Opiskelijaneuvonnassa tehtiin pari vuotta sitten merkittävä päätös. Helsingin yliopiston opintotukilautakunnassa irtauduttiin 1.1.2011 alkaen opintotukihakemusten käsittelytyöstä ja keskityttiin vain lakisääteisiin tehtäviin. Tämä tarkoittaa, että tukipäätöksistä vastataan Kelan opintotukikeskuksessa. Kela antaa myös siihen liittyvän neuvonnan.
Täällä yliopiston opintotukilautakunnassa annetaan Kelalle lausuntoja opiskelijarekisterin perusteella esimerkiksi opintotukea hakevan opiskelijan opintopisteiden kertymisestä ja opintojen etenemisestä määräajassa. Lisäksi opintotukilautakunnan kokouksessa, johon on nimetty edustuksellinen joukko yliopistolaisia, tehdään harkinnanvaraisia päätöksiä hankalimpien lausuntojen antamisesta.
Uudelleenjärjestely on lyhentänyt opintotukihakemusten käsittelyaikoja: opintotuki myönnetään opiskelijalle nopeammin. Viime vuonna voimaan tulleen opintotukilain muutoksen myötä harkinnanvaraisuus on opintotukityössä vähentynyt ja opiskelijoiden tasapuolisempi kohtelu lisääntynyt.
Uuden järjestelyn myötä Helsingin yliopisto toimii opintotuen suhteen samalla tavalla kuin ammattikorkeakoulut.
Tämä onkin herättänyt mielenkiintoista keskustelua muiden yliopistojen kanssa. Ratkaisuamme on sekä ymmärretty että kritisoitu. Epätietoisuutta on ollut erityisesti siitä, miten Helsingin yliopiston linjaus vaikuttaa jatkossa muiden yliopistojen opintotukilautakuntien työhön. Helsingin yliopistolle aiempi ratkaisumalli oli epäedullinen ja kallis, mutta on myös niitä yliopistoja, jotka keräävät tuloja tekemällä opintotukiratkaisutyötä.
Luulenpa, että tulevina vuosina sekä muut yliopistot että Kela pohtivat, miten yliopistojen opintotukityötä tulisi edelleen yhdenmukaistaa ja ehkä myös rakenteellisesti kehittää. Me Helsingissä haluamme olla ehdottomasti mukana, muun muassa tulevien lainmuutosten kehittämisessä ja käyttöönottamassa sähköistä lausuntojärjestelmää työmme helpottamiseksi. Toteutuneet muutokset ovat olleet opiskelijalähtöisiä ja kehittäneet palveluja, joten motivaatio tulevillekin uudistuksille on hyvä.
Toukokuun alussa yliopistossamme aloittaa uusi kokoonpano opintotukilautakuntien kokouksia varten. Uutisoimme rehtorin tekemästä nimityspäätöksestä pian. Opintotukiasioista voi lukea lisää sivulta https://alma.helsinki.fi/doclink/196369 ja opintotukilautakunnastamme sivulta https://alma.helsinki.fi/doclink/97281.