Dekaani Kimmo Nuotio totesi hiljattain haastattelussa, että oikeustapauskilpailut ovat osaltaan avittaneet sitä, että Helsingin yliopisto tunnetaan kansainvälisesti. Tämä voi olla osaltaan syynä siihen, että oikeustapauskilpailut on otettu myös tiedekunnan strategiseksi painopistealueeksi.
Kansainvälinen näkyvyys ei ole ainoa syy oikeustapauskilpailuihin panostamiseen. Ne ovat myös pedagogisesti tehokas ja kiinnostava opetusmuoto. Ainakin suurimmat kilpailut kestävät lähes koko lukuvuoden ja opiskelijat laativat tapauksesta yhden tai kaksi kirjallista muistiota ja argumentoivat suullisesti asianosaisten puolesta. Tapaukset on normaalisti laadittu niin, että niissä käsiteltäviin kysymyksiin ei ole oikeaa vastausta. Tämä pakottaa opiskelijat pois mallista, jossa tentissä toistetaan muistista käsikirjoista opittua tietoa. Kilpailuissa opiskelijat paitsi rakentavat ryhmässä itselleen olemassa olevan tiedon, myös tuottavat uutta tietoa projektissa, jonka kesto mahdollistaa asioihin syventymisen. Tästä syystä esimerkiksi välimiesmenettelyn alalla Vis Mootin ongelma vaikuttaa globaalisti opinnäytteiden ja julkaisujen aihepiiriin. Pedagogisia termejä käyttäen kilpailujen oppimistavoitteet sijoittuvat Bloomin taksonomian korkeimmille tasoille, ja kilpailut ovat lähes täydellinen esimerkki tutkivasta oppimisesta ja jaetusta asiantuntijuudesta.
Opiskelijoiden näkökulmasta eräs keskeisistä houkuttimista osallistua oikeustapauskilpailuun on mahdollisuus verkottumiseen eli yksinkertaisemmin palkitsevat ja hyödylliset kontaktit. Omat kokemukseni ja siten seuraava esimerkki verkostoista perustuvat lähinnä kansainvälisen välimiesmenettelyn ja kauppaoikeuden alalle sijoittuvaan Vis Moot –oikeustapauskilpailuun. Vis Moot on opiskelijamäärillä mitattuna maailman suurin oikeustapauskilpailu.
Henkilötason kontaktit perustuvat ja liittyvät institutionaalisen tason verkottumiseen ja yhteistyöhön. Vis Mootissa ”institutionaaliset” verkostot voidaan jakaa opetusyhteistyöhön, sidosryhmäyhteistyöhön ja alumniyhteistyöhön. Vis Mootissa opetusyhteistyö liittyy Pre-Mooteihin ja valmentavaan opetukseen. Suullista loppukilpailua edeltää sarja Pre-Mooteja eli harjoituskilpailuja eri puolilla maailmaa. Niissä eri yliopistojen joukkueet harjoittelevat loppukilpailua varten. Helsingin joukkue osallistui viime vuonna kuuteen Pre Mootiin Helsingissä, Tukholmassa (Tukholman yliopisto), Berliinissä (Humboldt), Varsovassa, Belgradissa ja Shanghaissa. Helsingin Pre-Mootiin osallistuivat yhteensä 16 yliopiston joukkueet eri puolilta Eurooppaa. Lisäksi Helsingin joukkue osallistui Zürichin yliopiston järjestämään viikon kestävään valmentavaan kurssiin ennen kilpailun alkamista, 15 muun yliopiston kanssa. Myös sidosryhmät kuten asianajotoimistot, välitysinstituutit ja kauppakamarit osallistuvat Pre-Mootien ja valmennuksen järjestämiseen.
Varsinaisen valmennustiimin ohella joukkueen tukemiseen osallistuu suuri joukko kilpailuun joskus osallistuneita juristeja. Toisilla omasta kilpailukokemuksesta on vasta vuosi, toisilla kymmenen vuotta. Alumniyhteistyöstä puhutaan paljon, mutta yhdessä tekeminen ja osallistuminen – opettaminen, oppiminen ja yhteisen kokemuksen jakaminen – on tässä yhteydessä aitoa, sisäsyntyistä ja merkityksellistä. Myös alumniyhteistyö on aidosti kansainvälistä – esimerkiksi Helsingin Pre-Mootiin matkustaa useita ulkomaisten yliopistojen alumneja tuomaroimaan ja auttamaan tänne tulleita joukkueita, ja tietysti samalla tapaamaan toisiaan.
Kansainvälisyydestä puhutaan yliopistossa paljon. Tutkimuksen täytyy olla kansainvälistä: tähän liittyvät tutkimushankkeet, kansainvälinen julkaisutoiminta, tutkijavaihto ja opettajavaihto. Opetusresursseja ohjataan ulkomaalaisille opiskelijoille suunnattuihin maisteriopintoihin ja opiskelijavaihto antaa opiskelijoille mahdollisuuden opiskeluun toisessa maassa. Opiskelijoiden yhdistystoiminta on monin osin kansainvälistä.
Oikeustapauskilpailuja voisi käyttää linkkinä tutkimuksen, opetuksen ja opiskelijoiden kansainvälisen yhteistyön välillä. Esimerkiksi Vis Mootiin liittyy lukuisia vierailuja toisiin yliopistoihin ja valmistautumista kilpailuun yhdessä toisten yliopistojen kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa osallistumista harjoituskilpailuihin, telekonferensseja, opiskelijoiden oppimiskokemusten jakamista sosiaalisessa mediassa, yhteisiä valmistavia kursseja, tieteellisiä seminaareja ja vierailuluentoja. Toistaiseksi tätä olemassa olevaa opetusyhteistyötä ei ole mitenkään liitetty samojen yliopiston väliseen tutkimusyhteistyöhön, eikä opiskelijoiden yhteydenpitoa ole integroitu osaksi esimerkiksi ainejärjestöjen kansainvälistä toimintaa.
Tutkimushankkeet ovat toki sisällöllisesti erillään opetusyhteistyöstä tai muusta yliopistojen välisestä institutionaalisesta yhteistyöstä. Myöskään kansainvälisen opiskelijatoiminnan tavoitteet eivät ole aina yhteneviä yliopistojen välisen yhteistyön tavoitteiden kanssa. Silti uskon, että opetus- ja tutkimusyhteistyön linkittäminen tiivistäisi verkostoja ja kattavampi yhteistyö muuttaisi verkostot yksittäisiä tutkijoita tai tutkimusryhmiä laajemmin koko yliopistoyhteisön voimavaraksi. Kansainvälinen opiskelijatoiminta lienee luonteeltaan enemmän sosiaalisesti painottunutta, mutta kaikki yhteistyö perustuu ensivaiheessa ihmisten tuntemiseen. Monenlaiset verkostot voivat kannatella institutionaalisen tason yhteistyötä.
Edellä kuvattu integroinnin ongelma vaivaa myös akateemisia alumniverkostoja. Alumnitoiminta on oma erillinen kenttänsä, jonka tavoitteet tuntuvat ajoittain liittyvän ensisijassa varainhankintaan. Oikeustapauskilpailut mahdollistavat alumniverkostojen kytkemisen sisällöllisesti opetus- ja tutkimustoimintaan ja kansainvälisiin alumniverkostoihin.
Santtu Turunen
Prosessi- ja insolvenssioikeuden tohtorikoulutettava, tutkija