Vierailulla Lundin oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Dekaani Mia Rönnmar toisena oikealta.

Ensimmäinen ulkomaanmatkani suuntautui Tukholmaan. Olin noin viisivuotias. Muutamaa vuotta myöhemmin autoilimme perheen kanssa jo Eurooppaan. Maailma avartui kertaheitolla. Etelä-Euroopassa moni asia oli toisin kuin kotipuolessa.

Koulussa luin saksaa ensimmäisenä vieraana kielenä. Nuorena tutkijana ensimmäiset ulkomaan tutkimusjaksoni suuntautuivat Saksaan.

1980-luvulla Eurooppa oli vielä jakautunut. Rikosoikeuden oppiaineessa, omassani, tehtiin yhteistyötä valtioviisaan tasapuolisesti kumpaankin suuntaan. Vuoden 1990 isoon rikoslain 100-vuotisjuhlakollokvioon kutsuttiin kollegoja eri puolilta.

Jokainen katsoo maailmaa omasta linnunpöntönreiästään. Oma reikäni avartui kun sain viettää tutkimusjakson Firenzen Eurooppayliopistoinstituutissa. Tutkimusyhteistyössä angloamerikkalainen puoli alkoi korostua. Englanti vahvistui työkielenä. Ei silti kansallinen tai pohjoismainen puoli mihinkään kadonnut, päinvastoin.

Oikeus- ja yhteiskuntafilosofian maailmanjärjestön IVR:n toiminnassa näkyi jo uuden vuosituhannen vaihteessa, että espanjankielinen maailma samoin kuin Aasia ja Afrikkakin pyrkivät mukaan ja myös toivat sinne uusia tuulia. Maailmanjärjestöstä tuli aidosti maailmanjärjestö. Eurooppalaiset ja englanninkielinen maailma eivät enää yksin määrittäneet sitä, mitä ja mistä puhutaan.

Suomessa varmaankin EU:n jäsenyys käänsi katseita oikeustieteessä sisäänpäin siinä mielessä, että oli opittava paljon uutta. Pikku hiljaa on kuitenkin jälleen uskallettu kurkistaa kauemmas.

Oikeusvertailun tutkimuksen vahvistamiseen tähdättiin kymmenkunta vuotta sitten, kun asiaa selvitettiin yliopistojen yhteisin voimin. Pikku hiljaa oikeuskulttuurinen osaaminen onkin vahvistunut.

Kiinan oikeuden ja oikeuskulttuurin keskuksen perustaminen oli merkki jostakin uudesta. Venäjän suuntaan on viritelty verkkoja. Latinalaiseen Amerikkaan on yhteyksiä, samoin Hong Kongiin ja Australiaan.

Tiedekunnan johtoa vieraili alkuviikosta Lundissa keskustelemassa yhteistyömahdollisuuksista. Avarasti maailmaan suhtautuvissa tiedekunnissa ovat kovin samantyyppiset asiat pinnalla. Pohjoismainen yhteistyö voi nykyään olla sitäkin, että jaamme asioita suhteessa vaikka kiinalaisiin tai australialaisiin kumppaneihimme.

Arabiankielisessä maailmassa on kasvavaa kiinnostusta suomalaiseen tiede- ja koulutusosaamiseen. Selvitettävänä on hanke, joka saattaa johtaa siihen, että aloitamme toimintaa Kuwaitissa.

Aika hyvin olemme siis kairanneet linnunpöntönreikäämme suuremmaksi.

Henkilökohtaisella tasolla on tapahtunut samaa kuin mitä nyt näen institutionaalisemmalla tasolla. Pikku hiljaa on kurkotettu kauemmas. Kun Topeliuksen puiston hiekkalaatikolla kaivoin tunnelia Kiinaan, ei tullut mieleenkään, että sinne voisi joskus päästä käymään.

Ehkä olennaisin oppi tästä ikkunoiden avaamisesta on, että ei meidän tarvitse sen vuoksi niinkään muuksi muuttua. Olemme hyviä sellaisina kuin olemme. Aitous riittää, ja kiinnostus uuteen.

Aina ei tarvitse edes rynnätä maailmalle. Riittää, että pidetään ikkunat avoinna, niin maailma tulee kylään.

Kimmo Nuotio

Iiris Kestilä, Lapin yliopisto, puhui opiskelipaneelissa lohkoketjuteknologiaan liittyvistä patenttioikeudellisista kysymyksistä.

Legal Tech Lab järjesti perjantaina ensimmäisen varsinaisen tapahtumansa. Teemana oli oikeudellisten palveluiden tulevaisuus, kun teknologia tulee avuksi palveluiden tuottamisessa. Yliopiston pieni juhlasali oli pakkautunut täyteen innostunutta väkeä.

Arvaan, että moni epäilijä miettii, pitääkö tällaisesta nyt mukamas innostua, kun muitakin tutumpia asioita olisi, joista olisi tarpeen kantaa huolta. Väittäisin kuitenkin, että kiinnostuminen kannattaa.

Oli hienoa kuulla esimerkiksi oikeusministeriön suunnitelmista viedä digitalisaatiota eteenpäin; niistä oli hankejohtaja Marko Loisa kertomassa. Asiakirjahallinnan järjestelmä on uudistumassa ja semanttista Finlexiä rakennetaan hyvää vauhtia. Kehittyneemmät järjestelmät auttavat tiedontarvitsijaa nykyistä paremmin. Loivan mukaan asiakkaat odottavat jatkossa myös tuomioistuimilta sähköisiä palveluita, joten niitä pitää tuottaa. – Ensi syksyn Hackathon (Labin järjestämä kehittämiskilpailu) tulee muuten keskittymään juuri semanttiseen Finlexiin.

Pääalustuksen piti lohkoketjuteknologian kehittäjiin kuuluva Gavin Wood. Lohkoketjuteknologia mahdollistaa hajautettuja toimintamalleja, kuten esimerkiksi virtuaalirahan, jonka arvo ei perustu siihen, että joku instituutio keskitetysti takaa sen.

Lienee selvää, että tämäntapaiset radikaalisti uudenlaiset teknologiat haastavat myös oikeudellisia sääntelyitä, mutta myös avaavat mahdollisuuksia ylläpitää erilaisia järjestelmiä ja vaikka rekistereitä hyvin kevyellä tavalla. Lainsäätäjän on osattava tehdä viisaita ratkaisuja ja joudumme osin myös sopeutumaan siihen, että teknologian muuttumisen myötä tietyllä tapaa itse todellisuus muuttuu.

DLA Piperin osakas, asianajaja Markus Oksanen kertoi kokemuksistaan globaalissa, maailman suurimpiin kuuluvassa asianajotoimistossa. Mitä ilmeisimmin DLA Piper panostaa todella paljon myös teknologiseen kehittämiseen. Oksanen kuitenkin arveli, että Suomi voisi olla kokoaan isompi tekijä teknologian hyödyntämisessä ja oikeudellisten palveluiden kehittämisessä: meillä on vahvaa osaamista sekä teknologiapuolella että juridiikassa. USA:ssa parhaajien koodaajien palkat ovat karkaamassa käsistä.

Näyttää ilmeiseltä, että Legal Tech on tullut jäädäkseen. On todella tärkeää, että yliopisto voi tarjota kohtaamispaikan alan toimijoille. Näin myös oikeustieteen tutkijat pääsevät nopeammin kiinni siihen, mitä näissä kysymyksissä todella tapahtuu.

Yliopiston strategiaan kuuluu, että opiskelijat tulisi nostaa toiminnan keskiöön. Legal Tech Lab on tästä erinomainen esimerkki. Se on toimintaa, joka poikkeaa normaalista, sillä kyse ei ole mistään tavanomaisesta opintosuorituksesta, vaan jostain paljon suuremmasta. Opiskelijat ovat ottaneet sen omakseen. Tietenkään se ei voi jää pelkästään opiskelijoiden varaan, mutta näkee, että opiskelijat ovat oivaltaneet, että nämä teemat eivät ole science fictioniä, vaan vaikuttavat jo nyt. Esimerkiksi pian avautuva gradupankki tuo opiskelijoiden tutkimustyön esille ja luo hienon väylän vaikkapa ohjelmistoyhtiöiden ja tiedekunnan välille.

Tiedekunnan tehtävänä on valmistaa opiskelijoita tulevaisuuden työelämään. Koen, että nyt todellakin tehdään oikeita asioita. On myös ilo nähdä, että kaikki toimijat keskustelevat näistä asioista viisaasti ja hyvässä hengessä. Yliopiston kuuluu olla se paikka, jossa tiede ja käytäntö kohtaavat ja jossa ajankohtaisia kysymyksiä valotetaan monista näkökulmista. Harvoin on esimerkiksi niin paljon puhuttu arvoista ja oikeudenmukaisuudesta kuin perjantain seminaarissa.

Seminaarin suurimmat aplodit sai Gemma Galdon Clavell, joka muistutti siitä, että teknologiaan ei kannata luottaa sinisilmäisesti. Oikeuden suuret kysymykset vaativat, että eettiset ja oikeudelliset näkökulmat pidetään vahvasti mukana. Tietosuojaa koskevat keskustelut ovat tästä hyvä esimerkki. Nettiaikana ongelmana ei niinkään ole muistaminen, vaan unohtaminen: oikeus tulla unohdetuksi.

Kööpenhaminasta tulleet vieraat kertoivat, että heillä on vastaavantyyppistä toimintaa vireillä. Tiedekunta oli järjestänyt jonkinlaisen kilpailun innovaatioista kiinnostuneille opiskelijoille. Pääpalkintona oli palkintomatka Helsinkiin tähän seminaariin.

Syksyllä on eräs australialaisen oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani kertonut tulevansa tutustumaan Legal Tech Labin toimintaan. Heillä päin keskustellaan kuulemma jo siitä, pitäisikö oikeustieteen opiskelijoille tarjota opetusta koodaamisessa.

Hyvä kysymys. Pitäisikö meillä?

Kimmo Nuotio

dekaani

PS: Legal Tech Labista:

https://www.helsinki.fi/en/networks/legal-tech-lab