Vedenpaisumuksen uhatessa

Blogivierailijamme dekaani Arto Mustajoki pohti tänään viisaassa blogikirjoituksessaan yliopiston myllerrykseen liittyviä pelkoja ja mahdollisuuksia. Ihmiset ovat aidosti huolissaan, se on selvää, ja moni asia tuleekin muuttumaan, haluttiin sitä tai ei.

Olkoon tämä kirjoitukseni siihen jatkoa. Ei vastakirjoitus vaan myötäkirjoitus.

Helsingin yliopiston lippujaEnsi keskiviikon työnantajaselvityksen julkistaminen on monen mielessä. Olemme saaneet syyskuusta asti virittäytyä tähän asiaan, mutta nyt se on vasta saamassa konkreettisen muodon. Pitäisikö mennä kampustilaisuuteen paikan päälle, katsoa sitä yksin omalta ruudulta, vai rakennetaanko kisastudio ja katsotaan yhdessä?

Kuten Mustajoki toteaa, humanistisella alalla Iso Pyörä -nimellä kulkeva koulutusuudistus tuo mukanaan nykyistä paljon laaja-alaisemmat kandiohjelmat, mikä on sillä alalla suuri muutos. Ja oikeastaan se on hyvinkin kaivattu. Samaan aikaan se voi kuitenkin edellyttää arkisten ympyröiden rikkomista, kahvihuoneiden avautumista uusillekin ihmisille, naapurustojen uutta määrittelyä. Hyvätkin uudistukset huolettavat meitä. Oikeustieteen alalla Iso Pyörä ei aiheuta oikeastaan mitään huolta, pikemmin sen myötä voimme kehittää entisestään hyviä ohjelmiamme yhä paremmiksi.

Hallinnon muutos uudeksi palveluorganisaatioksi tulee järjestämään uudestaan paitsi hallinnon palvelut, myös ne ihmiset, jotka sitä toteuttavat koko yliopistolla. Kun tähän vielä ynnätään se, että väkeä roimasti vähennetään, pelko vedenpaisumuksesta valtaa helposti alaa. Tutkijat tuntevat huolta siitä, toimiiko hallinto enää kunnolla toukokuun alun jälkeen. Ja moni tuntee erityistä huolta tuttujen työtovereiden puolesta. Mutta kannattaa muistaa, että palvelu-uudistusta alettiin suunnitella ennen kuin säästöistä oli puhettakaan.

Näkisin, että nyt tarvitaan valtavasti luottamusta, jotta päästään todella eteenpäin ja saadaan uudistuksista kaikki irti, samalla kun suojataan sitä hyvää, mikä on olemassa. Kun joudutaan epämukavuusalueelle, kuten meistä jokaiselle tavallamme nyt käy, saatamme taantua ja käpertyä. Pahimmassa tapauksessa katkeroidumme ja näemme vain mustaa tulevaisuudessa.

Mitä sitten tarkoitan tällä luottamuksen tarpeella?

Moni yliopistolainen on tosi lahjakas ja taitava älyllisesti kohtamaan erilaisia haasteita ja ratkaistavia ongelmia. Nyt edessä oleva ongelma on kuitenkin toisenlainen. Se ei ratkea älyllisellä pohdinnalla, vaan se vaatii rohkeutta kohdata muutoksia, jotka tulevat lähelle. Saatan menettää työpaikkani, tai saatan saada uusia työtovereita. Saatan joutua opettamaan uudenlaisen kurssin. Saatan joutua tekemisiin toisen tieteenalan edustajien kanssa.

Tarvitaan luottamusta yliopiston johtoon siinä, että hallinnon uudistus saadaan onnistumaan ja että välttämättömät henkilöstövähennykset toteutetaan reilusti ja oikeudenmukaisesti. Tarvitaan luottamusta siihen, että myös tiedekuntarakenteiden uudistus aikanaan toteutetaan viisaasti ja siten, että yliopisto sen johdosta vahvistuu. Tarvitaan luottamusta siihen, että tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus joka suhteessa toteutuvat, kun leikkauksia toteutetaan.

Luottamuksen voima on ihmeellinen. Se koskee isoa ja pientä. Asiat ovat sitä miltä ne näyttävät ja tuntuvat. Esko Valtaoja on puhunut siitä, että moni meistä kulkee mustat lasit silmillä.

Viime kädessä kyse on itseluottamuksesta. Luotanko siihen, että minut edelleen hyväksytään. Etten ole sellainen tiili, jota ei seinään ollenkaan tarvita, kuten Toivo Pekkasen romaanissa joskus pohdittiin.

Jokainen meistä on haavoittuva ja resurssimme kestää epävarmuutta on rajallinen. Voimme kuitenkin ammentaa monina vuosina kertyneestä myötätunnon ja luottamuksen pääomasta. Saattaa olla, ettei se edes vähene siitä, että sitä käytetään. Meistä otetaan nyt mittaa, yhdessä ja erikseen.

Kokisin, että voimaa voi antaa myös se, että vahvistetaan aktiivista toimijuuttamme. Ei tule antautua objektiksi, pelon ja huolen vietäväksi, vaan tulee ottaa aloitteita. Rakennetaan uusia huippuyksiköitä, tehdään tulevaisuuden asioita jo nyt. Odotetaan paitsi keskiviikkoa, myös tietoa siitä, menestyykö Suomen Akatemian käsittelyssä oleva huikean hieno yliopiston profilointihakemus, joka toteutuessaan veisi keskustakampusta valtavasti eteenpäin. Ollaan aidosti myötätuntoisia niitä kohtaan, jotka kohtaavat vaikeimmat asiat.

Olemme joutuneet aivan uudenlaiseen ahdinkoon. Äly ja järki eivät tässä meille riitä. Tarvitaan uskoa siihen, että maailmassa on hyvää. Ja ettei tulossa ole vedenpaisumus. Jos se tulee, niin se on tullakseen. Mutta Helsingin yliopisto selviää siitäkin.

Kimmo Nuotio
dekaani