Rovaniemellä vietettiin keskiviikkona dekaani Juha Karhun läksiäisiä.

Juha Karhu on nimi, joka ei jätä ketään kylmäksi. Juha on tehnyt koko persoonallaan töitä niin pitkään kuin voimme muistaa. Emeritusluentokaan ei ollut tavanomainen, vaan sen korvasi Franz Kafkan Oikeusjutun pohjalta tehty näytelmä, jossa Karhu itseoikeutetusti esitti päähenkilöä Josef K:ta.

Näytelmä ei ollut kevyt, vaan tunki heti alusta alkaen ihon alle. Harva professori on koskaan laittanut itseään vastaavalla likoon.

Juha korosti itsekin päivän seminaariosuudessa rohkeuden merkitystä. Tarvitaan herkkyyttä, jotta oikeuden sielua voi ymmärtää ja sen ääniä kuulla.

Joku on sanonut, että “mutta”-sana kertoo pelosta. Juhan suusta tuon sanan kuulee kovin harvoin.

Uraan on mahtunut monenlaista. Oikeuden polysentria -projektissa 1990-luvun alussa syntyi video: se mahtoi olla Suomen akatemialle hienoinen yllätys.

Taide on ollut useasti kuvassa mukana. Oikeutta ja oikeudenmukaisuutta on käsitelty esimerkiksi varjoteatterin keinoin. Nuo esitykset veivät Juhaa ympäri Eurooppaa.

Juha on kehittänyt opiskelijoille yrityspelikonseptin, mikä on ollut edelläkävijä osallistavassa oppimisessa. Hän on vienyt opiskelijoita Siperian halki Pekingiin, ja luennoinut matkalla junassa Kiinan oikeudesta.

Siinä vaiheessa, kun itse kiinnostuin Kiinasta, Juhan tie vei jo Intiaan.

Nyt, kun olen lähdössä käymään Kuwaitissa, havaitsen, että Juha harrasti islamilaista oikeutta jo pari vuosikymmentä sitten. Ja kun Legal Tech Lab järjestää akateemista konferenssia oikeuspalveluiden tulevaisuudesta, tietenkin puhujaksi kutsutaan Juha, joka on ajatellut näitä asioita jo paljon muita ennen.

Mieleeni muistuu yksi kerta, kun Juha oli tullut pitämään vahinkonkorvausoikeuden kurssia Vaasaan. Itselläni oli auto, ja Juha pyysi että ajaisin hänet Palosaaren kampukselta keskustaan. Menimme urheiluliikkeeseen. Juha avasi pelin kaurismäkeläisellä repliikillä: “Hyvää päivää, olen professori Juha Karhu. Onko teillä pyöräkypäriä?” “Tuollahan niitä on seinän täydeltä”, sanoi myyjä hämillään. “Oikein hyvä, minä otan ne kaikki”, sanoi Karhu. Niin me sitten lähdimme autonperä täynnä pyöräkypäriä.

Kurssilla sorvattiin vakuutusyhtiöille kirjeet, jossa niiltä vaadittiin korvausta tästä varautumisvahingosta vakuutusyhtiöiden markkinaosuuksien suhteessa.

On siellä yhtiöissäkin mahtaneet leuat loksahtaa, kun kirjeet kolahtivat postiluukusta. Mutta ainakin joku yhtiö oli laskun maksanut. Ei välttämättä perintätoimien pelossa, vaan yksinkertaisesti hyvän asian puolesta. Luulenpa, että tuo opiskelijaryhmä muistaa ikänsä sen, mikä on varautumisvahinkoa.

Juhaa ei ole helppoa määritellä. Hän on taivaanrannanmaalari, ja ei ole. Hän on sitä siinä mielessä, että hänen jäljiltään taivas todellakin on eri sävyinen. Juhan kohtaaminen on aina seikkailu. Mutta hän ei ole sellainen taivaanrannanmaalari, joka ei osaisi olla samalla tarkka ja pedanttinen. Juha ottaa joskus vapauksia, mutta tekee sen aina harkitusti ja tyylillä.

Kun iltatilaisuudessa Juhalta kysyttiin, kuinka monesti hän on ollut vastaväittäjänä, vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: 37 kertaa. En usko, että kukaan muu pääsee tätä lähellekään. Juha on tehnyt valtavasti työtä tehtäväntäyttöjen eteen, enkä muista hänen koskaan kieltäytyneen tällaisista asiantuntijatehtävistä. Juha on innostanut ja rekrytoinut.

Ehkä saan vielä kertoa sen henkilökohtaisemman asian, että minun tutkassani Juha on ollut jo todella pitkään, sillä Juha oli isoveljeni luokkatoveri. Saatoin siten hiukan seurata hänen tekemisiään jo kouluaikoina. Kun Juha sitten meni oikeustieteelliseen, päättelin, ettei se ole hullumpi paikka, ja suuntasin perässä.

Tulin aikanaan havaitsemaan, ettei Juha ehkä ollut ihan tyypillinen oikeustieteen edustaja, vaan siellä tapasi muitakin tyylejä. Koska olin kiinnostunut filosofiasta ja yleisestä oikeustieteestä, sain aikanaan kunnian periä Juhalta näitä luentoja. Tiemme ovat kohdanneet hyvin useasti noiden vuosien jälkeen. Esimerkiksi valtakunnallisen tutkijakoulun vetäjinä teimme monia asioita yhdessä.

Eilen haudattiin presidentti Koivisto, joka oli oikea kaukopartiomies. Hän vietti pitkiä aikoja rintamalinjojen takana vihollisen selustassa.

Juha Karhu on oikeustieteen kaukopartiomies. Hän menee ensimmäisenä uusille alueille. Oikeastaan pelkästään Juhaa seuraamalla olisi usein voinut ennustaa sen, mitä asioita myöhemmn nousee tärkeiksi.

Juhan väitöskirja oli aikanaan monille valtavan tärkeä. Se avasi oikeustoimiopin ytimessä tilaa kohtuudelle. Juhan toinen kirja Uudesta varallisuusoikeudesta on sekin inspiroinut monia. Ja aiheuttanut iloista hämminkiä sivilistiteoreetikoiden keskuudessa.

Oikeustieteen kaukopartiomies on kulkenut ympäri maailmaa tavoittamassa oikeudenmukaisuutta. En tulkitse edes Kafka-esitystä siten, että tuosta etsinnästä tulisi luopua. Päinvastoin.

Kiitos, Juha!

Kuva: Beata Mäihäniemi

Oikeustieteellisen tiedekunnan kevät huipentui tohtoripromootioon, jota saatiin juhlia kesäisen aurinkoisessa säässä. Edellisestä promootiosta oli vierähtänyt seitsemän vuotta. Tohtoreita saadaan aikaisempaa enemmän, minkä vuoksi tahtia on tiivistetty. Aikaisemmin promootioita on pidetty viime aikoina joka kymmenes vuosi.

Eri tilaisuuksiin osallistui yhteensä yli kuusikymmentä uutta oikeustieteen tohtoria, kolme riemutohtoria ja kuusi kunniatohtoria.

Tapahtumat käynnistyivät torstaina kunniatohtoreiden akateemisella seminaarilla, jossa keskusteltiin oikeuden ja oikeustieteen tilanteesta globalisaation muutosten ja haasteiden keskellä. Professori Anne Orford kosketteli puheessaan kansainvälisen oikeuden tilannetta nyt, kun kansainvälisen oikeuden oman projektin luonne on entistä epäselvempi (eurooppalaisten) liberaalien ajatusten joutuessa yhä enemmän taipumaan muuntyyppisten tavoitteiden ja ideaalien edessä.

Pääjohtaja Tiina Astola otti vastaavalla tavalla esille sen, että terrorismin vaatiessa huomiota turvallisuusintressit painottuvat tällä erää ihmis- ja perusoikeuksia enemmän Euroopan unionin toimissa rikosoikeudellisen yhteistyön alalla, vaikka hyvään tasapainoon tulisi tähdätä.

Tällaiset havainnot herättävät melkoisia kysymyksiä sen suhteen, miten oikeustieteessä tulisi niihin suhtautua. Eurooppalaiset tutkijat ovat pitkään seuranneet eurooppalaisten valtioiden näkemyksiä siinä, että demokratia ja ihmisoikeudet ovat keskeisiä edistettäviä arvoja ja että kansainvälisten instituutioiden tukeminen on paras keino edistää niitä. Nyttemmin jopa Euroopassa kuulee muunkinlaisia äänenpainoja.

Hans Micklitz avasi puolestaan keskusteluun yksityisoikeuden näkökulman. Ulf Bernitz korosti pohjoismaisen oikeuden merkitystä globalisoituvassa maailmassa. Ja Gustav Möller puhui välimiesoikeuksien toiminnan luonteesta ja merkityksestä.

Keskustelusta jäi vaikutelma, että oikeustieteilijöiden on täysi syy pohtia omaa ja tieteensä roolia, sillä monet asiat ovat muutoksessa. Viime aikojen poliittiset tapahtumat Euroopassa ja sen ulkopuolella ovat osoittaneet, että demokratia voi tuottaa yllätyksiä. Globalisaatio ei ole kiistaton projekti.

Euroopassa oikeusvaltioideaalia kuitenkin edelleen pidetään tärkeänä, ainakin enimmäkseen. Oikeutta voi tietenkin edelleen pitää edistyksen ja oikeudenmukaisuuden palvelijana. Mutta siitä, mikä sitten on edistystä, on entistä useampia näkemyksiä. Uudet tohtorit perivät maailman, jossa oikeustieteilijän on osattava arvioida asioita perusteita myöten.

Torstain miekanhiojaisissa juhlapuheen piti itseoikeutetusti riemutohtori Antero Jyränki. Myös ikinuori riemutohtori Juhani Kyläkallio osallistui tilaisuuteen. Jyränki muuten mainitsi tilaisuudessa juuri viimeistelleensä uusimman kirjansa käsikirjoitusta, ja myös Kyläkallio kertoi vastaavan hankkeen olevan vireillä. Riemutohtorit eivät siten ole lyöneet rukkasia naulaan, päinvastoin.

Promootioakti sujui perinteisin menoin. Juhlamenojen ohjaajana toimi professori Päivi Korpisaari ja yliairuena apulaisprofessori Sakari Melander.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö saapui paikalle juuri sopivasti liittyäkseen muiden kunniatohtoriksi vihittävien ryhmään kulkueessa.

Promoottori Olli Mäenpää lähestyi puheessaan satavuotiaan Suomen teemaa presidentti K.J. Ståhlbergin henkilöhistorian kautta. Ståhlbergin näkemys oikeusvaltiollisuudesta tuli olemaan tärkeä paitsi aivan itsenäisyytemme alkumetreillä, myös myöhemmin, esimerkiksi 1930-luvulla, kun oikeusvaltiollisuuden perusteita koeteltiin.

Oikeustieteellisen tiedekunnan ja sen professoreiden panos itsenäisen Suomen kehityksessä todettiin kauttaaltaan näkyväksi.

Yliopiston tutkijoille asetetaan nykyään vaatimuksia yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta. Oikeustieteellisen tiedekunnan kannalta tässä ei ole mitään uutta. Korkeintaan se on uutta, että yhteiskunnallinen vuorovaikutus on laajentunut kattamaan globaalin yhteiskunnan.

Riemutohtoreita oli paikalla kolme, edellä mainittujen lisäksi entinen oikeuskansleri Jorma S. Aalto.

Kunniatohtoreista vihittiin ensimmäisenä tasavallan presidentti Niinistö, muut viisi noutivat tohtorinhattunsa ja miekkansa aakkosjärjestyksessä.

Emeritusprofessori Jarno Tepora esitti tavan vaatiman kysymyksen promovendi, priimustohtori Martti Häkkäselle, joka selvitti vastauksessaan rakentamisoikeuden kehitystä ja luonnetta. Kun vastaus oli hyväksytty, päästiin itse asiaan.

Uudet tohtorit, yli kuusikymmentä, olivat asettuneet juhlasalin vasemmanpuoliseen osaan, ja kukin heistä kutsuttiin nimeltä promoottorin eteen. Perinteinen koreografia toimi tälläkin kerralla.

Ultimustohtorin puheessaan Toni Malminen kosketteli oikeuden ja kauneuden suhdetta.

Kulkueet kuuluvat olennaisesti promootioiden estetiikkaan. Aktin päätyttyä Maamme-lauluun kulkue suuntasi Tuomiokirkkoon. Yleisöä oli paikalla tavanomaista enemmän. Erityisesti turistit kuvasivat ahkerasti näyttävää kulkuetta.

Monien puheiden sävyttämä promootiopäivällinen vietettiin perinteiseen tapaan Kalastajatorpalla. Eläkkeelle kesän jälkeen siirtyvää kansleri Thomas Wilhelmssonia muistettiin yllätysnumerolla, kvartettilaululla. Anne Orford puolestaan yllätti oppineessa ja huumoriakin sisältäneessä puheessaan monet sillä, että hän tunsi hyvin Muumien hahmot ja tarinat. Vieraat viihtyivät Kalastajatorpalla pikkutunneille.

Osa juhlaväestä jatkoi vielä lauantain risteilylle, ja kuulemma siitä vielä jatkoille.

Promootio oli jälleen kerran ikimuistoinen juhla. Tieteen ja akateemisen työn merkitystä korostettiin kauniisti. Yliopistolla ei ole siirrytty totuudenjälkeiseen aikaan, eikä siirrytä. Akateemiset arvot tiivistyvät promootiossa, sen symboleissa, estetiikassa ja puheissa.

Onnittelut tiedekunnan puolesta kaikille tohtoreille ja heidän läheisilleen! Ja kiitokset promoottorille ja promootiotoimikunnalle ja kaikille myötävaikuttaneille hyvin tehdystvalmistelutyöstä!

Kimmo Nuotio

dekaani