Opettaja opiskelijana

Heittäydyin vuosi sitten jälleen opiskelijaksi. Edellisistä opinnoistani oli jo vierähtänyt tovi, ja siinä välissä olin ollut jo useamman vuoden opettajana yliopistossa. Olenkin havainnoinut opintojani mielenkiinnolla nyt opiskelijan roolista käsin. Seuraavassa muutama ajatus erityisesti mieleeni painuneista asioista.

Opiskelumotivaatiosta

Helsingin yliopiston Oppimisseikkailussa (2014) opintopsykologi Juha Nieminen puhui kahdenlaisesta opiskelumotivaatiosta: opiskelu itsessään on puoleensavetävää tai sitten jokin (opiskelua epämukavampi) asia on niin luotaantyöntävää, että oppiminenkin on motivoivampi vaihtoehto.

Eräällä opintojaksolla oli kaksi vaihtoehtoista suoritustapaa. Tapa yksi sisälsi osallistumisen kontaktiopetukseen sekä kirjallisuuden pohjalta kirjoitettavan esseen. Tapa kaksi ei edellyttänyt osallistumista kontaktiopetukseen, mutta luettavaa kirjallisuutta oli enemmän ja esseen tehtävänanto oli laajempi. Suunnittelin suorittavani opintojakson toteutustavan nro kaksi mukaan, koska pidän itsenäisestä opiskelemisesta.

Huomasin kuitenkin, että laajempi kirjallisuuslista sisälsi sellaisen teoreetikon kirjoittaman kirjan, jonka teoksista en ollut pitänyt aikaisempienkaan opintojaksojen kohdalla. Välttääkseni tuon kirjan lukemisen päätinkin osallistua kontaktiopetukseen, vaikka en ollut motivoitunut osallistumaan opettajan suunnittelemaan toimintaan.

Tapahtuiko oppimista? Eipä juuri.

Herää kysymys. Onko yliopistokoulutuksessamme sellaisia opintojaksoja, joissa “oppiminen” perustuu läsnäoloon pakollisella luennolla, jolloin rasti nimilistassa on osoitus oppimisesta?

Ryhmätyöskentelystä

Ryhmässä oppiminen on tutkitusti yksinopiskelua monipuolisempaa. Jos ryhmälle annetaan tehtävä, jonka parissa ryhmä työskentelee pidemmän ajanjakson ajan, tulee työskentelyn aluksi sopia ryhmän yhteisistä pelisäännöistä: yhteydenpidosta, tehtäviin liittyvistä tavoitetasoista, mahdollisesta työnjaosta ryhmäläisten kesken sekä siitä, miten toimitaan tilanteessa, jossa ryhmän työskentelyyn osallistumaton opiskelija erotetaan ryhmästä.

Jos ryhmäläisillä ei ole yhteistä tavoitetasoa, käy helposti niin, että tavoitteisiin sitoutumattomasta opiskelijasta tulee siipeilijä, ja muut ryhmäläiset jakavat siipeilijän tehtävät keskenään.

Jos ryhmän työkuorma on liian suuri, ryhmä pilkkoo tehtävän pieniksi paloiksi, ja palaset jaetaan siten, että opiskelija, jolle tietty asia on entuudestaan tuttua, hoitaa kyseisen palasen. Näin yksittäisen opiskelijan oppiminen ei kartu, koska ajanpuutteen vuoksi tehtävä tehdään minimienergian periaatteella. Samalla tehtävän kokonaisuus jää helposti hämärän peittoon, jos ryhmäläiset ovat tehneet omat osuutensa, ja yhden tehtävänä on koota palaset yhteen.

Ryhmätyöskentelyssä on siis tärkeää sopia ryhmän yhteisistä pelisäännöistä. Opettajien tehtävänä taas on huolehtia siitä, että opintojaksojen kuormittavuudet ovat kohdallaan, eikä esim. yksittäisessä opiskeluperiodissa samanaikaisten kurssien yhteenlaskettu kuormittavuus ylitä opintopistemääriä. Ylikuormittuneena oppiminen on pintasuuntautunutta.

Arvioinnista

Tartuin uuteen opintojaksoon, joka vaikutti huolellisesti suunnitellulta. Opettaja oli kirjannut essee-kirjoitelman tehtävänannon, siihen liittyvän kirjallisuuden sekä palautuspäivämäärän kurssikuvaukseen. Tehtävän tavoitteenkin hän oli kirjannut yleisellä tasolla. Aloitin innokkaana kirjallisuuteen perehtymisen ja esseeni kirjoittamisen, mutta pysähdyin pian.

Millä tasolla tehtävänannon asiaa onkaan tarkoitus käsitellä? Huomasin, että arviointikriteerit puuttuvat. Jouduin arvaamaan minkälaista tarkastelua opettaja ehkä toivoi. Kuin tarpoisi pimeässä metsässä ilman taskulamppua.

Uudistin vuodenvaihteessa oman vastuukurssini rakennetta, ja vaihdoin arviointimenetelmän tentistä kirjalliseksi työksi. Laadin työlle ohjeistuksen perustuen kurssin osaamistavoitteisiin sekä arviointimatriisin, jonka julkaisin kurssin Moodle-alueella heti kurssin alussa. Palautteen mukaan opiskelijat olivat käyttäneet arviointimatriisia kirjallisen työn tekemisen tukena.

Arviointimenetelmillä sekä läpinäkyvillä arviointikriteereillä on suuri ohjaava merkitys opiskelijan oppimiseen.

Verkko-opiskelusta

Nykypäivän keskustelussa liittyen opetukseen ja sen kehittämiseen on voimakkaasti esillä erilaisten verkko-oppimisympäristöjen ja sosiaalisen median välineiden hyväksikäyttäminen opetuksessa. Omat opintoni oli toteutettu pitkälti verkko-opintoina, muutamien lähipäivien tukemana.

Huomasimme nopeasti, että sekä opettajan että kurssitovereiden tapaaminen kasvotusten oli ensiarvoisen tärkeää asioista keskustelemisen kannalta. Lisäksi moni kurssitoverini tunsi saavansa uutta intoa ja motivaatiota opintojensa tekemiseen lähipäivissä.

Vaikka erilaiset verkkotyökalut voivat helpottaa monia asioita opetuksessa, ei unohdeta kontaktiopetuksen ja erityisesti kohtaamisen tärkeyttä!

 Kirjoittaja on farmaseuttisen kemian yliopistonlehtori ja Opettajien Akatemian jäsen.