukaisuudesta kuin perjantain seminaarissa.

Seminaarin suurimmat aplodit sai Gemma Galdon Clavell, joka muistutti siitä, että teknologiaan ei kannata luottaa sinisilmäisesti. Oikeuden suuret kysymykset vaativat, että eettiset ja oikeudelliset näkökulmat pidetään vahvasti mukana. Tietosuojaa koskevat keskustelut ovat tästä hyvä esimerkki. Nettiaikana ongelmana ei niinkään ole muistaminen, vaan unohtaminen: oikeus tulla unohdetuksi.

Kööpenhaminasta tulleet vieraat kertoivat, että heillä on vastaavantyyppistä toimintaa vireillä. Tiedekunta oli järjestänyt jonkinlaisen kilpailun innovaatioista kiinnostuneille opiskelijoille. Pääpalkintona oli palkintomatka Helsinkiin tähän seminaariin.

Syksyllä on eräs australialaisen oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani kertonut tulevansa tutustumaan Legal Tech Labin toimintaan. Heillä päin keskustellaan kuulemma jo siitä, pitäisikö oikeustieteen opiskelijoille tarjota opetusta koodaamisessa.

Hyvä kysymys. Pitäisikö meillä?

Kimmo Nuotio

dekaani

PS: Legal Tech Labista:

https://www.helsinki.fi/en/networks/legal-tech-lab

 

Oikeustieteen kaukopartiomiehen läksiäiset

Rovaniemellä vietettiin keskiviikkona dekaani Juha Karhun läksiäisiä.

Juha Karhu on nimi, joka ei jätä ketään kylmäksi. Juha on tehnyt koko persoonallaan töitä niin pitkään kuin voimme muistaa. Emeritusluentokaan ei ollut tavanomainen, vaan sen korvasi Franz Kafkan Oikeusjutun pohjalta tehty näytelmä, jossa Karhu itseoikeutetusti esitti päähenkilöä Josef K:ta.

Näytelmä ei ollut kevyt, vaan tunki heti alusta alkaen ihon alle. Harva professori on koskaan laittanut itseään vastaavalla likoon.

Juha korosti itsekin päivän seminaariosuudessa rohkeuden merkitystä. Tarvitaan herkkyyttä, jotta oikeuden sielua voi ymmärtää ja sen ääniä kuulla.

Joku on sanonut, että ”mutta”-sana kertoo pelosta. Juhan suusta tuon sanan kuulee kovin harvoin.

Uraan on mahtunut monenlaista. Oikeuden polysentria -projektissa 1990-luvun alussa syntyi video: se mahtoi olla Suomen akatemialle hienoinen yllätys.

Taide on ollut useasti kuvassa mukana. Oikeutta ja oikeudenmukaisuutta on käsitelty esimerkiksi varjoteatterin keinoin. Nuo esitykset veivät Juhaa ympäri Eurooppaa.

Juha on kehittänyt opiskelijoille yrityspelikonseptin, mikä on ollut edelläkävijä osallistavassa oppimisessa. Hän on vienyt opiskelijoita Siperian halki Pekingiin, ja luennoinut matkalla junassa Kiinan oikeudesta.

Siinä vaiheessa, kun itse kiinnostuin Kiinasta, Juhan tie vei jo Intiaan.

Nyt, kun olen lähdössä käymään Kuwaitissa, havaitsen, että Juha harrasti islamilaista oikeutta jo pari vuosikymmentä sitten. Ja kun Legal Tech Lab järjestää akateemista konferenssia oikeuspalveluiden tulevaisuudesta, tietenkin puhujaksi kutsutaan Juha, joka on ajatellut näitä asioita jo paljon muita ennen.

Mieleeni muistuu yksi kerta, kun Juha oli tullut pitämään vahinkonkorvausoikeuden kurssia Vaasaan. Itselläni oli auto, ja Juha pyysi että ajaisin hänet Palosaaren kampukselta keskustaan. Menimme urheiluliikkeeseen. Juha avasi pelin kaurismäkeläisellä repliikillä: ”Hyvää päivää, olen professori Juha Karhu. Onko teillä pyöräkypäriä?” ”Tuollahan niitä on seinän täydeltä”, sanoi myyjä hämillään. ”Oikein hyvä, minä otan ne kaikki”, sanoi Karhu. Niin me sitten lähdimme autonperä täynnä pyöräkypäriä.

Kurssilla sorvattiin vakuutusyhtiöille kirjeet, jossa niiltä vaadittiin korvausta tästä varautumisvahingosta vakuutusyhtiöiden markkinaosuuksien suhteessa.

On siellä yhtiöissäkin mahtaneet leuat loksahtaa, kun kirjeet kolahtivat postiluukusta. Mutta ainakin joku yhtiö oli laskun maksanut. Ei välttämättä perintätoimien pelossa, vaan yksinkertaisesti hyvän asian puolesta. Luulenpa, että tuo opiskelijaryhmä muistaa ikänsä sen, mikä on varautumisvahinkoa.

Juhaa ei ole helppoa määritellä. Hän on taivaanrannanmaalari, ja ei ole. Hän on sitä siinä mielessä, että hänen jäljiltään taivas todellakin on eri sävyinen. Juhan kohtaaminen on aina seikkailu. Mutta hän ei ole sellainen taivaanrannanmaalari, joka ei osaisi olla samalla tarkka ja pedanttinen. Juha ottaa joskus vapauksia, mutta tekee sen aina harkitusti ja tyylillä.

Kun iltatilaisuudessa Juhalta kysyttiin, kuinka monesti hän on ollut vastaväittäjänä, vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: 37 kertaa. En usko, että kukaan muu pääsee tätä lähellekään. Juha on tehnyt valtavasti työtä tehtäväntäyttöjen eteen, enkä muista hänen koskaan kieltäytyneen tällaisista asiantuntijatehtävistä. Juha on innostanut ja rekrytoinut.

Ehkä saan vielä kertoa sen henkilökohtaisemman asian, että minun tutkassani Juha on ollut jo todella pitkään, sillä Juha oli isoveljeni luokkatoveri. Saatoin siten hiukan seurata hänen tekemisiään jo kouluaikoina. Kun Juha sitten meni oikeustieteelliseen, päättelin, ettei se ole hullumpi paikka, ja suuntasin perässä.

Tulin aikanaan havaitsemaan, ettei Juha ehkä ollut ihan tyypillinen oikeustieteen edustaja, vaan siellä tapasi muitakin tyylejä. Koska olin kiinnostunut filosofiasta ja yleisestä oikeustieteestä, sain aikanaan kunnian periä Juhalta näitä luentoja. Tiemme ovat kohdanneet hyvin useasti noiden vuosien jälkeen. Esimerkiksi valtakunnallisen tutkijakoulun vetäjinä teimme monia asioita yhdessä.

Eilen haudattiin presidentti Koivisto, joka oli oikea kaukopartiomies. Hän vietti pitkiä aikoja rintamalinjojen takana vihollisen selustassa.

Juha Karhu on oikeustieteen kaukopartiomies. Hän menee ensimmäisenä uusille alueille. Oikeastaan pelkästään Juhaa seuraamalla olisi usein voinut ennustaa sen, mitä asioita myöhemmn nousee tärkeiksi.

Juhan väitöskirja oli aikanaan monille valtavan tärkeä. Se avasi oikeustoimiopin ytimessä tilaa kohtuudelle. Juhan toinen kirja Uudesta varallisuusoikeudesta on sekin inspiroinut monia. Ja aiheuttanut iloista hämminkiä sivilistiteoreetikoiden keskuudessa.

Oikeustieteen kaukopartiomies on kulkenut ympäri maailmaa tavoittamassa oikeudenmukaisuutta. En tulkitse edes Kafka-esitystä siten, että tuosta etsinnästä tulisi luopua. Päinvastoin.

Kiitos, Juha!

Oikeustieteellisen tiedekunnan X tohtoripromootio 19.5.2017

Kuva: Beata Mäihäniemi

Oikeustieteellisen tiedekunnan kevät huipentui tohtoripromootioon, jota saatiin juhlia kesäisen aurinkoisessa säässä. Edellisestä promootiosta oli vierähtänyt seitsemän vuotta. Tohtoreita saadaan aikaisempaa enemmän, minkä vuoksi tahtia on tiivistetty. Aikaisemmin promootioita on pidetty viime aikoina joka kymmenes vuosi.

Eri tilaisuuksiin osallistui yhteensä yli kuusikymmentä uutta oikeustieteen tohtoria, kolme riemutohtoria ja kuusi kunniatohtoria.

Tapahtumat käynnistyivät torstaina kunniatohtoreiden akateemisella seminaarilla, jossa keskusteltiin oikeuden ja oikeustieteen tilanteesta globalisaation muutosten ja haasteiden keskellä. Professori Anne Orford kosketteli puheessaan kansainvälisen oikeuden tilannetta nyt, kun kansainvälisen oikeuden oman projektin luonne on entistä epäselvempi (eurooppalaisten) liberaalien ajatusten joutuessa yhä enemmän taipumaan muuntyyppisten tavoitteiden ja ideaalien edessä.

Pääjohtaja Tiina Astola otti vastaavalla tavalla esille sen, että terrorismin vaatiessa huomiota turvallisuusintressit painottuvat tällä erää ihmis- ja perusoikeuksia enemmän Euroopan unionin toimissa rikosoikeudellisen yhteistyön alalla, vaikka hyvään tasapainoon tulisi tähdätä.

Tällaiset havainnot herättävät melkoisia kysymyksiä sen suhteen, miten oikeustieteessä tulisi niihin suhtautua. Eurooppalaiset tutkijat ovat pitkään seuranneet eurooppalaisten valtioiden näkemyksiä siinä, että demokratia ja ihmisoikeudet ovat keskeisiä edistettäviä arvoja ja että kansainvälisten instituutioiden tukeminen on paras keino edistää niitä. Nyttemmin jopa Euroopassa kuulee muunkinlaisia äänenpainoja.

Hans Micklitz avasi puolestaan keskusteluun yksityisoikeuden näkökulman. Ulf Bernitz korosti pohjoismaisen oikeuden merkitystä globalisoituvassa maailmassa. Ja Gustav Möller puhui välimiesoikeuksien toiminnan luonteesta ja merkityksestä.

Keskustelusta jäi vaikutelma, että oikeustieteilijöiden on täysi syy pohtia omaa ja tieteensä roolia, sillä monet asiat ovat muutoksessa. Viime aikojen poliittiset tapahtumat Euroopassa ja sen ulkopuolella ovat osoittaneet, että demokratia voi tuottaa yllätyksiä. Globalisaatio ei ole kiistaton projekti.

Euroopassa oikeusvaltioideaalia kuitenkin edelleen pidetään tärkeänä, ainakin enimmäkseen. Oikeutta voi tietenkin edelleen pitää edistyksen ja oikeudenmukaisuuden palvelijana. Mutta siitä, mikä sitten on edistystä, on entistä useampia näkemyksiä. Uudet tohtorit perivät maailman, jossa oikeustieteilijän on osattava arvioida asioita perusteita myöten.

Torstain miekanhiojaisissa juhlapuheen piti itseoikeutetusti riemutohtori Antero Jyränki. Myös ikinuori riemutohtori Juhani Kyläkallio osallistui tilaisuuteen. Jyränki muuten mainitsi tilaisuudessa juuri viimeistelleensä uusimman kirjansa käsikirjoitusta, ja myös Kyläkallio kertoi vastaavan hankkeen olevan vireillä. Riemutohtorit eivät siten ole lyöneet rukkasia naulaan, päinvastoin.

Promootioakti sujui perinteisin menoin. Juhlamenojen ohjaajana toimi professori Päivi Korpisaari ja yliairuena apulaisprofessori Sakari Melander.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö saapui paikalle juuri sopivasti liittyäkseen muiden kunniatohtoriksi vihittävien ryhmään kulkueessa.

Promoottori Olli Mäenpää lähestyi puheessaan satavuotiaan Suomen teemaa presidentti K.J. Ståhlbergin henkilöhistorian kautta. Ståhlbergin näkemys oikeusvaltiollisuudesta tuli olemaan tärkeä paitsi aivan itsenäisyytemme alkumetreillä, myös myöhemmin, esimerkiksi 1930-luvulla, kun oikeusvaltiollisuuden perusteita koeteltiin.

Oikeustieteellisen tiedekunnan ja sen professoreiden panos itsenäisen Suomen kehityksessä todettiin kauttaaltaan näkyväksi.

Yliopiston tutkijoille asetetaan nykyään vaatimuksia yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta. Oikeustieteellisen tiedekunnan kannalta tässä ei ole mitään uutta. Korkeintaan se on uutta, että yhteiskunnallinen vuorovaikutus on laajentunut kattamaan globaalin yhteiskunnan.

Riemutohtoreita oli paikalla kolme, edellä mainittujen lisäksi entinen oikeuskansleri Jorma S. Aalto.

Kunniatohtoreista vihittiin ensimmäisenä tasavallan presidentti Niinistö, muut viisi noutivat tohtorinhattunsa ja miekkansa aakkosjärjestyksessä.

Emeritusprofessori Jarno Tepora esitti tavan vaatiman kysymyksen promovendi, priimustohtori Martti Häkkäselle, joka selvitti vastauksessaan rakentamisoikeuden kehitystä ja luonnetta. Kun vastaus oli hyväksytty, päästiin itse asiaan.

Uudet tohtorit, yli kuusikymmentä, olivat asettuneet juhlasalin vasemmanpuoliseen osaan, ja kukin heistä kutsuttiin nimeltä promoottorin eteen. Perinteinen koreografia toimi tälläkin kerralla.

Ultimustohtorin puheessaan Toni Malminen kosketteli oikeuden ja kauneuden suhdetta.

Kulkueet kuuluvat olennaisesti promootioiden estetiikkaan. Aktin päätyttyä Maamme-lauluun kulkue suuntasi Tuomiokirkkoon. Yleisöä oli paikalla tavanomaista enemmän. Erityisesti turistit kuvasivat ahkerasti näyttävää kulkuetta.

Monien puheiden sävyttämä promootiopäivällinen vietettiin perinteiseen tapaan Kalastajatorpalla. Eläkkeelle kesän jälkeen siirtyvää kansleri Thomas Wilhelmssonia muistettiin yllätysnumerolla, kvartettilaululla. Anne Orford puolestaan yllätti oppineessa ja huumoriakin sisältäneessä puheessaan monet sillä, että hän tunsi hyvin Muumien hahmot ja tarinat. Vieraat viihtyivät Kalastajatorpalla pikkutunneille.

Osa juhlaväestä jatkoi vielä lauantain risteilylle, ja kuulemma siitä vielä jatkoille.

Promootio oli jälleen kerran ikimuistoinen juhla. Tieteen ja akateemisen työn merkitystä korostettiin kauniisti. Yliopistolla ei ole siirrytty totuudenjälkeiseen aikaan, eikä siirrytä. Akateemiset arvot tiivistyvät promootiossa, sen symboleissa, estetiikassa ja puheissa.

Onnittelut tiedekunnan puolesta kaikille tohtoreille ja heidän läheisilleen! Ja kiitokset promoottorille ja promootiotoimikunnalle ja kaikille myötävaikuttaneille hyvin tehdystvalmistelutyöstä!

Kimmo Nuotio

dekaani