Talouskysymykset painottuvat tällä hetkellä julkisessa keskustelussa koulutuksesta ja yliopistoista, mikä on täysin ymmärrettävää. Yliopiston johto tuo näitä julkisen rahoituksen leikkauksiin liittyviä huolia esiin julkisuudessa poikkeuksellisen painokkaasti, ja jopa tiettyä vastakaikua on tullut. Jos valtiovallan kaavailemat leikkaukset toteutuvat kokonaisuudessaan, moni yliopisto Suomessa joutuu tiukan paikan eteen. Helsingin yliopiston suonenisku olisi erityisen kova Yliopiston Apteekkiin liittyvän kompensaation poistumisen vuoksi, sillä viime mainittu merkitsisi lähes 30 miljoonan euron ylimääräistä supistusta yliopistomme julkiseen rahoitukseen. Muualla maailmassa parhaiden yliopistojen rahoitusta vahvistetaan, joten selvää on, että asetelmat eivät ole meille edulliset.
En tunne, onko enää jäljellä joitakin sellaisia kalliita erillisiä toimintoja, joista luopumalla tuo säästö olisi saatavissa. Tuskin. Jos joudutaan katsomaan tiedekuntien säästömahdollisuuksia, mittaluokka selviää siitä, että sulkemalla oikeustieteellinen tiedekunta kokonaan voitaisiin säästää noin kolmannes tästä summasta. Mutta samalla yliopistolta häviäisi vastaava määrä OKM:n rahoitusta, koska tutkinnot ja muut tuotokset vähenisivät, jolloin jouduttaisiin sulkemaan vielä lisää tiedekuntia. Yliopisto on toiminnan näkökulmasta herkkä koneisto, sillä monessa toiminnossa suora valtionrahoitus on vain tietynlaista siemenrahaa, jonka kyljessä on muuta rahoitusta, kuten säätiöiden rahoitusta tai kilpailtua tutkimusrahoitusta. Jos siemenrahasta säästää, se tulee kalliiksi. Se on kuin söisi siemenperunat.
Raha on tietysti vain rahaa, mutta käytännössä sillä rahalla kustannetaan se työ, jolla opetus ja tutkimus tehdään. Työtä voidaan rationalisoida ja tehostaa, mutta yliopistontyyppisessä asiantuntijaorganisaatiossa asiantuntijoiden määrän väheneminen heijastuu väistämättä siihen, mitä tehtäviä organisaatio voi ottaa tehdäkseen ja millaista asemaa yliopisto voi kansallisessa ja kansainvälisessä kentässä tavoitella.
Tilanne on siis hankala. Koko Suomi polkee paikallaan, eikä helpotusta ole näköpiirissä. Suomella on edelleen kaikki menestymisen avaimet, mutta jostain syystä matalapaineen alue on jäänyt maamme päälle. Matalapaine on myös henkistä laatua.
Kun on matalapaine, strateginen ajattelu on erityisessä arvossa. On tehtävä aloitteita. On pidettävä kohtalo omissa käsissä. Yliopiston on luettava strategiaansa ja palautettava usko siihen, että vaikeissakin oloissa voidaan mennä eteenpäin. Ei saa vajota apatiaan eikä jäädä poteroihin. On osattava yhtä aikaa säästää, uudistua ja mennä toiminnassa laadullisesti eteenpäin. Hankalina aikoina päätöksillä voi olla suurempi merkitys kuin silloin, kun kruisaillaan myötätuulessa. Euroopan yliopistokentässä Suomi ei ole ainoa, joka supistaa yliopistojen rahoitusta. Jos olisimme voineet jatkaa vanhaan malliin, olisimme saaneet kilpailuedun. Mutta meillä on valtteja edelleen, vaikka osa tuosta kilpailuedusta syödään pois. Kun toimintaa ja rakenteita kehitetään, se on osattava tehdä tulevaisuuteen suunnaten, ei taaksepäin katsoen.
Suosittelen lukemaan Sipilän hallituksen ohjelmaa. Siinä on paljon viisaita sanoja. Esimerkiksi tilannekuva on huikean hieno tiivistys samoin kuin SWOT-analyysi maamme vahvuuksista ja heikkouksista. ”Suomi on hyvämaineinen, pieni ja ketterä maa, jolla on kyky tarjota ratkaisuja maailman ongelmiin.” Helsingin yliopistonkin tulee tavoitella ketteryyttä ja kykyä tarjota ratkaisuja maailman ongelmiin. Jos me emme tähän pysty, ei siihen pysty kukaan muukaan.
Suomea, Helsinkiä ja Helsingin yliopistoa yhdistää se, että olemme maailmalla tunnettuja. Meidän kannattaa hyödyntää mainetekijöitämme aikaisempaa tietoisemmin. Aasia, Etelä-Amerikka ja nyt jo Afrikkakin kehittyvät. Osaamisen ja koulutuksen merkitys yhteiskuntien kehityksessä on tunnettu ja tunnustettu. Suomea pidetään toisinaan jopa esikuvana, minkä huomaa maailmaa kiertäessään. Esimerkiksi oikeustieteen alalla kansainvälistyminen on ollut helppoa ja luonnollista, koska Helsinkiin on joka paikasta helppo tulla.
Juuri eräs Hong Kongista Suomeen vuodeksi tullut nuori italialainen tutkija, joka oli vieraillut lyhyitä aikoja meillä aikaisemminkin, tuli sanomaan, että laskeutuminen Helsinki-Vantaan lentokentälle oli kuin olisi kotiin tullut. Hyvä olo oli vallannut mielen. Keväällä Meksikossa moni kertoi, että Suomi on heille lähes mallimaa.
Hyödynnetään surutta vahvuuksiamme. Profiloidutaan yhteiskuntaosaamisessa, vahvennetaan asemaamme maailman muutoksen ymmärtämisessä. Tarjotaan maailmalle sitä, mitä maailma odottaa meidän tarjoavan. Kansainvälistytään rohkeasti omalla profiilillamme, Suomena ja Helsingin yliopistona. Luodaan Helsingistä kohtaamispaikka niille ihmisille, mistä he sitten tulevatkin, jotka tavoittelevat parempaa maailmaa ja jotka työskentelevät yhteiskuntansa kehittämiseksi. Kyse ei ole pelkästään siitä, että me olemme vuorovaikutuksessa ulospäin, mikä sinänsä on tietenkin arvokasta, vaan myös siitä, että kehittyvien maiden tutkijat ja asiantuntijat voisivat Helsingissä kohdata toisiaan.
Olen miettinyt sitä, miksi kiinalaisten tutkijoiden kanssa on niin helppoa toimia ja miksi he ovat niin kiinnostuneita siitä, miten eri asioista Suomessa ajatellaan. Luullakseni yksi vastaus on siinä, että me emme tuputa omaamme. Me olemme sellaisia kuin olemme. Heillä taas on valtava tarve löytää hyviä vertailukohtia. Suomalaisen yhteiskunnan arvopohjassa tai historiallisessa kokemuksessa ei olekaan olennaista se, että se on meidän ja että me omistajina tyrkyttäisimme sitä muille lisätäksemme vaikutusvaltaamme maailmalla. Paljon olennaisempaa on se, että me tarjoamme muille vertailukohtia ajatella heidän omaa yhteiskuntaansa. Olemme dialogissa ja vuorovaikutuksessa, uskallamme siihen antautua. Olemme pieni ja periferiassa, mutta olemme harvinainen kyvyssämme olla tällainen kohtaamispaikka. Emme ole ylimielisiä emmekä tavoittele hegemoniaa. Osaamme toimia maailmojen välissä. Sellaiset paikat ovat tätä nykyä kullanarvoisia. Olemme aivojen välittäjäaineita. Jos osaamme tätä pientä erityispiirrettämme varjella ja kultivoida, voimme koulutuksen ja tutkimuksen saralla olla ihan maailman todellista huippua. Voimme tässä omassa sarjassamme tavoitella ykköstilaa.
Yliopiston slogan on: ”Maailman parhaaksi”. Yliopisto voi olla yhteiskunnan uudistumisen keskus. Se voi olla se korkeapaineen keskus, joka laajenee ja syrjäyttää pitkään vallinneen matalan aivan kuin taidetta ja kulttuuria pursuava aurinkoinen elokuu on syrjäyttänyt alkukesän viileän ja kostean alakulon.
Maailman parhaaksi, siinä on kaksoismerkitys. Tietenkin tavoitellaan tunnustettua korkeaa laatua tutkimuksessa ja annetaan parasta mahdollista tutkimusosaamiseen perustuvaa innostavaa opetusta. Mutta samaan aikaan voidaan olla aktiivinen muutosvoima. Jos onnistumme olemaan mukana maailman muutoksessa, antamaan siihen panoksemme, uskon että omakin elämämme järjestyy. Kun tekee hyvää, saa myös itse.
Kimmo Nuotio
Rikosoikeuden professori, dekaani
Tuhat-sivu
Twitter: @KimmoNuotio