Muutoksia kansainvälisten opiskelijoiden maahanmuuttoasioissa

Alla on listattu asioita, jotka ovat muuttuneet kansainvälisten opiskelijoiden maahanmuuttoasioissa.

Ensimmäisen oleskeluluvan haku

Kansainväliset opiskelijat voivat laittaa ensimmäisen oleskelulupahakemuksensa vireille Maahanmuuttoviraston uuden sähköisen asiointipalvelun kautta.

Opiskelijoiden täytyy silti käydä Suomen edustustossa todistamassa henkilöllisyytensä ja esittämässä hakemukseen tarvittavien liitteiden alkuperäiset kappaleet. Hakijoilta otetaan edustustossa myös sormenjäljet biometristä oleskelulupakorttia varten. Oleskelulupatarrat ovat muuttuneet korteiksi.

Oleskeluluvan hakijat joutuvat siis jättämään ja noutamaan hakemuksen nykyisin henkilökohtaisesti (kuriiriteitse ei enää pysty), jonka vuoksi tiedekunnilta toivotaan vaihto-opiskelijoiden hyväksymistietoja mahdollisimman pian. Myös oleskeluluvan hakuprosessi voi migrin mukaan tänä kesänä esimerkiksi Kiinassa kestää jopa 3 kk.

Hakijapalvelut on tutkinto-opiskelijoiden osalta Migrin yhteistyötaho

Hakijapalvelut on tutkinto-opiskelijoiden osalta Migrin yhteistyötaho. Hakijapalvelut kerää kesällä tiedekunnista tiedot uusista kansainvälisistä tutkinto-opiskelijoista ja toimittaa listat Migrille. Mikäli tiedekunnassanne on käytössä takaraja opintoihin saapumiselle syksyllä 2012, on tästä ilmoitettava hakijapalveluille.

Tänä vuonna Migri ei tarkista enää erikseen yliopistoista onko ehdollisesti valittu opiskelija toimittanut lopullisen tutkintotodistuksen yliopistoon. Tämän pitäisi nopeuttaa oleskelulupahakemuksen käsittelyä. Jos tiedekunnissa on opintoihinsa saapumatta jättäneitä tai keskeyttäneitä tutkinto-opiskelijoita, näistä voi ilmoittaa lukukauden alettua hakijapalveluihin Pia Penttiselle.

Helsingin ulkomaalaispoliisi muuttaa

Täällä jo olevat kansainväliset opiskelijat uusivat lupansa Helsingin ulkomaalaispoliisissa. Malmilla sijainnut ulkomaalaispoliisin toimipiste suljettiin perjantaina 20.4.2012. Uusi toimipiste on avattu 23.4.2012 osoitteessa:

Pasilan poliisitalo 2
Pasilanraitio 11, Länsi-Pasila

 

Lisätietoja

Oleskeluluvat MIGRIn sivuilla

http://www.migri.fi/opiskelu_suomessa

Oleskeluluvat poliisin sivuilla

http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/2AAEDD24A6F1B346C22577CF004A8A31?opendocument

Tietoa oleskeluluvista Helsingin yliopiston kansainvälisille opiskelijoille New Students –verkkosivuilla

http://www.helsinki.fi/newstudents/permits.html

Aiempi kirjoitus opintosektorilla kansainvälisten opiskelijoiden vakuutuksista

http://blogs.helsinki.fi/opintosektori/2012/04/26/yliopiston-kansainvalisille-opiskelijoille-tarjolla-uusi-maahanmuuttoviraston-suosittelema-vakuutusmahdollisuus/

Tietoa vakuutuksista Helsingin yliopiston kansainvälisille opiskelijoille New Students –verkkosivuilla

http://www.helsinki.fi/newstudents/insurance.html

 

Hakijapalvelut, kansainvälisen vaihdon palvelut ja opiskelijaneuvonta

This entry was posted in Uutiset and tagged , , . Bookmark the permalink. Both comments and trackbacks are currently closed.