Lähiesimiestyöllä parempaan toimintaan

Yliopistouudistuksen myötä yksiköiden kokoa on suurennettu ja toimivan johdon vastuuta lisätty. On puhuttu vallan keskityksestä ja demokratian heikentymisestä, kun esimerkiksi dekaanin asema suhteessa tiedekuntaneuvostoon on vahvistunut. Vuoteen 2010 saakka tiedekunnassa oli kolme ainelaitosta, kaksi tutkimusyksikköä ja lisäksi vielä Vaasan yksikkö. Näillä jokaisella oli oma johtonsa ja talousvastuunsa ja budjettinsa. Laitosuudistuksen myötä tiedekunta toimii yhtenä laitoksena. Suurissa tiedekunnissa laitosten määrää vähennettiin radikaalisti.

Vanhassa mallissa oli johtamisen näkökulmasta etuna se, että demokratia toteutui myös laitostasolla, kun laitosjohtoryhmä valittiin vaaleilla samaan aikaan tiedekuntaneuvoston kanssa. Laitosjohtaja ja laitoksen varajohtaja toimivat henkilöstöasioissa niin sanottuina ypj-esimiehinä eli he kävivät keskustelut muun muassa työsuunnitelmista ja palkkauksesta. Esimiehellä oli oman lähiyhteisönsä luottamus, koska hänet oli tehtävään valittu. Entisaikaan korostettiin oppiaineiden autonomiaa eli jokainen oppiaine järjesteli oman opetustoimintansa omalla tavallaan, eikä laitoksen johto siihen normaalisti puuttunut, tiedekunta vielä vähemmän.

Yliopiston muodollisessa organisaatiossa dekaanin asema on vahvistunut, mutta samalla on selvää, ettei yksi ihminen voi todellisuudessa tehdä kaikkea sitä esimiestyötä, mihin aikanaan osallistui kymmenkunta laitostason johtajaa. Tämän vuoksi lähiesimiestason vastuut tulee luoda uudestaan.

Ratkaisu ei enää ole se, että vahvistetaan hierarkkinen muodollinen organisaatio, jolla lähiesimiestehtävät jalkautetaan lähelle ihmisiä. Luontevampaa on ajatella, että esimiehiä on erilaisia ja että esimiesten yhteispelillä varmistetaan tiedekunnan hyvä ja reilu ruohonjuuritason toiminta. Ypj-esimiesten piiri on tarpeen pitää suhteellisen suppeana, koska näin voidaan parhaiten edistää yhdenvertaisuuden ja tasapuolisuuden toteutumista henkilöstön kohtelussa. Työn jakautuminen ja palkkaus ovat valtavan olennaisia henkilöstön näkökulmasta, jopa tärkeämpiä kuin se, onko esimiehenä se oma lähin henkilö. Ypj-esimiesten tulee olla ammattimaista tasoa henkilöstöasioiden hoitamisessa.

Koska ypj-esimies ei aina kuulu siihen lähimpään työyhteisöön, joka on opetus- ja tutkimushenkilöstön osalta yleensä joko oppiaine tai tutkimusprojekti, lähiesimiesvastuuta on myös oppiaineiden vastuuhenkilöiden ja tutkimusprojektien johtajien kannettava. Tutkinto-opetuksen antaminen vaatii suorastaan oman johtamisjärjestelmänsä, jolla varmistetaan että toiminta on linjakasta ja laadukasta. Vaikka vanha maailma oli vahva esimiestyön näkökulmasta, tiedekunnan yhteisten toimintojen kehittämisen näkökulmasta se ei ollut tehokas.

Nykyisin puhutaan akateemisesta johtamisesta. Akateeminen johtaminen on enemmän kuin vain vastuuta tutkimusprojektin tuloksellisuudesta tai oppiaineen opetuksen koordinoinnista. Se on vastuuta ihmisistä. Tämän mukaisesti tiedekunnan organisaatiota ei pidä ajatella yksinomaan muodollisen päätöksenteon näkökulmasta.

Vaikka vastuu henkilöstöstä olisi viime kädessä dekaanin, käytännössä tuota vastuuta ja siihen liittyvää valtaa on tarpeen hajauttaa lähityöyhteisöissä toimiville käytännön esimiehille. Tässä mielessä ne, jotka ovat valittaneet vallan keskitystä, ovat olleet oikeassa. Tarvitaan vallan hajauttamista. Vallan keskittämisestä on seurannut vaje esimiestyössä. Se vaje pitää paikata vahvistamalla käytännön lähiesimiestyötä akateemisen johtamisen hengessä. Vain siten voidaan huolehtia siitä, että erilaisiin ongelmiin voidaan ja osataan tarttua riittävän ajoissa. Lähiesimiestyö on ratkaisevassa asemassa paitsi toiminnan laadun myös henkilöstön hyvinvoinnin kannalta.

 

Kimmo Nuotio
Rikosoikeuden professori, dekaani
Tuhat-sivu

Twitter: @KimmoNuotio

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *